keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Kiireisen aamun pelastaja(t)

Aamuisin haluan juoda kahvini rauhassa. Mutta koska arki on vaihtuvia tilanteita ja aikatauluja, ei siihen aina ole mahdollista. Ja koska haluan juoda hyvää kahvia, on kahvi yleensä keitettävä itse kotona. Silloin termosmuki pelastaa tilanteen! Eikä mikä tahansa termosmuki minulle kelvannut, sillä en pidä perinteisten mukien pienestä juontiaukosta enkä kaivannut mukiini kahvaa. En myöskään halua kantaa mukanani kahvitonkkaa (jollaisia osa kaupan malleista oli), vaan yhteen juontikertaan sopivan määrän. Nykyisen mukini tilasin netistä. Tai tilasimme molemmille omat, minulle pinkki ja miehelleni sininen (jossa tosin on tyttömäiset tekstit, mutta no, mitäs tuosta :D). Siinä on kokonaan irrotettava kansi ja malli on siro.



Toinen kahviin liittyvä ongelma (tai no ongelma ja ongelma) on kahvinjauhaminen. Jos aikataulu painaa päälle ja sängystä herätessä on vähän pökkyräinen olo, on parempi turvautua valmiiksi jauhettuun kuin alkaa säheltämään papujen jauhatuksen kanssa. Sinällään ajansäästö on kymmeniä sekunteja, eli ei juuri mitään, mutta siivoamisen vaiva (ja mahdollinen säheltämisen myötä syntyvä sotku) jäävät yhtälöstä pois.


Kuulin kehuja Rekon tummapaahtoisesta luomukahvista. Se on kelvannut itsejauhetun kahvin korvikkeeksi, vaikka ei täysin sille vertoja vedäkään. Tasalaatuinen ja tumma, joskin hieman omaan makuuni laimeahko maku. Sopii hyvin arkiseksi kahviksi. Viikonloppuaamuisin ehtii sitten keittää kahvit vähän pidemmän kaavan kautta.

Seuraavaksi haluan kokeilla Pauligin uusia kaupunkikahveja. Onko jollakulla näistä jo kokemuksia?Mitä suosittelisitte?

-Katja



2 kommenttia:

  1. Anonyymi9/25/2016

    Mistä tilasit nuo ihanat mukit? Kuinka paljon niihin mahtuu kahvia tai teetä tai mitä ikinä sinne laittaakaan? :)

    VastaaPoista
  2. Tilattiin ne Aliexperessiltä ja tilavuus on 2,5 dl. Eli just sopiva annos vaikka aamukahville tai kahelle pienemmälle kupilliselle mukaan otettavaksi :)

    VastaaPoista