tiistai 27. lokakuuta 2015

Voimavarana uteliaisuus

Pohdin ajoittain positiivista elämänasennetta. Sitä, miten se syntyy ja miten sitä voisi saada enemmän ja enemmän. Positiivinen asenne kun liitetään parempaan terveyteen, unelmien toteutumiseen ja menestymiseen elämässä. Eräs tällä viikolla kuulemani sana kiinnitti huomioni ja luulen keksineeni ratkaisun, ainakin osittain. Uteliaisuus.
Positiivinen pedagogiikka
TV-ohjelmassa Ensitreffit alttarilla oli viime tiistaina aiheena kommunikaatio parisuhteessa. Olen usein miettinyt ohjelmaa katsoessa, että asiantuntijoiden vinkit ja näkökulmat sopivat muuhunkin kuin parisuhteeseen.  Psykologi Mikael Saarinen puhui erilaisista kommunkikaatiotavoista ja kommunkikaation vaikeutumisesta silloin, kun jumiudutaan pitämään vain omaa näkökulmaa oikeana eikä haluta edes avartaa omaa katsantokantaa toiseen suuntaan. Tarvittaisiin uteliaisuutta ottaa selvää, mitä toinen tarkoittaa, mitä toinen tuntee tai ajattelee.

Me ihmiset pidämme herkästi omia ajatuksiamme totena ja tulkitsemme niiden kautta maailmaa. Oma näkemys on kuitenkin oikea vain itselle, joku toinen voi pitää sitä outona, ihmeellisenä, mielenkiintoisena tai jopa vääränä. Elämme siis melkoisessa kuplassa. Mitä jos toistuvasti lyö päätä oman kuplansa seiniin, törmää jatkuvasti kuplan rajoituksiin?  Mitä jos oman kuplan sisällä asiat näyttävät hyvin synkiltä ja negatiiviselta? Tuottavat enemmän pahan kuin hyvän olon tunnetta? Mitä jos haluaa muutosta? Mitä pitää tapahtua?

Olla utelias. Uskaltaa astua oman kuplan ulkopuolelle ja tarkastella, miltä maailma näyttää, kun levittää oman kuplan rajoja, katsoo ehkä jonkun toisen kuplan sisälle. Miettiä edes hetken, miltä eläminen ja oleminen tuntuisi katsomalla asioita toisenlaisesta perspektiivistä, aivan yhtä oikeasta kuin omakin on. Pelkkä ajatusleikki ei maksa mitään, ei vaadi erityisvälineitä  eikä johda vielä mihinkään. Utelias voi olla siis ihan rauhassa.  Utelias voi olla missä vain: kaupan jonossa, matkalla töihin, kyläillessä, shoppaillessa, syödessä, ulkoillessa… Uteliaisuuden tarve voi nousta rauhallisena koti-iltana, tylsänä hetkenä, hektisessä tai stressavassa tilanteessa. Uteliasuus yhdistettynä hetken hengähtämiseen tai jopa lepäämiseen voi auttaa näkemään meneillään olevissa asioissa potentiaalia ja lisätä uskoa selviämiseen.

Itse olen tarvinnut uteliasuutta erityisesti nyt muuton aikana. Arjen eläminen puolivalmiin uuden asunnon ja edellisen asunnon siivoamisen keskellä on todella tarvinnut uteliaisuustaitoja. Itselle uteliaisuus on voimavarana erityisesti silloin, kun asiat eivät mene kuten on tottunut. Keino katsoa hetki hetkeltä, pala kerrallaan, päivä kerrallaan, miten hommat lähtevät rullaamaan. Ainahan voi palata omaan kuplaansa, jos uudet asiat eivät ala miellyttämään, mutta on annettava uudelle myös ensin tilaisuus näyttää antinsa. Ja voin kertoa, ettei se ole aina helppoa. Ei varsinkaan silloin, kun on miljoona asiaa auki, vaatimuksia satelee ulkopuolelta ja oman pään sisältä ja haluaisi saada tasaisemman arjen mahdollisimman nopeasti. Toisaalta, jos jotakin olen itsestäni oppinut, niin sen, etten kauhean kauaa viihdy tasaisessa menossa, vaan kehitän joka tapauksessa itselleni jotakin projektia, jonka parissa aikaa kuluttaa ja jonka kanssa tasapainoilla. Toisin sanoen, itsepähän tilasin menoa ja meininkiä, siitä yritän itseäni (tai puolisoni minua) muistuttaa pahimpina hetkinä :D.  Lisäksi aivot kaipaavat virikkeitä ja muutoksia, uteliaisuudella on siten myös terveysvaikutuksia positiviisemman asenteen lisäksi :)

Be curious, be alive 

Nimimerkillä kokemusta on :D

maanantai 19. lokakuuta 2015

Uuden äärellä

Muutos on samaan aikaan haikeaa että ihanaa. Olemme muuttamassa miesystäväni kanssa uuteen asuntoon. Muuttopuuhia on jo hiljalleen käynnistelty, ilman kiirettä. Viime viikonloppuna kävimme ihastelemassa puhdasta ja kutsuvaa tyhjyyttä, siivosimme ylimääräisiä pölyjä ja kannoimme ensimmäisiä tavaroita sisään. Vaikka hieman tilavampaa asuntoa on jo pitkään haikailtu ja vanhaa ajoittain jopa kironnut mielessään, liittyy muuttoon silti ristiriitaisia tunteita. Luopumista nykyisen asunnon hyvistä puolista ja samalla uuden asunnon huonompien puolien vastaanottamista.
Tavaroiden pakkaamiseen liittyy myös samanaikaista tarvetta säästää että heittää menemään. Molemmat kun ovat luonteeltaan "säästetään varmuuden vuoksi" ihmisiä, kertyy pientä sälää yllättäviin paikkoihin. Toisaalta turhan jättäminen taakse on keventävää, sekä säilytystilan että mielen kannalta. Olen alkanut ottaa enemmän oppia pikkusiskostani, joka myy tai heittää pois tavaroita, joita ei ole enää hetkeen käyttänyt. Johan sen on itsekin kokemuksesta oppinut, että sitä, mitä ei ole kuukausiin kaivannut, tulee tuskin muistamaan jatkossakaan. Silti, se "mitä jos"-ajattelu hiipii mieleen väkisinkin.

Samankaltainen jossittelu ja uuden kohtaamisen pelko sekä vanhasta luopumisen tuska liittyy varmasti moneen elämäntapamuutokseenkin. Pallotellaan hyötyjä ja haittoja, haluttaisiin rohjeta uskaltaa mennä eteenpäin, mutta samalla edes vähän kiinni pitäminen menneestä tuo turvaa. Kaipa se on ihmiseen sisäänkirjoitettu selviytymismekanismi; uusi kun on tuntematonta aluetta, ehkä epämukavuusaluetta, ainakin hetken.
Yhdessä muuttamisessa (ja muutosten tekemisessä) on se hyvä puoli, että ajatuksiaan ja pelkojaan voi peilata toisen kanssa, uudenlaista arkea haasteineen ja iloineen kokea yhdessä. Vieraassa ympäristössä on ainakin yhdet tutut kasvot. Lisäksi turvaa tuovat hyväksi havaitut omat tavarat, vaatteet, astiat, kirjat ja koriste-esineet. Ne, joilla on tunnearvoa, ehkä lapsuudesta asti. Ulkoisten tekijöiden tuoma turvallisuuden tunne korostuu erityisesti silloin, kun itse on vielä vähän hukassa, epävarma ja vasta opettelee uusia rutiineja. Muistatteko, kuinka tärkeää oli lapsena nukkua tutun pehmolelun vieressä tai kantaa kaulassa syntymäpäivälahjaksi saatua korua äidiltä, kummilta, mummilta tai muulta itselle tärkeältä ihmiseltä? Kuinka tietty muki tai valokuva on kuljettava muutosta toiseen hyvin pakattuna ja miten huojentavalta tuntui asettaa tuo esine uudelle paikalle?

Ei se ole materialismia. Se on osa inhimillistä selviytymisjärjestelmää.

Vaikka taakka kevenee, kun vanhasta luopuu, ei kaikesta tarvitse eikä pidä luopua. Tärkeistä asioista saa pitää kiinni. Niiden avulla uskaltaa ottaa askeleen kohti tuntematonta ja muutoksesta selviää, entistä vahvempana ja viisaampana. Yksin ei myöskään tarvitse pärjätä. Ihminen on sosiaalinen olento, tarvitsee muita tuekseen ja turvakseen. Syntymästä kuolemaan, muutoksen hetkellä, arjen keskellä. Avunpyytäminen ei ole heikkoutta, se on realismia.
Huomaan mieleni jo työstävän tulevaisuudesta mahdollisuuksia, mikä helpottaa siirtymää. Toisin olisi varmasti, jos joutuisin muuttamaan pakosta tai kotiin, johon en halua. Mielen luomien tarinoiden ja mielikuvien merkitys on valtava ja onneksi niihin pystyy vaikuttamaan positiiviisella asenteella. Uskon, että asioilla on tapana järjestyä. Uskon, että tietyt asiat tapahtuvat syystä. Minulle uusi asunto merkitsee muutakin kuin asuinpaikkaa. Minulle se merkitsee uudenlaista perspektiiviä elämään, mahdollisuutta rakentaa jotakin uutta ja parempaa. Saan puhdistaa pöytää ja aloittaa uutta aikakautta. Tämä kortti, tämä tilanne, missä nyt elän, on jo nähty, tiedän, mitä sillä on minulle tarjota. Olen valmis katsomaan uuden kortin.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Biisejä, jotka herättävät ajatuksia

Työni syömishäiriötä sairastavien parissa on vaikuttanut monin tavoin tapaani havainnoida ympäröivää maailmaa. Sitä kuulee ja näkee asioita eri valossa. Ennen Syömishäiriöklinikalla aloittamista en ollut kiinnittänyt huomiota siihen, miten naistenlehtien kansissa laihdutusotsikot suorastaan pyrkivät silmille. Urani aikana olen todella herkistynyt kuulemaan, kuinka kalskahtava kaiku sanalla paino, laihduttaminen ja lihominen on ja allergikseksi olen tullut mm. blogeille, joissa omaa vääristynyttä suhdetta syömiseen ja liikkumiseen korostetaan. Erityisen pahalta puolestaan tuntuu kuulla lasta moitittavan ruokapöydässä ja seurata "nopeasti tuloksia"- ulkonäkötrendien lisäävän stressiä ja syövän toimintakykyä.

Työni vaikuttaa myös siihen, miten tulkitsen erilaisia biisejä. Tietämättä seuraavien biisien tarkkaa syntytaustaa, kuulen niissä paljon syömishäiriötä sairastavan ristiriitaista suhdetta itseensä ja halua päästä sairaudesta irti. Jotkut biisit ovat puolestaan selvästi toipumiseen tarkoitettuja.

Kuunnelkaa seuraavia biisejä näiden ajatusten valossa. Mitä havaitsette? Entä miten te olette kyseiset biisit tulkinneet?'

Sanni: Kokaiini
" Sä oot vahvin huumeeni, hitaasti tapat mut
Tapat mut, tapat mut
Veressä kiehuu, kun sä kosketat
Rinnassa riehuu, kun irrotat
Suhun koukussa, en pääse pakoon
Pidät kasassa, sun takii hajoon"



Sanni: Supernova
"Valintojen maailma, tuijotan tienviittoja
Oikee vaatii luonnetta, väärä on se hauska
Puolikas tupakka, sisko en oo viel koukussa
Hei, ketä mä huijaan, lopetan taas huomenna"



Kaija Koo: Vapaa
"Joku mua piteli siinä
Se oli niin kamalan vahva
Eikä se halunnut päästää irti
Melkein kuin lihaa ja verta
Suurempi vuoria ja merta
Se sellaiseksi kasvoi mun päässä"


Juha Tapio: Kelpaat kelle vain
" Puoltakaan en sun kivusta voi tietää,
sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää
Mut joku aamu mä tiedän sen
Sä heräät huomaamaan
Sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan"


Haloo Helsinki: Kevyempi kantaa hautaan (en löytänyt alkuperäistä, mutta tästä saa ideaa kiinni)
" Oot hyvin pieni,
oot hyvin hauras
On ekat sanat joita kuulet päivittäin
Muttet kuuntele muita
kuin sitä yhtä,
joka käskee painu alemmas ystäväin"


Johanna Kurkela: Ainutlaatuinen
"Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan"


Itselle musiikki on erittäin tärkeä voimanlähde, stressinlievittäjä ja viihdyttäjä. Toivottavasti jokainen löytää itselleen voimabiisin haastavan elämäntilanteen keskellä tai silloin, kun tarvitsee "sitä jotakin" lisää elämäänsä.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Tunnista syömishäiriö - Nyt Sportissa!

Uusimmassa Sport-lehdessä on asiaa!  Paitsi kehon huollosta ja hyväsä ryhdistä, myös syömishäiriöiden tunnistamisesta. Minulta pyydettiin muutama sananen asiaan liittyen :)




Minä ja kultainen keskitieni :D. Ei voi mitään, perusasioita on turha muuksi yrittää muuttaa. Olin tänään opettamassa ravitsemustieteen perusteet-kurssia, kurssia, jonka olen itse käynyt ensimmäisten joukossa ihan ravitsemustieteen opintojen alussa. Materiaalia kootessa oli mielenkiintoista palata takaisin vanhoihin aikoihin ja todeta, että edelleen perusasioissa on voimaa. Energia, hiilihydraatti, rasva ja proteiini eivät ole muuttuneet miksikään, suomalaisten ravitsemuksessa ja terveydentilassa on edelleen kehitettävän varaa ja yksityiskohtien tuijottamisen sijaan olisi syyte suunnata katsetta isoihin kokonaisuuksiin, sillä niissä piilee se todellinen terveyttä edistävä potentiaali. Niin ylipainon ja kohoneen verenpaineen, niin kohonneiden kolesterolitasojen kuin syövän ja metabolisen oireyhtymänkin ehkäisyssä ja hoidossa puhutaan viidestä isosta tekijästä - värikkäästä ja laadullisesti panostetusta ruokavaliosta, painonhallinnasta, liikkumisesta, kohtuullisesta alkoholinkäytöstä ja tupakoinnin lopettamisesta. Tuntuu, että se aika ja energia, mikä tuhlataan gluteenittomuuden, maidottomuuden, leivättömyyden yms. parissa väittelyyn, voitaisiin hyödyntää yhtessä tuumin isompien ongelmien ratkaisemiseen ensin. Jos sen jälkeen tarvitaan vielä yksityiskohtien hiomista, niin sitten tehdään niin. Ilman kunnon pohjaa valuvat hyvätkin detaljit hukkaan.

Aikanaan 80-luvulla Pekka Puska etunenässä teki ison työn saadakseen suomalaisten verenpaine- ja kolesterolitasot laskuun ja sitä myötä väheni sydän- ja verisuonikuolleisuus. Nyt sekava mediarummutus aiheesta ja aiheen vierestä tekee sitä tyhjäksi. Suomalaiset ovat kertaalleen ymmärtäneen karppauksen väärin ja tehneet siitä rasvauksen, mitäköhän luulette, että nykyinen sallitaan sitä-kielletään tätä- kulttuuri saa aikaiseksi? Tuskin ainakaan auttaa asiaa...

Älä leiki ruoalla. Älä edes kokeilumielessä. Jos syömishäiriö tai turha stressi ei riitä pelotteeksi, tutustu THL:n 2012 julkaistuihin Finriski- ja Finravintoselvityksiin. Palauttaa nopeasti maan pinnalle, jos ei muuta. Täydellisyyden tavoittelu vie nopeasti pois kultaiselta keskitieltä ja vääristää sen, mistä hyvinvoinnissa todella on kyse. Nauti hyvästä olosta, jos sen olet saavuttanut tai tee töitä sen eteen, jos se vielä on hukassa.

Kohti kultaista keskitietä! 

Ps. Suomalaisten terveyttä ja ruokailutottumuksia tarkastellaan seuraavan kerran vuonna 2017, saa nähdä miltä tilanne silloin näyttää. Pidetään peukkuja!

perjantai 2. lokakuuta 2015

Rakas ruokapäiväkirja

Uusimmassa Cosmopolitanissa (lokakuun numero) on toimittajan ruokapäiväkirja viikon ajalta ja minun arvioni hänen elintavoistaan. Ajatusmaailmamme syömisestä oli hyvin yhteneväistä. Virkistävää varmasti lukijoillekin lukea välillä muustakin kuin erityisruokavalioista ja ruoalla hifistelystä, jota näkee valitettavasti useassa naistenlehdessä sivut pullollaan. Todellisuus, se miten suurin osa ihmisistä syö,  kun on usein aivan muuta kuin media antaa ymmärtää. Varmasti monet pystyvät samaistumaan Vivianin viikkoon: välillä syödään todella hyvin ja välillä miten sattuu. Kiire, stressi ja univelka värittävät helposti arkea enemmän kuin monipuolinen ja riittävä ruokavalio. Usein paras ratkaisu syömisten ja hyvinvoinnin kuntoon saattamiseksi onkin arjen rauhoittaminen. Käykäähän tutustumassa lehteen!
      Kiitos yhteistyöstä Cosmopolitan!