torstai 3. joulukuuta 2015

Päivä jolloin ravitsemusterapeutti järkyttyi

Luulin jo nähneeni kaiken mahdollisen. Ettei mikään enää saisi minua hämmästymään ihmisten syömistottumuksissa. Mutta olin väärässä. Marraskuun uutiset toivat nimittäin tullessaan kevytperunat ja - munkit.  Uutisten mukaan perunat ovat jo rantautuneet K-marketeihin ja munkeissa käytettävä infrapunapaistotekniikka ollut jo käytössä Briteissä.



















Linkki perunoille: http://www.iltalehti.fi/pippuri/2015111120646594_ah.shtml

Linkki munkeille: http://www.makuja.fi/artikkelit/5538158/ajankohtaista/mullistavat-kevytperunat-ilmestyivat-k-kauppoihin-karppaajien-ja-keventajien-unelma/

Ihan totta, onko jonkun ruokavalio tai painonhallinta oikeasti kiinni perunoiden tärkkelyspitoisuudesta tai munkkien energiasisällöstä? Nämä kevytilmiöt heijastavat mielestäni isoa ongelmaa suomalaisten syömisvalinnoissa. Että panostetaan lillukanvarsiin ja olennaiset asiat jäävät sivurooliin. Että suositaan mieluummin vähävärisiä, -energisiä, -makuisia, -rakenteisia ruokia vähempien kaloreiden kunniaksi ja täytetään sitten tyhjyyttä huutavat energia- ja ravintoainevarastot keinotekoisesti värjätyillä ja teollisilla runsasrasvaisilla, -suolaisilla ja -sokerisilla kahvittelu- ja napostelutuotteilla. Mitä luulet miltä kokonaisuus näyttää? Tietääkseni munkit eivät ole koskaan olleet suositeltuja päivittäiseen käyttöön tai ylipäätään ateriaksi tarkoitettuja. Ja syökö joku oikeasti niin kilokaupalla perunaa päivässä, että tarvitsee jo light-perunoita? Ollaan kyllä menty ja lujaa ojasta allikkoon.

Kannatan itse laatuun satsaamista, värikkääseen ja monipuoliseen syömiseen panostamista. Että syödään kerralla kunnon ruokaa ja riittävästi kylläiseksi asti, tasaisin väliajoin ja päivittäin vuodesta toiseen. Että käytetään kalorit kerralla, eikä säästellä. Että kun herkutellaan, niin herkutellaan hyvällä omallatunnolla, sitä mistä tykätään ja syödään muuten ihan normaalisti, ilman jälkikompensointia tai lakkoiluja. Että herkuilla ei korvata pääsääntöisesti aterioita. Että herkut ovat vain osana hyvää ruokavaliota, pisteenä iin päälle, eikä koko ruokavalio.

Tietääkseni munkit eivät kuulu värimaailmaltaan kovin laajaskaalaiseen valikoimaan ja tietääkseni aterialle kuuluu perunoiden lisäksi ladata myös vaikkapa lihaa samassa suhteessa ja kaksinkertainen määrä kasviksia. Jos näin syö, ei tarvitse keventää munkkien rasvasta tai perunoiden hiilihydraateista. Samalla pysyy lompakkokin kuosissaan. Jos sen sijaan tunnistaa itsellään pakottavan tarpeen tutustua kyseisiin tuotteisiin muustakin kuin uteliaisuudesta, kehotan tarkistamaan oman ateriarytmin säännöllisyyttä, lautasen sisältöä ja milloin viimeksi nukkui kunnon yöunet. Nimittäin univelkakin voi saada aikaan suurentunutta makeiden leivonnaisten tai perunoiden nälkää.

Katsotaan, mitä joulukuu tuo tullessaan… ;)

tiistai 24. marraskuuta 2015

Jauhelihakeitto meets punajuuri ja jämät


Arkituunaukset jatkuvat: Väriä marraskuun loppuun ruoista ja leivonnasta.
Eilen jauhelihapaketti pakkasesta kohtasi kattilassa kuuman veden, perunoita, porkkanoita ja pari punajuurta, ketsuppipullon pohjat, palan fetajuustoa ja edamin jämät. Suola ja pippuri riittivät lisämausteiksi. Aikaa keitoksen valmistumiseen annoin reilummin kuin tavallisesti, jotta punajuuret ehtivät pehmetä. Yön yli jääkaapissa tekeytymisen jälkeen punalieminen keitto oli valmis nautittavaksi suolakurkuilla höystettynä. Suosittelen!
Sunnuntaina leivoin kasvisfetapiirakkaa (ohje täältä), jonka mieheni risti "ruohopiirakaksi" :D. 
Olen kovasti tykästynnyt kyseiseen blogiin, josta piirakan ohjeen nappasin. Oli tarvetta fodmap-rajoitteille tai ei, se tarjoaa kauniita kuvia ja raikkaita ideoita ruoanlaittoon ja leivontaan, aamupaloille, välipaloille, iltapaloille ja juhlatarjottaviksi.  Suolainen piirakka kera salaatin on hyvä vaihtoehto arki-iltapalojen perusetille leipää + jogurttia. Varsinkin näin pimeinä loppusyksyn- alkavan talven aikana keho suorastaan huutaa värikkäitä ruokia tarjoamaan vitamiineja ja silmäniloa. Granaattiomena on nyt parhaimmillaan ja edullisimmillaan, joten sitä löytyy nyt meillä oikeastaan joka salaatista (ja pöydiltä, hedelmästä kun tirskuu verenpunaista mehua…). Raikkaanmakea kombo syntyy vaikkapa romaine-salaatista, kirsikkatomaateista ja granaattiomenan siemenistä öljylorauksen kera. 
Jos granaattiomena on vielä sinulle uusi tuttavuus, kipaisehan kaupan kautta ja perehdy tuon ulkoapäin rujon ja aika vaatimattoman näköisen hedelmän herkulliseen sisältöön. Avaaminen ja siementen ulossaaminen on oma prosessinsa :D. Tämän linkin avulla selviät kuitenkin hommasta suhteellisen vaivatta :) 

Tuunamisiin!

torstai 12. marraskuuta 2015

Torstaipäivän helppoa ja nopeaa ruokaa

Suosin arkena nopeita ruokia. 
Koulutustausta, lukuisat reseptikokeilut ja kokkiohjelmien seuraaminen vuosien varrella ovat yhdessä välillä hyvin kiireisen arjen kanssa muovanneet minusta hyvin yksinkertaisen ruoanlaittajan. Koska haluan syödä hyvin ja monipuolisesti, mutta silti käyttää aikaani muuallakin kuin kaupassa ja keittiössä, on ollut pakko oppia kehittämään aterioita, jotka syntyvät hetkessä tai vaativat max.puoli tuntia.

Tänään kehitin kanasta ja vihreistä kasviksista uunissa päivällisen. Sivelin maustamattomat fileet itsetehdyllä mausteseoksella, johon tuli reiluja lorauksia öliiviöljyä, pari ruiskausta sitruunamehua, suolaa, mustapippuria, espanjasta tuotua paprikajauhetta (joka on äkäisempää kuin suomiversio) ja kuivattua ruohosipulia. Pilkoin reiluiksi lohkoiksi kesäkurpitsaa ja paprikaa ja paloittelin tuoretta parsakaalta joukkoon. Hieman suolaa ja oliiviöljyä ja kasvikset kanojen joukkoon. Paistoin hieman keskitasoa ylempänä 225 asteessa 15 minuuttia.


Ateriaa täydensin vielä tuoreella tomaatilla sekä juustoleivillä (eivät kuvassa). Alunperin aterialle tarkoitettu kermaviili (maustamaton jogurtti olisi myös käynyt) unohtui siinä tohinassa :D. Onneksi kanat olivat ihanan pehmeitä öljyn suojellessa kuivumiselta. Sekä alku- että jälkiruokana nautin lisäksi suklaakuorrutettuja marjapalloja Lidlistä.


Ja hommat sujuivat hyvin loppuillan :)

tiistai 10. marraskuuta 2015

Rakas joulupukki

Nyt alkaa olla monessa perheessa käsillä postiluukusta tipahtaneiden lelulehtien ja lahjatoiveiden esittämisen aika. Tyttö- tai poikakaverille mietitään The Joululahjaa ja joulunviettoa suunnittellaan joissain kodeissa jo täyttä häkää. Ovathan kauppoihinkin jo ilmestyneet konvehdit, glögit ja muut jouluhärpäkkeet.

Joulu on ihanaa aikaa, mutta en pidä jouluun liittyvästä kaupallisesta hössötyksestä ja materialismista. Puhumattakaan sen tuomasta turhasta stressistä. Minulle joulu merkitsee lunta ja pakkasta, kynttilöitä, musiikkia, läheisten kanssa ajan viettämistä, rauhoittumista arjen keskellä. Valitettavasti valkeus ei enää nykyjouluissa ole itsestäänselvää, mutta onneksi kaikki muu on saatavilla halutessa.

Omien lahjatoiveiden sijaan pääpaino on antamisen ilossa. Ei tavaroiden määrässä tai hinnassa, vaan mielihyvän tuottamisessa toiselle. Siksi olen ylipäätään lahjoissa siirtynyt suosimaan palveluiden, ja yllätyksien tarjoamista toiselle. Kukkalähetyksiä, hierontoja, ravintolakäyntejä, lahjakortteja yms. vähemmän arkisia asioita. Ruokalahjat ovat mielestäni aina olleet ihania. Kauniin korin sisälle voi ujuttaa sekä peruselintarvikkeita että luksustuotteita, molemmat toimivat. Käytännöllisyys ei poissulje esteettisyyttä tai ajatusta. Lahjan arvoa ei voi näin mitata pelkästään rahalla.

Joululahjojen antamisen voi viedä vielä astetta syvemmälle tasolle. Kävin eilen Rossossa ja siellä oli esillä esimerkki kirjeestä joulupukille, jossa toivottiin hyvään elämään liittyviä asioita itselle. Ei rahalla ostettavia, ei valmistettavia, ei suoritettavia, vaan esimerkiksi pitkäaikaisen työpaikan saamiseen tai puolison löytämiseen liittyviä haaveita. Välttämättä pukki ei niitä tälle joulua ehdi tuomaan, mutta todennäköisemmin tulemme saamaan elämämme aikana asioita, joita olemme lausuneet ääneen. Koskaan ei voi tietää, kuka ne kuulee ;)

Sen sijaan, että odottaisit uuteen vuoteen ja lupausten antamiseen, voit aloittaa ensi vuoteen valmistautumisen jo ennen joulua. Mitä sinä joulupukilta haluaisit toivoa?

maanantai 2. marraskuuta 2015

Sinä ja minä, median valoissa

Olimme tänään klinikan toiminnanjohtajan Marjon kanssa yläasteella pitämässä työpajaa aiheesta medialukutaito. Vajaan tunnin kestävissä sessioissa kävime tiivisti läpi tärkeimpiä huomioitavia asioita liittyen erityisesti mainoksiin, otsikoihin, kuvankäsittelyyn ja terveysaiheisiin artikkeleihin esimerkkien kautta. Kun ajattelen omaa yläasteaikaani noin 15 vuotta sitten ja vertaan nykypäivään, on homma muuttunut ihan mielettömästi! Netti esimerkiksi ei ollut läheskään niin yleisessä käytössä tiedonhaku- tai viihdemielessä kuin nykyään. Kun erityisesti sosiaalinen media on laajentunut (ennen taisi olla lähinnä kiss.fm:n chattikanavat ja irc-galleria?), tarvitaan vahvemmin taitoa nähdä luetun ja kirjoitetun taakse, kritiittisyyttä, tekijä kun voi olla kuka tahansa, millä motiivilla tahansa. Uutta informaatiota kaikenlaisista aiheista syntyy koko ajan. Kaiken sen tietotulvan keskellä voi olla vaikea pitää päätä kylmänä.

Kuvat ja niiden rooli mielenkiinnon ja mielikuvien herättäjänä nousivat vahvasti esille. Kuvankäsittelyn yhteydessä toimme esille erilaisia valokuvausolosuhteisiin, kameran ominaisuuksiin sekä kuvattavan ehostamiseen liittyviä tekniikoita, joilla saadaan aikaan halutunhaluinen lopputulos, usein illuusio täydellisyydestä, jota sitten myydään kuluttajalle. Sinällään tässä ei ole mitään uutta, näin markkinavoimat ovat aina toimineet, mutta kaupanpäällisinä tarjotaan syyllisyyttä, huonommuuden tunnetta ja tyytymättömyyttä, joka ei ole enää nykyisissä määrin viatonta. Ei, elleivät siitä ole kaikki lukijat tietoisia. Ja harvemmin ovat. Vai ajatteletko sinä tietoisesti suosikkiblogiasi selatessasi tai meikkimainosta katsoessasi, kuinka näkemäsi voi olla useiden tuntien harkitusti mietitty lopputulos? Tuskin, sillä sitä ennen ehtii alitajunnassamme yleensä jo syntyä erilaisia tunteita kateudesta hyvään mieleen, itsensä vertailua ja tarvetta muutokseen, halua olla kuin tuo toinen, saada hänen elämänsä, se kansikuvakatse tai -vartalo. Emme pohdi sen syvemmin, mitä kaikkea kuvassa oleva malli, tuttu tai tuntematon, oikeasti kokee tai pohtii kuvaushetkellä ja mitä tapahtuu kuvaussession päätyttyä. Näemme vain sen ikuistetun hetken, joka meidän halutaankin näkevän.

Tästä on jo vuosia, kun Dove julkaisi mainion esimerkin tähän aiheeseen liittyen. Oletteko nähneet jo alla olevan pätkän, jossa tuikitavallinen nainen meikataan ja fotoshopataan näyttäväksi malliksi? Seuraavan kerran, kun näette kosmetiikka- tai vaikkapa terveyteen liittyvän mainoksen, palauttakaa tämä video mieliinne. Muistakaa, että se tunne, joka teissä ehti herätä ennen tietoista päätöstä nähdä mainoksen taakse, on etukäteen suunniteltu ja tehkää osto- tai muutospäätös vasta sitten.


Hyvää alkanutta marraskuista viikkoa! 

tiistai 27. lokakuuta 2015

Voimavarana uteliaisuus

Pohdin ajoittain positiivista elämänasennetta. Sitä, miten se syntyy ja miten sitä voisi saada enemmän ja enemmän. Positiivinen asenne kun liitetään parempaan terveyteen, unelmien toteutumiseen ja menestymiseen elämässä. Eräs tällä viikolla kuulemani sana kiinnitti huomioni ja luulen keksineeni ratkaisun, ainakin osittain. Uteliaisuus.
Positiivinen pedagogiikka
TV-ohjelmassa Ensitreffit alttarilla oli viime tiistaina aiheena kommunikaatio parisuhteessa. Olen usein miettinyt ohjelmaa katsoessa, että asiantuntijoiden vinkit ja näkökulmat sopivat muuhunkin kuin parisuhteeseen.  Psykologi Mikael Saarinen puhui erilaisista kommunkikaatiotavoista ja kommunkikaation vaikeutumisesta silloin, kun jumiudutaan pitämään vain omaa näkökulmaa oikeana eikä haluta edes avartaa omaa katsantokantaa toiseen suuntaan. Tarvittaisiin uteliaisuutta ottaa selvää, mitä toinen tarkoittaa, mitä toinen tuntee tai ajattelee.

Me ihmiset pidämme herkästi omia ajatuksiamme totena ja tulkitsemme niiden kautta maailmaa. Oma näkemys on kuitenkin oikea vain itselle, joku toinen voi pitää sitä outona, ihmeellisenä, mielenkiintoisena tai jopa vääränä. Elämme siis melkoisessa kuplassa. Mitä jos toistuvasti lyö päätä oman kuplansa seiniin, törmää jatkuvasti kuplan rajoituksiin?  Mitä jos oman kuplan sisällä asiat näyttävät hyvin synkiltä ja negatiiviselta? Tuottavat enemmän pahan kuin hyvän olon tunnetta? Mitä jos haluaa muutosta? Mitä pitää tapahtua?

Olla utelias. Uskaltaa astua oman kuplan ulkopuolelle ja tarkastella, miltä maailma näyttää, kun levittää oman kuplan rajoja, katsoo ehkä jonkun toisen kuplan sisälle. Miettiä edes hetken, miltä eläminen ja oleminen tuntuisi katsomalla asioita toisenlaisesta perspektiivistä, aivan yhtä oikeasta kuin omakin on. Pelkkä ajatusleikki ei maksa mitään, ei vaadi erityisvälineitä  eikä johda vielä mihinkään. Utelias voi olla siis ihan rauhassa.  Utelias voi olla missä vain: kaupan jonossa, matkalla töihin, kyläillessä, shoppaillessa, syödessä, ulkoillessa… Uteliaisuuden tarve voi nousta rauhallisena koti-iltana, tylsänä hetkenä, hektisessä tai stressavassa tilanteessa. Uteliasuus yhdistettynä hetken hengähtämiseen tai jopa lepäämiseen voi auttaa näkemään meneillään olevissa asioissa potentiaalia ja lisätä uskoa selviämiseen.

Itse olen tarvinnut uteliasuutta erityisesti nyt muuton aikana. Arjen eläminen puolivalmiin uuden asunnon ja edellisen asunnon siivoamisen keskellä on todella tarvinnut uteliaisuustaitoja. Itselle uteliaisuus on voimavarana erityisesti silloin, kun asiat eivät mene kuten on tottunut. Keino katsoa hetki hetkeltä, pala kerrallaan, päivä kerrallaan, miten hommat lähtevät rullaamaan. Ainahan voi palata omaan kuplaansa, jos uudet asiat eivät ala miellyttämään, mutta on annettava uudelle myös ensin tilaisuus näyttää antinsa. Ja voin kertoa, ettei se ole aina helppoa. Ei varsinkaan silloin, kun on miljoona asiaa auki, vaatimuksia satelee ulkopuolelta ja oman pään sisältä ja haluaisi saada tasaisemman arjen mahdollisimman nopeasti. Toisaalta, jos jotakin olen itsestäni oppinut, niin sen, etten kauhean kauaa viihdy tasaisessa menossa, vaan kehitän joka tapauksessa itselleni jotakin projektia, jonka parissa aikaa kuluttaa ja jonka kanssa tasapainoilla. Toisin sanoen, itsepähän tilasin menoa ja meininkiä, siitä yritän itseäni (tai puolisoni minua) muistuttaa pahimpina hetkinä :D.  Lisäksi aivot kaipaavat virikkeitä ja muutoksia, uteliaisuudella on siten myös terveysvaikutuksia positiviisemman asenteen lisäksi :)

Be curious, be alive 

Nimimerkillä kokemusta on :D

maanantai 19. lokakuuta 2015

Uuden äärellä

Muutos on samaan aikaan haikeaa että ihanaa. Olemme muuttamassa miesystäväni kanssa uuteen asuntoon. Muuttopuuhia on jo hiljalleen käynnistelty, ilman kiirettä. Viime viikonloppuna kävimme ihastelemassa puhdasta ja kutsuvaa tyhjyyttä, siivosimme ylimääräisiä pölyjä ja kannoimme ensimmäisiä tavaroita sisään. Vaikka hieman tilavampaa asuntoa on jo pitkään haikailtu ja vanhaa ajoittain jopa kironnut mielessään, liittyy muuttoon silti ristiriitaisia tunteita. Luopumista nykyisen asunnon hyvistä puolista ja samalla uuden asunnon huonompien puolien vastaanottamista.
Tavaroiden pakkaamiseen liittyy myös samanaikaista tarvetta säästää että heittää menemään. Molemmat kun ovat luonteeltaan "säästetään varmuuden vuoksi" ihmisiä, kertyy pientä sälää yllättäviin paikkoihin. Toisaalta turhan jättäminen taakse on keventävää, sekä säilytystilan että mielen kannalta. Olen alkanut ottaa enemmän oppia pikkusiskostani, joka myy tai heittää pois tavaroita, joita ei ole enää hetkeen käyttänyt. Johan sen on itsekin kokemuksesta oppinut, että sitä, mitä ei ole kuukausiin kaivannut, tulee tuskin muistamaan jatkossakaan. Silti, se "mitä jos"-ajattelu hiipii mieleen väkisinkin.

Samankaltainen jossittelu ja uuden kohtaamisen pelko sekä vanhasta luopumisen tuska liittyy varmasti moneen elämäntapamuutokseenkin. Pallotellaan hyötyjä ja haittoja, haluttaisiin rohjeta uskaltaa mennä eteenpäin, mutta samalla edes vähän kiinni pitäminen menneestä tuo turvaa. Kaipa se on ihmiseen sisäänkirjoitettu selviytymismekanismi; uusi kun on tuntematonta aluetta, ehkä epämukavuusaluetta, ainakin hetken.
Yhdessä muuttamisessa (ja muutosten tekemisessä) on se hyvä puoli, että ajatuksiaan ja pelkojaan voi peilata toisen kanssa, uudenlaista arkea haasteineen ja iloineen kokea yhdessä. Vieraassa ympäristössä on ainakin yhdet tutut kasvot. Lisäksi turvaa tuovat hyväksi havaitut omat tavarat, vaatteet, astiat, kirjat ja koriste-esineet. Ne, joilla on tunnearvoa, ehkä lapsuudesta asti. Ulkoisten tekijöiden tuoma turvallisuuden tunne korostuu erityisesti silloin, kun itse on vielä vähän hukassa, epävarma ja vasta opettelee uusia rutiineja. Muistatteko, kuinka tärkeää oli lapsena nukkua tutun pehmolelun vieressä tai kantaa kaulassa syntymäpäivälahjaksi saatua korua äidiltä, kummilta, mummilta tai muulta itselle tärkeältä ihmiseltä? Kuinka tietty muki tai valokuva on kuljettava muutosta toiseen hyvin pakattuna ja miten huojentavalta tuntui asettaa tuo esine uudelle paikalle?

Ei se ole materialismia. Se on osa inhimillistä selviytymisjärjestelmää.

Vaikka taakka kevenee, kun vanhasta luopuu, ei kaikesta tarvitse eikä pidä luopua. Tärkeistä asioista saa pitää kiinni. Niiden avulla uskaltaa ottaa askeleen kohti tuntematonta ja muutoksesta selviää, entistä vahvempana ja viisaampana. Yksin ei myöskään tarvitse pärjätä. Ihminen on sosiaalinen olento, tarvitsee muita tuekseen ja turvakseen. Syntymästä kuolemaan, muutoksen hetkellä, arjen keskellä. Avunpyytäminen ei ole heikkoutta, se on realismia.
Huomaan mieleni jo työstävän tulevaisuudesta mahdollisuuksia, mikä helpottaa siirtymää. Toisin olisi varmasti, jos joutuisin muuttamaan pakosta tai kotiin, johon en halua. Mielen luomien tarinoiden ja mielikuvien merkitys on valtava ja onneksi niihin pystyy vaikuttamaan positiiviisella asenteella. Uskon, että asioilla on tapana järjestyä. Uskon, että tietyt asiat tapahtuvat syystä. Minulle uusi asunto merkitsee muutakin kuin asuinpaikkaa. Minulle se merkitsee uudenlaista perspektiiviä elämään, mahdollisuutta rakentaa jotakin uutta ja parempaa. Saan puhdistaa pöytää ja aloittaa uutta aikakautta. Tämä kortti, tämä tilanne, missä nyt elän, on jo nähty, tiedän, mitä sillä on minulle tarjota. Olen valmis katsomaan uuden kortin.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Biisejä, jotka herättävät ajatuksia

Työni syömishäiriötä sairastavien parissa on vaikuttanut monin tavoin tapaani havainnoida ympäröivää maailmaa. Sitä kuulee ja näkee asioita eri valossa. Ennen Syömishäiriöklinikalla aloittamista en ollut kiinnittänyt huomiota siihen, miten naistenlehtien kansissa laihdutusotsikot suorastaan pyrkivät silmille. Urani aikana olen todella herkistynyt kuulemaan, kuinka kalskahtava kaiku sanalla paino, laihduttaminen ja lihominen on ja allergikseksi olen tullut mm. blogeille, joissa omaa vääristynyttä suhdetta syömiseen ja liikkumiseen korostetaan. Erityisen pahalta puolestaan tuntuu kuulla lasta moitittavan ruokapöydässä ja seurata "nopeasti tuloksia"- ulkonäkötrendien lisäävän stressiä ja syövän toimintakykyä.

Työni vaikuttaa myös siihen, miten tulkitsen erilaisia biisejä. Tietämättä seuraavien biisien tarkkaa syntytaustaa, kuulen niissä paljon syömishäiriötä sairastavan ristiriitaista suhdetta itseensä ja halua päästä sairaudesta irti. Jotkut biisit ovat puolestaan selvästi toipumiseen tarkoitettuja.

Kuunnelkaa seuraavia biisejä näiden ajatusten valossa. Mitä havaitsette? Entä miten te olette kyseiset biisit tulkinneet?'

Sanni: Kokaiini
" Sä oot vahvin huumeeni, hitaasti tapat mut
Tapat mut, tapat mut
Veressä kiehuu, kun sä kosketat
Rinnassa riehuu, kun irrotat
Suhun koukussa, en pääse pakoon
Pidät kasassa, sun takii hajoon"



Sanni: Supernova
"Valintojen maailma, tuijotan tienviittoja
Oikee vaatii luonnetta, väärä on se hauska
Puolikas tupakka, sisko en oo viel koukussa
Hei, ketä mä huijaan, lopetan taas huomenna"



Kaija Koo: Vapaa
"Joku mua piteli siinä
Se oli niin kamalan vahva
Eikä se halunnut päästää irti
Melkein kuin lihaa ja verta
Suurempi vuoria ja merta
Se sellaiseksi kasvoi mun päässä"


Juha Tapio: Kelpaat kelle vain
" Puoltakaan en sun kivusta voi tietää,
sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää
Mut joku aamu mä tiedän sen
Sä heräät huomaamaan
Sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan"


Haloo Helsinki: Kevyempi kantaa hautaan (en löytänyt alkuperäistä, mutta tästä saa ideaa kiinni)
" Oot hyvin pieni,
oot hyvin hauras
On ekat sanat joita kuulet päivittäin
Muttet kuuntele muita
kuin sitä yhtä,
joka käskee painu alemmas ystäväin"


Johanna Kurkela: Ainutlaatuinen
"Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan"


Itselle musiikki on erittäin tärkeä voimanlähde, stressinlievittäjä ja viihdyttäjä. Toivottavasti jokainen löytää itselleen voimabiisin haastavan elämäntilanteen keskellä tai silloin, kun tarvitsee "sitä jotakin" lisää elämäänsä.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Tunnista syömishäiriö - Nyt Sportissa!

Uusimmassa Sport-lehdessä on asiaa!  Paitsi kehon huollosta ja hyväsä ryhdistä, myös syömishäiriöiden tunnistamisesta. Minulta pyydettiin muutama sananen asiaan liittyen :)




Minä ja kultainen keskitieni :D. Ei voi mitään, perusasioita on turha muuksi yrittää muuttaa. Olin tänään opettamassa ravitsemustieteen perusteet-kurssia, kurssia, jonka olen itse käynyt ensimmäisten joukossa ihan ravitsemustieteen opintojen alussa. Materiaalia kootessa oli mielenkiintoista palata takaisin vanhoihin aikoihin ja todeta, että edelleen perusasioissa on voimaa. Energia, hiilihydraatti, rasva ja proteiini eivät ole muuttuneet miksikään, suomalaisten ravitsemuksessa ja terveydentilassa on edelleen kehitettävän varaa ja yksityiskohtien tuijottamisen sijaan olisi syyte suunnata katsetta isoihin kokonaisuuksiin, sillä niissä piilee se todellinen terveyttä edistävä potentiaali. Niin ylipainon ja kohoneen verenpaineen, niin kohonneiden kolesterolitasojen kuin syövän ja metabolisen oireyhtymänkin ehkäisyssä ja hoidossa puhutaan viidestä isosta tekijästä - värikkäästä ja laadullisesti panostetusta ruokavaliosta, painonhallinnasta, liikkumisesta, kohtuullisesta alkoholinkäytöstä ja tupakoinnin lopettamisesta. Tuntuu, että se aika ja energia, mikä tuhlataan gluteenittomuuden, maidottomuuden, leivättömyyden yms. parissa väittelyyn, voitaisiin hyödyntää yhtessä tuumin isompien ongelmien ratkaisemiseen ensin. Jos sen jälkeen tarvitaan vielä yksityiskohtien hiomista, niin sitten tehdään niin. Ilman kunnon pohjaa valuvat hyvätkin detaljit hukkaan.

Aikanaan 80-luvulla Pekka Puska etunenässä teki ison työn saadakseen suomalaisten verenpaine- ja kolesterolitasot laskuun ja sitä myötä väheni sydän- ja verisuonikuolleisuus. Nyt sekava mediarummutus aiheesta ja aiheen vierestä tekee sitä tyhjäksi. Suomalaiset ovat kertaalleen ymmärtäneen karppauksen väärin ja tehneet siitä rasvauksen, mitäköhän luulette, että nykyinen sallitaan sitä-kielletään tätä- kulttuuri saa aikaiseksi? Tuskin ainakaan auttaa asiaa...

Älä leiki ruoalla. Älä edes kokeilumielessä. Jos syömishäiriö tai turha stressi ei riitä pelotteeksi, tutustu THL:n 2012 julkaistuihin Finriski- ja Finravintoselvityksiin. Palauttaa nopeasti maan pinnalle, jos ei muuta. Täydellisyyden tavoittelu vie nopeasti pois kultaiselta keskitieltä ja vääristää sen, mistä hyvinvoinnissa todella on kyse. Nauti hyvästä olosta, jos sen olet saavuttanut tai tee töitä sen eteen, jos se vielä on hukassa.

Kohti kultaista keskitietä! 

Ps. Suomalaisten terveyttä ja ruokailutottumuksia tarkastellaan seuraavan kerran vuonna 2017, saa nähdä miltä tilanne silloin näyttää. Pidetään peukkuja!

perjantai 2. lokakuuta 2015

Rakas ruokapäiväkirja

Uusimmassa Cosmopolitanissa (lokakuun numero) on toimittajan ruokapäiväkirja viikon ajalta ja minun arvioni hänen elintavoistaan. Ajatusmaailmamme syömisestä oli hyvin yhteneväistä. Virkistävää varmasti lukijoillekin lukea välillä muustakin kuin erityisruokavalioista ja ruoalla hifistelystä, jota näkee valitettavasti useassa naistenlehdessä sivut pullollaan. Todellisuus, se miten suurin osa ihmisistä syö,  kun on usein aivan muuta kuin media antaa ymmärtää. Varmasti monet pystyvät samaistumaan Vivianin viikkoon: välillä syödään todella hyvin ja välillä miten sattuu. Kiire, stressi ja univelka värittävät helposti arkea enemmän kuin monipuolinen ja riittävä ruokavalio. Usein paras ratkaisu syömisten ja hyvinvoinnin kuntoon saattamiseksi onkin arjen rauhoittaminen. Käykäähän tutustumassa lehteen!
      Kiitos yhteistyöstä Cosmopolitan!

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua (muttei sentään sinistä :D)

Tänään Syömishäiriöklinikalla ruoanlaittoryhmässä valmistimme potilaiden kanssa lounasta with a little twist. Monelle tuntematonta tofua ja osalle vierasta avokadoa yhdistettiin tuttuihin kasviksiin ja kanaan.  Ideana tämän päivän ruoanlaitossa oli astua ulos omilta mukavuusalueilta, tutustuttaa porukkaa uusiin makuihin ja haastaa kokeilemaan erilaisia ruokayhdistelmiä. Väreillä ja uusilla elämyksillä saa helposti loistetta syksyisiin päiviin, joskaan ainakaan tänään Kokkolassa ei auringonpaistetta ole puuttunut.

Tälläisesta alkutilanteesta lähdettiin liikkeelle:

 
Ja tähän päädyttiin:
 
Tofu-avokadosalaattia, maissihiutalepaneroitua kanaa, chili-majoneesikastiketta ja fetajuustoa. Voin kertoa, että hyvää oli, suosittelen :). Alkuperäiset reseptit löytyvät tänä vuonna Sydänliiton  julkaisemasta Sydänruokaa-kirjasta.

perjantai 25. syyskuuta 2015

Ravitsemusterapeuttina

Viikko sitten (18.9.2015) Helsingin Sanomissa oli artikkeli ravitsemusterapeuteista ja heidän tavastaan työskennellä. Artikkelin sisältö oli helppo allekirjoittaa. Kuten sen,  että seison tutkittuun näyttöön perustuvien ravitsemussuositusten takana, enkä vaihda kelkkaani aina jokaisen muotitrendin perässä. Se ei olisi ammattimaista. Kohtaan silti jokaisen asiakkaan tai potilaan heidän omista lähtökohdistaan käsin eikä kukaan lähde vastaanotolta samanlainen ruokasepustus kädessään. Jos ylipäätään erityisiä ruokavalio-ohjeita tarvitaan. Suositukset ja lautasmallit ovat hyviä pohjia, joihin on helppo tehdä tarvittaessa muovauksia esimerkiksi terveydentilan tai energiantarpeen mukaan.

Pelkkiin ulkonäkötavoitteisiin, kaloreiden kyttäämiseen, ruokien punnitsemiseen ja tiukkoihin rajoituksiin en lähde mukaan, kokonaisvaltaiseen terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen kylläkin. Tiedän, että se saattaa ärsyttää, jos tulosyynä on pääsääntöisesti ollut tiputtaa kilomäärä x tai kiinteytyä tietyistä itseä ärsyttävistä paikoista, mutta minulla on siihen erittäin vahvat syyni.


Kokonaisvaltainen hyvinvointi nimittäin on muutakin kuin ruokaa ja painonhallintaa. Kuten artikkelissakin todetaan: "Mitä ravitsemusterapiassa tehdään? Siellä keskustellaan syömisestä ja sen rytmistä, liikkumisesta, nukkumisesta, työstä ja perheestä. Terapeutin tavoitteena on ymmärtää ihmisen arkea ja sitä, miten syöminen sopii kuvioon. Keskusteluissa mennään syvemmälle kuin pelkällä ruokapäiväkirjalla."  Kun tämä paletti on kunnossa, se yleensä näkyy ja tuntuu. Samoin jos se ei ole kunnossa. Siksi minunkaan vastaanotolla ei puhuta vain syömisestä, vaan laajemmin koko elämästä. Nimensä mukaisesti, ravitsemusTERAPIAA.

 
Muita asioita, joista jaksan jauhaa, ovat aktiivinen aineenvaihdunta, hormonit ja toimintakyky. Se, mitä kehossa sisäisesti tapahtuu on kaikkein olennaisinta, ei se, mitä vaaka näyttää tai miellyttääkö oma peilikuva vai ei. Olen erittäin huolissani hoikkuuden ihannoimisen myötä kehittyvästä vajaaravitsemuksen ja haurastumisen riskistä jo nuorilla. Kävin kuluvalla viikolla luennoimassa ikääntyneiden ravitsemuksesta ja korostin jo ennen eläkepäiviä kestävän lihaksiston hankkimisesta ja riittävästä syömistä mahdollisimman hyvän toimintakyvyn varmistamiseksi, iän myötä kun väistämättä keho ja mieli rapistuvat. Laihduttaminen ja turhat ruokarajoitteet ovat liiallisen tai liian vähäisen liikkumisen ohella pahimpia uhkia arjessa selviytymisen kannalta ja kun ne ovat yleistyneet jo nuorten aikuisten joukossa, ei tulevaisuus hyvältä näytä. Harvemmin tulee parikymppisenä tai nelikymppisenäkään vielä miettineeksi miten kova hinta kesäkuntoon hankkiutumisella tai tiettyyn mekkoon mahtumiseksi voi olla tulevina vuosina.

Ainakin omat potilaani ovat "saarnojani" kuulleet jo kyllästymiseen asti. Onneksi he ja minä olemme huumorintajuista sakkia. Rennolla otteella tulee paras lopputulos. Vai miten muuten kesällä ovelleni ilmestynyt kyltti pitäisi tulkita? ;)

maanantai 21. syyskuuta 2015

Stressiretriitillä

Joskus parasta stressinhallintaa on lähteä kauas, karata arjesta hetkeksi.

Olin viikonloppuna Jämsän Hirviniemessä järjestetyllä stressiretriitillä. Ajoitus oli juuri passeli. Hetken hengähdystauko alkaneeseen syksyyn ja uudelleen latautuneena jatkamaan syksyn haasteita. Jo autoon istahtaminen, musiikin kuuntelu, kanssamatkustajien kanssa höpöttely, kahvi- ja evästauot ja muuttuvat maisemat veivät ajatuksia pois koti- ja työasioiden miettimisestä. Mieli keveni ja koko keho rentoutui mökkiolosuhteissa.
Viikonloppuun kuului hyvää ja värikästä ruokaa, mukavaa seuraa, leikkejä ja itsetuntemusta lisääviä tehtäviä, älylaitteiden sulkemista, ulkoilua, saunomista, pulahtamista kylmään veteen ja vain oleskelua. Mielipaikkani oli keittiönpöydän äärellä katsoa ulos kaunista järvimaisemaa ja miettiä, miten pienistä asioista isot asiat joskus ovat kiinni.
 
 
 
Stressi usein kaventaa ja jumittaa. Viikonlopun irtiotto tarjosi kaivattua laajempaa perspektiiviä.
Tämä maanantai alkoi uusilla ajatuksilla ja ideoilla rikkaampana.

Hyvää alkanutta viikkoa!
 

torstai 17. syyskuuta 2015

Stressinhallintaa

Syksy on usein uuden aloittamisen aikaa. 
Kaipa se johtuu kesälomista, on virtaa kokeilla uusia juttuja ja halua haastaa itseä pidemmän hetken arkirutiineista irrottautuneena. Olen itse aika tyypillinen projektiluonne, pidän siitä, että koko ajan on jotakin, mitä työstää ja harjoitella. Jotakin konkreettista ja tavoitteellista tekemistä. Sitä mukaan kun vähemmän säännöllistä aikataulua edellyttävät opiskeluajat ovat jääneet taakse ja  pääsääntöisesti kahdeksasta neljään työ maanantaista perjantaihin alkanut, on joutunut uudelleen priorisoimaan omia menoja, harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita. Kaikelle kun ei vain ole aikaa.

Tai no aikaahan löytyy, jos oikein järjestää, mutta jaksaminen ei seuraa välttämättä samaa tahtia perässä. Tai asioissa kehittyminen ja tekemisestä mielihyvän saaminen. Pahimmillaan hyvä idea tai haave kääntyy itseään vastaan, väsyttää ja vie energiaa muualtakin. Työelämään siirtymisen myötä olen joutunut konkreettisesti opetella oman hyvinvoinnin tasapainottamista. Vaikka halua osallistua ja kokeilla löytyisi vaikka muille jakaa, on ollut pakko opetella hyväksymään oma rajallisuutensa. Kaikkea ei jaksa.

Jos haluaa tehdä työnsä hyvin, pitää kotia ja ruokahuoltoa kunnossa, huolehtia omasta kunnosta, tavata ihmisiä, olla tyttöystävä, kummi, ystävä, sisko ja tytär, nukkua hyvät yöunet, rentoutua, palautua ja vain nauttia olostaan, on se jostakin välttämättä pois. Toisaalta, kun jostakin luopuu, saa jotakin tilalle. Tässä tapauksessa ainakin aikaa ja energiaa, rennompaa kehoa ja mieltä, parempaa kykyä pitää huolta itselle tärkeistä asioista. Toisin sanoen, luopumalla olen saanut enemmän. 



Olen oppinut kantapään kautta stressin hallintaa.  Aina välillä tulee lipsuttua, mutta yhä paremmin ajan mittaan saan kiinni alkavista stressin oireista, hillitsen stressitasojen kasvua, madallan niitä, palaudun niistä. Se on vaatinut oman kehon kuuntelua, peiliin katsomista, omien ajatusten kyseenalaistamista, itsensä tuntemaan oppimista, toiveiden ja tavoitteiden realisoimista ja paljon kokeiluja. Itseä on helppo huijata eikä silloin auta, vaikka kuinka toiset kehottaisivat rauhoittamaan tahtia. On ollut pakko alkaa itselle rehelliseksi ja se jos mikä vaatii kanttia.

 Itseni olen usein saanut kiinni menneisiin takertumisesta, yrityksestä käyttää vanhoja konsteja uusissa elämäntilanteissa. Voin kertoa, että eivät ole toimineet kuin ehkä hetkellisesti. Elämä menee eteenpäin, minun on mentävä myös ja katsottava nykyisyyttä ja tulevaisuutta avoimin mielin. Se on pelottavaa, mutta samalla innostavaa. Minulla on lupa muuttua ja oppia paremmaksi ihmiseksi, ajan mittaan. Haastavaa, mutta toisaalta tästä haasteesta pidän. 


Olennainen stressin hallinnan keino itselleni on ollut paitsi omien rajojen asettaminen myös niistä kiinni pitäminen. Kun elämä heittää eteeni yllättäviä puheluita tai viestejä, selvitettäviä asioita, ihmisten välisiä kohtaamisia, muutoksia päivän kalenteriin, on pakko joustaa, mutta tietyissä raameissa, itse asettamissani raameissa. Minulle tärkeistä asioista pyrin pitämään kiinni: järjestämään aikaa (hyvälle) syömiselle, nukkumiselle, liikkumiselle, kiireistä tai huolenaiheista palautumiselle, lepäämiselle ja ainakin yhdelle hetkelle olla tekemättä mitään. Jos minä en voi hyvin, en voi antaa itsestäni muille.

Ajan tai voimavarojen ollessa kortilla palaan siis perustarpeiden tyydyttämiseen.  Tervettä itsekkyyttä. Toimii!


Kuvat syksyisen valokuvaussession satoa, kiitos Hanna Koivisto!

lauantai 5. syyskuuta 2015

Tie kohtuuteen ja tasapainoon

Ei ole suora.

Ei löydy itsestään.

Tuo matkallaan monia risteyksiä.

On olemassa.

On etsimisen arvoinen.


Lähde: Rantapallo.fi

Viljelen paljon puheissani ja postauksissani kohtuullisuuden käsitettä. Sitä Kultaista keskitietä, joka auttaa moneen vaivaan ja kestäviin muutoksiin. Varsinkin pitkään, ehkä lapsesta asti hyvin mustavalkoisesti asioihin kuin asioihin suhtautuvilta saan paljon epäileviä katseita ja toteamuksia "en voi kuvitella sitä itselläni" tai "ehkä joku muu osaa mutta minä en, en ole ikinä osannut". Joka kerta vastaan samoin: "Kyllä, se on myös sinulle mahdollista. Ei kuitenkaan tällä tapaa. Ei, jos jatkat edelleen laihduttamista/kontrolloimista/itseltäsi paljon vaatimista/ itsellesi ikävästi puhumista/ itsesi arvostamatta jättämistä / itsesi laiminlyömistä.  Sinun on luovuttava jostakin voidaksesi saada jotakin tilalle. " 


Usein tämänkaltainen keskusteluhetki päättyy hiljaisuuteen tai epäluuloisuuteen. Miten jotakin, mitä ikinä ennen ei ole kokenut, voisi yhtäkkiä saada tai osata tehdä?

Lähde: Hs.fi
Ei voikaan yhtäkkiä. Eikä voikaan vain saada, vaan nimenomaan kyseessä on taito, jota voi oppia ja sitä kautta osata. Joka vaatii aikaa ja vaivannäköä, vanhoista tutuista tavoista luopumista, epämukavuusalueelle astumista, itsensä likoonlaittamista, luottamista siihen, että elämä kyllä kantaa ilman jatkuvaa kontrollia. Uskaltamista. Rohkeutta. Kokeilunhaluisuutta. Itselleen armollisuutta töyssyjen ja kaatumisten varalta. Itsensä tsemppaamista ylös nousemiseksi. Toivon näkökulmaa. Rakkautta itseä kohtaan.

Mustavalkoinen ajattelutapa on tietyllä tapaa näiden asioiden osaamattomuutta. Tai yksipuolista taitamista. (Kärjistetysti sanottuna )mustavalkoisesti ajattelevat esimerkiksi sairastuvat helpommin siksi, että tietyt tärkeät osa-alueet ovat syystä tai toisesta jääneet vähemmälle huomiolle tai jopa oppimatta. Hyvinvointi kun on kokonaisuutta.

Tarkkaa kaavaa kohtuullisuuden oppimiselle ei valitettavasti ole. Ei ole, koska ei ole olemassa yhtä ainoaa tapaa tai keinoa elää ja voida hyvin. Toisaalta on hyvä, että kukaan ei voi sitä etukäteen kertoa, sillä oppiminen on olennainen osa kohtuullisuuden pysymistä mukana vaihtuvissa elämäntilanteissa. Ulkoaoppiminen ilman todellista oivaltamista on turhaa. Älä siis ripustaudu toisten mielipiteisiin, toisille laaduittuihin ruokavalio- tai liikuntaohjeisiin, vanhempiesi tai isovanhempieni toiveisiin. Kyseenalaista, kokeile, onnistu ja erehdy, jatka etsimistä ja löydät hakemasi. Se ei ehkä ole se, mistä olet unelmoinut teininä, eikä ehkä näytä kullatulta ulkoapäin. Se ei ehkä ole mediaseksikästä tai saa ihailevia katseita. Mutta se on realistinen, se on sinun. Kohtuullisuus on yksilöllistä. Tie sinne on vähintään yhtä yksilöllinen. 

Eräänlaisen kaavan voin avuksi antaa. 
Tielle kohtuuteen sinua ohjaa kartta, jonka laatiminen lähtee liikkelle suunnasta, päämäärästä, siitä, minne olet menossa, mitä hakemassa. Sitä varten kehotan sinua pohtimaan arvojasi, tavoitteitasi, ihanteitasi, juuri sinua kiinnostavia asioita ja ilmiöitä. Reittiä varten kehotan sinua pohtimaan omia vahvuuksiasi ja heikkouksiasi, taipumuksiasi, luonnettasi, käsitystä itsestäsi. Ajat ojaan, mikäli olet laiminlyönyt riittävää unta, liikuntaa, syömistä, ihmissuhteitasi, työtäsi, opiskelujasi, harrastuksiasi. Ajat ojaan myös, mikäli olet taipuvainen tekemään edellä mainittuja liiallisesti tai liian vähän tai olet liian pedantti, liikaa täydellisyyteen pyrkivä, liikaa kontrolloilloiva. Ojia välttääksesi sinun on opittava ennakoimaan reittisi varrella mahdollisesti odottavia karikkoja, opittava tunnistamaan ja tunnustamaan siis omat ongelmasi sekä hyväksymään rajallisuutesi.  Siten opit myös tekemään tarvittavia muutoksia ajattelu- ja toimintatavoissasi.

Aarrekartta. (lähde: Lily.fi)
Alkuun saatat tarvita apukuskin, kartanlukijan tielle ohjaamaan, perille kuitenkin pääset vain omin avuin. Ensimmäiset kartat saattavat näyttää suttuisilta tai johtaa metsään, mutta hiljalleen, ajan mittaan opit suunnistamaan vaihtuvissa maisemissa ja maastoissa silti tasapaino säilyttäen. Ehjin nahoin ei selviä kukaan, eikä ole tarkoituskaan, haavat ja arvet kuuluvat asiaan. Ne opettavat, muistuttavat menneistä. Tärkeintä on päästää menneistä irti, uskaltaa jättää väärille poluille johtavat kartat ja piirtää uusi.  Uudet karttasi täsmentyvät joka kerta, kun oivallat itsestäsi jotakin uutta, kun käyt läpi mieltäsi vaivaavaa asiaa, kun opit menneistä. Ironista kyllä, kartta tarkentuu, kun et jämähdä paikallesi, vaan pidät mielesi avoimena uusille asioille, ihmisille ja tilanteille. 

Reittiä valitessasi muista ottaa huomioon käytettävissä olevat resurssisi, kuten aika, rahatilanteesi, taitosi, fyysinen ja henkinen jaksamisesi.  Älä vaadi itseltäsi liikoja, mutta älä myöskään säästele turhaan potentiaaliasi. Joskus käyttämättä jääneet resurssit ovat vain lastina repussa hankaloittaen matkan taivaltamista. Turhat pelot ja muiden mielipiteet, sanomatta jääneet asiat ja epärealistiset odotukset on syytä heittää ilmaan ja tutustua maailmaan kevyemmin mielin. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta tässä juuri piilee matkanteon tarkoitus. Ilman työtä ja vaivannäköä ei mitään saavuta.

Mistä tietää saavuttaneensa kohtuuden?
Minulle kohtuullisuus tarkoittaa ylilyöntien puutetta niin ajatus-, tunne- kuin tekojen tasolla sekä toimintaa tiettyjen rajojen sisällä. Rajat eivät ole kuitenkaan jäykät, vaan joustavat tilanteen niin vaatiessa. Rajat voivat olla yhteiskunnan, kulttuurin, auktoriteettien, läheisten tai itseni asettamia, asiasta riippuen. Rajat voivat syntyä kokemuksesta tai tiedosta. Joustava kohtuullisuus vaatii sen, että olen itse paitsi asettamassa myös hyväksymässä rajojani, näin teen niistä omiani ja toimin parhaiten niiden mukaan. Rajat ovat hyväksi niin lapselle kuin aikuisellekin. Ongelmia syntyy, mikäli rajoja ei ole lainkaan, niitä on liikaa tai rajat ovat liian ehdottomat (toki poikkeuksiakin löytyy). Kohtuullisuutta etsiessä on siis hyvä miettiä omia rajojaan ja tarvittaessa laatia ne uudelleen.

Esimerkki hyvistä rajoista on oman kehon kuuntelun myötä syntyneet kokemusperäiset rajat. Esimerkiksi liian pitkät ateriavälit kostautuvat suurempina nälkätuntemuksina, kiukkuna, heittelehtivänä mielialana, paleluna,väsymyksenä, keskittymisvaikeutena. Oman rajan ylittäminen siis kostautuu lopulta itselle, muistuttaa olemassaolostaan. Oman kehon kuunteluun perustuvat rajat eivät kuitenkaan välttämättä vaadi ehdottomuutta, vaan kehon sopeutumiskyky ja päivittäin hieman vaihteleva toiminta- ja sietokyky antavat hieman pelivaraa esimerkiksi aikataulumuutoksista johtuville ateriointi-ajoille. Lisäksi vaikkapa ärtyneen suolen (IBS) oireilu voi lisääntyä liiallisesta stressaamisista. Näin ollen on oireiden hallinnan kannalta parempi pitää avointa mieltä mukana muuttuvissa tilanteissa, koskivatpa ne sitten ruokavaliota kuin työ- tai perhekuvioita.

Lähde: Kuvittajat.fi
Joustamisillekin on kuitenkin tärkeää asettaa se viimeinen raja, jonka ylittämistä ei enää hyväksy. Rajojen tehtävänä, kohtuullisuuden tarkoituksena, on lisätä tai vähintäänkin ylläpitää hyvää oloa niin fyysisesti kuin henkisesti. Siksi mitä tahansa ei tarvitse sietää tai kestää. Sinä itse olet vastuussa rajoistasi ja omasta hyvinvoinnista. Viimeisen rajan lisäksi merkittävä tekijä paitsi kohtuullisuuden löytämiselle ja sen ylläpitämiselle on itsensä arvostaminen. Ilman sitä tulet olemaan hukassa.

Toivotan hyvää matkantekoa niin uusille kuin vanhoille kohtuullisuuden harrastajille. Olette valinneet hyvän tien :)

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Syksy tulee - oletko liian valmis?

Kesälomat ovat loppu, koulut ja tarhat alkaneet ja arki lähtenyt rullaamaan kohti viileneviä kelejä ja pimeneviä iltoja. Syksy on monelle uuden aloittamisen aikaa. Kesän jälkeen muutetaan, remontoidaan asuntoa, ilmottaudutaan kansalaisopiston kursseille tai lähikoulun jumppatunneille, uusitaan vaatekaappia, ryhdytään vetämään työpaikalla projekteja, dietataan ja suunnitellaan joulua. Joku toinen puolestaan masentuu lehtien varisemisen myötä. Se, mikä ainakin on varmaa, on flunssakauden alkaminen. Yksi toisensa jälkeen yskii ja niiskuttaa töissä ja kaupassa ja porukkaa lakoaa elo-syys-loka-marras-joulu-akselilla kerran tai useammin petipotilaaksi. Valkosipulia ja inkivääriä, sinkkiä ja ceetä, deetä ja teetä, glutamiinia ja chiliä, pölyä ja bakteereita tarjotaan vanhan vaarin varmuudella ja viisaudella vaivoja helpottamaan ja sairastumiselta suojaamaan.

Lähde:valkosipuli.fi

Voi olla perää ja lumevaikutuskin on joskus räkätautia parempi vaihtoehto. Kuitenkin ennen kuin ryhdytään pää kolmantena jalkana ja Visa savuten haalimaan kaappeihin purkkeja ja pillereita, kehottaisin lukemaan tämän postauksen neljä ensimmäistä riviä uudelleen. Voisiko flunssalla ja touhottamisella olla yhteyttä keskenään? Entäpä touhottaminen yhdistettynä kesän jäljiltä unohtuneisiin arkiruokailu, -liikunta ja -unirutiineihin? Mitäs sanoisitte yhtäkkiä kohoavien stressilevelien vaikutuksesta lomalla levänneeseen mieleen ja kehoon?

En kiellä, etteikö erilaisilla vitamiini- ja maustekomboilla olisi vaikutusta ja etteikö niitä saisi kokeilla. Toki. Mutta uskallan kuitenkin väittää, että vähemmillä lisukkeilla pärjää, kun on perusasiat kunnossa. Ja ehkä se ei maata kaada, jos kerran syksyssä viikon tai pari viettää vähän rauhallisempaa eloa ja tutustuu vaikkapa television uutuussarjoihin, radiohitteihin, paljon kehuttuihin kirjoihin ja viettää hyvällä omallatunnolla facebookissa reilusti aikaa. Ehkä se on ihan normaalia. Sitä touhotusta kun ehtii sitten myöhemminkin jatkaa. Jos nimittäin vielä on halua ja tarvetta ;)

Lähde:Aminan sarjakuvablogi














Näin Venetsialaisviikonlopun jälkeen voi oikeasti sanoa syksyn todella alkaneen. Hyvää syksyä!


tiistai 11. elokuuta 2015

Can't live with it, can't live without it

Mitä tehdä, kun suhde syömiseen on pahasti pielessä? Miten voi toipua syömishäiriöstä?
Syömishäiriötä verrataan usein riippuvuuteen. Yleensä riippuvuudesta irti pääsemiseksi on luovuttava mielihyvää tuovasta kohteesta.  Alkoholistista ei voi koskaan tulla kohtuukäyttäjää, kaikenlaiset viinit ja viinat on jätettävä lopullisesti voidakseen päästä eroon tuhoisasta suhteesta kuningas alkoholiin. Syömättäpä ei voi olla. Ja kohtuukäyttäjäksi pitäisi opetella. Miten se voi onnistua?

No, kun ongelmana ei ole sinällään ruoka tai syöminen sinällään. Kyse ei ole siitä, mitä syö, vaan miten ja miksi syö. Määrä ja laatu voivat heijastaa ongelman luonnetta. Syömishäiriö ei synny vain jättämällä ruokaa lautaselle eikä se myöskään parannu lautasta tyhjentämällä. Noin niinkuin periaatteessa. Ruoan sijaan ongelma piilee rajoituksissa, laihduttamisessa ja kontrollissa, joita mm. ruoan avulla tehdään. Ne ovat niitä, joista pitäisi päästää irti.

Helpommin sanottu kuin tehty.

Ensinnnäkin laihduttamispuheilta, -mainoksilta ja uutisoinnilta on vaikea välttyä. Havaihduin tähän tosiasiaan kunnolla vasta kun aloitin työni syömishäiriötä sairastavien parissa 5 vuotta sitten. Naistenlehtien otsikot suorastaan pomppasivat silmille ja ihmisten puheet omista syömisistään ja laihdutuskuureistaan särähtivät korviin. Heräsin karuun todellisuuteen, jota sairastunut kohtaa päivittäin. Päästä siinä sitten iri laihduttamisesta, kun muutkin laihduttavat, kun syömisten rajoittamisesta on tehty arkirutiinia. Varmasti on välillä vaikeaa erottaa, mikä tieto ja ohjeistus kuuluu kenellekin, sen verran laajasti ruoka ja syöminen ovat esillä.

Kurinalaisuutta, suorittamista, tehokkuutta, menestymistä ja itsenäistä pärjäämistä vaaliva yhteiskunta ja kulttuuri ovat omalta osaltaan asettamassa paineita. Sosiaalinen media on vakiinnuttanut paikkansa osana erilaisten kulttuurien leviämistä ja sen sisältö ei ole aina niin kovin rakentavaa. Tietynlainen sanan- ja kuvanvapaus levittää nopeasti ja laajalle paitsi asiaa myös paljon kyseenalaista materiaalia, josta yksilön omalle vastuulle jää osata poimia tarpeellinen turhasta. Aika haastava tehtävä. Kuvittele, että olet juuri päättänyt hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet, syödä maalaisjärkisesti ja lopettaa itsesi kurittaminen, kun tuttavasi jakaa naamakirjassa herkkulakkonsa fiilistelyjä ja tuntematon bloggaa vastakkaisia näkemyksiään lautasmallista ja leivän terveellisyydestä. Kerro tämä kymmenillä ja sadoilla, sillä vastaavia näkemyksiä ja mielipiteitä on vähintään yhtä monia kuin sinulla on kavereita facebookissa.

Mitä tehdä?

Netin voi aina sulkea, lehtihyllyn ohi kulkea, televisiokanavan vaihtaa. Mutta ihmisiltä ei voi välttyä. Toisten ihmisten puheisiin ja tekoihin ei voi vaikuttaa. Eikä omalta itseltä voi piiloutua. Loppujen lopuksi suurin työ tapahtuu omassa mielessä, ajatuksissa ja tunteissa. Siinä, miten itseesi suhtaudut, siinä, miten armollinen olet itsellesi, miten annat itsesi olla ja elää. Ei kehossa muuttamisessa tietynlaiseksi. Ei lautasen ja jääkaapin sisällön rajaamisessa, ei kyläilyreissujen välttämisellä. Suurin työ on ymmärtää, ettei irti päästäminen jatkuvasta kontrollista, painon ja oman ulkonäön tarkkailusta, pakkolenkkeilystä ja ruoan ahmimisesta johda kaaokseen, ettei lopputulos ole päinvastaista, mitä on kaikenaikaa tavoitellut. Itse asiassa, mitä tyytyväisempi ihminen itseensä on, mitä paremmin itsensä hyväksyy, mitä paremmin kuuntelee oman kehonsa tarpeita ja rakastaa itseään, sitä tehokkaampi, menestyvämpi, tavoitteellisempi, fiksummin syövä, liikkuva, nukkuva, sitä parempi ystävä, työkaveri ja puoliso sitä on, sitä paremmin saa itsekin rakkautta osakseen. Loppujen lopuksi sen saa mistä luopuu.

Päästä itsesi ja kehosi leijumaan, päästä narusta irti.  Sinulla on lupa syödä rajoituksitta, lupa nauttia elämästä, lupa olla laihduttamatta. Suhde syömiseen korjautuu vasta, kun tämän oivallat. Syömishäiriöstä toivut vasta, kun tämän oivallat.

Ja muista! Et ole yksin. Sinulla on lupa myöskin pyytää apua ja saada apua. Uskalla ottaa apu vastaan, uskalla luottaa toisiin ihmisiin. Kaikki eivät petä tai jätä, kaikki eivät satuta puheillaan, kaikki eivät ylenkatso tai halveksu sinua. Osa haluaa vilpittömästi sinun parastasi, nähdä hymyä huulillasi ja pilkettä silmäkulmissasi, auttaa sinut jaloilleen takaisin siihen elämään, jonka olet ansainnut pelkällä läsnäolollasi. Ulos siitä vankilasta, jonne olet itsesi lukinnut. Nyt, huomenna ja tulevaisuudessa. Sillä joka päivä on uusi mahdollisuus päättää olla laihduttamatta.

tiistai 4. elokuuta 2015

Kotona kuultua ja nähtyä, kotoa saatua?

Toivon usein voivani tehdä kaappauksen ruokapuheisiin.
Minulta pyydettiin asiantuntijakommenttia Ilta-Sanomien artikkeliin Äidin laihdutus ajoi lapsen syömishäiriöön. Aihe on erittäin ajankohtainen, kun enemmän ja enemmän puhutaan fittiydestä, kauneusihanteista, rantakunnosta, dieeteistä ja muusta terveyspornosta, jolta on miltei mahdotonta välttyä niin katukuvassa, kotona, koulussa kuin työpaikoilla: Miten tämä kaikki vaikuttaa kasvaviin ja kehittyviin lapsiin ja nuoriin?

Vaikuttaahan se. Toisiin enemmän, toisiin vähemmän. Vaikka sinällään syömishäiriöön sairastuminen ei ole koskaan kenenkään vika, sillä kyseessä on aina monen tekijän yhteisvaikutus, ei se poista yksittäisten tekijöiden merkitystä. Varsinkin sellaisia tekijöitä, joihin voi vaikuttaa, kannattaa pohtia. Geeniperimään emme voi suoraan vaikuttaa (ainakaan vielä), emmekä voi ennustaa elämän aikaisia tapahtumia. Sen sijaan voimme vaikuttaa toisillemme antamaamme malliin, sanoihin ja tekoihin.

Lapsi oppii ympäristöstään tavat suhtautua maailmaan ja itseensä, elää ja olla. Ajateltiin sitten lapsesta tabula rasana tai vanhana sieluna, mallioppimisen merkitystä ei voida kieltää. Varhaisimman vuorovaikutuksen, äidin ja lapsen, välinen suhde muovaa jo vastasyntynyttä tiettyyn suuntaan. Mikäli uusi pienokainen on yhdistelmä erityisherkkyyden komponentteja, on haastavuustaso hoivalle ja kasvatukselle asetettu jo valmiiksi tavallista korkeammalle. Se, miten hänen tarpeensa ja vaatimuksensa huomioidaan ja täytetään, miten ympäröivät ihmiset ja yhteiskunta hänet ottavat vastaan, miten hän sopeutuu värejä, ääniä, kuvia, käsityksiä ja mielipiteitä pursuavaan maailmaan, vaikuttaa häneen ihmisenä, hänen tulevaisuuteensa ja mahdollisuuksiinsa. Välillä mietin, miten kenestäkään voi kasvaa täysipäistä aikuista, vikareittejä kun on niin monia. Mutta niin vain kasvaa. Täysipäisyydestä voidaan sitten olla monta mieltä :D

En syyllistä ketään. Äidit ja isätkin ovat vain ihmisiä, oman lapsuutensa ja elämänkokemustensa heijastumia. Joka tapauksessa huonolaatuista perintöä itsensä tai lähimmäisten mollaamisen, nolaamisen ja häpeämisen muodossa ei ole pakko vierittää eteenpäin seuraaville sukupolville kannettavaksi. Jokainen äiti ja isä, jokainen kasvattaja, jokainen lapsen tai nuoren kanssa tekemisissä oleva voi omalla kohdallaan miettiä, millaista mallia antaa, mitä viestiä omalla toiminnallaan välittää, teoissa tai puheissa. Niin syömisen kuin elämisen suhteen yleensä. Parhaiten sitä saa aikuisilta, jotka ovat sinut itsensä kanssa, hyväksyvät myös itsensä ehdoitta.

Lähde: ruoka.fi
Olen, ehkä työnikin myötä, tullut todella allergiseksi ruokapöydässä ruoan arvostelulle, turhille ruokarajoitteille, laihdutuspuheille ja toisten syömisten kommentoinnille. Inhoan kuulla, kuinka epäterveellistä se ja se on (terveellisyys on suhteellinen käsite!). Inhoan kuulla, saako joku syödä kakunpalaa vai ei ja kuinka suurta palaa (kaikilla on lupa siihen!). Inhoan kuulla kuinka suurelta tai pieneltä jonkun ruoka-annos näyttää (jokaisen oma asia! Yksittäinen ateria ei kerro kokonaisuudesta, tarpeista eikä todellisuudestakaan välttämättä). Inhoan kuulla, kuinka ollaan sillä ja sillä dieetillä, eikä sen vuoksi voida syödä sitä tätä ja tuota.  Nämä ovat juuri sellaisia ruokapuheita, jotka väärissä yhteyksissä väärien henkilöiden seurassa aiheuttavat turhaa syyllisyyttä, katkeruutta, huonommuuden tunnetta ja epävarmuutta, joita herkempi henkilö ei kaipaa yhtään lisää. Ruokapuheet voivat kertoa ennemminkin puhujan omasta kapeutuneesta ja vääristyneestä suhtautumisesta syömiseen, mitä ei kannata jakaa eteenpäin.


Syöminen on henkilökohtainen asia, jota kenellä tahansa eikä miten tahansa ole lupa kommentoida. Edes minulla sitä lupaa ei ole. Hyvä tapa ottaa asioita esille on miettiä, miten toivoisi omalla kohdalla toimittavan.  Saa liikkua, saa syödä fiksusti, saa pitää huolta omasta terveydestään. Laihduttaminen, oma tai lapsen, sen sijaan ei kuulu näihin. Mikäli lapsella on ongelmia esimerkiksi syömisen kanssa, muutoksen on lähdettävä mallia antavista käsin, ei koskaan lapsesta. Eikä koskaan negatiivisten kieltojen ja rajoitteiden, vaan myönteisen palautteen ja tekemisen kautta.



lauantai 25. heinäkuuta 2015

Lapsuuden makumaailmaan

Lapsena eräs lempiaamupaloistani oli maissihiutaleet maidon ja banaanin kera.
Sitten lukioaikojen en ole tainnut edes muistaa kyseisen aamupalan olemassaoloa, kunnes tänä kesänä alkoi mieleni tehdä niitä. Lieneekö ikään liittyvää nostalgiaa, ikävuosia kun itsellä alkaa olla lähemmäs 30. Murovaihtoehto oli ehdottoman tervetullutta vaihtelua jo tylsiksi käyneisiin leipiin ja puuroihin ja kesäaikaan sopivaa, vaikka lämpötilat eivät ole aamuisin korkeita hiponeetkaan vielä.

Ravitsemustieteilijänä tuunasin murovaihtoehdon värikkäämmäksi ja samalla kuitupitoisemmaksi, monipuolisemmaksi ja vielä makoisammaksi pähkinöillä ja pellavasiemenrouheseoksella. Banaanin lisäksi olen todennut myös kiivin, marjat ja melonit toimivaksi compoksi. Kuitulisäksi hyvin joukkoon kävisivät myös leseet, sokerijuurikas ja psyllium.


Keltainen kiiwi ja mantelit piristävät maku- ja värimaailmaa

Lidlistä löydettyä

Ja kokemuksen perusteella voin sanoa, että murovaihtoehto fiksusti koostettuna tuo yhtälailla vireyttä ja jaksamista päivään kuin peruspuurot ja leivätkin :)

torstai 23. heinäkuuta 2015

Myyttejä herkuttelusta

Tänään on korviini pistänyt muutama uskomus liittyen herkutteluun. Pakko oikaista...

1. Kun laihduttaa, ei saa herkutella.


Olettaen, että painonpudottamiselle on oikeasti tarvetta, käsitän laihduttamisen elämäntapojen muuttamisena, jonka myötä paino muuttuu sivutuotteena. Se on oppimismatka, joka ei koskaan lopullisesti pääty, vaikka jossain vaiheessa painon lasku toivon mukaan pysähtyykin. Matkan varrella omaksutaan painonhallintaa ja hyvinvointia tukevia toiminta- ja ajatusmalleja. Uusien tietojen ja taitojen, kokemuksien ja ideoiden sopivuutta testataan omaan arkeen, yrityksien ja erehdyksien kautta. Koska arki on pysyvä osa elämistä, myös uusien tapojen täytyy istua siihen, joka päivä vuodesta toiseen. Vanhoihin tottumuksiin ei voi enää päivittäin palata, ne on jätettävä taakse ja omaksuttava, todella omaksuttava, omannäköinen uusi tyyli. Omiin mieltymyksiin, omiin arvoihin, omalle keholle, omaan elämäntyyliin istuva. Koska muuten tulokset eivät ole pysyviä. Eivät ole. Siksi, minkä vuoksi tehdä suuri työ kieltämällä itseltään asioita, joista nauttii ja joiden haluaa olevan osa omaa elämää jatkossakin? Vai aiotaanko olla ilman herkuttelua jatkossakin koko elämän ajan, kaikki vuodet, kuukaudet, viikot ja päivät? Ei kuulosta realistiselta. Siksi on parempi etsiä sellainen tapa pudottaa painoa, että siihen mahtuu perusarkea niin hyvine kuin huonoine päivineen, isompine ja pienempine stressinpoikasineen, muutoksineen, vaihteluineen. Pelkkiä herkkuja kenenkään arkeen ei kuulu kuulua kenelläkään, mutta kakkupaloja, jäätelöpalloja, pullia, keksejä, karkkeja, suklaata yms. siellä täällä muiden ruokahetkien joukossa. 

Siksi, kun laihduttaa, saa herkutella. Hyvällä omallatunnolla, minkä kokoisena, näköisenä tahansa. Herkuttelu kuuluu kaikille. Se on perusoikeus, mielenterveyttä edistävä ja siten tärkeä palanen kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa.

2. Laihdutus menee pilalle herkuttelusta.

Eikä mene. Muista, että laihduttaminen on matka, jonka aikana kuuluu elää ja opetella sen tyylistä elämää, mitä aikoo jatkossakin elää. Fiksut herkuttelut (esim. pieneen loppunälkään aterian päätteeksi syöy jälkkäri, kakkukahvit silloin tällöin) sopivat fiksuun laihduttamiseen. Ja ovat osa ruokavaliota, eivät sen lisää tai korvikkeita kunnon ruoalle. Herkuttelun käsite on myöskin laaja, samoin riittävän määrä. Jos omasi ovat kovin kapeita, eivätkä mahdu ruokavalioosi,  voi olla syytä laajentaa käsityksiä ja makumaailmaa.

Ja vaikka vetäisit överit joskus (oppimiseen kun kuuluvat erilaiset kaatumiset), älä ylitulkitse sen merkityksiä ja jätä leikkiä saman tien sikseen, älä myöskään ylikompensoi liikkumalla, paastoamalla tai muilla itseä vahingoittavilla keinoilla. Keho kyllä korjaa ylilyönnit itse. Parhaiten autat sitä jatkamalla säännöllistä, riittävää ja monipuolista syömistä, kuuntelemalla nälän ja kylläisyyden tunteuksiasi, nukkumalla, lepäämällä ja tekemällä mielekkäitä asioita. Tarkoitus on elää, eikä miettiä jokaista suupalaa ja sen vaikutusta tai vaikutusten puuttumista. 

Joskus överiherkuttelut voivat johtua liian tiukoista ruokavaliorajoituksista, liiallisesta liikkumisesta, liian vähäisestä unesta, suuresta stressikuormasta, haitallisista ajatusmalleista (tyypillisesti painokeskeisiä, kieltoihin perustuvia, mustavalkoisia). Ne voivat pilata laihduttamisesi. Toisin sanoen överit voivat opettaa sinulle jotakin keinojesi järkevyydestä. Yksittäisistä övereistä ei kannata suuria tulkintoja tehdä, mutta jatkuvina kielivät ehdottomasti tarpeesta tarkistaa tilanne ja muuttaa kurssia, yksin tai ulkopuolisen avustamana.

3. Raskaana ollessa saa vapaasti herkutella.

Ah, kuuluisa "nyt syödään kahden edestä"-teoria. Joka siis ei käytännössä pidä paikkaansa. Oikeastaan energiantarve on suurempi pääosin vain ensimmäisen ja kolmanneksen raskausjakson aikana ja tällöinkin lisäenergiantarpeen voi tyydyttää yhdellä kahdella voileivällä ja lasillisella maitoa tai mehua. Ei siis säkillisellä karkkia, leipomon viinerivalikoimalla ja levyllisillä fazerin sinistä. Miettikääpä, mitä sikiökin tuumaa, kun kehitykseensä ja kasvuunsa tarvitsemiensa ravintoaineiden sijaan verta pitkin pukkaa sokeria ja rasvaa litratolkulla. Pikemminkin raskaana olevalle sopii sanonta "olet mitä syöt" muovattuna versioon "hän on mitä sinä syöt". Paras tapa myöskin välttyä liiallisilta raskauskiloilta ja turhilta laihdutuskuureilta tai niiden ajattelemisilta on raskauden aikana jo muistaa huolehtia itsestään, syödä, liikkua ja olla kuten tahtoisi lapsensakin tekevän.

Raskaana ollessa saa toki herkutella, hyvällä omallatunnolla. Mutta niin saa muutenkin. Minua ihmetyttää suuri halu syödä jotakin vapaasti. Kuka niitä muuten on rajoittamassa? Niinpä. Sinä itse. Kenellekkään ei tee hyvää syödä vapaasti yksipuolisesti, oli sitten kyse suklaasta tai porkkanasta. Kaikki tarvitsevat monipuolisesti ravintoaineita eri ruoka-ainelähteistä ja kaikki tarvitsevat mielihyvää. Kun täytetään lautaset aamusta iltaan esim. värikkäillä kasviksilla, marjoilla ja hedelmillä, maito- tai kasvimaitovalmisteilla, pähkinöillä, kalalla, lihalla, täysjyväisillä leivillä ja puuroilla, saavat kaikki herkutella vapaasti sen verran mitä vielä mahaan mahtuu. 

Lienee ihmismielen oikkuja tämä hyvä-paha-ajattelu, sallittujen ja kiellettyjen asioiden mustavalkoinen jaottelu, jotka joskus ovat viattomia ja hauskojakin, mutta välillä hirvittää, miten kaukana maalaisjärjestä ja oman kehon kunnioittamisesta ollaan. Toivon tämän postauksen myötä hyviä herkutteluhetkiä kaikille!

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Speltti-korvapuusteja ja kylmää maitoa

Mistä on alkuviikon arki-ilta tehty?

Maidosta, hiivasta,  spelttijauhoista, sokerista, suolasta, margariinista ja kananmunasta. 
Kanelista, raesokerista, uunin lämmöstä.
Ja jääkaappikylmästä maidosta.


Tavallisesta vehnästä vatsallaan oireilevat saattavat sietää spelttivehnää paremmin, keliaakikot poislukien. Ilman kardemummaa taikina on herkemmällekin ruoansulatuskanavalle sopiva. Speltti on kokeilemisen arvoinen vilja. Korvapuustin muotoon se ainakin taipuu hyvin :)

Kuka sanoo, että leipoa voi vain sunnuntaisin? ;)


sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Blogivinkki

Kaipaatko vatsaystävällisiä reseptejä ruoanlaittoon, leivontaan, juhlatarjottaviksi?

Erilaiset vatsavaivat ovat yleistynyt ilmiö yhä useammassa kodissa. Pahimmillaan vatsavaivat rajoittavat sosiaalista elämää ja kapeuttavat ruokavaliota. Ei hyvä. Onneksi tietoa ja taitoa esimerkiksi FODMAP- ruokavaliosta apuna on jo tarjolla kattavasti eikä tarvitse enää tyytyä pelkkään kuorittuun kurkkuun ja riisikakkuun.

Eräs suositeltavan arvoinen reseptiblogi on Vatsan vapaapäivä. Blogin taustalla häärää Muotoseikka/ - sistustusblogistaankin tunnettu Vilja. Vietin tänään itse sunnuntaipäivääni kokeillen muutamaa blogin ohjeista. Hyvänmakuisia, värikkäitä ja yksinkertaisia, minuun makuuni siis :). Kelpaavat varmasti, oli vatsaoireita tai ei.

Homejuusto-melonisalaatti
Treenaajan marjapiirakka (Hyvää, treenasi tai ei ;) )

Pinaatti-Fetajuusto-Frittatat

Näillä eväillä lähtee varmasti hyvin ensi viikko liikkeelle, hyvää alkavaa viikkoa kaikille! :)