torstai 17. syyskuuta 2015

Stressinhallintaa

Syksy on usein uuden aloittamisen aikaa. 
Kaipa se johtuu kesälomista, on virtaa kokeilla uusia juttuja ja halua haastaa itseä pidemmän hetken arkirutiineista irrottautuneena. Olen itse aika tyypillinen projektiluonne, pidän siitä, että koko ajan on jotakin, mitä työstää ja harjoitella. Jotakin konkreettista ja tavoitteellista tekemistä. Sitä mukaan kun vähemmän säännöllistä aikataulua edellyttävät opiskeluajat ovat jääneet taakse ja  pääsääntöisesti kahdeksasta neljään työ maanantaista perjantaihin alkanut, on joutunut uudelleen priorisoimaan omia menoja, harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita. Kaikelle kun ei vain ole aikaa.

Tai no aikaahan löytyy, jos oikein järjestää, mutta jaksaminen ei seuraa välttämättä samaa tahtia perässä. Tai asioissa kehittyminen ja tekemisestä mielihyvän saaminen. Pahimmillaan hyvä idea tai haave kääntyy itseään vastaan, väsyttää ja vie energiaa muualtakin. Työelämään siirtymisen myötä olen joutunut konkreettisesti opetella oman hyvinvoinnin tasapainottamista. Vaikka halua osallistua ja kokeilla löytyisi vaikka muille jakaa, on ollut pakko opetella hyväksymään oma rajallisuutensa. Kaikkea ei jaksa.

Jos haluaa tehdä työnsä hyvin, pitää kotia ja ruokahuoltoa kunnossa, huolehtia omasta kunnosta, tavata ihmisiä, olla tyttöystävä, kummi, ystävä, sisko ja tytär, nukkua hyvät yöunet, rentoutua, palautua ja vain nauttia olostaan, on se jostakin välttämättä pois. Toisaalta, kun jostakin luopuu, saa jotakin tilalle. Tässä tapauksessa ainakin aikaa ja energiaa, rennompaa kehoa ja mieltä, parempaa kykyä pitää huolta itselle tärkeistä asioista. Toisin sanoen, luopumalla olen saanut enemmän. 



Olen oppinut kantapään kautta stressin hallintaa.  Aina välillä tulee lipsuttua, mutta yhä paremmin ajan mittaan saan kiinni alkavista stressin oireista, hillitsen stressitasojen kasvua, madallan niitä, palaudun niistä. Se on vaatinut oman kehon kuuntelua, peiliin katsomista, omien ajatusten kyseenalaistamista, itsensä tuntemaan oppimista, toiveiden ja tavoitteiden realisoimista ja paljon kokeiluja. Itseä on helppo huijata eikä silloin auta, vaikka kuinka toiset kehottaisivat rauhoittamaan tahtia. On ollut pakko alkaa itselle rehelliseksi ja se jos mikä vaatii kanttia.

 Itseni olen usein saanut kiinni menneisiin takertumisesta, yrityksestä käyttää vanhoja konsteja uusissa elämäntilanteissa. Voin kertoa, että eivät ole toimineet kuin ehkä hetkellisesti. Elämä menee eteenpäin, minun on mentävä myös ja katsottava nykyisyyttä ja tulevaisuutta avoimin mielin. Se on pelottavaa, mutta samalla innostavaa. Minulla on lupa muuttua ja oppia paremmaksi ihmiseksi, ajan mittaan. Haastavaa, mutta toisaalta tästä haasteesta pidän. 


Olennainen stressin hallinnan keino itselleni on ollut paitsi omien rajojen asettaminen myös niistä kiinni pitäminen. Kun elämä heittää eteeni yllättäviä puheluita tai viestejä, selvitettäviä asioita, ihmisten välisiä kohtaamisia, muutoksia päivän kalenteriin, on pakko joustaa, mutta tietyissä raameissa, itse asettamissani raameissa. Minulle tärkeistä asioista pyrin pitämään kiinni: järjestämään aikaa (hyvälle) syömiselle, nukkumiselle, liikkumiselle, kiireistä tai huolenaiheista palautumiselle, lepäämiselle ja ainakin yhdelle hetkelle olla tekemättä mitään. Jos minä en voi hyvin, en voi antaa itsestäni muille.

Ajan tai voimavarojen ollessa kortilla palaan siis perustarpeiden tyydyttämiseen.  Tervettä itsekkyyttä. Toimii!


Kuvat syksyisen valokuvaussession satoa, kiitos Hanna Koivisto!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti