perjantai 20. kesäkuuta 2014

Ravitsemusterapeutti suosittelee

Asiantuntijoita ja "asiantuntijoita"

Helsingin Sanomissa kirjoitettiin 20.6.2014  hyvä kirjoitus Kuka tietää totuuden ruoan terveellisyydestä?, jossa otettiin kantaa terveellisestä syömisestä esitettäviin väittämiin erilaisten asiantuntijoiden ja "asiantuntijoiden" osalta. Kirjoituksessa puhuttiin osuvasti tiedon sotkuisuudesta ja sen syntymisestä ainakin kolmen tahon puolelta: toimittajat, uskomustiedon levittäjät ja perustelematta väitteiden esittäjät.  Yhdelle taholle, nimittäin ravitsemustutkijoille, annettiin arvostusta.Tutkijat nimittäin tieteen tyyliin eivät väitäkään tietävänsä lopullista totuutta, kuitenkin suurten linjojen suhteen ollaan yksimielisiä ja uuden tiedon myötä olemassaolevia käsityksiä päivitetään. Kirjoitus oli erittäin tervetullutta vaihtelua juupas-eipäskeskustelulle, tai no, onko sellainen edes keskustelua?

Uusia ravintoterapeutteja, ravitsemusasiantuntijoita, uskomustieteilijöitä, personal trainereita, oman elämän asiantuntijoita syntyy kuin sieniä sateella, vain osa heistä todella täyttää ravitsemustieteen tunnusmerkkejä. Valviran laillistamia ravitsemusterapeutteja sen sijaan valmistuu vuosittain kourallinen ja syksyllä on taas aika uusien opiskelijoiden suunnata Kuopioon Itä-Suomen yliopistoon tieteeseen pohjautuvien opintojen aloittamiseen. Opintojen tarkoituksena on tiedon jakamisen lisäksi opettaa tiedon käyttöä ja soveltamista, taitoa, jota tietoähkyn aikakaudella todella tarvitaan.

Kuka on ravitsemusterapeutti? 

Ravitsemusterapeutti ei siis ole sama asia kuin ravintoterapeutti tai ravitsemusasiantuntija, sen sijaan ravitsemussuunnittelijan nimikkeellä samaan voi törmätä sairaalassa tai terveyskeskuksessa. Muita paikkoja, joista ravitsemusterapeutin voi löytää, ovat esimerkiksi elintarvikefirmat (Valio, HK, Raisio…), yhdistykset ja liitot (Keliakialiitto, Diabetesliitto, Kuluttajaliitto…), yksityiset terveydenhuollon palvelun tarjoajat (Terveystalo, Syömishäiriöklinikka :)… ), kuntoutuslaitokset (Rokua, Masku…), opetusala. Trainer 4You personal trainereita kouluttavista yrityksistä on maininnan arvoinen, sillä ravitsemuskoulutuksesta vastaa ravitsemusterapeutti.

Mitä yhteistä sitten ravitsemusterapeuttien työotteessa on? Kokonaisvaltaisuus, asiakaslähtöisyys ja eräs tärkeä, vaikkakin mediassa parjattu piirre, suomalaiset ravitsemussuositukset: tutkittua, mutta ei 100% lukkoonlyötyä ja ehdotonta ruokavalio-ohjeistusta yksilöllisiin tarpeisiin sovellettuna.  Hakukuista huolimatta suositukset ovat mielestäni hyvä pohja ruokavalion rakentamisessa monipuoliseksi ja riittäväksi yksilölliset tarpeet ja mieltymykset kuitenkin huomioiden. Nimittäin hyvän ravitsemusterapeutin tehtävänä on osata lukea vaikkapa ruokapyramidia ja lautasmallia asiakkaan/potilaan kielelle. Mustavalkoisuus ja ehdottomuus eivät kuulu ravitsemustieteeseenkään, hyvään lopputulokseen voidaan päästä eri reittejä.

Hyvä ravitsemusterapeutti tarvitsee ravitsemustiedon lisäksi asiakaspalvelutaitoja ja psykologista silmää, puhdas käskemismentaliteetti ei johda välttämättä todellisiin pitkäaikaisiin muutoksiin. Asiakkaan tai potilaan tausta, persoonallisuus ja elämäntilanne on huomioitava. Ravitsemusterapiakäynti on nimensä mukaisesti parhaimmillaan terapeuttinen ja syömisen lisäksi käsittelyssä voi olla laajemmin elämäntavat ja arjen hallinta. Syömistä kun ei voi irrottaa niistä omaksi erilliseksi osakseen. Ja tämän ravitsemusterapeutti tietää.

Tiimitaidot, moniammatillinen yhteistyö muiden terveydenhuollon ammattilaisten kanssa, on myös merkittävä osaamisalue. Ravitsemustietouden jakaminen edelleen muille asiakkaan/potilaan kanssa työskenteleville varmistaa yhteisen sanoman, esimerkiksi lääkäreillä ja hoitajilla kun ei ole mahdollista pitää tietämystään kaikesta ajantasalla. Eikä tarvitsekaan. Sitä varten ravitsemusterapeutit ovat, että asiakkailla/potilailla olisi mahdollisimman kattava ja ajankohtainen tieto saatavilla terveyden eri osaa-alueista, tietoa kun tuotetaan massatahtia ja vain osa siitä on todella asianmukaista.

Olen ylpeä ammattikunnastani. Koulutuksen taso ja anti on hyvää ja jatko-opiskelumahdollisuuksia omaan tarpeeseen löytyy. Tietotulvan keskellä olen melko rauhallisin mielin, toivottavasti saan edes osan medialukutaidosta ja omaan tekemiseen luottamisesta siirrettyä omille asiakkailleni ja potilailleni jokaisen dieettien ja rajoitteiden perässä säntäilyn ja säikähtämisen sijaan.

Tätä ravitsemusterapeutti suosittelee :)

Liiku lapsen lailla

Keskustelin yhtenä päivänä asiakkaan kanssa liikkumisen eduista tyypin 2 diabeteksen hoidossa yhdessä ruokavaliomuutosten kanssa.

Esitin esimerkkejä hänelle sopivista lajeista terveysrajoitteet huomioiden, vesijuoksua, ohjattua lihaskuntoharjoittelua ja kävelyä, joita hän vaihdellen voisi tavoitella tekevänsä päivittäin puolesta tunnista tuntiin. Liikunta oli ollut kuvioissa mukana aiemmin ja lajit tuttuja. Kävelyllä tarkoitin rauhallista, matalasykkeistä ulkoilua sellaisenaan tai arkiasioinnin yhteydessä tapahtuvaa luonnollista liikkumista. Asiakas sen sijaan ajatteli liikkumisen automaattisesti "urheilutreenaamiseksi" eikä kokenut voivansa sitoutua sellaiseen tällä hetkellä, ehkä syksyllä sitten.

Olimme asiakkaan siis täysin eri aaltopituuksilla liikkumisesta puhuttaessa. Ei mikään ihme, ettei asiakas tarttunut heti ideaani.  Tämän hetken nollaliikkumisesta sataan kiihdyttäminen yhtäkkiä ei minustakaan kuulostaisi hyvältä. Enkä sellaista suosittelisi kenellekään.


Selitin ajatustani uudelleen UKK:n liikuntapiirakan avulla ja pääsimme uskoakseni samalle kartalle. Perustelin myös jo nyt kesällä hiljalleen aloittamisen etuja syksyyn siirtämisen sijaan, sillä asioiden siirtämisen saattaa kasvattaa kynnystä aloittaa. 

Asiakas havaitsikin tuttujen lajien täyttävän osin jo suositeltua monipuolisuutta ja löysi hyvän puolen ennen syksyä aloittamisessa: syksyllä ehkä nauttii jo sitten liikkumisesta. 

Hyvä pointti, eiväthän kaikki saa automaattisesti kiksejä liikkumisesta, vaikka liikkumista usein ehkä niin mainostetaankin. Ja miettikääpä, miten motivoida itsensä aloittamaan saatikka jatkamaan sellaista toimintaa, joka ei vastaa luvattua, joka vaan ei tunnu itsestä hyvältä.

Niinpä. Miksiköhän hyvät alut tyssäävät?

Jää nähtäväksi, aloittaako asiakas liikkumisen vai ei. Ruokavalion osalta hän joka tapauksessa on päässyt hyvään alkuun ja se on hienoa. Tutulta ja turvalliselta mukavuusalueelta liikkeelle lähteminen 
ei ole yksiselitteistä, vaikka syitä muutoksen tekemiseen löytyisi kasapäin. Tottumusten muuttaminen voi pelottaa, epäilyttää, viedä aikaa, rahaa, vaatia päivän aikataulujen muovaamista ja kompromisseja yms. Hyvää oloa ja tuloksia ei välttämättä synny heti ekalla kerralla, vaan tarvitaan toistoja ja toistoja, päiviä, viikkoja, ehkä kuukausiakin, lähtötasosta riippuen. Kenestäkään ei tule mestaria ilman harjoitusta.

Kynnyksen madaltaminen vaatii asennemuutosta myös.

Jos liikkumisen pakkopullaksi mieltävä lähtee hikilenkille ajatuksena vain esim. laihtua, voi sen sanoa olevan tuhoon tuomittua. Valitettavasti siinä touhussa kärsii samalla liikkumisen maine, sillä liikkuminen on paljon muutakin kuin "urheilutreenaamista". Liikkumisen perusluonnetta kuvaa mielestäni hyvin lapsen liikkuminen. Lapsi ei liiku laihtuakseen tai lihasta kasvattaakseen, lapsi liikkuu liikkumisen ja leikin ilosta ja siinä sivussa kehittää kestävyyttä, lihasvoimaa, notkeutta ja kehonhallintaa. Lapsi ei mene salille, vaan pihalle leikkimään tervapataa tai kirkonrottaa, leikkipuistoon keinumaan, ravaamaan liukumäkeä uimahalliin, pyöräilemään asfaltin pätkää päästä päähän, hakemaan kavereita pelaamaan palloa… Ja tekee sen yleensä mielellään! Aikuisilla olisi RUTKASTI opittavaa lapsista.



Valitettavasti koulun myötä tämä leikinvarjolla liikkuminen vähenee ja tilalle tulee pahimmassa tapauksessa liian varhain kurinalaista tietyn lajin treenaamista tai passivoitumista tietokoneen äärelle. Luonnolliset liikeradata ja kokonaisvaltainen liikkuminen kadotetaan, keho jää vaille kaipaamaansa monipuolista liikettä ja erilaiset kropan jumitilat, sairaudet ja kivut lisääntyvät.

Kuten syömisessäkin, liikkumisessa pätee sanonta "Back to basics". Ei kaloreiden kyttäämistä, sykemittarin seuraamista, tarkkoja toistomääriä, kaavamaisuutta, jumppatunteja jumppatuntien perään, vaan arkiliikkumiseen satsaamista ja oman kropan tarpeiden kuuntelemista.

Liikkumista ilolla, ei pakolla :)




lauantai 14. kesäkuuta 2014

Syömiset vinossa

Potilastyössä törmää hyvin luonnollista syömistä sekoittaviin tekijöihin. Sosiaalinen paine, muiden syöminen, (naisten)lehtien ruokasuositukset ja ruokapäiväkirjat kommetteineen, fitnessblogien kertomukset ja kuvat syömisestä. Luottamus omaan syömistapaan, ohjattuunkin sellaiseen, tahtoo hukkua muiden syömistyylien alle.

Huokaus. Sillä hengästyttävältä se välillä kuulostaa. Mihin kaikkeen pitäisi pyrkiä, mitä tehdä tai olla tekemättä. Luettelo tavoitteista olisi pitkä, ristiriitainen, yksipuoliseen ja kontrolloituun syömiseen ohjaava. Siis kaikkea muuta kuin riittävää, rentoa, sallivaa, kohtuullista, värikästä, monirakenteista, maukasta ja itselle sopivaa, mikä on suositeltavaa niin käytännön kuin teorian perusteella ja mitä itsekin kannatan.

Vaikka suurin osa potilaista ja asiakkaistani sairastaakin syömishäiriötä, uskon heidän silti hyvin edustavan suurempaa väestöä syystä, että erityisherkkyyttä ympäristön vaatimuksille ominaisuutena löytyy muiltakin sekä vinoutunutta suhtautumista syömiseen. Vinoutununeella suhtautumisella syömiseen tarkoitan syömiseen liian vakavasti tai liian huolettomasti suhtautumista eli yksinkertaisesti syöminen perustarpeena sivuutetaan tai sen rooli elämässä on korostunut.

Esimerkki vaatimuksista lueteltuina:

- Mahdollisimman vähään syömiseen pyrkiminen
- Julkisesti pienten annosten  TAI julkisesti reilujen annosten syöminen
- Herkkujen, sokerin, rasvan, lisäaineiden, viljavalmisteiden,  maitovalmisteiden välttäminen ilman terveydellistä syytä
- Maitorahkan, raejuuston, kasvisten, marjojen, valkuaisten, kaurahiutaleiden suosiminen muiden ruokien kustannuksella
- Proteiinipatukoiden ylistäminen, korvikeherkkujen etsiminen
- Nälän siirtäminen/peittäminen
- Syöminen tai syömättä oleminen omista tarpeista (nälkä, kylläisyys)
- Syöminen vain jos on liikkunut 
- Erilaisten dieettien kokeileminen

Miltä luettelo kuulostaa? Tunnistatko itsessäsi tai tuttavapiirissäsi näitä syömiseen liittyviä piirteitä? Jos vastaat kyllä, suhtautumisesi syömiseen voi olla vinoutumassa tai jo vinoutunut. Ja kyllä, se on haitallista, sillä yksipuolistuva syöminen heikentää kehon optimaalista toimintaa ja toimintakykyä, lisää stressiä, vaikeuttaa sosiaalisia suhteita, madaltaa mielialaa ja lisää masentunteisuuden ja muun psyykkisen sairastuvuuden riskiä.

Syömisellä on väliä, mutta pitkälti syömisessä on kyse myös siitä miten syö, ei vain mitä syö. Teemu Syrjälä kirjoittaa osuvasti Hidasta elämää- blogissa "Se millä asenteella syömme vaikuttaa suuresti siihen, kuinka se meille toimii. Stressikuormitus, läsnäolomme, hiljaisuus ja ihmiset ympärillämme vaikuttavat siihen, kuinka muistamme olla hetkessä kun haukkaamme. Usein emme muista, vaan mietimme lehteä, televisiota tai huomisen askareita. Parhaiten ruokavaliostaan hyötyvät ovat niitä, jotka ovat innoissaan, muistavat kiittää ja pääsevät jakamaan ruokansa rakkaimpien kanssa. ". 

Toisekseen, on hyvä pitää mielessä, että blogeissa tai haastatteluissa kerrotaan yksittäisen päivän tai viikon tai ylipäätään sen hetkinen tilanne ruokavalion osalta. Esimerkiksi fitness-kisaajat tai kilpaurheilijat syövät vain jaksottain tiukasti, heidänkään tarkoituksena ei ole jatkaa kurinalaista kisadieettiä koko elämää. Se pilaisi heidän harjoittelutuloksensa. Tämä tahtoo unohtua, kun verrataan omia syömisiä muiden syömisiin. Miten syön tänään, ei ole välttämättä samaa mitä syön huomenna eikä varmasti ole samaa, mitä syön ensi viikolla tai ensi kuussa. Perusasiat voivat pysyä, mutta rohkenen väittää, ettei kenenkään, jolla suhtautuminen syömiseen on kunnossa, ruoat ja määrät ja ruokapaikat ole samoja päivästä toiseen ja vuodesta toiseen. Elimistömme kun yksinkertaisesti ei toimi siten.