keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua (muttei sentään sinistä :D)

Tänään Syömishäiriöklinikalla ruoanlaittoryhmässä valmistimme potilaiden kanssa lounasta with a little twist. Monelle tuntematonta tofua ja osalle vierasta avokadoa yhdistettiin tuttuihin kasviksiin ja kanaan.  Ideana tämän päivän ruoanlaitossa oli astua ulos omilta mukavuusalueilta, tutustuttaa porukkaa uusiin makuihin ja haastaa kokeilemaan erilaisia ruokayhdistelmiä. Väreillä ja uusilla elämyksillä saa helposti loistetta syksyisiin päiviin, joskaan ainakaan tänään Kokkolassa ei auringonpaistetta ole puuttunut.

Tälläisesta alkutilanteesta lähdettiin liikkeelle:

 
Ja tähän päädyttiin:
 
Tofu-avokadosalaattia, maissihiutalepaneroitua kanaa, chili-majoneesikastiketta ja fetajuustoa. Voin kertoa, että hyvää oli, suosittelen :). Alkuperäiset reseptit löytyvät tänä vuonna Sydänliiton  julkaisemasta Sydänruokaa-kirjasta.

perjantai 25. syyskuuta 2015

Ravitsemusterapeuttina

Viikko sitten (18.9.2015) Helsingin Sanomissa oli artikkeli ravitsemusterapeuteista ja heidän tavastaan työskennellä. Artikkelin sisältö oli helppo allekirjoittaa. Kuten sen,  että seison tutkittuun näyttöön perustuvien ravitsemussuositusten takana, enkä vaihda kelkkaani aina jokaisen muotitrendin perässä. Se ei olisi ammattimaista. Kohtaan silti jokaisen asiakkaan tai potilaan heidän omista lähtökohdistaan käsin eikä kukaan lähde vastaanotolta samanlainen ruokasepustus kädessään. Jos ylipäätään erityisiä ruokavalio-ohjeita tarvitaan. Suositukset ja lautasmallit ovat hyviä pohjia, joihin on helppo tehdä tarvittaessa muovauksia esimerkiksi terveydentilan tai energiantarpeen mukaan.

Pelkkiin ulkonäkötavoitteisiin, kaloreiden kyttäämiseen, ruokien punnitsemiseen ja tiukkoihin rajoituksiin en lähde mukaan, kokonaisvaltaiseen terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen kylläkin. Tiedän, että se saattaa ärsyttää, jos tulosyynä on pääsääntöisesti ollut tiputtaa kilomäärä x tai kiinteytyä tietyistä itseä ärsyttävistä paikoista, mutta minulla on siihen erittäin vahvat syyni.


Kokonaisvaltainen hyvinvointi nimittäin on muutakin kuin ruokaa ja painonhallintaa. Kuten artikkelissakin todetaan: "Mitä ravitsemusterapiassa tehdään? Siellä keskustellaan syömisestä ja sen rytmistä, liikkumisesta, nukkumisesta, työstä ja perheestä. Terapeutin tavoitteena on ymmärtää ihmisen arkea ja sitä, miten syöminen sopii kuvioon. Keskusteluissa mennään syvemmälle kuin pelkällä ruokapäiväkirjalla."  Kun tämä paletti on kunnossa, se yleensä näkyy ja tuntuu. Samoin jos se ei ole kunnossa. Siksi minunkaan vastaanotolla ei puhuta vain syömisestä, vaan laajemmin koko elämästä. Nimensä mukaisesti, ravitsemusTERAPIAA.

 
Muita asioita, joista jaksan jauhaa, ovat aktiivinen aineenvaihdunta, hormonit ja toimintakyky. Se, mitä kehossa sisäisesti tapahtuu on kaikkein olennaisinta, ei se, mitä vaaka näyttää tai miellyttääkö oma peilikuva vai ei. Olen erittäin huolissani hoikkuuden ihannoimisen myötä kehittyvästä vajaaravitsemuksen ja haurastumisen riskistä jo nuorilla. Kävin kuluvalla viikolla luennoimassa ikääntyneiden ravitsemuksesta ja korostin jo ennen eläkepäiviä kestävän lihaksiston hankkimisesta ja riittävästä syömistä mahdollisimman hyvän toimintakyvyn varmistamiseksi, iän myötä kun väistämättä keho ja mieli rapistuvat. Laihduttaminen ja turhat ruokarajoitteet ovat liiallisen tai liian vähäisen liikkumisen ohella pahimpia uhkia arjessa selviytymisen kannalta ja kun ne ovat yleistyneet jo nuorten aikuisten joukossa, ei tulevaisuus hyvältä näytä. Harvemmin tulee parikymppisenä tai nelikymppisenäkään vielä miettineeksi miten kova hinta kesäkuntoon hankkiutumisella tai tiettyyn mekkoon mahtumiseksi voi olla tulevina vuosina.

Ainakin omat potilaani ovat "saarnojani" kuulleet jo kyllästymiseen asti. Onneksi he ja minä olemme huumorintajuista sakkia. Rennolla otteella tulee paras lopputulos. Vai miten muuten kesällä ovelleni ilmestynyt kyltti pitäisi tulkita? ;)

maanantai 21. syyskuuta 2015

Stressiretriitillä

Joskus parasta stressinhallintaa on lähteä kauas, karata arjesta hetkeksi.

Olin viikonloppuna Jämsän Hirviniemessä järjestetyllä stressiretriitillä. Ajoitus oli juuri passeli. Hetken hengähdystauko alkaneeseen syksyyn ja uudelleen latautuneena jatkamaan syksyn haasteita. Jo autoon istahtaminen, musiikin kuuntelu, kanssamatkustajien kanssa höpöttely, kahvi- ja evästauot ja muuttuvat maisemat veivät ajatuksia pois koti- ja työasioiden miettimisestä. Mieli keveni ja koko keho rentoutui mökkiolosuhteissa.
Viikonloppuun kuului hyvää ja värikästä ruokaa, mukavaa seuraa, leikkejä ja itsetuntemusta lisääviä tehtäviä, älylaitteiden sulkemista, ulkoilua, saunomista, pulahtamista kylmään veteen ja vain oleskelua. Mielipaikkani oli keittiönpöydän äärellä katsoa ulos kaunista järvimaisemaa ja miettiä, miten pienistä asioista isot asiat joskus ovat kiinni.
 
 
 
Stressi usein kaventaa ja jumittaa. Viikonlopun irtiotto tarjosi kaivattua laajempaa perspektiiviä.
Tämä maanantai alkoi uusilla ajatuksilla ja ideoilla rikkaampana.

Hyvää alkanutta viikkoa!
 

torstai 17. syyskuuta 2015

Stressinhallintaa

Syksy on usein uuden aloittamisen aikaa. 
Kaipa se johtuu kesälomista, on virtaa kokeilla uusia juttuja ja halua haastaa itseä pidemmän hetken arkirutiineista irrottautuneena. Olen itse aika tyypillinen projektiluonne, pidän siitä, että koko ajan on jotakin, mitä työstää ja harjoitella. Jotakin konkreettista ja tavoitteellista tekemistä. Sitä mukaan kun vähemmän säännöllistä aikataulua edellyttävät opiskeluajat ovat jääneet taakse ja  pääsääntöisesti kahdeksasta neljään työ maanantaista perjantaihin alkanut, on joutunut uudelleen priorisoimaan omia menoja, harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita. Kaikelle kun ei vain ole aikaa.

Tai no aikaahan löytyy, jos oikein järjestää, mutta jaksaminen ei seuraa välttämättä samaa tahtia perässä. Tai asioissa kehittyminen ja tekemisestä mielihyvän saaminen. Pahimmillaan hyvä idea tai haave kääntyy itseään vastaan, väsyttää ja vie energiaa muualtakin. Työelämään siirtymisen myötä olen joutunut konkreettisesti opetella oman hyvinvoinnin tasapainottamista. Vaikka halua osallistua ja kokeilla löytyisi vaikka muille jakaa, on ollut pakko opetella hyväksymään oma rajallisuutensa. Kaikkea ei jaksa.

Jos haluaa tehdä työnsä hyvin, pitää kotia ja ruokahuoltoa kunnossa, huolehtia omasta kunnosta, tavata ihmisiä, olla tyttöystävä, kummi, ystävä, sisko ja tytär, nukkua hyvät yöunet, rentoutua, palautua ja vain nauttia olostaan, on se jostakin välttämättä pois. Toisaalta, kun jostakin luopuu, saa jotakin tilalle. Tässä tapauksessa ainakin aikaa ja energiaa, rennompaa kehoa ja mieltä, parempaa kykyä pitää huolta itselle tärkeistä asioista. Toisin sanoen, luopumalla olen saanut enemmän. 



Olen oppinut kantapään kautta stressin hallintaa.  Aina välillä tulee lipsuttua, mutta yhä paremmin ajan mittaan saan kiinni alkavista stressin oireista, hillitsen stressitasojen kasvua, madallan niitä, palaudun niistä. Se on vaatinut oman kehon kuuntelua, peiliin katsomista, omien ajatusten kyseenalaistamista, itsensä tuntemaan oppimista, toiveiden ja tavoitteiden realisoimista ja paljon kokeiluja. Itseä on helppo huijata eikä silloin auta, vaikka kuinka toiset kehottaisivat rauhoittamaan tahtia. On ollut pakko alkaa itselle rehelliseksi ja se jos mikä vaatii kanttia.

 Itseni olen usein saanut kiinni menneisiin takertumisesta, yrityksestä käyttää vanhoja konsteja uusissa elämäntilanteissa. Voin kertoa, että eivät ole toimineet kuin ehkä hetkellisesti. Elämä menee eteenpäin, minun on mentävä myös ja katsottava nykyisyyttä ja tulevaisuutta avoimin mielin. Se on pelottavaa, mutta samalla innostavaa. Minulla on lupa muuttua ja oppia paremmaksi ihmiseksi, ajan mittaan. Haastavaa, mutta toisaalta tästä haasteesta pidän. 


Olennainen stressin hallinnan keino itselleni on ollut paitsi omien rajojen asettaminen myös niistä kiinni pitäminen. Kun elämä heittää eteeni yllättäviä puheluita tai viestejä, selvitettäviä asioita, ihmisten välisiä kohtaamisia, muutoksia päivän kalenteriin, on pakko joustaa, mutta tietyissä raameissa, itse asettamissani raameissa. Minulle tärkeistä asioista pyrin pitämään kiinni: järjestämään aikaa (hyvälle) syömiselle, nukkumiselle, liikkumiselle, kiireistä tai huolenaiheista palautumiselle, lepäämiselle ja ainakin yhdelle hetkelle olla tekemättä mitään. Jos minä en voi hyvin, en voi antaa itsestäni muille.

Ajan tai voimavarojen ollessa kortilla palaan siis perustarpeiden tyydyttämiseen.  Tervettä itsekkyyttä. Toimii!


Kuvat syksyisen valokuvaussession satoa, kiitos Hanna Koivisto!

lauantai 5. syyskuuta 2015

Tie kohtuuteen ja tasapainoon

Ei ole suora.

Ei löydy itsestään.

Tuo matkallaan monia risteyksiä.

On olemassa.

On etsimisen arvoinen.


Lähde: Rantapallo.fi

Viljelen paljon puheissani ja postauksissani kohtuullisuuden käsitettä. Sitä Kultaista keskitietä, joka auttaa moneen vaivaan ja kestäviin muutoksiin. Varsinkin pitkään, ehkä lapsesta asti hyvin mustavalkoisesti asioihin kuin asioihin suhtautuvilta saan paljon epäileviä katseita ja toteamuksia "en voi kuvitella sitä itselläni" tai "ehkä joku muu osaa mutta minä en, en ole ikinä osannut". Joka kerta vastaan samoin: "Kyllä, se on myös sinulle mahdollista. Ei kuitenkaan tällä tapaa. Ei, jos jatkat edelleen laihduttamista/kontrolloimista/itseltäsi paljon vaatimista/ itsellesi ikävästi puhumista/ itsesi arvostamatta jättämistä / itsesi laiminlyömistä.  Sinun on luovuttava jostakin voidaksesi saada jotakin tilalle. " 


Usein tämänkaltainen keskusteluhetki päättyy hiljaisuuteen tai epäluuloisuuteen. Miten jotakin, mitä ikinä ennen ei ole kokenut, voisi yhtäkkiä saada tai osata tehdä?

Lähde: Hs.fi
Ei voikaan yhtäkkiä. Eikä voikaan vain saada, vaan nimenomaan kyseessä on taito, jota voi oppia ja sitä kautta osata. Joka vaatii aikaa ja vaivannäköä, vanhoista tutuista tavoista luopumista, epämukavuusalueelle astumista, itsensä likoonlaittamista, luottamista siihen, että elämä kyllä kantaa ilman jatkuvaa kontrollia. Uskaltamista. Rohkeutta. Kokeilunhaluisuutta. Itselleen armollisuutta töyssyjen ja kaatumisten varalta. Itsensä tsemppaamista ylös nousemiseksi. Toivon näkökulmaa. Rakkautta itseä kohtaan.

Mustavalkoinen ajattelutapa on tietyllä tapaa näiden asioiden osaamattomuutta. Tai yksipuolista taitamista. (Kärjistetysti sanottuna )mustavalkoisesti ajattelevat esimerkiksi sairastuvat helpommin siksi, että tietyt tärkeät osa-alueet ovat syystä tai toisesta jääneet vähemmälle huomiolle tai jopa oppimatta. Hyvinvointi kun on kokonaisuutta.

Tarkkaa kaavaa kohtuullisuuden oppimiselle ei valitettavasti ole. Ei ole, koska ei ole olemassa yhtä ainoaa tapaa tai keinoa elää ja voida hyvin. Toisaalta on hyvä, että kukaan ei voi sitä etukäteen kertoa, sillä oppiminen on olennainen osa kohtuullisuuden pysymistä mukana vaihtuvissa elämäntilanteissa. Ulkoaoppiminen ilman todellista oivaltamista on turhaa. Älä siis ripustaudu toisten mielipiteisiin, toisille laaduittuihin ruokavalio- tai liikuntaohjeisiin, vanhempiesi tai isovanhempieni toiveisiin. Kyseenalaista, kokeile, onnistu ja erehdy, jatka etsimistä ja löydät hakemasi. Se ei ehkä ole se, mistä olet unelmoinut teininä, eikä ehkä näytä kullatulta ulkoapäin. Se ei ehkä ole mediaseksikästä tai saa ihailevia katseita. Mutta se on realistinen, se on sinun. Kohtuullisuus on yksilöllistä. Tie sinne on vähintään yhtä yksilöllinen. 

Eräänlaisen kaavan voin avuksi antaa. 
Tielle kohtuuteen sinua ohjaa kartta, jonka laatiminen lähtee liikkelle suunnasta, päämäärästä, siitä, minne olet menossa, mitä hakemassa. Sitä varten kehotan sinua pohtimaan arvojasi, tavoitteitasi, ihanteitasi, juuri sinua kiinnostavia asioita ja ilmiöitä. Reittiä varten kehotan sinua pohtimaan omia vahvuuksiasi ja heikkouksiasi, taipumuksiasi, luonnettasi, käsitystä itsestäsi. Ajat ojaan, mikäli olet laiminlyönyt riittävää unta, liikuntaa, syömistä, ihmissuhteitasi, työtäsi, opiskelujasi, harrastuksiasi. Ajat ojaan myös, mikäli olet taipuvainen tekemään edellä mainittuja liiallisesti tai liian vähän tai olet liian pedantti, liikaa täydellisyyteen pyrkivä, liikaa kontrolloilloiva. Ojia välttääksesi sinun on opittava ennakoimaan reittisi varrella mahdollisesti odottavia karikkoja, opittava tunnistamaan ja tunnustamaan siis omat ongelmasi sekä hyväksymään rajallisuutesi.  Siten opit myös tekemään tarvittavia muutoksia ajattelu- ja toimintatavoissasi.

Aarrekartta. (lähde: Lily.fi)
Alkuun saatat tarvita apukuskin, kartanlukijan tielle ohjaamaan, perille kuitenkin pääset vain omin avuin. Ensimmäiset kartat saattavat näyttää suttuisilta tai johtaa metsään, mutta hiljalleen, ajan mittaan opit suunnistamaan vaihtuvissa maisemissa ja maastoissa silti tasapaino säilyttäen. Ehjin nahoin ei selviä kukaan, eikä ole tarkoituskaan, haavat ja arvet kuuluvat asiaan. Ne opettavat, muistuttavat menneistä. Tärkeintä on päästää menneistä irti, uskaltaa jättää väärille poluille johtavat kartat ja piirtää uusi.  Uudet karttasi täsmentyvät joka kerta, kun oivallat itsestäsi jotakin uutta, kun käyt läpi mieltäsi vaivaavaa asiaa, kun opit menneistä. Ironista kyllä, kartta tarkentuu, kun et jämähdä paikallesi, vaan pidät mielesi avoimena uusille asioille, ihmisille ja tilanteille. 

Reittiä valitessasi muista ottaa huomioon käytettävissä olevat resurssisi, kuten aika, rahatilanteesi, taitosi, fyysinen ja henkinen jaksamisesi.  Älä vaadi itseltäsi liikoja, mutta älä myöskään säästele turhaan potentiaaliasi. Joskus käyttämättä jääneet resurssit ovat vain lastina repussa hankaloittaen matkan taivaltamista. Turhat pelot ja muiden mielipiteet, sanomatta jääneet asiat ja epärealistiset odotukset on syytä heittää ilmaan ja tutustua maailmaan kevyemmin mielin. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta tässä juuri piilee matkanteon tarkoitus. Ilman työtä ja vaivannäköä ei mitään saavuta.

Mistä tietää saavuttaneensa kohtuuden?
Minulle kohtuullisuus tarkoittaa ylilyöntien puutetta niin ajatus-, tunne- kuin tekojen tasolla sekä toimintaa tiettyjen rajojen sisällä. Rajat eivät ole kuitenkaan jäykät, vaan joustavat tilanteen niin vaatiessa. Rajat voivat olla yhteiskunnan, kulttuurin, auktoriteettien, läheisten tai itseni asettamia, asiasta riippuen. Rajat voivat syntyä kokemuksesta tai tiedosta. Joustava kohtuullisuus vaatii sen, että olen itse paitsi asettamassa myös hyväksymässä rajojani, näin teen niistä omiani ja toimin parhaiten niiden mukaan. Rajat ovat hyväksi niin lapselle kuin aikuisellekin. Ongelmia syntyy, mikäli rajoja ei ole lainkaan, niitä on liikaa tai rajat ovat liian ehdottomat (toki poikkeuksiakin löytyy). Kohtuullisuutta etsiessä on siis hyvä miettiä omia rajojaan ja tarvittaessa laatia ne uudelleen.

Esimerkki hyvistä rajoista on oman kehon kuuntelun myötä syntyneet kokemusperäiset rajat. Esimerkiksi liian pitkät ateriavälit kostautuvat suurempina nälkätuntemuksina, kiukkuna, heittelehtivänä mielialana, paleluna,väsymyksenä, keskittymisvaikeutena. Oman rajan ylittäminen siis kostautuu lopulta itselle, muistuttaa olemassaolostaan. Oman kehon kuunteluun perustuvat rajat eivät kuitenkaan välttämättä vaadi ehdottomuutta, vaan kehon sopeutumiskyky ja päivittäin hieman vaihteleva toiminta- ja sietokyky antavat hieman pelivaraa esimerkiksi aikataulumuutoksista johtuville ateriointi-ajoille. Lisäksi vaikkapa ärtyneen suolen (IBS) oireilu voi lisääntyä liiallisesta stressaamisista. Näin ollen on oireiden hallinnan kannalta parempi pitää avointa mieltä mukana muuttuvissa tilanteissa, koskivatpa ne sitten ruokavaliota kuin työ- tai perhekuvioita.

Lähde: Kuvittajat.fi
Joustamisillekin on kuitenkin tärkeää asettaa se viimeinen raja, jonka ylittämistä ei enää hyväksy. Rajojen tehtävänä, kohtuullisuuden tarkoituksena, on lisätä tai vähintäänkin ylläpitää hyvää oloa niin fyysisesti kuin henkisesti. Siksi mitä tahansa ei tarvitse sietää tai kestää. Sinä itse olet vastuussa rajoistasi ja omasta hyvinvoinnista. Viimeisen rajan lisäksi merkittävä tekijä paitsi kohtuullisuuden löytämiselle ja sen ylläpitämiselle on itsensä arvostaminen. Ilman sitä tulet olemaan hukassa.

Toivotan hyvää matkantekoa niin uusille kuin vanhoille kohtuullisuuden harrastajille. Olette valinneet hyvän tien :)