sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Lapsuuden lempiruoka tuunausvuorossa

Eräs ehdottomasti hyvällä tavalla mieleenpainunein ruoka lapsuudesta on kaali-makaronipata. Jostain syystä sitä on tullut aika vähän tehtyä aikuisiällä, joten viime kauppareissulla päätin korjata asian. Ja kuten meidän keittiössä yleensä, vähän tuunattuna tietenkin :D. Valkokaalin sijaan käytin nimittäin lehtikaalta, mikä nopeuttaa paitsi ruoan esivalmistelutyötä, myös valmistumista ja ruoka sai lisävivahdetta vihreästä sävystä.


Kaali-makaronipata
1 pkt pekonia
400 g jauhelihaa
1 sipuli
1 pieni kaali (TAI 200 g lehtikaalta)
3-4 porkkanaa
3 dl makaronia
1 lihaliemikuutio TAI 1,5 rkl fondia
vettä n. 5 dl (kaalien peittoon)
ripaus (tai useampi) jauhettua inkivääriä
pari lorausta soijakastiketta

1. Pilko sipulit, raasta tai suikaloi porkkanat, pilko kaali.
2. Ruskista jauhelihat ja sipuli pekonin kanssa.
3. Heitä loput kasvikset joukkoon ja hauduta n. 10 min (muutama min riittää, jos käytät porkkanaa raastettuna ja lehtikaalta)
4. Lisää joukkoon makaronit, vesi ja mausteet
5. Hauduta kannen alla n. 10- 20 min (riippuu jälleen käytetystä kaalesta)
6. Tarkista makaronien ja kaalin pehmeys ja mausteet, lisää mausteita tarvittaessa.
7. Nauti!


Tuli muuten mieleen, että tämä on muuten hyvää syksyruokaakin, huomennahan alkaa jo elokuu!
Onko kaali-makaronipata sinulle lapsuudesta tuttu?

Sateisin, mutta raikkain ja syksyä odottavin terveisin
-Katja

2 kommenttia:

  1. Anonyymi7/31/2016

    Kaali-makaronipata on ihan vieras juttu, mutta kaalilaatikko sitäkin tutumpi (harmi vain, etten ainakaan vielä ole ihastunut kaalin makuun, vaikka se terveellistä olisikin).

    Apua, syksy kyllä lähestyy kovaa vauhtia, mutta vielä nautin lomasta ja kesästä. :) Hirvittää kuitenkin kun edessä taas pitkä ja synkkä talvi. :D

    VastaaPoista
  2. Työpaikallakin ihmettelivät makaronin käyttöä kaalen kanssa ja itse taas en yhtään ole osannut kyseenalaistaa sitä, kun äiti tuota ruokaa on usein kotona tehnyt :D. Kaali jakaa kyllä mielipiteitä. Sen haju tai maku tai mahdolliset vatsavaivat viimeistään karkottavat kaalin syöjiä. Onneksi terveellinen ruokavalio ei kaaleen kaadu ja sitä paitsi makutottumukset voivat muuttua, kun saa vaikkapa hyvin tehtynä kaaliruokaa :). Tässä ruoassa kaalin voi korvata hyvin muilla syksyisillä vihanneksilla :)

    VastaaPoista