Ravitsemusterapeutti suosittelee

Asiantuntijoita ja "asiantuntijoita"

Helsingin Sanomissa kirjoitettiin 20.6.2014  hyvä kirjoitus Kuka tietää totuuden ruoan terveellisyydestä?, jossa otettiin kantaa terveellisestä syömisestä esitettäviin väittämiin erilaisten asiantuntijoiden ja "asiantuntijoiden" osalta. Kirjoituksessa puhuttiin osuvasti tiedon sotkuisuudesta ja sen syntymisestä ainakin kolmen tahon puolelta: toimittajat, uskomustiedon levittäjät ja perustelematta väitteiden esittäjät.  Yhdelle taholle, nimittäin ravitsemustutkijoille, annettiin arvostusta.Tutkijat nimittäin tieteen tyyliin eivät väitäkään tietävänsä lopullista totuutta, kuitenkin suurten linjojen suhteen ollaan yksimielisiä ja uuden tiedon myötä olemassaolevia käsityksiä päivitetään. Kirjoitus oli erittäin tervetullutta vaihtelua juupas-eipäskeskustelulle, tai no, onko sellainen edes keskustelua?

Uusia ravintoterapeutteja, ravitsemusasiantuntijoita, uskomustieteilijöitä, personal trainereita, oman elämän asiantuntijoita syntyy kuin sieniä sateella, vain osa heistä todella täyttää ravitsemustieteen tunnusmerkkejä. Valviran laillistamia ravitsemusterapeutteja sen sijaan valmistuu vuosittain kourallinen ja syksyllä on taas aika uusien opiskelijoiden suunnata Kuopioon Itä-Suomen yliopistoon tieteeseen pohjautuvien opintojen aloittamiseen. Opintojen tarkoituksena on tiedon jakamisen lisäksi opettaa tiedon käyttöä ja soveltamista, taitoa, jota tietoähkyn aikakaudella todella tarvitaan.

Kuka on ravitsemusterapeutti? 

Ravitsemusterapeutti ei siis ole sama asia kuin ravintoterapeutti tai ravitsemusasiantuntija, sen sijaan ravitsemussuunnittelijan nimikkeellä samaan voi törmätä sairaalassa tai terveyskeskuksessa. Muita paikkoja, joista ravitsemusterapeutin voi löytää, ovat esimerkiksi elintarvikefirmat (Valio, HK, Raisio…), yhdistykset ja liitot (Keliakialiitto, Diabetesliitto, Kuluttajaliitto…), yksityiset terveydenhuollon palvelun tarjoajat (Terveystalo, Syömishäiriöklinikka :)… ), kuntoutuslaitokset (Rokua, Masku…), opetusala. Trainer 4You personal trainereita kouluttavista yrityksistä on maininnan arvoinen, sillä ravitsemuskoulutuksesta vastaa ravitsemusterapeutti.

Mitä yhteistä sitten ravitsemusterapeuttien työotteessa on? Kokonaisvaltaisuus, asiakaslähtöisyys ja eräs tärkeä, vaikkakin mediassa parjattu piirre, suomalaiset ravitsemussuositukset: tutkittua, mutta ei 100% lukkoonlyötyä ja ehdotonta ruokavalio-ohjeistusta yksilöllisiin tarpeisiin sovellettuna.  Hakukuista huolimatta suositukset ovat mielestäni hyvä pohja ruokavalion rakentamisessa monipuoliseksi ja riittäväksi yksilölliset tarpeet ja mieltymykset kuitenkin huomioiden. Nimittäin hyvän ravitsemusterapeutin tehtävänä on osata lukea vaikkapa ruokapyramidia ja lautasmallia asiakkaan/potilaan kielelle. Mustavalkoisuus ja ehdottomuus eivät kuulu ravitsemustieteeseenkään, hyvään lopputulokseen voidaan päästä eri reittejä.

Hyvä ravitsemusterapeutti tarvitsee ravitsemustiedon lisäksi asiakaspalvelutaitoja ja psykologista silmää, puhdas käskemismentaliteetti ei johda välttämättä todellisiin pitkäaikaisiin muutoksiin. Asiakkaan tai potilaan tausta, persoonallisuus ja elämäntilanne on huomioitava. Ravitsemusterapiakäynti on nimensä mukaisesti parhaimmillaan terapeuttinen ja syömisen lisäksi käsittelyssä voi olla laajemmin elämäntavat ja arjen hallinta. Syömistä kun ei voi irrottaa niistä omaksi erilliseksi osakseen. Ja tämän ravitsemusterapeutti tietää.

Tiimitaidot, moniammatillinen yhteistyö muiden terveydenhuollon ammattilaisten kanssa, on myös merkittävä osaamisalue. Ravitsemustietouden jakaminen edelleen muille asiakkaan/potilaan kanssa työskenteleville varmistaa yhteisen sanoman, esimerkiksi lääkäreillä ja hoitajilla kun ei ole mahdollista pitää tietämystään kaikesta ajantasalla. Eikä tarvitsekaan. Sitä varten ravitsemusterapeutit ovat, että asiakkailla/potilailla olisi mahdollisimman kattava ja ajankohtainen tieto saatavilla terveyden eri osaa-alueista, tietoa kun tuotetaan massatahtia ja vain osa siitä on todella asianmukaista.

Olen ylpeä ammattikunnastani. Koulutuksen taso ja anti on hyvää ja jatko-opiskelumahdollisuuksia omaan tarpeeseen löytyy. Tietotulvan keskellä olen melko rauhallisin mielin, toivottavasti saan edes osan medialukutaidosta ja omaan tekemiseen luottamisesta siirrettyä omille asiakkailleni ja potilailleni jokaisen dieettien ja rajoitteiden perässä säntäilyn ja säikähtämisen sijaan.

Tätä ravitsemusterapeutti suosittelee :)

Liiku lapsen lailla

Keskustelin yhtenä päivänä asiakkaan kanssa liikkumisen eduista tyypin 2 diabeteksen hoidossa yhdessä ruokavaliomuutosten kanssa.

Esitin esimerkkejä hänelle sopivista lajeista terveysrajoitteet huomioiden, vesijuoksua, ohjattua lihaskuntoharjoittelua ja kävelyä, joita hän vaihdellen voisi tavoitella tekevänsä päivittäin puolesta tunnista tuntiin. Liikunta oli ollut kuvioissa mukana aiemmin ja lajit tuttuja. Kävelyllä tarkoitin rauhallista, matalasykkeistä ulkoilua sellaisenaan tai arkiasioinnin yhteydessä tapahtuvaa luonnollista liikkumista. Asiakas sen sijaan ajatteli liikkumisen automaattisesti "urheilutreenaamiseksi" eikä kokenut voivansa sitoutua sellaiseen tällä hetkellä, ehkä syksyllä sitten.

Olimme asiakkaan siis täysin eri aaltopituuksilla liikkumisesta puhuttaessa. Ei mikään ihme, ettei asiakas tarttunut heti ideaani.  Tämän hetken nollaliikkumisesta sataan kiihdyttäminen yhtäkkiä ei minustakaan kuulostaisi hyvältä. Enkä sellaista suosittelisi kenellekään.

Selitin ajatustani uudelleen UKK:n liikuntapiirakan avulla ja pääsimme uskoakseni samalle kartalle. Perustelin myös jo nyt kesällä hiljalleen aloittamisen etuja syksyyn siirtämisen sijaan, sillä asioiden siirtämisen saattaa kasvattaa kynnystä aloittaa. 

Asiakas havaitsikin tuttujen lajien täyttävän osin jo suositeltua monipuolisuutta ja löysi hyvän puolen ennen syksyä aloittamisessa: syksyllä ehkä nauttii jo sitten liikkumisesta. 

Hyvä pointti, eiväthän kaikki saa automaattisesti kiksejä liikkumisesta, vaikka liikkumista usein ehkä niin mainostetaankin. Ja miettikääpä, miten motivoida itsensä aloittamaan saatikka jatkamaan sellaista toimintaa, joka ei vastaa luvattua, joka vaan ei tunnu itsestä hyvältä.

Niinpä. Miksiköhän hyvät alut tyssäävät?

Jää nähtäväksi, aloittaako asiakas liikkumisen vai ei. Ruokavalion osalta hän joka tapauksessa on päässyt hyvään alkuun ja se on hienoa. Tutulta ja turvalliselta mukavuusalueelta liikkeelle lähteminen 
ei ole yksiselitteistä, vaikka syitä muutoksen tekemiseen löytyisi kasapäin. Tottumusten muuttaminen voi pelottaa, epäilyttää, viedä aikaa, rahaa, vaatia päivän aikataulujen muovaamista ja kompromisseja yms. Hyvää oloa ja tuloksia ei välttämättä synny heti ekalla kerralla, vaan tarvitaan toistoja ja toistoja, päiviä, viikkoja, ehkä kuukausiakin, lähtötasosta riippuen. Kenestäkään ei tule mestaria ilman harjoitusta.

Kynnyksen madaltaminen vaatii asennemuutosta myös.

Jos liikkumisen pakkopullaksi mieltävä lähtee hikilenkille ajatuksena vain esim. laihtua, voi sen sanoa olevan tuhoon tuomittua. Valitettavasti siinä touhussa kärsii samalla liikkumisen maine, sillä liikkuminen on paljon muutakin kuin "urheilutreenaamista". Liikkumisen perusluonnetta kuvaa mielestäni hyvin lapsen liikkuminen. Lapsi ei liiku laihtuakseen tai lihasta kasvattaakseen, lapsi liikkuu liikkumisen ja leikin ilosta ja siinä sivussa kehittää kestävyyttä, lihasvoimaa, notkeutta ja kehonhallintaa. Lapsi ei mene salille, vaan pihalle leikkimään tervapataa tai kirkonrottaa, leikkipuistoon keinumaan, ravaamaan liukumäkeä uimahalliin, pyöräilemään asfaltin pätkää päästä päähän, hakemaan kavereita pelaamaan palloa… Ja tekee sen yleensä mielellään! Aikuisilla olisi RUTKASTI opittavaa lapsista.

Valitettavasti koulun myötä tämä leikinvarjolla liikkuminen vähenee ja tilalle tulee pahimmassa tapauksessa liian varhain kurinalaista tietyn lajin treenaamista tai passivoitumista tietokoneen äärelle. Luonnolliset liikeradata ja kokonaisvaltainen liikkuminen kadotetaan, keho jää vaille kaipaamaansa monipuolista liikettä ja erilaiset kropan jumitilat, sairaudet ja kivut lisääntyvät.

Kuten syömisessäkin, liikkumisessa pätee sanonta "Back to basics". Ei kaloreiden kyttäämistä, sykemittarin seuraamista, tarkkoja toistomääriä, kaavamaisuutta, jumppatunteja jumppatuntien perään, vaan arkiliikkumiseen satsaamista ja oman kropan tarpeiden kuuntelemista.

Liikkumista ilolla, ei pakolla :)

Syömiset vinossa

Potilastyössä törmää hyvin luonnollista syömistä sekoittaviin tekijöihin. Sosiaalinen paine, muiden syöminen, (naisten)lehtien ruokasuositukset ja ruokapäiväkirjat kommetteineen, fitnessblogien kertomukset ja kuvat syömisestä. Luottamus omaan syömistapaan, ohjattuunkin sellaiseen, tahtoo hukkua muiden syömistyylien alle.

Huokaus. Sillä hengästyttävältä se välillä kuulostaa. Mihin kaikkeen pitäisi pyrkiä, mitä tehdä tai olla tekemättä. Luettelo tavoitteista olisi pitkä, ristiriitainen, yksipuoliseen ja kontrolloituun syömiseen ohjaava. Siis kaikkea muuta kuin riittävää, rentoa, sallivaa, kohtuullista, värikästä, monirakenteista, maukasta ja itselle sopivaa, mikä on suositeltavaa niin käytännön kuin teorian perusteella ja mitä itsekin kannatan.

Vaikka suurin osa potilaista ja asiakkaistani sairastaakin syömishäiriötä, uskon heidän silti hyvin edustavan suurempaa väestöä syystä, että erityisherkkyyttä ympäristön vaatimuksille ominaisuutena löytyy muiltakin sekä vinoutunutta suhtautumista syömiseen. Vinoutununeella suhtautumisella syömiseen tarkoitan syömiseen liian vakavasti tai liian huolettomasti suhtautumista eli yksinkertaisesti syöminen perustarpeena sivuutetaan tai sen rooli elämässä on korostunut.

Esimerkki vaatimuksista lueteltuina:

- Mahdollisimman vähään syömiseen pyrkiminen
- Julkisesti pienten annosten  TAI julkisesti reilujen annosten syöminen
- Herkkujen, sokerin, rasvan, lisäaineiden, viljavalmisteiden,  maitovalmisteiden välttäminen ilman terveydellistä syytä
- Maitorahkan, raejuuston, kasvisten, marjojen, valkuaisten, kaurahiutaleiden suosiminen muiden ruokien kustannuksella
- Proteiinipatukoiden ylistäminen, korvikeherkkujen etsiminen
- Nälän siirtäminen/peittäminen
- Syöminen tai syömättä oleminen omista tarpeista (nälkä, kylläisyys)
- Syöminen vain jos on liikkunut 
- Erilaisten dieettien kokeileminen

Miltä luettelo kuulostaa? Tunnistatko itsessäsi tai tuttavapiirissäsi näitä syömiseen liittyviä piirteitä? Jos vastaat kyllä, suhtautumisesi syömiseen voi olla vinoutumassa tai jo vinoutunut. Ja kyllä, se on haitallista, sillä yksipuolistuva syöminen heikentää kehon optimaalista toimintaa ja toimintakykyä, lisää stressiä, vaikeuttaa sosiaalisia suhteita, madaltaa mielialaa ja lisää masentunteisuuden ja muun psyykkisen sairastuvuuden riskiä.

Syömisellä on väliä, mutta pitkälti syömisessä on kyse myös siitä miten syö, ei vain mitä syö. Teemu Syrjälä kirjoittaa osuvasti Hidasta elämää- blogissa "Se millä asenteella syömme vaikuttaa suuresti siihen, kuinka se meille toimii. Stressikuormitus, läsnäolomme, hiljaisuus ja ihmiset ympärillämme vaikuttavat siihen, kuinka muistamme olla hetkessä kun haukkaamme. Usein emme muista, vaan mietimme lehteä, televisiota tai huomisen askareita. Parhaiten ruokavaliostaan hyötyvät ovat niitä, jotka ovat innoissaan, muistavat kiittää ja pääsevät jakamaan ruokansa rakkaimpien kanssa. ". 

Toisekseen, on hyvä pitää mielessä, että blogeissa tai haastatteluissa kerrotaan yksittäisen päivän tai viikon tai ylipäätään sen hetkinen tilanne ruokavalion osalta. Esimerkiksi fitness-kisaajat tai kilpaurheilijat syövät vain jaksottain tiukasti, heidänkään tarkoituksena ei ole jatkaa kurinalaista kisadieettiä koko elämää. Se pilaisi heidän harjoittelutuloksensa. Tämä tahtoo unohtua, kun verrataan omia syömisiä muiden syömisiin. Miten syön tänään, ei ole välttämättä samaa mitä syön huomenna eikä varmasti ole samaa, mitä syön ensi viikolla tai ensi kuussa. Perusasiat voivat pysyä, mutta rohkenen väittää, ettei kenenkään, jolla suhtautuminen syömiseen on kunnossa, ruoat ja määrät ja ruokapaikat ole samoja päivästä toiseen ja vuodesta toiseen. Elimistömme kun yksinkertaisesti ei toimi siten.

Hyvä syöminen käytännössä

Jatkoa viime postaukseen

Viime postauksessa toin esille yleisesti suomalaiset ravitsemussuositukset hyvänä lähtökohtana omalle syömiselle. Pelkkä pyramidi ei kuitenkaan  kerro, mitä tarkalleen ottaen omalle lautaselle tai käteen kannattaa ottaa. Eikä ole tarkoituskaan. Suositukset ovat suunnattu väestötasolle, ei yksilötasolle. Ne on tarkoitettu terveyden edistämiseksi pääosin ruokapalveluiden, terveydenhuollon ja elintarviketeollisuuden ammattilaisten ja eri viranomaisten käyttöön toiminnan ohjaamiseksi. Eli yleiselle tasolle. Terveydentila vaikuttaa ravintoaineiden tarpeisiin ja suositeltavaan ruokavalioon. Yhden ruokavalion ei siis ole tarkoituskaan olla sopiva kaikille eikä sen noudattamiseen pyrkiminen ole pointtina. Esimerkiksi ravitsemusterapeutin vastaanotolla voidaan koota suositusten mukainen ruokavalio yksilöllisiin tarpeisiin.

Suomalaisiset ravitsemussuositukset perustuvat tieteelliseen näyttöön

Suomalaiset ravitsemussuositukset pohjautuvat pohjoismaisiin ravitsemussuosituksiin, joiden laatimisessa on vahva tieteellinen selvitystyö. Suosituksissa otetaan huomioon ruokakultuurissa tutut elintarvikkeet. Esimerkiksi meille peruna on tuttu ruoka, perunaa muistuttava bataatti puolestaan on luonnossa kasvava Keski- ja Etelä-Amerikassa. 

Ja suositukset eivät ole ruokatrendejä, vaan pitkäkantoisempia, tutkittuja näkemyksiä. Kun karppaus muutama vuosi sitten oli kuumimmillaan, ihmeteltiin lehtien yleisönosastopalstoilla, miksi ravitsemussuositukset puoltavat suurempaa hiilihydraattimäärää ja pienempää proteiinimäärää.  D-vitamiini on toinen tunteita herättävä aihe edelleen. Uusissa suosituksissa määrää nostettiin 7.5 mikrogrammasta 10 mikrogrammaan ja sen edelleen riittävyyttä tutkitaan. Varmastikaan uusikaan suositus ei kaikille ole riittävä, mutta jollekulle jo pelkkä ruokavalio riittää kattamaan riittävät D-vitamiinitasot, jollekin toiselle taas täydennystä tarvitaan 10 mikrogrammasta suurempiin.Ruokavaliossa D-vitamiinia on mahdollista saada riittävästi, kun syö kalaa 2-3 kertaa viikossa, käyttöö kasviöljypohjaisia rasvalevitteitä esim. margariinia ja juo/syö D-vitaminoituja maitovalmisteita  n. 5 dl päivässä.

Kuitenkin on tärkeää muistaa, että enempi ei ole aina parempi! Esimerkiksi D-vitamiinin osalta on havaittu liian matalien, mutta myös liian korkeiden seerumin D-vitamiinipitoisuuksien lisäävän sairastumisriskiä esim. syöpään. Siispä kannattaa ennemmin tarkistuttaa omat pitoisuudet esim. omassa terveyskeskuksessa kuin syödä summanmutikassa suurempia määriä D-vitamiinia kuin on suositeltu. Lisäksi auringosta nauttiminen kesällä kunniaan (suojavoiteilla tietenkin ;), sillä D-vitamiini on varastoituva hormoni, jonka varastot kesältä saatuina saattavat riittää pimeän syksyn tuloon asti ja loka-maaliskuun ajalle.

Tarkemmin uudet suomalaiset ravitsemussuositukset löytyvät täältä.

Yksilötasolla(kin) huomioitavaa

Toisin kuin välillä kuulee puhuttavan ja netissä kirjoitettavan, emme ihmisinä loppujen lopuksi ole niin erilaisia perusolemukseltamme, että syöminen kovinkaan erilaista kokonaisuudessaan olisi. Päinvastoin, yhtäläisyyksiä on enemmän ja loppu on sitten hienosäätöä. Jokaiselle riittävä energia- ja ravintoaineiden saanti on välttämätöntä, ravintoaineiden lähteet sen sijaan voivat poiketa toisistaan. Muotia on tällä hetkellä erilaiset ton-ruokavaliot (gluteeniton, maidoton, sokeriton...), mutta niiden todellinen vaikutus, siis miksi ja mitä hyötyä, voi olla pelkkää musta tuntuu/ uskon - peräistä. Suomessa on sananvapauslaki ja internetissä periaatteessa kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa, tämä on hyvä pitää mielessä.

Maito ja gluteeni - pahikset?

Hyvänä esimerkkinä tästä edellämainitusta ovat paljon parjatut maito ja gluteeni. On totta, että kaikille ne eivät sovi. Tai että ne eivät sovi suurina määrinä. Tai että tietyt maitoa ja gluteenia sisältävät tuotteet eivät sovi. Tai ettei kyseessä sittenkään ole niinkään maito tai gluteeni, vaan se, että niitä sisältävät tuotteet sisältävät myös ns. fodmap-hiilihydraatteja, jotka aiheuttavat vatsaoireita. Esimerkiksi suomalaisille rakas ruis tai ohra eivät sovi kaikille, ne sisältävät fodmap-hiilihydraatteja. Samoin kivelliset hedelmät, kuten omena ja päärynä. Papujen, kaalien ja sipulien pierettävä vaikutus on paremmin tiedetty ja koettu, ehkä myös paremmin hyväksytty? Vai onko niitä nostettu niin korkealle kieltolistalla kuin mainitsemiani maitoa ja gluteenia? Ei. Ei kai ole muodikasta olla ilman sipulia ruoanlaitossa tai hernekeittoa tai kaalilaatikkoa. Perinteisiähän nekin ovat. Hauska ristiriita, vai mitä?

Tarkemmin hyvää ja tutkittua tietoa mm. fodmap-ruokavaliosta löytyy Pronutritionistin sivuilta. Suosittelen tutustumaan. Koen, että helpompaa, rennompaa, monipuolisempaa olisi syödä fodmap-ruokavalion mukaan kuin jättää kokonaan maito ja gluteenipitoiset pois. Riskinä on ruokavalion yksipuolistuminen ja toisaalta kyllä itsellä ihan periaatteessakin närkästyttää väärän puun haukkuminen. Tiesittekö, että gluteenissa on tutkitusti hyvääkin mm. veren rasva-arvoille (Pronutritionist). Täältä  myös lisää uutisointia viljoista.

Tietyn ruokavalion valinta?

Tai sitten ei.  Riippuu omista erityistarpeista eli juuri niistä hienosäätötekijöistä. Niitä ovat mm. sairauteen liittyvät, periaatteelliset, fyysiseen  aktiivisuuteen, psyykkisiin erityispiirteisiin liittyvät. Esimerkiksi suomalaiset ravitsemussuositukset on laadittu perusterveille, kohtalaisesti liikkuville (esim. 20- 30 min/pv kävelyä), ei siis sellaisenaan käytettävissä välttämättä esimerkiksi syömishäiriötä sairastavalle,  vanhukselle tai runsaasti liikkuvalle. Allergiat ovat oma lukunsa, samoin keliakia, aineenvaihdunnalliset sairaudet yms. Toiminnallisista vatsavaivoista kärsiville FODMAP-ruokavalio voi olla toimiva ratkaisu.



Mikä juuri minulle sopii?

Kokeile. Syö säännöllisesti noin 3 h välein. Ota pääaterioille (lounas, päivällinen) avuksi lautasmalli. Kokoa aamu-, väli- ja iltapala periaatteella ainakin 1 annos (esim. lasillinen, siivu, kappale) jotakin viljavalmistetta, jotakin maito- tai liha/kala/kana/kananmuna- valmistetta ja jotakin kasvis-hedelmä-marjapuolelta. Joka aterialle jotakin annos rasvaa esim. 1 tl kasviöljypohjaista levitettä/ kasviöljyä, 1 rkl pähkinöitä, siemeniä, pari rkl avokadoa palasina. Juomiset aterioille ja tarvittaessa aterioiden välissä, noin 1-1,5 l. Tavoitteena pysyä aterian väli kylläisenä ja jaksavana. Siinä hyvä runko, perusta, jonka ympärille määriä ja laadullisia tekijöitä voi hioa omaa kehoa kuuntellen.

Muista!
Yksittäiset elintarvikkeet tai ravintoaineet eivät ratkaise kokonaisuutta, siksi niiden miettiminen ei kannata. Rakenna ensin runko ja analysoi vasta sitten :)

Ruokatrendejä ja maalaisjärkeä - ei aina samassa paketissa

Kuumat perunat...

Syömisteema hehkuu tällä hetkellä hyvin kuumana, kun vaihtoehtoisia ruokavaliossuosituksia ja tiettyjä ruoka-aineita parjaavia kirjoja ilmestyy joka kulmalta. Tilanne on samaan aikaan sekä huvittava että vakava. Itse suhtaudun skeptisesti mutta uteliaasti lööppeihin. Edelleenkään ei yhtä ainoaa oikeaa tapaa syödä ole, eikä tarvitse ollakaan, olemmehan yksilöitä kaikki, mutta varsinkin lööpeissä annetaan ymmärtää, että kaikkien tulisi hylätä vehnä, laihduttaa ykskakskolineliviiskuusseitsemän-dieetillä, samaan aikaan karsia voita että syödä sitä ja miten ne ympäristöasiat sitten, lihaa vai kasvista?

... Ja niiden nurjat puolet

Eilen keskustelimme potilaiden kanssa fitness-bloggaamisesta ja fitness-ilmiöstä yleisesti. Proteiinipatukat lapsen herkkuna ja Ben&Jerrys-jätskin korvikeversiot raejuustosta valmistettuna edustavat jo jotain ihan omaa luokkaansa. Onko proteiinipatukka turvallinen vaihtoehto lapselle ja onko tunnetun jäätelömerkin muunnelma enää jäätelöä? Kun alle kouluikäiset seuraavat painonpudotusohjelmia ja salille mennään kamerat kourassa, ollaankohan menty metsään ja pahasti? Toki trenedejä tulee ja menee, näin on ollut ennenkin, ja ymmärrän nykyihmisen tarpeen saada elämälleen sisältöä ja merkitystä kaikki-mulle-heti-nyt-valmiiksi-rakennetussa yhteiskunnassa, mutta kun miettii trendien vaikutusta esimerkiksi kasvavan lapsen psyykeelle ja vaikutuksia kokonaisvaltaisemmin nyt ja tulevasuudessa, voiko trendeihin sittenkään suhtautua ihan kevyesti?

Tieteelliset tutkimukset seuraavat trendien perässä, tulevat ehkä hitaammin mutta harkitummin. Koen tieteen kantavan paremmin vastuuta, kun kyseessä on koko kansan terveys ja hyvinvointi. Hetken korkealentoiset pyrähdykset (trendit) saattavat pitkällä aikavälillä tuottaa mahalaskun ja ennemminkin heikentää kuin edistää kokonaisvaltaista hyvää oloa. Tästä hyvä esimerkki on karppaus, johon alkuun liitettiin puhtaasti posiiviisia asioita, kun taas tarkempien tutkimusten jälkeen (vaikka asiantuntijat varoittelivatkin) otsikoitiin vakavasti sairastumisista. Toki medialla on suuri valta siinä, miten asiat esitetään, missä järjestyksessä ja mitä painottaen. Lopputuloksena oli, että karppaus voi sopia joillekin, muttei kaikille ja trendi jäi. Vain ne, jotka todella vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta, tavalla tai toisella toteutettuna (eroja siis todellakin on samaasta nimikkeestä huolimatta) , jäivät kannattamaan omaa ruokavaliotaan. Oli aika seuraavan trendin, protaamisen, joka urheilijoiden keskuudessa oli jo tuttua, mutta erilaisten proteiinipatukoiden, -juomien ja -rahkojen myötä laajeni. Samaan aikaan fitness-treenaaminen pääsi valloilleen some-kanavan kasvattaessa suosiotaan ja näin aiemmin pienemmän väestön jo vuosikymmeniä harrastama elämäntapa eri sovelluksineen pääsi kaikkien tietoisuuteen. Muut liikuntalajit jäivät kuntosaliharrastuksen jalkoihin ja kuntokeskukset tykkäsivät.

Voitte vain kuvitella, kuinka paljon kaupallisuutta trendeissä on mukana. Elintarviketeollisuus on yhteiskuntatieteiden tohtori Pia Vuolannon mukaan yksi iso tekijä ylläpitämässä tietynlaista ruokatrendiä. (ti 7.5 Ylen Ajankohtainen Kakkonen).

Onneksi...

... maalaisjärkistä porukkaa on edelleen olemassa! :) Kuluttajaliiton Syö Hyvää - hankkeessa palautetaan jalat maan pinnalle ja muistutetaan mm. ruokavalion laadusta ja yhdessä syömisen tärkeydestä.  Pia Vuolanto muuten arvioi uudeksi ruokatrendiksi sosiaalisen syömisen. Se on kyllä toivottuakin! Kun tarkastellaan eri maiden ruokavalioita ja niiden terveyshyödyjä,on otettava huomioon myös kunkin maan ruokailukulttuuri. Esimerkiksi välimeren maissa rauhallinen ja yhdessä syöminen on tavallista siinä missä länsimaissa yksin nopeasti evästäminen. Pelkkä ruokavalio siis ei tuo aina toivottua tulosta, vaan se, miten syödään. Muistakaa, ihminen on sekä fyysinen, psyykkinen että sosiaalinen olento, yhtäkään osa-aluetta ei voida irrottaa toisestaan vaikuttamatta kokonaisuuteen.

Fitness-kiilto silmissä treenavia puolestaan ei edes ota ohjaukseen helsinkiläinen liikunta-alan asiantuntija Juhani Pitkänen, sillä puhtaasti ulkonäkökeskeinen urheileminen ei ole urheilemista terveyden ja suorituskyvyn parantamiseksi. Olen itse samaa mieltä, ja myös syömisessä pidän tärkeänä sitä miltä tuntuu, ei miltä näyttää. Lisää maalaisjärkeä trenditreenaamiseen Juhanilta löytyy osoitteesta K3Fitness.

Mitä sitten saa syödä?

No miten sitten saa syödä? Hyvä lähtökohta itselle sopivan ruokavalion etsimiseen löytyy alla olevasta kuvasta:

Näistä elintarvikkeista voi omaa lautasta ja eväsrasioita lähteä koostamaan. Pääpaino kasviksissa, hedelmissä ja marjoissa, seuraavaksi eniten tummia viljavalmisteita ja näiden täydentämistä erilaisilla rasvoilla, maito- ja lihavalmisteilla. Herkut mahtuvat mukaan hyvään syömiseen, kohtuudella.
Tarkemmin hyvästä syömisestä seuraavassa postauksessa.

Huom!
Tämä ei ole ainoa tapa syödä, vaan hyvä lähtökohta. Kaikki ei sovi kaikille! Eikä tarvitsekaan! Silti, mitään erityisnimikettä omalla ruokavaliolle ei tarvita ilman selkeää perustetta esim. gluteeniton keliakin vuoksi tai maidoton allergian vuoksi. Toivon, että ruoasta ei tehtäisi niin isoa numeroa, ei omasta kuin naapurin syömisestäkään, koska olemme a) yksilöitä ja b) turhat puheet lietsovat negatiivista suhtautumistapaa syömiseen c) turha stressi jo lisää erilaisia kehon ja mielen oireita, ei niinkään ruoka.

Älä laihduta

Haaste vastaanotettu :)

Syömishäiriöliitto haastoi bloggaajia kirjoittamaan omia näkemyksiään huomisesta 6.5 Älä laihduta-päivästä. Kyseessä on kansainvälinen teemapäivä, jonka tarkoituksena on herätellä ihmisiä kyseenalaistamaan laihduttamiseen ja painoon liittyviä pinttyneitä ajatusmalleja ja yrittää edes yhtenä päivänä vuodesta hyväksymään kehonsa sellaisena kuin se on.

"Älä laihduta" on jokaisen oikeus

Tätä päivää vietämme klinikalla joka päivä puheissa ja teoissa. Joka päivä muistutamme siitä, että on lupa syödä maistuvaa ja värikästä ruokaa hyvällä omallatunnolla 5-6 kertaa päivässä kylläisyyteen asti, herkutella ilman syytä,  rentoutua sohvalla vaikkapa lehteä lukien tai tv:tä katsoen, olla lähtemättä pakolla lenkille tai salille, muodostaa omia mielipiteitä, olla miellyttämättä muita. Luoda elämänsisältö omannäköiseksi. Laihduttaminen on osalla potilaista ja asiakkaista elämäntapa ja he kysyvätkin: Mitä teen, jos en paastoa/ ole herkkulakossa/ vältä tiettyjä ruoka-aineita/ kieltäydy kylässä tarjotusta kakusta? Mitä teen, jos en liiku? Kuka minä olen, miltä minä näytän, jos lopetan laihduttamisen?

Yksinkertaisista, itsestään selvistä perustarpeista tulee vahvojen pelkojen ja muiden tunteiden värittämiä mörköjä, joihin pätee erään biisin sanat " can't live with it, can't live without it". Laihduttaminen ikäänkuin kuuluu asiaan. Mutta se on vain oireen hoitamista ja pelkän oireen hoitaminen ei poista itse sairautta. Oli sitten kyseessä syömishäiriö tai joku muu sairaus. Pahimmillaan oireen hoitaminen johtaa lisäongelmiin: fyysisiin, henkisiin ja sosiaalisiin kuolioihin stressin, väsymyksen, kiukkupotkuraivareiden, eristäytymisen yms. merkeissä. Ja laihduttamisen jatkaminen pahentaa niitä edelleen.

Miksi laihdutat?

Törmäsin facebookissa erään Samin sanontaan, joka kiteyttää mielestäni hyvin myös laihduttamisen tarpeen ideaa: "Kun syömiseen ei liity mitään addiktiota, tunnesiteitä tai ongelmia, optimaalista terveyttä ja hyvinvointia tukevasta syömisestä tulee automaattista, yksinkertaista ja helppoa".

Kun olet laihduttamatta, joudut tekemisiin niiden todellisten tunteiden ja ajatusten kanssa, jotka laihduttamiseen ajavat. Ehkä laihduttaminen ehkä antaa hallinnan tunnetta kaaosmaisessa elämäntilanteessa,  ehkä se on selviytymiskeino vaikeille negatiivisille tunteille, ehkä kyseessä on muiden miellyttämistä, joukkoon kuulumisen rituaali. Ehkä et vain kestä olla omissa nahoissasi. Oli kontrollikeinonasi sitten ruoka tai muu, ei hyvää lopputulokseen päästä ilman kontrollista irtautumista.

Laihduttamista voi tehdä turvallisesti ja hyvinvointia tukien, MIKÄLI LAIHDUTTAMISEEN ON OIKEASTI TARVETTA, mutta silloinkin sen voi tehdä ilman laihduttamista (yhdistän sanaan laihduttaminen paljon negatiivista kaikua, siksi se ei kuulu sanavarastooni) :  elämäntapamuutoksia tekemällä.

Siispä älä laihduta...

... ainakaan huomenna, mutta mielellään koko vuonna ja tulevaisuudessa. Kirjaa ylös huomisen päivän aikana mieleentulevia asioita, jotka mieltä painavat ja asia kerrallaan pistä ne kuntoon ilman laihdutuskuuria. Ja muista, parhaat asiat tapahtuvat hiljalleen. Ei Roomakaan päivässä rakennettu ;)


PAINORAUHAN JULISTUS

Tämä julistus on ilosanoma jokaiselle, joka tuntee epävarmuutta siitä, kelpaako maailmaan sellaisena kuin on.

Sen sijaan, että ottaisin omakseni ulkopuolelta tulevia määritelmiä tai vertaisin itseäni muihin, voin aloittaa päivän kysymällä itseltäni, mitä minulle todella kuuluu ja mitä tänään tarvitsen.

Olen oivaltanut, että elämäni on liian arvokas heitettäväksi hukkaan uskomalla ympärillä metelöiviä arvostelevia ääniä. Mieluummin määrittelen itse, mikä on minulle parhaaksi. Olenhan itse oman itseni paras asiantuntija. Haluan opetella katsomaan itseäni lempeämmin.

Joka päivä on mahdollisuus kasvaa oman elämäni sankariksi. Se, ettei yritä muuttaa itseään vastaamaan jonkun muun luomia normeja, vaatii rohkeutta ja viisautta enemmän kuin yhdenkään ulkopuolisen vaatimuksen täyttäminen.

Myös Sinulla on oikeus hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet. Myös sinulla on oikeus nauttia elämästä. Sinulla on oikeus päättää, miltä näyttää ylläsi kauneus ja miltä tuntuu kehossasi hyvä olo.
Sinulla on oikeus kuulla oman äänesi sanovan, että olet arvokas juuri sellaisena kuin olet. Sinulla on oikeus pysähtyä kuulemaan, mitä kehosi kaipaa. Sinulla on oikeus tehdä itsellesi hyvää syömällä sopivasti kehosi kaipaamaa ruokaa. Sinulla on oikeus liikkua ilosta. Sinulla on oikeus pyytää apua. Ja sinulla on oikeus muuttua ja kasvaa.

Tämä päivä on juhla jokaiselle arvokkaalle, kauneuden ja elämän erilaisuuden juhla, juhla oikeudelle olla sellainen kuin on.

Näillä sanoilla julistan Painorauhan – rauhan olla omankokoisensa!
Susanna Raitamäki, Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry 2010

Päivän vinkki: Tee itsellesi hyvä teko

Syöminen on konkreettisen ruoan lisäksi myös mm. käsitystä itsestä ja omasta arvosta. Syömistavat voivat paljastaa sen. Liian paljon tai vähän, yksipuolisesti tai rajoitetusti, kaaosmaisesti tai tiukan kontrollin alaisesti syövä voi ajatella olevansa muita huonompi,  tyhmä, heikko, epäonnistunut tai muuten arvoton tapaus. Itselleen hyvän salliminen voi olla hankalaa ruoan lisäksi myös muissa asioissa, esim. avun pyytämisessä ja vastaanottamisessa, kuulluksi tulemisessa, itselle tavaroiden ostamisessa, hemmolteltavana olemisessa vaikkapa kampaajalla tai hierojalla, lepäämisessä.

Vaikka jokainen on arvokas. Vaikka jokainen tarvitsee hyvää erikseen sitä ansaitsematta. Vaikka jokaisella on oikeus olla saada muilta kunnioitusta,  rakastaa ja tulla rakastetuksi, olla onnellinen.

Siksipä kehotan sinua tekemään itsellesi yhden hyvän teon oikeuksiesi mukaisesti. Jotakin, mistä olet ehkä haaveillut jo pidempään. Jotakin, mitä mielesi tekee, jotakin, mistä tiedät nauttivasi. Jotakin, mitä ei tarvitse perustella tai ansaita, ei selitellä tai erikseen anoa.

Ja tee se tänään.

Menestyminen vaatii hyvää fiilistä

Pöperöproffaa luettuani....

Ravitsemusasiantuntija Patrik Borgin postasi tiistaina 25.2. aiheella Kohti parempaa syömistä- oppia huippu-urheilun linjauksista? Borg kertoi kuulleensa radiosta suomalaisten olympialaisissa menestymisen arviointiin liittyvän haastattelun, jossa tuotiin esille arvioinnissa käytettävän yhä enemmän mm. urheilijoiden ja katsojien fiiliksiä sekä yhteistyötä urheilijoiden kesken, mitalimäärien sijaan. Hän piti hyvänä fiiliksen korostamista ja toi esille myös hyvässä syömisessä voivan hyödyntää samaa ajatusta: jättää terveys- ja sairausnäkökulma eli terveymitalien haaliminen enemmän taka-alalle ja erilaisten syömislinjauksien (kuin eri urheilulajien) kesken yhteistyön lisääminen. Hyvä fiilis voisi olla yhteinen tavoite.

...innostuin.

Hyvänä pointtina mielestäni oli Borgin maininta hyvän fiiliksen houkuttelevan paremmin niin liikkumisen kuin syömisen pariin, lisäävän potentiaalisia innostujia ja menestyjiä.

Näin juuri. Uskon, että pitkän tähtäimen tavoitteilla periaatteessa kaikki voivat voittaa vaikka sitten eri menetelmin. Sen sijaan hetkellisillä, kuurittaisilla innostumisilla ei pitkälle pötkitä. Kun ensihuuma jossain vaiheessa hiipuu ja arki astuu kuvioihin, palataan herkästi vanhoihin tuttuihin tapoihin. Eli se siitä muutoksesta. Kieltämättä sitä jostain luopuu, kun aika ja voimavarat ovat kortilla. Kun väsyttää työpäivän jälkeen, stressaa uuden talon rakennusprojektia, lapset ovat korvatulehduskierteessä ja puolison kanssa yhteiselo takkuaa. Tenttiinkin pitäisi lukea.

Tässä vaiheessa tulee mukaan fiilis. Sillä kuka karsii mielihyvän lähteistä?

Meillä on rajalliset voimavarat...

Ahdistus, stressi, väsymys, pakko. Ne syövät voimavaroja. Hyvä fiilis puolestaan lisää niitä. Ja kun ottaa mukaan hyvän syömisen muut voimavaroja lisäävät vaikutukset esim. lisääntynyt jaksaminen, parantunut vireystila, kestävämpi pinna puhumattakaan lievittyneestä stressistä, ovat positiiviset vaikutukset moninkertaisia. Terveyttä parantavat tekijät tulevat kuin itsestään ilman lukemien laskemista, ruokien punnitsemista, painon vahtimista, väkisin terveellisiksi tituleerattujen tuotteiden puputtamista.

...joten mikä ratkaisee?

Sitoutuminen. Kestävät, pysyvät muutokset. Toistot. Ne ratkaisevat pitkällä tähtäimellä. Ne ratkaisevat, ketkä jaksavat maaliin asti ja ketkä hyytyvät jo lähtöviivoilla. Ketkä jaksavat käydä harjoituksissa säännöllisesti ja  kilpailla tositilanteissa. Ketkä huoltavat itseään myös treenien ulkopuolella. He menestyvät. He nauttivat työnsä tuloksista.

Ja ei, se ei ole aina niin kivaa, mutta hyvä fiilis tekemisissä on oltava jollain tasoa mukana, jotta jaksaa jatkaa myös niinä päivinä, kun haluaisi vain vetää peiton korviin ja jäädä paikalleen makaamaan.

Tosin arvaapa mitä? Menestyjät saattavat tehdä senkin. Käyvät peiton alla, mutta toteavat, että kivaa se olisi tämäkin, mutta valitsevat seuraavalla kerralla sen toisen vaihtoehdon. Sillä siitäkin saa hyvää oloa.

Kaaduttuaankin menestyjä nousee ylös ja yrittää uudelleen. Kaatumiset kuuluvat prosessiin.

Mietittäväksi

Mikä on sinun hyvän olon lähteesi syömisessä, se, jonka vuoksi olet valmis näkemään vaivaa, taistelemaan sen toteutumisen puolesta? Yhteiset perhepäivälliset, lounasruokailu työkaverin kanssa, perjantain pizzapäivä, aamupalalla nautittu mehulasillinen, iltapäiväkahvin kanssa keksi tai pari, päivittäinen pieni makea, sunnuntain leipomukset...?

Syömisen ei tarvitse eikä pidä olla aneemista ja mautonta, orjallisesti suositusten mukaista, karsittua ja rajoitettua. Se ei tule kestämään. Kysy itseltäsi: voisitko syödä näin tästä eteenpäin hamaan loppuun asti? Voitko syödä näin myös muiden seurassa, työpaikalla, koulussa, perheen perustamisen jälkeen? Voitko oikeasti hyvin?

Mikäli et, on uudelleen arvioinnin paikka. Mistä haluat pitää kiinni, mistä olet valmis luopumaan?

Menestyjäkin joutuu luopumaan jostakin...
...mutta ei hyvästä fiiliksestä. Sitä pitää olla mukana aina.

Riippuvuus on yhteinen ongelma

Alkoholi. Huumeet. Tupakka. Pelit. Läheisyys. Seksi. Ostaminen. Ruoka. Syöminen. Syömättömyys.

Tässä lueteltuna muutamia yleisesti tunnettuja riippuvuuden välineitä.

Korvikkeita hengen köyhyydelle, kirjoitti Jani Kaaro Helsingin Sanomissa 17.2.2014. Eivät tuota huumaavan addiktioivaa vaikutusta isoinakaan annoksina ilman henkisestä kivusta kärsimistä, kokemusta juurettomuudesta, joukkoon kuulumattomuuden tunnetta. Riippuvuuden välineen käyttö ei perustukaan fyysiselle, vaan psyykkiselle tarpeelle. Eivätkä käyttäjät olekaan heikkoja, kurittomia, kevytkenkäisiä, huomionhakuisia tai perinteisesti ajateltuina mielihyvähakuisia arjesta irtautujia, vaan taustalla on oikeasti jotain syvällisempää, koko yhteiskuntaa koskettavaa sanomaa. Kaaro puhuu "kodista", oman elämäntavan ja yhteisön löytämisestä, hyväksytyksi tulemisen tunteesta addiktion avulla.

Lopeta tupakointi. Älä juo. Älä syö niin paljon. Älä pelleile ruoalla.

Irti riippuvuudesta.

Mutta kuka haluaisi luopua kodistaan?

Ollaan isojen asioiden äärellä.

Työssäni syömishäiriötä sairastavien parissa tämä ajatus johonkin kuulumisesta ja itsensä hyväksymisestä sairastamalla on läsnä koko ajan. Se näkyy epävarmuutena luopua oireilusta, esimerkiksi pakonomaisesta laihduttamisesta, liikkumisesta, ahmimisesta ja oksentamisesta, vaikka olo olisi kuinka huono ja hutera. Se näkyy ahdistuksen ja pelon kasvamisena oireiluun puututtaessa, luopumisen tuottamana suruna ja apatiana. Ja kaiken oirekäyttäytymisen alta alkaa hoidon myötä paljastumaan syitä sairastumiselle, kuten hauras itsetunto, itsensä pitäminen huonona ja epäonnistuneena, hallinnan tunteen tarve stressaavassa ja kuormittavassa elämäntilanteessa, tunteiden käsittelyn vaikeus.

Syömishäiriöön sairastuneet ovat synnynnäisesti  erityisherkkiä ja tämä piirre tekee heistä haavoittuvaisia ympäristön paineille, odotuksille, kommenteille, arvostelulle, vertailulle, ihmissuhteissa tapahtuville kolauksille. He voivat olla vaativia itselleen ja läheisilleen, epävarmoja samalla kovan roolia esittäen, epäileviä ja huonosti ihmisiin luottavia samalla kovasti turvaa ja hyväksyntää muista etsien. Sanalla sanoen hukassa.

Juuri näitä elementtejä, joihin herkät yksilöt reagoivat, nyky-yhteiskunta suorastaan pursuaa pätkätöiden, työttömyyden, talousvaikeuksien, kiireen ja epärealisten ihanteiden aikakaudella.

Toisaalta, sairastuneet ovat äärimmäisen ihania ihmisiä. He voivat ovat suvaitsevaisia, hyväntahtoisia, empaattisia, sovittelevia,  luovia, tunteiden ja ajatusten tulkitsijoita.  He voivat itsensä vahingoittamisen sijaan kanavoida herkkyyttään loistamalla näyttämön lavalla, kirjoittamalla koskettavia tarinoita, maalaamalla elämänmakuisia tauluja, kuuntelemalla huolia ja auttamalla hädässä olevia. He tarjoavat sisältöä elämään.He ovat tärkeä palanen lajimme säilymisen ja yleisen tasapainon kannalta.

Siksi riippuvuudet eivät ole vain yksilön oma asia, se on yhteinen ongelma, johon tulee puuttua, hoitaa. Tuomitsematta. Sillä muiden vastuulla on auttaa silloin, kun sairastuneet itse eivät jaksa. Muiden tehtävänä on luoda uskoa ja toivoa uuden kodin löytämiseen. Uskokaa pois, toivuttuaan he kyllä huolehtivat vastaavasti muista.

 

Ollaanko sokerista?

Sokeri puhututtaa. Viimeksi tällä viikolla iltapäivälehdessä kuvattiin perinteisesti sokeripalojen avulla sokerimääriä välipalatuotteissa, kuten jogurteissa. Ilmaisjakelulehdessä kannatettiin sokeririippuvuusklinikan perustamistarvetta Suomeen. Ruotsissa näin kuulemma jo on. Sokeri on leimattu haitalliseksi huumeeksi ja sen koukuttavasta vaikutuksesta varoitetaan isoin otsikoin.

Ravitsemussuositusten mukaan päivittäisestä energiansaannista alle 10% tulisi tulla sokerista. Nollatoleranssista ei siis ole kyse. Finravinto 2012 tutkimuksen mukaan yli 65-vuotiaat pääsevät tavoitteeseen, sitä nuoremmilla saanti on 10% paikkeilla. Vastaavasti miehillä nuoremmillakin saanti jää hieman alle 10%. Melkein suosituksissa siis keskimäärin ollaan. Siis keskimäärin, eli suurkuluttajia ja nollakäyttäjiä voi olla mukana yhtälailla, toisaalta omaa sokerinkäyttöä saatetaan tutkimustuloksia miellyttääkseen hienostella tai jättää jotakin kertomatta. Todellinen saanti voi siis olla suurempi.  Kuitenkaan kaikkia liika sokerin saanti ei siis koske, kaikkien puolesta ei ole huolta.

Lasten osalta huolta on myös esitetty alkuvuoden aikana. Mielenkiintoista on otsikot aiheen ympärillä, kuten "Äiti kielsi lapsiltaan sokerin päiväkodissa", joka provosoi yhdistämään sokerin kieltämisen samaan kategoriaan kuin rokottamatta jättämisen. Toisten mielestä se puolestaan on  fiksua ja myötäilevät, toisten mielestä turhaa holhousta. Kauhukuvia sokeria aikuisena mättävistä lapsista on myös esitetty.

On totta, että useat elintarvikkeet sisältävät sokeria ja että niitä mielellään ostetaan. On totta, että lapsen syömistottumuksiin voi aikuinen vaikuttaa. On totta, että kielletty houkuttaa. On totta, että vähemmälläkin sokerilla pärjää. Kyllä, sokeri on haitaksi hampaille. Ja kyllä, makean syömisestä pitkin päivää voi tulla tapa.

Mutta että huumetta? Klinikalle? Nollatoleranssi? Hätätila?

Mietin enemminkin muun ruokavalion sisältöä, syitä miksi sokeria syödään ja ihmisten reaktioita uutisointiin:  ojasta allikkoon menemistä, vastakkaisasettelua, suuria korjausliikkeitä ja takaisin vanhoihin tottumuksiin palaamista häveten, salaillen, itseä inhoten. 

Kun sokerin mieliteko on luontaista, siihen liittyy hyvänolon tunteita ja yhdessäolon kokemuksia, on mielestäni väärin, miten se on leimattu pahikseksi, josta on päästävä eroon. Syyllistäminen toimi ehkä muutama vuosikymmen sitten, nykyihmisen pitäisi olla viisaampi. En kannata pelkkää ymmärtämistä myöskään, vaan tekoja ajatusten lisäksi kannustavampaan tyyliin. Avointa keskustelua, vertaistukea, vinkkien jakamista: mikä toimii sinulla, miten sinä syöt, miten voisin itse toimia toisin.

Kaupan valikoima on laaja, sieltä saa koostettua päivän energiantarpeensa mahdollisimman yksipuolisesta mahdollisimman monipuoliseen tyyliin. Erikoisruokavalioiden aikakautena vaihtoehtoja löytyy ilman, että tarvitsee luokittautua tietyn ruokavalion noudattajaksi. Kasviksia voi ostaa ilman että on kasvissyöjä (tai ravitsemusterapeutti ;) ), maitorahkaa ilman että bodaa, soijamaitoa ilman että on hipsteri, pähkinöitä ja siemeniä ilman raakaruokailijan leimaa.

Koska monipuolisuus ja riittävyys, ateriarytmin puuttuminen ovat mielestäni ne syyt, miksi sokeria himoitaan tai sokeripitoisten tuotteiden puoleen käännytään nälkäväsymyksen ja -kiukun iskiessä. Elintarvikefirmat valmistavat, mitä kuluttajat ostavat,  joten äänestäkää käsillänne, napatkaa ostoskoriin aamupalaksi muutakin kuin perusjogurttia ja mehuja, kokeilkaa kuituisempia välipalakeksejä iltapäivän kahvin kera, katselkaa murohyllyllä kauemmin eri vaihtoehtoja, kehottakaa lasta juomaan vettä janojuomana limsan sijaan ja jakakaa yhteisesti valittu karkkipussi. Katselkaa ympärillenne: miten muut toimivat?

Ja huom! En kiellä syömästä perusjogurtteja yms. vaan kehotan tsekkaamaan kokonaisuutta ruokavaliosta, että se olisi muutakin. Sillä keho huutaa väriä myös muista kuin nallekarkeista, kaipaa lämpöä ja mahantäytettä muustakin kuin kahvista ja himoaa pureskeltavaa juotavan sijaan. Jokaiselle aistille jotakin. Tällöin herkuille jää juuri sopivan pieni mutta samalla sopivan suuri kolo :)

Laitan eteenpäin haasteen: Vaihda seuraavalla ostosreissulla 3 normaalista käyttämääsi tuotetta värikkäämpään, kuituisempaan, pureskeltavampaan, nälkää paremmin pitävään ja kokeile sitä viikon ajan. Mitä havaitset?









.

Ihanat, kamalat herkut - miten elää niiden kanssa?

Ravitsemusterapeutti Hanna Partanen päätti haastaa itsensä ja kokeilla olla vuoden 2013 ilman herkkuja. Blogissaan Hannan herkuton vuosi hän kertoo fiiliksistään ja havainnoistaan kokeilun aikana.

 Muun muassa kysymyksiin “"Tekeekö mieleni todella herkkuja vai onko se vain tapasyömistä", "Miksi itse syön herkkuja?", "Voinko kohdata ahdistavat tunteet ilman, että reagoisin niihin syömällä herkkuja?" hän etsii vastauksia. Vuoden aikana hän työskentelee, matkustaa, remontoi, tapaa ystäviä, juhlii… elää tavallista arkea. Herkkujen kohtaamista on siis vaikea välttää.

Herkuttoman vuoden loppusaldo
Partanen kertoo, ettei pitäisi toista herkutonta vuotta edes maksusta. Sen sijaan hän oppi sen, että mielitekoja voi tulla herkuttomuudesta huolimatta ja että mieliteot voivat jopa voimistua kun sallitun herkuttelun päivä lähenee tai on stressiä tai univajetta.

Hän havaitsi mielitekojen voivan mennä silti ohi melko nopeasti, kun antaa itselleen luvan olla syömättä mieliteon kohdetta.

Hän oppi, ettei esimerkiksi ärsyyntymisen, väsymyksen,  stressin tunteisiin tarvitse automaattisesti reagoida herkkuja syömällä, vaan tunteiden voi vain todeta olevan olemassa, niitä välillä tulee, välillä ei ja ne eivät katoa hetkessä mutta eivät myöskään vahingoita.

Hän koki, ettei ole sosiaalisesti hyväksyttävää kieltäytyä herkuista ilman selittelyjä ja perusteluja kuten alkoholin suhteen usein on.

Ja vaikutusta painoon ei juurikaan ole, toisin kuin ehkä yleisesti ajatellaan.

Mikään yksinkertainen tai automaattinen taikatemppu oletettuihin ongelmiin herkuttomuus ei ole eikä välttämättä takaa haluttua lopputulosta. Herkut eivät välttämättä ole syypää, vaan seurausta muulle hyvinvointia nakertavalle tekijälle. Partanen nostaa esille blogissaan stressin ja univajeen merkityksen olotilaan ja syömisiin omalla kohdallaan ja tutkimusnäyttö puoltaa hänen kokemuksiaan.

Ensimmäisten herkuttelun jälkeen tämän vuoden puolella hän havaitsi sietokyvyn makealle pian normalisoituneen ja syövänsä makeaa, kun siihen on tilaisuus, esim. herkkuja kaapissa. Sen sijaan kaupassa käydessä herkkuhyllyjen tarkastelu on jäänyt vähemmälle. Se, miten suhtautuminen herkkuihin pitkän tauon jälkeen uudelleen muovautuu, jää nähtäväksi kuluvan vuoden aikana.

Hyödyiksi Partanen kommentoi satsaamisen hyvään ruokaan. Mieliteot herkkuihin voivat olla myös nälkää, energian ja/tai ravintoaineiden puutosta kehossa, ja runsas herkuttelu voi kieliä yksipuolisesta ruokavaliosta. Ruokavalion korjaaminen aamusta alkaen annoksiltaan riittäviksi ja värikkäiksi voi jo sinällään vähentää herkuttelua.

Esimerkiksi aamupalan syöminen joka päivä sekä  kasvisten, hedelmien, marjojen ja täysjyväisten viljavalmisteiden sisällyttäminen aterioille kohentaa tilannetta. Herkkujen tilalle saattaa tulla ns. kunnon ruokaa.

Ei syypäänä ehkä ne herkut sittenkään vaan...
Partasen kokeilu realisoi hyvin sitä, mistä herkkujen syöminen perimmiltään johtuu: ajatusmaailmasta, tunteista, tottumuksista, saatavuudesta, sosiaalisista tilanteista, kehon tasapainosta. Paljon muusta kuin itsekurin puutteesta tai heikkoudesta, johon herkuttelu valitettavan usein yhdistyy. Herkuttelu saatetaan mieltää paheelliseksi toiminnaksi, jonka myötä on huono ihminen, jos ei kykene olemaan ilman Fazerin sinistä tai Ben&Jerrysiä.

Ilman herkutonta vuottakin voi omia herkuttelutapojaan tutkiskella. Esimerkiksi ensi kerralla kun syöt työkaverin tarjoamia keksejä tai nappaat suklaapatukan käsilaukusta tai himoitset salmiakkikarkkeja, mieti haluatko herkkuja todella vai onko se vain tapa, oletko oikeasti nälkäinen (jäikö esimerkiksi lounas väliin) tai oletko nukkunut huonosti viime yönä ja karkit keino pitää itsesi hereillä? Joskus selvittämättömät asiat kotona tai kiivas työtahti voivat tuntua helpoimmilta selvittää mielessä suussa jotain jauhamalla, vaikka eiväthän asiat sillä tapaa ratkea, vai mitä?


Jos olet sinut herkuttelusi kanssa, ei niitä tarvitse vähentää vain siksi, että naapuri niin tekee tai naistenlehdessä suositellaan korvaamaan maitosuklaa raakasuklaalla ja karkit porkkanalla. Kokonaisuus ratkaisee ja hyvään lopputulokseen voi päästä montaa eri reittiä. Maitosuklaa on yhtä ok kuin raakasuklaa tai porkkanakin, jos määrä pysyy kohtuudessa, saat siitä enemmän hyvää kuin pahaa mieltä ja se ei korvaa ruokaa nälkää tyydyttämässä. Sitä paitsi, elämä on helpompaa kun on ystävä myös vihollisten kanssa. ;)

Viikon vinkki: Kahvikaakao aterian kruunaajana

Juo työpäivän jälkeen aterian päätteeksi kotona kuppi kahvikaakaota (suhde 1 dl kahvia + 1-2 tl kaakaojauhetta + reilu loraus maitoa) samalla päivän uutiset lukien. Pieni jälkiruoka kruunaa aterian ja antaa samalla pienen oman hetken työpäivän päätteeksi. Rentouttavaa loppupäivää!

Uusi vuosi ja uudet kujeet?

...Vai sittenkin pitäytyminen jo olemassaolevissa, korkeintaan hienosäätöä tai pientä muovausta?

Sanonta “vanhat konstit ovat parempia kuin repullinen uusia” pitää yllättävän hyvin paikkansa myös syömisen tai liikkumisen suhteen. Nimittäin molempien suhteen perusasiat eivät muutu: riittävästi mutta kohtuudella, monipuolisesti mutta yksilöllisen maun mukaan, omaa kehoa kuunnellen ja omaan elämäntilanteeseen sopivalla tavalla säännöllisesti tehtynä. Jos nämä periaatteet on jo omaksunut, ollaan jo pitkällä.

Esimerkki 1. Ilona Istumatyöläinen
Ilona Istumatyöläinen keittää aamupuuron mikrossa maitoon, heittää sekaan nokareen margariinia ja kourallisen marjoja, juo aamukahvinsa ja kävelee 15 min matkan töihin.

Puolenpäivän aikaan hän kokoaa lautasmallin mukaisen lounaan työpaikan ruokalassa. Kahden aikaan hän pitää kahvitauon työkavereiden kanssa samalla keskustellen, syö samalla hedelmän ja välipalapatukan ja jatkaa virkistyneenä työpäivän pari viimeistä tuntia.

Töiden jälkeen hän kävelee kotiin, syö yhdessä miehensä kanssa päivällisen lautasmallin mukaisesti samalla päivän kuulumiset vaihtaen. Joskus hän ottaa kahvin kera jälkiruoaksi pari palaa suklaata ja katsoo sen jälkeen televisiota sohvalla istuen.

Ennen salkkareita on vuorossa pyykkäämistä tai imurointia, kaupassakäyntiä tai iltakävelyä miehen kanssa. Tiistai- ja torstai-iltaisin hän käy yhdessä ystävänsä kanssa salilla tai ohjatussa jumpassa tai sauvakävelyllä.

Iltapalaksi teetä ja juustovoileipää kasviksilla väritettyinä. Joskus naapuri käy iltateellä ja tuo mukanaan itseleivottuja keksejä tai kakkua. Ennen nukkumaanmenoa Ilona lukee tai tekee käsitöitä tai seuraa lempisarjojaan.

Miten arvioisin Ilonan arjen?
Ilonan tapauksessa kokonaisuus on hallussa, arki on rauhallista ja melko rutinoitunutta, jolloin säännöllisyys toteutuu niin syömisten, liikkumisten, levon kuin sosiaalisuuden suhteen. Syömisissä ateriarytmi toteutuu, samoin annoskoot, monipuolisuus ja maistuvuus ovat kunnossa.

Kun syömiset ovat erillään muusta tekemisestä ja kun muuta tekemistä on syömisten ympärillä, myös painonhallinnan elementit ovat kasassa.

Esimerkki 2. Kaisa Kiireinen
Kaisa Kiireinen ulkoiluttaa aamulla koiraa, vie lapset aamulla tarhaan autolla, nappaa edellispäivänä valmistamansa aamupalan mukaansa ja syö sen töissä ennen työvuoron alkamista.

Lounastauon paikka vaihtelee päivästä toiseen, joten Kaisa on varautunut välipalapatukoin ja hedelmin, jottei ateriaväli kasva liian suureksi aamupalan ja lounaan välillä. Työpaikkaeväiksi hän on varannut eiliseltä jäänyttä jauhelihakeittoa, voileipä sekä porkkanaraastetta.

Ennen työpäivän loppua Kaisa juo kahvit ja syö kinkkuvoileivän ennen kuin kiiruhtaa kauppaan ja  hakemaan lapset tarhasta. Kotona Kaisa lämmittää valmismakaronilaatikkoa, pilkkoo tomaattia ja kurkkua kaveriksi ja näin hoituu nälkäisen perheen päivällinen. Ruoan jälkeen lapsien leikkiessä, Kaisa siistii kotia, lepää hetken ennen kuin mies saapuu töistä ja lähtee ulkoilemaan koiran kanssa.

Joskus miehen työvuorojen sen mahdollistaessa, Kaisa käy uimahallissa tai joogatunnilla. Lasten mentyä nukkumaan Kaisa nauttii iltapalansa kaikessa rauhassa lehteä selaten ja sopii seuraavan päivän aikatauluista miehensä kanssa ennen nukkumaanmenoa. Suunnittelemalla arki pysyy kasassa ja samalla sekä omaa että yhteistä aikaakin järjestyy.

Miltäs Kaisan arki vaikuttaa?
Kaisan arki on varmasti monelle tuttua. Lapsiperheessä ja vuorotyötä tekevillä on soviteltava monet aikataulut yhteen ja kyettävä kompromisseihin. Kaisan tapauksessa oma aika löytyy illasta ja mielekkäät tekemiset löydyttävä läheltä miehen työvuoroista riippuen.

Oma aika on kuitenkin tärkeä tekijä jaksamisen  kannalta, siksi sitä ei saa unohtaa, oli sitten kyse liikkumisesta tai vaikkapa käsitöistä. Hyötyliikkuminen esimerkiksi kauppareissu kävellen, portaiden nouseminen kerrostalossa tai koiran ulkoilutus säännöllisesti toteutettuna nousee tällöin suureen arvoon.

Pitämällä itsestä huolta jaksaa huolehtia myös muista
Kiire ja stressi ovat pitkäänjatkuvina myrkkyä sekä mielelle että keholle, siksi kehon hyvinvoinnista tulee pitää erityisesti huolta. Riittävä ja säännöllinen syöminen aamusta alkaen varmistavat vireyttä, samoin hyvät yöunet ja tuulettuminen ulkoilmassa.

Herkästi itsestä huolehtiminen jää muista huolehtimisen alle, vaikka häviäjä siinä on lopulta itse. Pitämällä itsestä huolta jaksaa huolehtia myös muista, se on hyvä pitää mielessä. Näillä keinoin kiireinenkin arki on hallinnassa ja painonhallinnan elementit kunnossa.

Kokonaisuus ratkaisee
Iltanaposteluakin herkkujen muodossa kuulee harrastettavan oman ajan koittaessa, eikä se silloin tällöin haittaa, kohtuullisuus pysyy, kun on syönyt hyvät ateriat ennen iltaa. Lisäksi unikin on laadukkaampaa ja nukahtaminen helpompaa, kun syömiset on pääosin hoidettu iltapäivään mennessä (jos päivätyöläinen) ja ruokavalio koostunut muustakin kuin kahvista ja pullasta.

Kohtuullinen lupaus kestää paremmin
Mitä jos lupaisitkin tälle vuodelle kiinnittää huomiota esimerkiksi säännölliseen ateriarytmiin, riittäviin annoskokoihin, kasvisten ja hedelmien syömiseen viiden oman kourallisen verran? Ja muistathan, että muutoksia voi tehdä pitkin vuotta ja joka päivä, sillä vain säännöllisesti toistetut ja päivittäin käytössä olevat tavat toimivat, kertakuureilla tai hetken innostuksilla ei saa pysyviä tuloksia.

Hyvää alkanutta vuotta!