Syömiset vinossa

Potilastyössä törmää hyvin luonnollista syömistä sekoittaviin tekijöihin. Sosiaalinen paine, muiden syöminen, (naisten)lehtien ruokasuositukset ja ruokapäiväkirjat kommetteineen, fitnessblogien kertomukset ja kuvat syömisestä. Luottamus omaan syömistapaan, ohjattuunkin sellaiseen, tahtoo hukkua muiden syömistyylien alle.

Huokaus. Sillä hengästyttävältä se välillä kuulostaa. Mihin kaikkeen pitäisi pyrkiä, mitä tehdä tai olla tekemättä. Luettelo tavoitteista olisi pitkä, ristiriitainen, yksipuoliseen ja kontrolloituun syömiseen ohjaava. Siis kaikkea muuta kuin riittävää, rentoa, sallivaa, kohtuullista, värikästä, monirakenteista, maukasta ja itselle sopivaa, mikä on suositeltavaa niin käytännön kuin teorian perusteella ja mitä itsekin kannatan.

Vaikka suurin osa potilaista ja asiakkaistani sairastaakin syömishäiriötä, uskon heidän silti hyvin edustavan suurempaa väestöä syystä, että erityisherkkyyttä ympäristön vaatimuksille ominaisuutena löytyy muiltakin sekä vinoutunutta suhtautumista syömiseen. Vinoutununeella suhtautumisella syömiseen tarkoitan syömiseen liian vakavasti tai liian huolettomasti suhtautumista eli yksinkertaisesti syöminen perustarpeena sivuutetaan tai sen rooli elämässä on korostunut.

Esimerkki vaatimuksista lueteltuina:

- Mahdollisimman vähään syömiseen pyrkiminen
- Julkisesti pienten annosten  TAI julkisesti reilujen annosten syöminen
- Herkkujen, sokerin, rasvan, lisäaineiden, viljavalmisteiden,  maitovalmisteiden välttäminen ilman terveydellistä syytä
- Maitorahkan, raejuuston, kasvisten, marjojen, valkuaisten, kaurahiutaleiden suosiminen muiden ruokien kustannuksella
- Proteiinipatukoiden ylistäminen, korvikeherkkujen etsiminen
- Nälän siirtäminen/peittäminen
- Syöminen tai syömättä oleminen omista tarpeista (nälkä, kylläisyys)
- Syöminen vain jos on liikkunut 
- Erilaisten dieettien kokeileminen

Miltä luettelo kuulostaa? Tunnistatko itsessäsi tai tuttavapiirissäsi näitä syömiseen liittyviä piirteitä? Jos vastaat kyllä, suhtautumisesi syömiseen voi olla vinoutumassa tai jo vinoutunut. Ja kyllä, se on haitallista, sillä yksipuolistuva syöminen heikentää kehon optimaalista toimintaa ja toimintakykyä, lisää stressiä, vaikeuttaa sosiaalisia suhteita, madaltaa mielialaa ja lisää masentunteisuuden ja muun psyykkisen sairastuvuuden riskiä.

Syömisellä on väliä, mutta pitkälti syömisessä on kyse myös siitä miten syö, ei vain mitä syö. Teemu Syrjälä kirjoittaa osuvasti Hidasta elämää- blogissa "Se millä asenteella syömme vaikuttaa suuresti siihen, kuinka se meille toimii. Stressikuormitus, läsnäolomme, hiljaisuus ja ihmiset ympärillämme vaikuttavat siihen, kuinka muistamme olla hetkessä kun haukkaamme. Usein emme muista, vaan mietimme lehteä, televisiota tai huomisen askareita. Parhaiten ruokavaliostaan hyötyvät ovat niitä, jotka ovat innoissaan, muistavat kiittää ja pääsevät jakamaan ruokansa rakkaimpien kanssa. ". 

Toisekseen, on hyvä pitää mielessä, että blogeissa tai haastatteluissa kerrotaan yksittäisen päivän tai viikon tai ylipäätään sen hetkinen tilanne ruokavalion osalta. Esimerkiksi fitness-kisaajat tai kilpaurheilijat syövät vain jaksottain tiukasti, heidänkään tarkoituksena ei ole jatkaa kurinalaista kisadieettiä koko elämää. Se pilaisi heidän harjoittelutuloksensa. Tämä tahtoo unohtua, kun verrataan omia syömisiä muiden syömisiin. Miten syön tänään, ei ole välttämättä samaa mitä syön huomenna eikä varmasti ole samaa, mitä syön ensi viikolla tai ensi kuussa. Perusasiat voivat pysyä, mutta rohkenen väittää, ettei kenenkään, jolla suhtautuminen syömiseen on kunnossa, ruoat ja määrät ja ruokapaikat ole samoja päivästä toiseen ja vuodesta toiseen. Elimistömme kun yksinkertaisesti ei toimi siten.