Koukussa laihduttamiseen

Edellisessä postauksessani kyseenalaistin laihduttamisen tarvetta. Miksi laihdutat on olennainen kysymys, mutta siihen ei välttämättä ole lainkaan helppo vastata. Osalle ihmisistä laihduttaminen edustaa vain kuuriluontoisia, sen kummemmin miettimättä, silloin tällöin elettäviä vaiheita, joilla ei ole elämää suurempaa merkitystä. Mutta valitettavasti osalle laihduttaminen on koko elämä. Yllä oleva biisi sopii mielestäni hyvin kuvaamaan riippuvuutta. Laihduttamisesta, tai sen tuomasta kontrollista, kun voi olla riippuvainen. Siitä on silloin leikki kaukana.

Kuuntele sanoja!

Versus: Hymypoika

"Se kutsuu mua kädellään ja vie mut taas mukanaan
ei armoa se tunne yhtään ei lämpöä ei yhtään mitään.
Se saa mut tottelemaan, vastoin tahtoani tekemään.
Se vierellään mua taluttaa en irti pääse karkaamaan.

Ja se saa mut liian helposti unohtamaan, sanoin etten enää
milloinkaan tuu sitä kuuntelemaan.. enkä uskomaan

Mä haluaisin sitä vastustaa telkeäisin sen vankilaan
Mä vapaana vain kulkisin ja eteenpäin jatkaisin.

Ja se saa mut liian helposti unohtamaan sanoin etten enää
milloinkaan tuu sitä kuuntelemaan.
kai oon miettinyt miksi teen asioita joita tulen katumaan
ja monta kertaa päättänyt etten tee enää ikinä niin uudestaan

Mutta se toistuu taas vaikka en tahtoiskaan.

Ja se saa mut liian helposti unohtamaan sanoin etten enää
milloinkaan tuu sitä kuuntelemaan.
Ja se saa mut liian helposti unohtamaan sanoin etten enää
milloinkaan tuu sitä kuuntelemaan

Enkä uskomaan."

Kolahtiko? Olen ollut vaikuttunut tästä biisistä jo kauan ennen työtäni syömishäiriötä sairastavien parissa. Työni myötä tämä biisi sai aivan uudenlaisen tarinan taakseen. Riippuvuudessahan jokin asia houkuttaa ja koukuttaa siitä saatavalla mielihyvällä, vaikkakin hetkellisellä sellaisella. Mielihyvän hakemiseen jäädään kiinni, sitä on saatava, halusi tai ei, tiesi sen järkeväksi tai ei. Riippuvuudessa ei ole kyse tahdonvoimasta.  Siinä on kyse mm. vaillejäämisestä, peloista ja turvattomuuden tunteista, joita ei pelkällä halulla tai järjellä korjata. Parempi tuttu helvetti kuin tuntematon taivas. 

Mutta riippuvuudesta on uskallettava päästää irti, jotta haavat voidaan paikata. Uskallettava päästää irti kontrollista, laihduttamisesta, päihteistä, pelaamisesta, seksistä tai itsensä satuttamisesta. Hypätessä tuntemattomaan täytyy luottaa köysiin, joita läheiset tai ammattiauttajat heittävät, luotettava siihen, että elämä kantaa. Ei mikään helppo tehtävä. Riippuvuudesta voi kuitenkin parantua, mielihyvää oppia saamaan muista asioista ja selviämään ilman vanhoja turvakeinoja. Pala palalta. Riippuvuudesta toipuminen on ennen kaikkea matka, oikoteitä ei ole. Välillä kaadutaan, suistutaan pois tieltä, mutta olennaista ei olekaan se, kuinka suoraa tietä kuljet, vaan se, että kaikesta huolimatta suuntaat eteenpäin. Kun kaadut, lohduta itseäsi, älä rankaise. Kun nouset ylös, pyyhi pölyt jaloistasi, onnittele itseäsi ja nosta katse ylöspäin.

Riippuvuus ei ole oma valinta. Riippuvuus on sairaus. Riippuvuudesta kärsivä tarvitsee hoitoa, tukea, ymmärrystä ja rohkaisua. Sillä omien pelkojen kohtaaminen vaatii lujasti työtä. Ja työ tuo mukanaan ahdistusta. Omia pelkoja ja ahdistusta on kuitenkin mahdollista oppia hallitsemaan ilman pakenemista. Ongelmien lakaiseminen maton alle ei poista ongelmia, ainoastaan siirtää niiden kohtaamista. Itse suosin kuitenkin siivoamista kerralla tai huone huoneelta. Elämä on kevyempää elää ilman turhia villakoiria nurkissa pyörimässä :)

Tässä mietittävää alkavaan viikkoon. Hyvää maanantaita kaikille!

-Katja

Mitäpä jos et laihduttaisi?

Tämä on 10:s osa oman kehon kuunteluun liittyvää juttusarjaa. Aiempia osia löydät täältä alkaen.

Patrik Borg kirjoitti hyvän jutun liittyen laihduttamiseen, tai oikeastaan siihen liittyen, miksi laihduttamaan alkaminen alunperinkin on huono juttu. Postauksen löydät täältä. Koska teen itse töitä saman ilmiön parissa ja olen täysin samalla linjoilla Patrikin kanssa ja koska liputan oman kehon kunnioittamista, päätin kirjoittaa oman muistilistani asioista, joita kannattaa miettiä hetki jos toinenkin laihduttamisajatusten yhteydessä.

1. Mitä laihduttamiselta odotat saavasi? Miksi laihdutat? Tiedäthän, ettei onnellisuus ja hyvinvointi ole kiloissa, vaan tavassasi elää?
2. Miten olet ajatellut laihduttamisen toteuttaa? Tiedäthän, että tapojen tulee jatkua myös viikkojen ja kuukausien jälkeen, jotta myös lopputulos on kestävä? 
3. Ovatko ajattelemasi keinosi arjen kestäviä, siis myös niihin kiireisiin, väsyneisiin ja toivottomilta tuntuviin, sopivia? Onhan sinulla edelleen aikaa myös perheellesi, ystävillesi, työllesi, unelle, ruoanlaitolle, kaupassakäyntiin, kodin siivoamiseen, pyykkäämiseen, harrastuksille, levolle ja vain olemiselle? Olethan ylipäätään ajatellut tätä?
4. Mitä ajattelet laihduttamisen tarkoittavan kehon kannalta? Tiedäthän, että kehon ulkomuodon ja kilojen takana on monimutkainen elintoimintojen systeemi, jolla on omat toimintaperiaatteensa. Siihen puuttuminen ilman selkeää käsitystä siitä, mitä on tekemässä ja miksi voi tehdä tuhoja, joita ei hetkessä korjatakaan. Jotkut tuhot voivat jäädä pysyviksi. Jos yhtään epäröit osaamistasi, kysy ensin mieluummin asiantuntijalta. You know, joskus auton tai vaikkapa keittiönhanan korjaaminen voi tulla halvemmaksi, kun kutsuu ammattilaisen paikalle....
5. Onko sinulla aiempia kokemuksia laihduttamisesta? Mitä olet niistä oppinut? Todennäköisesti ne eivät ole olleet toimivia, kun jälleen laihduttamista mietit. Ethän vai aio lähteä samalle linjalle?
6. Vietätkö juuri viimeisiä herkkuhetkiä, koska et tule nauttimaan niistä piiiiiitkäääään aikaan? Toisin sanoen, kuurilleko olit alkamassa? Tiesithän, että karkkilakot ovat so last season?
7. Mikä sai sinut miettimään laihduttamisen tarpeellisuutta? Siis onko sille todella, ihan aikuisten oikeasti tarve? Vai innostuitko ajatuksesta tv-ohjelman, naistenlehden kannen tai instagram-kuvan perusteella? Tiesithän, että median tavoitteena on tehdä rahaa, se ei ole hyväntekeväisyyslaitos. Siksi KAIKKEEN sen sisältöön tulee suhtautua varauksella. Kuvankäsittely, you know, on aika tehokas keino saada ihmiset haaveilemaan paremmasta elämästä. Ihmisiä ne mallitkin kuitenkin ovat, iloineen ja suruineen. Elämältä ei laihduttamisella voi suojautua.
8. Kysyn vielä kerran: Miksi laihdutat? Oletko varmasti käyttänyt kaikki oljenkorret, kilauttanut kaverille ja kysynyt yleisöltä, ennen kuin päätät hypätä tuntemattomaan, arvata oikein seitsemän numeroa ja toivoa parasta? Koska sitä se on. Viihdettä viisitoista minuuttia, arpapeliä ja sadattelua loppuaika. Harvemmalle kun osuu se jättipotti kertaheitolla. Suurin osa joutuu tekemään töitä. Hitokseen töitä. Sitä toivoisi työllään olevan jonkin todellisen merkityksen.

Jos tämä lista sai sinua yhtään epäilemään laihduttamista, hyvä. Se oli tarkoituskin. Koska laihduttaminen mielletään edelleen liian vähäiseksi ja yksipuoliseksi syömiseksi, liialliseksi liikkumiseksi, orjalliseksi työksi ja tuskaksi. Siksi yritykset kaatuvat. Kun keinot ovat epärealistiset ja kehoa epäkunnioittavat, homma tulee tyssäämään omaan mahdottomuuteensa. Mustavalkoisuus voi sopia sisustukseen, mutta se ei todellakaan sovi fiksuihin elämäntapoihin, hyvinvointiin ja onnellisuuteen.

Laihtua voi, jos on todella tarvetta, ilman laihduttamista. Sen voi tehdä yksinkertaisesti muutamalla elintapoja painon ja kehon voinnin ympärillä, sillä paino ja kehon koostumus ovat sivutuotteita, seurauksia teoista ja toiminnoista perusarjessa. Se, mitä teet tai jätät tekemättä, näkyy ja tuntuu ajan mittaan kehossa. Jos haluat muutoksia kehoosi, sinun on muutettava tapojasi suhtautua siihen. Annatko kehollesi riittävästi ja monipuolisesti, säännöllisin väliajoin ruokaa, lepoa ja liikuntaa, mielihyvää tuottavia asioita ja ovatko ympärilläsi ihmissuhteet kunnossa? Jos vastasit yhteenkin kohtaan EI, suosittelen miettimään sen kohdan/kohtien korjaamista ja seuraamaan, mitä vaikutuksia on todellisten asioiden kuntoon laittamiselle voinnillesi, painollesi ja kehollesi.

Saatat yllättyä, minä en :)

Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille! Muistakaa levätä ja nauttia!

-Katja

Can't live with it, can't live without it

Mitä tehdä, kun suhde syömiseen on pahasti pielessä? Miten voi toipua syömishäiriöstä?
Syömishäiriötä verrataan usein riippuvuuteen. Yleensä riippuvuudesta irti pääsemiseksi on luovuttava mielihyvää tuovasta kohteesta.  Alkoholistista ei voi koskaan tulla kohtuukäyttäjää, kaikenlaiset viinit ja viinat on jätettävä lopullisesti voidakseen päästä eroon tuhoisasta suhteesta kuningas alkoholiin. Syömättäpä ei voi olla. Ja kohtuukäyttäjäksi pitäisi opetella. Miten se voi onnistua?

No, kun ongelmana ei ole sinällään ruoka tai syöminen sinällään. Kyse ei ole siitä, mitä syö, vaan miten ja miksi syö. Määrä ja laatu voivat heijastaa ongelman luonnetta. Syömishäiriö ei synny vain jättämällä ruokaa lautaselle eikä se myöskään parannu lautasta tyhjentämällä. Noin niinkuin periaatteessa. Ruoan sijaan ongelma piilee rajoituksissa, laihduttamisessa ja kontrollissa, joita mm. ruoan avulla tehdään. Ne ovat niitä, joista pitäisi päästää irti.

Helpommin sanottu kuin tehty.

Ensinnnäkin laihduttamispuheilta, -mainoksilta ja uutisoinnilta on vaikea välttyä. Havaihduin tähän tosiasiaan kunnolla vasta kun aloitin työni syömishäiriötä sairastavien parissa 5 vuotta sitten. Naistenlehtien otsikot suorastaan pomppasivat silmille ja ihmisten puheet omista syömisistään ja laihdutuskuureistaan särähtivät korviin. Heräsin karuun todellisuuteen, jota sairastunut kohtaa päivittäin. Päästä siinä sitten iri laihduttamisesta, kun muutkin laihduttavat, kun syömisten rajoittamisesta on tehty arkirutiinia. Varmasti on välillä vaikeaa erottaa, mikä tieto ja ohjeistus kuuluu kenellekin, sen verran laajasti ruoka ja syöminen ovat esillä.

Kurinalaisuutta, suorittamista, tehokkuutta, menestymistä ja itsenäistä pärjäämistä vaaliva yhteiskunta ja kulttuuri ovat omalta osaltaan asettamassa paineita. Sosiaalinen media on vakiinnuttanut paikkansa osana erilaisten kulttuurien leviämistä ja sen sisältö ei ole aina niin kovin rakentavaa. Tietynlainen sanan- ja kuvanvapaus levittää nopeasti ja laajalle paitsi asiaa myös paljon kyseenalaista materiaalia, josta yksilön omalle vastuulle jää osata poimia tarpeellinen turhasta. Aika haastava tehtävä. Kuvittele, että olet juuri päättänyt hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet, syödä maalaisjärkisesti ja lopettaa itsesi kurittaminen, kun tuttavasi jakaa naamakirjassa herkkulakkonsa fiilistelyjä ja tuntematon bloggaa vastakkaisia näkemyksiään lautasmallista ja leivän terveellisyydestä. Kerro tämä kymmenillä ja sadoilla, sillä vastaavia näkemyksiä ja mielipiteitä on vähintään yhtä monia kuin sinulla on kavereita facebookissa.

Mitä tehdä?

Netin voi aina sulkea, lehtihyllyn ohi kulkea, televisiokanavan vaihtaa. Mutta ihmisiltä ei voi välttyä. Toisten ihmisten puheisiin ja tekoihin ei voi vaikuttaa. Eikä omalta itseltä voi piiloutua. Loppujen lopuksi suurin työ tapahtuu omassa mielessä, ajatuksissa ja tunteissa. Siinä, miten itseesi suhtaudut, siinä, miten armollinen olet itsellesi, miten annat itsesi olla ja elää. Ei kehossa muuttamisessa tietynlaiseksi. Ei lautasen ja jääkaapin sisällön rajaamisessa, ei kyläilyreissujen välttämisellä. Suurin työ on ymmärtää, ettei irti päästäminen jatkuvasta kontrollista, painon ja oman ulkonäön tarkkailusta, pakkolenkkeilystä ja ruoan ahmimisesta johda kaaokseen, ettei lopputulos ole päinvastaista, mitä on kaikenaikaa tavoitellut. Itse asiassa, mitä tyytyväisempi ihminen itseensä on, mitä paremmin itsensä hyväksyy, mitä paremmin kuuntelee oman kehonsa tarpeita ja rakastaa itseään, sitä tehokkaampi, menestyvämpi, tavoitteellisempi, fiksummin syövä, liikkuva, nukkuva, sitä parempi ystävä, työkaveri ja puoliso sitä on, sitä paremmin saa itsekin rakkautta osakseen. Loppujen lopuksi sen saa mistä luopuu.

Päästä itsesi ja kehosi leijumaan, päästä narusta irti.  Sinulla on lupa syödä rajoituksitta, lupa nauttia elämästä, lupa olla laihduttamatta. Suhde syömiseen korjautuu vasta, kun tämän oivallat. Syömishäiriöstä toivut vasta, kun tämän oivallat.

Ja muista! Et ole yksin. Sinulla on lupa myöskin pyytää apua ja saada apua. Uskalla ottaa apu vastaan, uskalla luottaa toisiin ihmisiin. Kaikki eivät petä tai jätä, kaikki eivät satuta puheillaan, kaikki eivät ylenkatso tai halveksu sinua. Osa haluaa vilpittömästi sinun parastasi, nähdä hymyä huulillasi ja pilkettä silmäkulmissasi, auttaa sinut jaloilleen takaisin siihen elämään, jonka olet ansainnut pelkällä läsnäolollasi. Ulos siitä vankilasta, jonne olet itsesi lukinnut. Nyt, huomenna ja tulevaisuudessa. Sillä joka päivä on uusi mahdollisuus päättää olla laihduttamatta.

Myyttejä herkuttelusta

Tänään on korviini pistänyt muutama uskomus liittyen herkutteluun. Pakko oikaista...

1. Kun laihduttaa, ei saa herkutella.

Olettaen, että painonpudottamiselle on oikeasti tarvetta, käsitän laihduttamisen elämäntapojen muuttamisena, jonka myötä paino muuttuu sivutuotteena. Se on oppimismatka, joka ei koskaan lopullisesti pääty, vaikka jossain vaiheessa painon lasku toivon mukaan pysähtyykin. Matkan varrella omaksutaan painonhallintaa ja hyvinvointia tukevia toiminta- ja ajatusmalleja. Uusien tietojen ja taitojen, kokemuksien ja ideoiden sopivuutta testataan omaan arkeen, yrityksien ja erehdyksien kautta. Koska arki on pysyvä osa elämistä, myös uusien tapojen täytyy istua siihen, joka päivä vuodesta toiseen. Vanhoihin tottumuksiin ei voi enää päivittäin palata, ne on jätettävä taakse ja omaksuttava, todella omaksuttava, omannäköinen uusi tyyli. Omiin mieltymyksiin, omiin arvoihin, omalle keholle, omaan elämäntyyliin istuva. Koska muuten tulokset eivät ole pysyviä. Eivät ole. Siksi, minkä vuoksi tehdä suuri työ kieltämällä itseltään asioita, joista nauttii ja joiden haluaa olevan osa omaa elämää jatkossakin? Vai aiotaanko olla ilman herkuttelua jatkossakin koko elämän ajan, kaikki vuodet, kuukaudet, viikot ja päivät? Ei kuulosta realistiselta. Siksi on parempi etsiä sellainen tapa pudottaa painoa, että siihen mahtuu perusarkea niin hyvine kuin huonoine päivineen, isompine ja pienempine stressinpoikasineen, muutoksineen, vaihteluineen. Pelkkiä herkkuja kenenkään arkeen ei kuulu kuulua kenelläkään, mutta kakkupaloja, jäätelöpalloja, pullia, keksejä, karkkeja, suklaata yms. siellä täällä muiden ruokahetkien joukossa. 

Siksi, kun laihduttaa, saa herkutella. Hyvällä omallatunnolla, minkä kokoisena, näköisenä tahansa. Herkuttelu kuuluu kaikille. Se on perusoikeus, mielenterveyttä edistävä ja siten tärkeä palanen kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa.

2. Laihdutus menee pilalle herkuttelusta.

Eikä mene. Muista, että laihduttaminen on matka, jonka aikana kuuluu elää ja opetella sen tyylistä elämää, mitä aikoo jatkossakin elää. Fiksut herkuttelut (esim. pieneen loppunälkään aterian päätteeksi syöy jälkkäri, kakkukahvit silloin tällöin) sopivat fiksuun laihduttamiseen. Ja ovat osa ruokavaliota, eivät sen lisää tai korvikkeita kunnon ruoalle. Herkuttelun käsite on myöskin laaja, samoin riittävän määrä. Jos omasi ovat kovin kapeita, eivätkä mahdu ruokavalioosi,  voi olla syytä laajentaa käsityksiä ja makumaailmaa.

Ja vaikka vetäisit överit joskus (oppimiseen kun kuuluvat erilaiset kaatumiset), älä ylitulkitse sen merkityksiä ja jätä leikkiä saman tien sikseen, älä myöskään ylikompensoi liikkumalla, paastoamalla tai muilla itseä vahingoittavilla keinoilla. Keho kyllä korjaa ylilyönnit itse. Parhaiten autat sitä jatkamalla säännöllistä, riittävää ja monipuolista syömistä, kuuntelemalla nälän ja kylläisyyden tunteuksiasi, nukkumalla, lepäämällä ja tekemällä mielekkäitä asioita. Tarkoitus on elää, eikä miettiä jokaista suupalaa ja sen vaikutusta tai vaikutusten puuttumista. 

Joskus överiherkuttelut voivat johtua liian tiukoista ruokavaliorajoituksista, liiallisesta liikkumisesta, liian vähäisestä unesta, suuresta stressikuormasta, haitallisista ajatusmalleista (tyypillisesti painokeskeisiä, kieltoihin perustuvia, mustavalkoisia). Ne voivat pilata laihduttamisesi. Toisin sanoen överit voivat opettaa sinulle jotakin keinojesi järkevyydestä. Yksittäisistä övereistä ei kannata suuria tulkintoja tehdä, mutta jatkuvina kielivät ehdottomasti tarpeesta tarkistaa tilanne ja muuttaa kurssia, yksin tai ulkopuolisen avustamana.

3. Raskaana ollessa saa vapaasti herkutella.

Ah, kuuluisa "nyt syödään kahden edestä"-teoria. Joka siis ei käytännössä pidä paikkaansa. Oikeastaan energiantarve on suurempi pääosin vain ensimmäisen ja kolmanneksen raskausjakson aikana ja tällöinkin lisäenergiantarpeen voi tyydyttää yhdellä kahdella voileivällä ja lasillisella maitoa tai mehua. Ei siis säkillisellä karkkia, leipomon viinerivalikoimalla ja levyllisillä fazerin sinistä. Miettikääpä, mitä sikiökin tuumaa, kun kehitykseensä ja kasvuunsa tarvitsemiensa ravintoaineiden sijaan verta pitkin pukkaa sokeria ja rasvaa litratolkulla. Pikemminkin raskaana olevalle sopii sanonta "olet mitä syöt" muovattuna versioon "hän on mitä sinä syöt". Paras tapa myöskin välttyä liiallisilta raskauskiloilta ja turhilta laihdutuskuureilta tai niiden ajattelemisilta on raskauden aikana jo muistaa huolehtia itsestään, syödä, liikkua ja olla kuten tahtoisi lapsensakin tekevän.

Raskaana ollessa saa toki herkutella, hyvällä omallatunnolla. Mutta niin saa muutenkin. Minua ihmetyttää suuri halu syödä jotakin vapaasti. Kuka niitä muuten on rajoittamassa? Niinpä. Sinä itse. Kenellekkään ei tee hyvää syödä vapaasti yksipuolisesti, oli sitten kyse suklaasta tai porkkanasta. Kaikki tarvitsevat monipuolisesti ravintoaineita eri ruoka-ainelähteistä ja kaikki tarvitsevat mielihyvää. Kun täytetään lautaset aamusta iltaan esim. värikkäillä kasviksilla, marjoilla ja hedelmillä, maito- tai kasvimaitovalmisteilla, pähkinöillä, kalalla, lihalla, täysjyväisillä leivillä ja puuroilla, saavat kaikki herkutella vapaasti sen verran mitä vielä mahaan mahtuu. 

Lienee ihmismielen oikkuja tämä hyvä-paha-ajattelu, sallittujen ja kiellettyjen asioiden mustavalkoinen jaottelu, jotka joskus ovat viattomia ja hauskojakin, mutta välillä hirvittää, miten kaukana maalaisjärjestä ja oman kehon kunnioittamisesta ollaan. Toivon tämän postauksen myötä hyviä herkutteluhetkiä kaikille!

Älä laihduta

Haaste vastaanotettu :)

Syömishäiriöliitto haastoi bloggaajia kirjoittamaan omia näkemyksiään huomisesta 6.5 Älä laihduta-päivästä. Kyseessä on kansainvälinen teemapäivä, jonka tarkoituksena on herätellä ihmisiä kyseenalaistamaan laihduttamiseen ja painoon liittyviä pinttyneitä ajatusmalleja ja yrittää edes yhtenä päivänä vuodesta hyväksymään kehonsa sellaisena kuin se on.

"Älä laihduta" on jokaisen oikeus

Tätä päivää vietämme klinikalla joka päivä puheissa ja teoissa. Joka päivä muistutamme siitä, että on lupa syödä maistuvaa ja värikästä ruokaa hyvällä omallatunnolla 5-6 kertaa päivässä kylläisyyteen asti, herkutella ilman syytä,  rentoutua sohvalla vaikkapa lehteä lukien tai tv:tä katsoen, olla lähtemättä pakolla lenkille tai salille, muodostaa omia mielipiteitä, olla miellyttämättä muita. Luoda elämänsisältö omannäköiseksi. Laihduttaminen on osalla potilaista ja asiakkaista elämäntapa ja he kysyvätkin: Mitä teen, jos en paastoa/ ole herkkulakossa/ vältä tiettyjä ruoka-aineita/ kieltäydy kylässä tarjotusta kakusta? Mitä teen, jos en liiku? Kuka minä olen, miltä minä näytän, jos lopetan laihduttamisen?

Yksinkertaisista, itsestään selvistä perustarpeista tulee vahvojen pelkojen ja muiden tunteiden värittämiä mörköjä, joihin pätee erään biisin sanat " can't live with it, can't live without it". Laihduttaminen ikäänkuin kuuluu asiaan. Mutta se on vain oireen hoitamista ja pelkän oireen hoitaminen ei poista itse sairautta. Oli sitten kyseessä syömishäiriö tai joku muu sairaus. Pahimmillaan oireen hoitaminen johtaa lisäongelmiin: fyysisiin, henkisiin ja sosiaalisiin kuolioihin stressin, väsymyksen, kiukkupotkuraivareiden, eristäytymisen yms. merkeissä. Ja laihduttamisen jatkaminen pahentaa niitä edelleen.

Miksi laihdutat?

Törmäsin facebookissa erään Samin sanontaan, joka kiteyttää mielestäni hyvin myös laihduttamisen tarpeen ideaa: "Kun syömiseen ei liity mitään addiktiota, tunnesiteitä tai ongelmia, optimaalista terveyttä ja hyvinvointia tukevasta syömisestä tulee automaattista, yksinkertaista ja helppoa".

Kun olet laihduttamatta, joudut tekemisiin niiden todellisten tunteiden ja ajatusten kanssa, jotka laihduttamiseen ajavat. Ehkä laihduttaminen ehkä antaa hallinnan tunnetta kaaosmaisessa elämäntilanteessa,  ehkä se on selviytymiskeino vaikeille negatiivisille tunteille, ehkä kyseessä on muiden miellyttämistä, joukkoon kuulumisen rituaali. Ehkä et vain kestä olla omissa nahoissasi. Oli kontrollikeinonasi sitten ruoka tai muu, ei hyvää lopputulokseen päästä ilman kontrollista irtautumista.

Laihduttamista voi tehdä turvallisesti ja hyvinvointia tukien, MIKÄLI LAIHDUTTAMISEEN ON OIKEASTI TARVETTA, mutta silloinkin sen voi tehdä ilman laihduttamista (yhdistän sanaan laihduttaminen paljon negatiivista kaikua, siksi se ei kuulu sanavarastooni) :  elämäntapamuutoksia tekemällä.

Siispä älä laihduta...

... ainakaan huomenna, mutta mielellään koko vuonna ja tulevaisuudessa. Kirjaa ylös huomisen päivän aikana mieleentulevia asioita, jotka mieltä painavat ja asia kerrallaan pistä ne kuntoon ilman laihdutuskuuria. Ja muista, parhaat asiat tapahtuvat hiljalleen. Ei Roomakaan päivässä rakennettu ;)


PAINORAUHAN JULISTUS

Tämä julistus on ilosanoma jokaiselle, joka tuntee epävarmuutta siitä, kelpaako maailmaan sellaisena kuin on.

Sen sijaan, että ottaisin omakseni ulkopuolelta tulevia määritelmiä tai vertaisin itseäni muihin, voin aloittaa päivän kysymällä itseltäni, mitä minulle todella kuuluu ja mitä tänään tarvitsen.

Olen oivaltanut, että elämäni on liian arvokas heitettäväksi hukkaan uskomalla ympärillä metelöiviä arvostelevia ääniä. Mieluummin määrittelen itse, mikä on minulle parhaaksi. Olenhan itse oman itseni paras asiantuntija. Haluan opetella katsomaan itseäni lempeämmin.

Joka päivä on mahdollisuus kasvaa oman elämäni sankariksi. Se, ettei yritä muuttaa itseään vastaamaan jonkun muun luomia normeja, vaatii rohkeutta ja viisautta enemmän kuin yhdenkään ulkopuolisen vaatimuksen täyttäminen.

Myös Sinulla on oikeus hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet. Myös sinulla on oikeus nauttia elämästä. Sinulla on oikeus päättää, miltä näyttää ylläsi kauneus ja miltä tuntuu kehossasi hyvä olo.
Sinulla on oikeus kuulla oman äänesi sanovan, että olet arvokas juuri sellaisena kuin olet. Sinulla on oikeus pysähtyä kuulemaan, mitä kehosi kaipaa. Sinulla on oikeus tehdä itsellesi hyvää syömällä sopivasti kehosi kaipaamaa ruokaa. Sinulla on oikeus liikkua ilosta. Sinulla on oikeus pyytää apua. Ja sinulla on oikeus muuttua ja kasvaa.

Tämä päivä on juhla jokaiselle arvokkaalle, kauneuden ja elämän erilaisuuden juhla, juhla oikeudelle olla sellainen kuin on.

Näillä sanoilla julistan Painorauhan – rauhan olla omankokoisensa!
Susanna Raitamäki, Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry 2010

Vieressä, ei vastakkain

Varpu Tavi kirjoitti blogikirjoituksessaan “Hän yritti älyllistää läskiyteni” ammattiauttajien empatiakyvyn puutteesta ja sitä kautta kyvyttömyydestä auttaa ylipainon kanssa kamppailevia.

Kirjoituksessaan Varpu kertoi ylipainoisen mahdollisesti kokemasta “läskirasismista”, ammattiauttajan omasta pelosta kohdata erilainen ihminen ja sitä kautta ohjeistusten kohtaamattomuudesta todellisen arjen kanssa.

Varpu toi esille kuinka absurdina kokee sen, että luonnostaan hoikka kehottaa ylipainosta “unohtamaan” laihtumisen. Varpu kysyy postauksessaan “Miksi vain lihavan pitäisi olla nöyrä?”

Empatian tärkeys
Hyvä pointti, Varpu. Terapiatyötä tekevänä ajattelen nimenomaan empatian olevan tärkein työkalu. Se, että asiakas saa kertoa, puhua asioistaan ulkopuoliselle.

Se, että asiakasta kuunnellaan ja kysytään tarvittaessa tarkentavia kysymyksiä tilanteen ymmärtämiseksi. Se, että pyritään näkemään syntyneen ongelman taakse syyllistämättä, tarjoamatta heti ratkaisua, sopivasti analysoimalla, kuitenkin koko ajan eteenpäin suunnaten. Se, että autetaan havaitsemaan ristiriidat toiveiden ja todellisuuden välillä, ideoita ja näkökulmia tarjoten, tilanteeseen sopivalla tavalla.

Samanlaisia vaikka erilaisia
Omakohtainen kokemus juuri asiakkaan kokemasta ongelmasta ei ole välttämätöntä empatian kokemiseksi. Esimerkiksi ylipainoinen voi kamppailla samanlaisten asioiden kanssa kuin hoikka tai alipainoinen: epävarmuus, riittämättömyyden tunne, halu hallita elämäänsä edes jotenkin, tunteista kertomisen vaikeus, halu olla näkymätön... Ulkonäkö, ammatti, ikä tai muukaan määrite ei aina kerro eletystä elämästä ja kokemuksista.

Syömishäiriöstä kärsivien parissa työskentelevänä olen havainnut yllättävän paljon yhtäläisyyksiä erilaisten ihmisten kesken. Eroavaisuuksia sen sijaan on pärjäämiskeinojen suhteen. Se on saanut minut nöyräksi asiakastyössä.

Loppujen lopuksi terapiassa kyseessä on kahden ihmisen vuorovaikutustilanteesta, jossa toisella on sellaisia keinoja ja kokemuksia, joita toisella ehkä ei ole, ja käynnin aikana he vaihtavat kokemuksiaan ja näkemyksiään. Huomatkaa, että molemmat vaikuttavat toisiinsa, ei vain ammattiauttaja asiakkaaseen.

Pysähtymistä tarvitaan
Toinen tärkeä terapian elementti on pysähtyminen. Pysähtyminen miettimään, missä mennään, pohtimaan itseään ja elämäänsä. Edes hetkeksi. Joskus asiakas ei ole tullut ajatelleeksi, miksi toimii kuten toimii, mahdollisesti syyttää itseään esimerkiksi laihtumisen epäonnistumisesta.

Tarkemmin asiaan perehdyttäessä huomataan, että perustarpeet, riittävä uni, syöminen eivät toteudu, pikemminkin muiden tarpeet menevät omien edelle. Välttämättä asiaa ei ole tullut ajatelleeksi, kun arkea on kiidetty vain eteenpäin. Korjausliikkeenä voi toimia jo tämän oivaltaminen, seuraavaksi tarvitaan konkreettiset suunnitelmat itsestään huolehtimisen mahdollistamiseksi.

Suunnitelmien tulee pohjautua asiakkaan omaan elämään, siksi valmiiden mallien tai ohjelmien antaminen sellaisenaan harvemmin toimii.  Tämä muutokseen valmistava työ palkitsee kyllä. Tehokkuusajattelu ja kiireinen aikataulu eivät sovi terapiaan, siksi niin asiakkaan kuin terapeutin on tärkeää varata tapaamiselle aikaa, niin henkiseen valmistautumiseen kuin rauhalliseen kohtaamiseen tapaamishetkellä.

Ei älyllistämistä, vaan “kivunsietoa”
Onnistuneeseen apuun siis tarvitaan hyvää terapeuttia. Loppupeleissä kuitenkin asiakas itse päättää, onko valmis ja kykeneväinen tekemään muutoksia elämässään. Muutos ei aina ole pelkästään positiivista, se voi tehdä kipeää ja siksi myös asiakkaan oma “kivunsietokyky” merkitsee.

Se ei ole kuitenkaan sama asia kuin älykkyys. Ennemminkin se on elämäntilanne, kuinka paljoa tukea ja resursseja on sillä hetkellä käytettävissä. Työtön versus työssä, onnellisesti parisuhteessa versus riitaisa ero, perusterve versus sairauksia, positiivinen elämänasenne versus negatiivinen.

Listaa voisi jatkaa, mutta uskon pointin tulleen selväksi. Kun huomioidaan taustatekijät, ei enää voida sysätä kaikkea vastuuta yksilölle itselleen.  Silloin puhutaan monien palasten summasta, jossa sattumalla on sormensa myös pelissä.

Molemminpuolista omien kokemusten hyödyntämistä
Usein mietin, miten itse toivoisin tulevani kohdatuksi ja miten käytännössä olen tullut kohdatuksi. Mietin hyviä ja huonoja kokemuksia. Jokainen ihmissuhde, oli sitten kyseessä pitkäaikainen tai vain lyhyt tapaaminen, vaikuttaa omalla tavallaan niihin. Uskon empatiakyvyn syntyvän saatujen kokemusten hyödyntämisestä. Rohkeasti mutta harkiten.

Kukin ammattiauttaja toimii itse parhaaksi katsomallaan tavalla. Kaikki eivät toimi samalla periaatteella, eikä tarvitsekaan, jo ihmisten erilaisuus käsitellä asioita vaihtelee. Asiakas voi omalta osaltaan edistää yksilöllistä avunsaantiaan kertomalla omista odotuksistaan ja kokemuksistaan ammattiauttajalle, näin yhteistyölle ja ymmärrykselle annetaan enemmän rakennuspalikoita.

Entäpä lause “unohda laihduttaminen”?
Aion sanoa niin jatkossakin. Koska kyseessä on nimenomaan elämäntilanne, elämäntavat, joita on muutettava. Koska ristiriidat tavoitteiden ja todellisuuden välillä on ratkaistava, jotta tavoitteet keveämmästä elopainosta toteutuvat. Koska laihduttamiseen liittyy niin paljon virheellisiä  ja haitallisia uskomuksia.

Koska laihduttaminen jo sanana kuulostaa negatiiviselta.

Sen sijaan kehotan miettimään omia keinoja tai keinottomuutta ja yhdessä asiakkaan (tai potilaan) kanssa pohtia, mitä tilanteelle voisimme tehdä. Muuta kuin laihduttaa.