maanantai 26. syyskuuta 2016

Koukussa laihduttamiseen



Edellisessä postauksessani kyseenalaistin laihduttamisen tarvetta. Miksi laihdutat on olennainen kysymys, mutta siihen ei välttämättä ole lainkaan helppo vastata. Osalle ihmisistä laihduttaminen edustaa vain kuuriluontoisia, sen kummemmin miettimättä, silloin tällöin elettäviä vaiheita, joilla ei ole elämää suurempaa merkitystä. Mutta valitettavasti osalle laihduttaminen on koko elämä. Yllä oleva biisi sopii mielestäni hyvin kuvaamaan riippuvuutta. Laihduttamisesta, tai sen tuomasta kontrollista, kun voi olla riippuvainen. Siitä on silloin leikki kaukana.

Kuuntele sanoja!

Versus: Hymypoika
"Se kutsuu mua kädellään ja vie mut taas mukanaan
ei armoa se tunne yhtään ei lämpöä ei yhtään mitään.
Se saa mut tottelemaan, vastoin tahtoani tekemään.
Se vierellään mua taluttaa en irti pääse karkaamaan.
Ja se saa mut liian helposti unohtamaan, sanoin etten enää
milloinkaan tuu sitä kuuntelemaan.. enkä uskomaan
Mä haluaisin sitä vastustaa telkeäisin sen vankilaan
Mä vapaana vain kulkisin ja eteenpäin jatkaisin.
Ja se saa mut liian helposti unohtamaan sanoin etten enää
milloinkaan tuu sitä kuuntelemaan.
kai oon miettinyt miksi teen asioita joita tulen katumaan
ja monta kertaa päättänyt etten tee enää ikinä niin uudestaan
Mutta se toistuu taas vaikka en tahtoiskaan.
Ja se saa mut liian helposti unohtamaan sanoin etten enää
milloinkaan tuu sitä kuuntelemaan.
Ja se saa mut liian helposti unohtamaan sanoin etten enää
milloinkaan tuu sitä kuuntelemaan
Enkä uskomaan."


Kolahtiko? Olen ollut vaikuttunut tästä biisistä jo kauan ennen työtäni syömishäiriötä sairastavien parissa. Työni myötä tämä biisi sai aivan uudenlaisen tarinan taakseen. Riippuvuudessahan jokin asia houkuttaa ja koukuttaa siitä saatavalla mielihyvällä, vaikkakin hetkellisellä sellaisella. Mielihyvän hakemiseen jäädään kiinni, sitä on saatava, halusi tai ei, tiesi sen järkeväksi tai ei. Riippuvuudessa ei ole kyse tahdonvoimasta.  Siinä on kyse mm. vaillejäämisestä, peloista ja turvattomuuden tunteista, joita ei pelkällä halulla tai järjellä korjata. Parempi tuttu helvetti kuin tuntematon taivas. 

Mutta riippuvuudesta on uskallettava päästää irti, jotta haavat voidaan paikata. Uskallettava päästää irti kontrollista, laihduttamisesta, päihteistä, pelaamisesta, seksistä tai itsensä satuttamisesta. Hypätessä tuntemattomaan täytyy luottaa köysiin, joita läheiset tai ammattiauttajat heittävät, luotettava siihen, että elämä kantaa. Ei mikään helppo tehtävä. Riippuvuudesta voi kuitenkin parantua, mielihyvää oppia saamaan muista asioista ja selviämään ilman vanhoja turvakeinoja. Pala palalta. Riippuvuudesta toipuminen on ennen kaikkea matka, oikoteitä ei ole. Välillä kaadutaan, suistutaan pois tieltä, mutta olennaista ei olekaan se, kuinka suoraa tietä kuljet, vaan se, että kaikesta huolimatta suuntaat eteenpäin. Kun kaadut, lohduta itseäsi, älä rankaise. Kun nouset ylös, pyyhi pölyt jaloistasi, onnittele itseäsi ja nosta katse ylöspäin.

Riippuvuus ei ole oma valinta. Riippuvuus on sairaus. Riippuvuudesta kärsivä tarvitsee hoitoa, tukea, ymmärrystä ja rohkaisua. Sillä omien pelkojen kohtaaminen vaatii lujasti työtä. Ja työ tuo mukanaan ahdistusta. Omia pelkoja ja ahdistusta on kuitenkin mahdollista oppia hallitsemaan ilman pakenemista. Ongelmien lakaiseminen maton alle ei poista ongelmia, ainoastaan siirtää niiden kohtaamista. Itse suosin kuitenkin siivoamista kerralla tai huone huoneelta. Elämä on kevyempää elää ilman turhia villakoiria nurkissa pyörimässä :)

Tässä mietittävää alkavaan viikkoon. Hyvää maanantaita kaikille!

-Katja





2 kommenttia:

  1. Anonyymi9/26/2016

    Biisin sanat kuvastavat hyvin sitä, millaiseen helvettiin syömishäiriö johtaa. Lisäksi se saa pohtimaan sitä, kuinka koukuttavaksi laihduttaminen ja jatkuva kontrolli koetaan.

    Hienoa, että kirjoitat aiheesta, joka koskettaa erityisesti niitä, jotka samaistuvat laulun sanoihin.

    Mitä tulee syömishäiriöön, olen samaa mieltä kanssasi siitä, että ongelma tulee pyrkiä ratkaisemaan (lopullisesti), sillä esim. painon jojoilu normaalipainosta taas uudestaan alipainoon ei ole pidemmän päälle terveellisestä. Kroppa sanoo jossain vaiheessa varmasti "stopin", kun touhu jatkuu tarpeeksi pitkään.

    Mielestäni on hyvä myös miettiä seuraavia kysymyksiä ja haastaa itseään, kun huomaa, etteivät tavat toimia ja elää ole niin kovin fiksuja.

    Haluanko sairastaa koko loppu elämäni? Voisinko hyväksyä itseni sellaisena kuin olen? Miksi normaalipaino on ahdistava asia? Haluanko menestyä opinnoissani? Tuoko jatkuva kontrolli onnen? Miltä tuntuu kun on aina kylmä? Miksi kaltoinkohtelen itseäni? Millä muilla keinoilla voin hallita pahaa oloa? Mitä haluaisin tehdä? Mistä nautin? Mitä saavutan sairastamalla? Haluanko parantua? Onko syömishäiriö osa identiteettiäni?

    Mukavaa maanantaita! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi, hyviä kysymyksiä mietittäväksi! Oman mukavuusalueen ulkopuolelle on mentävä, on haastettava itsensä toipumaan, ja esimerkiksi esittämilläsi kysymyksillä voi löytää itsestään voimia tuota taistelua varten.

    VastaaPoista