Koukussa laihduttamiseen

Edellisessä postauksessani kyseenalaistin laihduttamisen tarvetta. Miksi laihdutat on olennainen kysymys, mutta siihen ei välttämättä ole lainkaan helppo vastata. Osalle ihmisistä laihduttaminen edustaa vain kuuriluontoisia, sen kummemmin miettimättä, silloin tällöin elettäviä vaiheita, joilla ei ole elämää suurempaa merkitystä. Mutta valitettavasti osalle laihduttaminen on koko elämä. Yllä oleva biisi sopii mielestäni hyvin kuvaamaan riippuvuutta. Laihduttamisesta, tai sen tuomasta kontrollista, kun voi olla riippuvainen. Siitä on silloin leikki kaukana.

Kuuntele sanoja!

Versus: Hymypoika

"Se kutsuu mua kädellään ja vie mut taas mukanaan
ei armoa se tunne yhtään ei lämpöä ei yhtään mitään.
Se saa mut tottelemaan, vastoin tahtoani tekemään.
Se vierellään mua taluttaa en irti pääse karkaamaan.

Ja se saa mut liian helposti unohtamaan, sanoin etten enää
milloinkaan tuu sitä kuuntelemaan.. enkä uskomaan

Mä haluaisin sitä vastustaa telkeäisin sen vankilaan
Mä vapaana vain kulkisin ja eteenpäin jatkaisin.

Ja se saa mut liian helposti unohtamaan sanoin etten enää
milloinkaan tuu sitä kuuntelemaan.
kai oon miettinyt miksi teen asioita joita tulen katumaan
ja monta kertaa päättänyt etten tee enää ikinä niin uudestaan

Mutta se toistuu taas vaikka en tahtoiskaan.

Ja se saa mut liian helposti unohtamaan sanoin etten enää
milloinkaan tuu sitä kuuntelemaan.
Ja se saa mut liian helposti unohtamaan sanoin etten enää
milloinkaan tuu sitä kuuntelemaan

Enkä uskomaan."

Kolahtiko? Olen ollut vaikuttunut tästä biisistä jo kauan ennen työtäni syömishäiriötä sairastavien parissa. Työni myötä tämä biisi sai aivan uudenlaisen tarinan taakseen. Riippuvuudessahan jokin asia houkuttaa ja koukuttaa siitä saatavalla mielihyvällä, vaikkakin hetkellisellä sellaisella. Mielihyvän hakemiseen jäädään kiinni, sitä on saatava, halusi tai ei, tiesi sen järkeväksi tai ei. Riippuvuudessa ei ole kyse tahdonvoimasta.  Siinä on kyse mm. vaillejäämisestä, peloista ja turvattomuuden tunteista, joita ei pelkällä halulla tai järjellä korjata. Parempi tuttu helvetti kuin tuntematon taivas. 

Mutta riippuvuudesta on uskallettava päästää irti, jotta haavat voidaan paikata. Uskallettava päästää irti kontrollista, laihduttamisesta, päihteistä, pelaamisesta, seksistä tai itsensä satuttamisesta. Hypätessä tuntemattomaan täytyy luottaa köysiin, joita läheiset tai ammattiauttajat heittävät, luotettava siihen, että elämä kantaa. Ei mikään helppo tehtävä. Riippuvuudesta voi kuitenkin parantua, mielihyvää oppia saamaan muista asioista ja selviämään ilman vanhoja turvakeinoja. Pala palalta. Riippuvuudesta toipuminen on ennen kaikkea matka, oikoteitä ei ole. Välillä kaadutaan, suistutaan pois tieltä, mutta olennaista ei olekaan se, kuinka suoraa tietä kuljet, vaan se, että kaikesta huolimatta suuntaat eteenpäin. Kun kaadut, lohduta itseäsi, älä rankaise. Kun nouset ylös, pyyhi pölyt jaloistasi, onnittele itseäsi ja nosta katse ylöspäin.

Riippuvuus ei ole oma valinta. Riippuvuus on sairaus. Riippuvuudesta kärsivä tarvitsee hoitoa, tukea, ymmärrystä ja rohkaisua. Sillä omien pelkojen kohtaaminen vaatii lujasti työtä. Ja työ tuo mukanaan ahdistusta. Omia pelkoja ja ahdistusta on kuitenkin mahdollista oppia hallitsemaan ilman pakenemista. Ongelmien lakaiseminen maton alle ei poista ongelmia, ainoastaan siirtää niiden kohtaamista. Itse suosin kuitenkin siivoamista kerralla tai huone huoneelta. Elämä on kevyempää elää ilman turhia villakoiria nurkissa pyörimässä :)

Tässä mietittävää alkavaan viikkoon. Hyvää maanantaita kaikille!

-Katja

Can't live with it, can't live without it

Mitä tehdä, kun suhde syömiseen on pahasti pielessä? Miten voi toipua syömishäiriöstä?
Syömishäiriötä verrataan usein riippuvuuteen. Yleensä riippuvuudesta irti pääsemiseksi on luovuttava mielihyvää tuovasta kohteesta.  Alkoholistista ei voi koskaan tulla kohtuukäyttäjää, kaikenlaiset viinit ja viinat on jätettävä lopullisesti voidakseen päästä eroon tuhoisasta suhteesta kuningas alkoholiin. Syömättäpä ei voi olla. Ja kohtuukäyttäjäksi pitäisi opetella. Miten se voi onnistua?

No, kun ongelmana ei ole sinällään ruoka tai syöminen sinällään. Kyse ei ole siitä, mitä syö, vaan miten ja miksi syö. Määrä ja laatu voivat heijastaa ongelman luonnetta. Syömishäiriö ei synny vain jättämällä ruokaa lautaselle eikä se myöskään parannu lautasta tyhjentämällä. Noin niinkuin periaatteessa. Ruoan sijaan ongelma piilee rajoituksissa, laihduttamisessa ja kontrollissa, joita mm. ruoan avulla tehdään. Ne ovat niitä, joista pitäisi päästää irti.

Helpommin sanottu kuin tehty.

Ensinnnäkin laihduttamispuheilta, -mainoksilta ja uutisoinnilta on vaikea välttyä. Havaihduin tähän tosiasiaan kunnolla vasta kun aloitin työni syömishäiriötä sairastavien parissa 5 vuotta sitten. Naistenlehtien otsikot suorastaan pomppasivat silmille ja ihmisten puheet omista syömisistään ja laihdutuskuureistaan särähtivät korviin. Heräsin karuun todellisuuteen, jota sairastunut kohtaa päivittäin. Päästä siinä sitten iri laihduttamisesta, kun muutkin laihduttavat, kun syömisten rajoittamisesta on tehty arkirutiinia. Varmasti on välillä vaikeaa erottaa, mikä tieto ja ohjeistus kuuluu kenellekin, sen verran laajasti ruoka ja syöminen ovat esillä.

Kurinalaisuutta, suorittamista, tehokkuutta, menestymistä ja itsenäistä pärjäämistä vaaliva yhteiskunta ja kulttuuri ovat omalta osaltaan asettamassa paineita. Sosiaalinen media on vakiinnuttanut paikkansa osana erilaisten kulttuurien leviämistä ja sen sisältö ei ole aina niin kovin rakentavaa. Tietynlainen sanan- ja kuvanvapaus levittää nopeasti ja laajalle paitsi asiaa myös paljon kyseenalaista materiaalia, josta yksilön omalle vastuulle jää osata poimia tarpeellinen turhasta. Aika haastava tehtävä. Kuvittele, että olet juuri päättänyt hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet, syödä maalaisjärkisesti ja lopettaa itsesi kurittaminen, kun tuttavasi jakaa naamakirjassa herkkulakkonsa fiilistelyjä ja tuntematon bloggaa vastakkaisia näkemyksiään lautasmallista ja leivän terveellisyydestä. Kerro tämä kymmenillä ja sadoilla, sillä vastaavia näkemyksiä ja mielipiteitä on vähintään yhtä monia kuin sinulla on kavereita facebookissa.

Mitä tehdä?

Netin voi aina sulkea, lehtihyllyn ohi kulkea, televisiokanavan vaihtaa. Mutta ihmisiltä ei voi välttyä. Toisten ihmisten puheisiin ja tekoihin ei voi vaikuttaa. Eikä omalta itseltä voi piiloutua. Loppujen lopuksi suurin työ tapahtuu omassa mielessä, ajatuksissa ja tunteissa. Siinä, miten itseesi suhtaudut, siinä, miten armollinen olet itsellesi, miten annat itsesi olla ja elää. Ei kehossa muuttamisessa tietynlaiseksi. Ei lautasen ja jääkaapin sisällön rajaamisessa, ei kyläilyreissujen välttämisellä. Suurin työ on ymmärtää, ettei irti päästäminen jatkuvasta kontrollista, painon ja oman ulkonäön tarkkailusta, pakkolenkkeilystä ja ruoan ahmimisesta johda kaaokseen, ettei lopputulos ole päinvastaista, mitä on kaikenaikaa tavoitellut. Itse asiassa, mitä tyytyväisempi ihminen itseensä on, mitä paremmin itsensä hyväksyy, mitä paremmin kuuntelee oman kehonsa tarpeita ja rakastaa itseään, sitä tehokkaampi, menestyvämpi, tavoitteellisempi, fiksummin syövä, liikkuva, nukkuva, sitä parempi ystävä, työkaveri ja puoliso sitä on, sitä paremmin saa itsekin rakkautta osakseen. Loppujen lopuksi sen saa mistä luopuu.

Päästä itsesi ja kehosi leijumaan, päästä narusta irti.  Sinulla on lupa syödä rajoituksitta, lupa nauttia elämästä, lupa olla laihduttamatta. Suhde syömiseen korjautuu vasta, kun tämän oivallat. Syömishäiriöstä toivut vasta, kun tämän oivallat.

Ja muista! Et ole yksin. Sinulla on lupa myöskin pyytää apua ja saada apua. Uskalla ottaa apu vastaan, uskalla luottaa toisiin ihmisiin. Kaikki eivät petä tai jätä, kaikki eivät satuta puheillaan, kaikki eivät ylenkatso tai halveksu sinua. Osa haluaa vilpittömästi sinun parastasi, nähdä hymyä huulillasi ja pilkettä silmäkulmissasi, auttaa sinut jaloilleen takaisin siihen elämään, jonka olet ansainnut pelkällä läsnäolollasi. Ulos siitä vankilasta, jonne olet itsesi lukinnut. Nyt, huomenna ja tulevaisuudessa. Sillä joka päivä on uusi mahdollisuus päättää olla laihduttamatta.

Saat sen mistä luovut

Näin se on. Saat sen mistä luovut.

En ole vielä lukenut Tommy Hellstenin samannimistä teosta, mutta teoksen nimi on jo sinällään täydellinen elämänohje.

Enemmän ei ole enemmän.
Mutta vähemmän on enemmän.
Määrä ei korvaa laatua.
Mutta laatu voi korvata määrän.
Huomista suunnitteleva voi menettää tämän päivän.
Mutta hetkessä elävä voi saada molemmat.
Ennakkoasenteet rajaavat mahdollisuuksia.
Mutta utelias löytää uusia ovia.

Keholle ja mielelle yksinkertaisuus on parasta. Tiukasti työtään, ihmissuhteitaan, syömisiään, liikkumisiaan, kehoaan yms. kontrolloiva luulee hallitsevansa elämäänsä. Mutta se ei ole totta. Todellinen hallinta saavutetaan päästämällä irti kontrollista. Silloin voi kokea olevansa yhtä niin itsensä kuin elämänsä kanssa.

Kun arvostetaan ja tavoitellaan vain päämääriä ja saavutuksia, mietitään maalia jo lähtöviivoilla, menetetään itse matka. Onnellisuutta ja mielihyvää ei voi aikatauluttaa tai hallita, se on jo olemassa riippumatta haluistamme tai toiveistamme. Meidän tehtävänä on vain havaita se.

Näillä sanoin haluan herättää kaikkia miettimään näin kevätauringon voimin omaa suhdettaan itseensä ja elämäänsä.

Terve kontrolli - onko sitä?

Mahdollisuuksia tehdä, nähdä ja kokea on tänä päivänä paljon. Makuja, värejä, muotoja, kokoja, rakenteita, materiaaleja löytyy laaja kirjo, palveluita tarjotaan ympäri vuorokauden ja internet tuo kaukomaatkin käden ulottuville.

Joillekin tämä merkitsee vapautta ja vaihtelua, toisille puolestaan pelkoa ja ahdistusta. Aiemmissa postauksissa olen kertonut itsesäätelykeinoista, joilla ohjataan omaa toimintaa ärsykeviidakossa. Nostan jälleen ne esille.

Viime viikolla keskustelimme klinikan potilaiden kanssa ryhmäterapiassa, onko terveellistä kontrollia olemassa. Totesimme, että on, joskin sana kontrolli korvattiin sanalla, joka kuulostaa myönteisemmältä: hallinta. Terveeseen hallintaan liitettiin hyvinvointia, mielihyvän kokemuksia, oman kehon tarpeiden kuuntelua, itselle sallivuutta. Esimerkiksi opiskelu, työnteko, riittävä nukkuminen ja syöminen vaativat tietynlaista hallintaa, jotta ne toteutuisivat säännöllisesti, ajallisesti ja riittävissä määrin.

Totta. Ihan kaikkea ei voi tehdä vapaasti, vaikka mahdollisuutta siihen olisikin. Tietyt lainalaisuudet on sille, että homma toimii. Yhteiskunnassa, koulussa, työpaikalla, parisuhteessa, perheessä, jne. on omat pelisääntönsä, yhteisössä on huomioitava myös muut osapuolet.

Itsesäätelyä nekin vaativat, oman toiminnan ohjausta, impulssien säätelyä ja toivottujen asioiden eteen työskentelyä. Ja kuten aiemmin olen jo todennut, nämä ovat taitoja, joita jokaisen on mahdollisuus oppia ja kehittää.

Samoja periaatteita voi hyödyntää eri osa-alueille, usein yhtäläisyyksiä onkin havaittavissa. Esimerkiksi henkilö, joka ei polta tupakkaa ja käyttää alkoholia kohtuullisesti, usein myös liikkuu ja syö kohtuullisesti. Tai henkilöllä, jolla on vähäinen kyky säädellä omia tunteitaan, saattaa myös kyky säädellä syömistään olla vähäinen. Ei toki aina näin, mutta ideana siis se, että onnistuminen yhdellä osa-alueella on mahdollista siirtää tai siirtyy luontevasti myös muille osa-alueille.

Terveellistä hallintaa sen sijaan ei ole “pakkokontrollointi”, esimerkiksi itselle luotujen sääntöjen ja rajoitteiden noudattaminen ilman joustoa, tiukat aikataulut ja tavoitteet, kaavamaisuus esim.  syömisessä ja liikkumisessa, työntekoa väsyneenäkin.

Tiukasta kontrollista irti päästäminen on ymmärrettävästi pelottavaa, vastassahan voi olla “mitä vain”. On kuitenkin hyvä muistaa, että pelot ylläpitävät itselle haitallisen kontrollin tarvetta ja että niiden kohtaaminen on avain terveelliseen hallintaan. Kohtaamista auttaa  ympäristön muovaaminen onnistumista tukevaksi, esimerkiksi säännölliset ateria-ajat, ja selkeät ateriat “jotain pientä” syömisen sijaan auttavat pitämään herkuttelun kohtuumäärissä eikä ankaria kieltoja tarvita, sillä elimistön puolelta tuleva tarve saada ruokaa tyydyttyy perusruoasta, ei niinkään herkuista.  Mielen tasolla suhtautumista herkkuihin neutraalimmin voi auttaa ajatus siitä, että sisällöllisesti ne eivät ole mitään ihmeellistä, esimerkiksi voileivässä on samoja aineksia kuin keksissä ja jäätelössä samaa kuin jogurtissa, ainoastaan ajatus niistä on jotain suurta ja ihmeellistä (tästä lisää seuraavassa postauksessa).

Mutta vain kokeilemalla, pelon kohtaamalla, voit itse havaita tämän. Vain kokeilemalla voit huomata, ettei maailma kaadu niskaan, jos höllennät vähän. Loppujen lopuksi, se miten yltäkylläisyyteen suhtaudut, vihollisena vai mahdollisuuksien keitaana, on olennaista. Voit itse olla oman elämäsi kuningas/kuningatar ja ympäröivä maailma sinun valtakuntasi, mutta valtakuntasi sinun on itse rakennettava. Ja ei ole yhtä oikeaa valtakuntaa, pääasia, että itse voit siinä hyvin.