Mitä on hyvä ruoka?

Somessa on puhututtanut tällä viikolla Hanna Partasen haastattelu Helsingin Sanomissa, joka oli otsikoitu raflaavasti "Ruuan ei aina pidä olla hyvää". Kommentteja on sadellut puolesta ja vastaan ja päätin kirjoittaa myös omasta näkemyksestäni aiheeseen liittyen.

Ihan vain kaurapuuroa, mutta marjoilla varustettuna saa aivan uuden merkityksen aamun aloittamisessa

Kuten mediaa seuratessa yleensäkin, myös tätä artikkelia lukiessa saa olla tarkkana jutun tarkoituksen suhteen. Otsikko ja artikkelin sisältö antavat hieman eri käsityksen toisistaan. Itse asiassa omatkin ajatukseni vaihtelivat laidasta laitaan ja päädyin olemaan osittain samaa mieltä, osittain eri mieltä Partasen kanssa tämän artikkelin perusteella. Se, mistä olen samaa mieltä on se, että jokaisen suupalan ei tarvitse olla makuaisteja räjäyttävä kokemus. Syöminen saa olla välillä vain tankkaamista, syömistä vain siksi, että vaan pitää syödä tai sellaista artikkelissa mainittua "perusjees"-ruokaa, jota syö ehkä vain siksi, että lapset tai puoliso pyytää, johon on sillä hetkellä varaa tai ainekset olemassa.

Kanakeittoa kasviksilla

Mutta kyllä mielestäni ruoka saa ja oikeastaan pitääkin olla hyvää, ainakin jollakin tasolla, jotta se tulee syödyksi useammin kuin kerran ja jotta aterian jälkeen on tyytyväinen olo niin kehollisesti kuin mielellisesti. Syöminen ja ruoka on muutakin kuin vain ainekset. Se on ilmapiiri, paikka, seura, mieliala yms. jotka ovat ruokailussa mukana. Se on asenteita ja arvoja, tietoa ja uskomuksia. Se on välittämisellä valittuja raaka-aineita ja ruoanlaittoa. Se on värejä, koostumuksia, lämpötiloja ja makuja.

Kyllä tosi hyvältä maistuvia ruokia saa arkiseenkin tyyliin valmistettuina, ei herkullinen ja maukas ruoka tarkoita automaattisesti samaa kuin kaloripommi, rasvalla ja kermalla kyllästetty ja pitkällä tähtäimellä epäterveellinen. Ja jos tarkoittaa, niin silloin on ehkä tottumuksissa ja asenteissa tarkistamisen varaa. Toki on henkilöitä, joille tietyntyyppinen ruoka laukaisee liiallista syömistä ja on ihmisiä, joilla nälän ja kylläisyyden säätely ei yksinkertaisesti toimi kuten pitäisi vaikkapa sairauden vuoksi, mutta ei mielellään leimata kaikkia maailman ihmisiä tähän kastiin ja ikäänkuin varmuuden vuoksi opeteta heitä rajoittamaan syömisiään.

Pottumuusia, jauhelihakastiketta ja lisukkeet, harmaata ja tylsää, vai?

Karsastan ylipäätään ajatusta siitä, että kategorisoidaan ihan omasta mielestäni perusruokia, yleensä pastapohjaisia, herkuiksi tai ylellisyyksiksi, joita voi syödä vain harvoin.  Todennäköisesti työni syömishäiriötä sairastavien parissa on vahvasti vaikuttanut siihen, että aika pitkälti ajattelen ruoan olevan vain ruokaa, että ylimääräiset määritteet ruoan terveellisyyteen, herkullisuuteen, ravintosisältöön yms. ruokkivat turhia tunnelatauksia ja rajoitteita syömiseen ja siten johtavat tai ovat osa ongelmallista ruokasuhdetta. Koen, että esimerkiksi lasagnen mieltäminen syntiseksi ruoaksi lisää sen syömiseen huonoa omatuntoa, kulutusajattelua, ahmimista tai ähkyyn syömistä, "kun sitä kerran saa vain harvoin". Kannatan mieluummin ruoka-ajattelun laajentamista monipuolisuuteen ja oman kehon tarpeiden tunnistamiseen ja kuuntelemiseen.

Itsetehdyt burgerit, resepti täältä 

Media please, miksi uutisoidaan mieluummin negatiivisesti ruoasta ja linkitetään se iänikuiseen painonhallintaan ja laihduttamiseen? Miksei tuoda enemmän esille vanhoista sodanaikaisista asenteista ja seitkytluvun uskomuksista luopumista ja korosteta enemmän positiivista suhtautumista syömiseen ja omaan kehoon? On totta, että elämme yltäkylläisyyden maailmassa, jossa kaikki on mahdollista ja rajoja tarvitaan. Mutta kuka ne rajat asettaa? Menneisyyden ruokamaailma, vanhempiemme ja isovanhempiemme suhtautuminen ruokaan vai meidän muuttuneet tarpeemme ja oman kehomme signaalit? Mitä jos keskittyisimme enemmän siihen arvokkaaseen tietoon, joka meissä jokaisessa on rakennettuna ja hyödyntäisimme sitä uuden tutkitun tiedon valossa? Mitä jos keskittyisimme siihen, mitä hyvää meillä on?

Perunaa, voisipulikastiketta ja savulohta, kasviksilla höystettynä tietenkin :)

Varmasti jokaiselle löytyy hyvältä maistuvaa ja ravitsevaa ruokaa, valikoimasta se ei jää kiinni. 
Elämämme ei kaadu lasagneen, mutta yksipuoliseen ruokakeskusteluun ja negatiivisiin ruokapuheisiin kyllä. Omien tarpeiden laiminlyöntiin kyllä. Ja suppeisiin näkemyksiin kyllä.

Loistava chili- tonnikalapiirakka, resepti täältä

Muistutan vielä lopuksi siitä, että median sisältöön tulee aina suhtautua varauksella ja kriittisin silmin. En ole Partasta vastaan enkä usko tämän haastattelun antavan koko kuvaa hänen kaikista mielipiteistään. Keskustelua eri näkökulmista on kuitenkin hyvä käydä ja kommentteja vaihtaa puolin ja toisin tässä mustavalkoiseen ajatteluun taipuvaisessa pienessä Suomen maassa, jotta esimerkiksi hyvästä syömisestä, ravitsemusterapeuteista tai virallisista ravitsemussuosituksista ei jäisi yksipuolista ja siten virheellistä kuvaa. Partasen asiakaskunta voi olla erilaista kuin vaikkapa omani ja tavoitteet ravitsemushoidolle erilaisia, joten eroavaisuuksia tavoissa syödä ja ajatella saa ja pitääkin olla. Se, mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toisella, eikö se näin ole?

On hyvä, että keskustellaan ja tuodaan esille omia mielipiteitä. Kommentointi ja keskustelu saa jatkua. Tämän postauksen alle saa tuoda esille omia näkemyksiään ja kokemuksiaan :)

Nacho-jauhelihasalaatti

Postauksessa esitelty muutamia minun mielestäni TOSI HYVIÄ ruokia, joiden annoskoot pysyivät hyvin hanskassa, olivat nopeita valmistaa ARJESSA. Pyrin syömään kasviksia aterioillani, syön säännöllisesti ja syön hyvää ruokaa päivittäin, joten riski näiden tai muiden ruokien ahmimiseen tai ylipäätään liialliseen ajatteluun on olematon. En laihduta enkä pyri hallitsemaan tietoisesti nälkääni ja rajoittamaan syömisiäni, vaan pyrin monipuolisesti, helposti, ilman turhaa stressiä syömään kerralla itseni tyytyväiseksi. Tyytyväisyys itselläni vaatii mm. riittävää määrää ruokaa, riittävästi erilaisia rakenteita ja makuja, lämpimän ja kylmän ruoan yhdistämistä. Toisaalta kyse on hyvin yksinkertaisista muttei kuitenkaan yksipuolisista asioista, joita vaalin päivittäin. Palettiin kuuluu lisäksi riittävä uni, sopiva vireystila, omalle keholle sopiva liikunta sekä mielekästä tekemistä ja antoisia ihmissuhteita. 

Pelkillä ruokarajoitteilla ei siis hyvää syömistä tai hyvinvointia ylipäätään ratkaista. Muistakaa se :)

- Katja

Negatiivisuus sairastuttaa

Negatiivisesta kultturiperimästämme

Mieti hetki omalla kohdallasi…

Mistä keskustelet naapureiden, työkavereiden, ystäviesi kanssa? Kun menet kotiin työpäivän jälkeen, mistä asioista kerrot puolisollesi? Kun luet lehteä tai katsot televisiota, mitkä otsikot ja uutisjutut pomppaavat silmillesi?

En ylläty, jos teemat ovat negatiivisia. Synkiltä ja alakuloisilta viesteiltä ei voi ympäristössämme välttyä. Käsittelen työssäni syömishäiriötä sairastavien kanssa sairaudelle ominaista negatiivista ajattelumaailmaa ja sen aiheuttamia tulkintoja ja käyttäytymismalleja. Näitä malleja tunnistan myös sellaisilla henkilöillä, joilla ei ole diagnosoitua sairautta.

Tästä näkökulmasta tarkasteltuna sairastuminen ei olisi vain yksilön ominaisuus, vaan yhteisesti jaettava kulttuuriperintö, josta osa saa enemmän, osa vähemmän. Osa diagnosoidaan, osa ei. Toiset ovat synnynnäisesti herkempiä ympäristön viesteille kuin toiset.

Ongelmia ja pahaa oloa on todellisuudessa enemmän kuin on esimerkiksi diagnosoituja syömishäiriöitä sairastavia, puhumattakaan muista sairauksista, joissa negatiivinen ajatusmaailma on osana. Tällainen on liitetty esimerkiksi masennukseen, sydän- ja verisuonitauteihin, tyypin 2. diabetekseen.

Negatiivinen kierre
Negatiivinen ajattelu lisää negatiivisia tunnetiloja, psyykkistä pahaa oloa ja se yksinkertaisesti lamaannuttaa. Negatiivisuus ruokkii itse itseään, kerää ympärilleen lisää negatiivisuutta.

Oletko havainnut surullisena ollessasi miettiväsi herkemmin huonoja kokemuksia, negatiivisia asioita ja toivottomuus sen kuin kasvaa? Tuntuuko päivä menevän huonosti, jos olet jo aamulla ollut huonolla tuulella?

Henkisen ja fyysisen puolen yhteydestä kertoo esimerkiksi lihaksiston ja mielialan kytkeytyminen toisiinsa siten, että matala mieliala heikentää ryhtiä ja huono ryhti heikentää mielialaa. Myös ruoansulatuskanavan toiminta heijastaa mielialaa ja tunnetiloja. Toiminnalliset vatsavaivat ovat yleistyneet samalla kun yhteiskunnassa kiire ja paineet ovat lisääntyneet. Sattumaako? Tuskin.

Apuna positiiviset ajatukset
Vaihtoehtona on positiivinen ajattelutapa, sillä positiivisuus lisää psyykkistä hyvinvointia ja auttaa toipumaan negatiivisen ajattelumaailman seurauksista. Kuten negatiivisuudelle on jo annettu, myös positiivisuudelle tulisi antaa enemmän tilaa ja ääntä. Sen voi aloittaa itsestään vaikka heti.

Kun aamulla heräät, voit päättää itse, laitatko päähäsi mustat, negatiiviset lasit vai värikkäät, positiiviset lasit, joiden läpi alkavaa päivää katsot. Näetkö ulkona synkän syksysään vai kuulaan kauniin syysaamun? Mietitkö jo aamulla, mitä kaikkea pakollista on ohjelmassa vai keskitytkö käsillä olevaan hetkeen ja annat sille mahdollisuuden muodostua hyväksi? Luetko naistenlehdestä syyllistyen, mitkä asiat sinun kohdalle eivät toteudu vai onko se sinulle pelkästään ajankulua?

Suomalaisia sananlaskuja- pelkkää puhettako?
Kyse ei ole todellisuuden värittämisestä, vaan suhtautumistavasta, tavasta katsoa maailmaa. Suhtautumistavalla luodaan puitteita omalle elämälle ja sen suunnalle. Eli ihan pikkuasiasta ei puhuta. Vanha sanonta “Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan” kuvaa hyvin asian ydintä, samoin sanonta “sitä saa mitä tilaa”.

Ajatukset tuottavat kaltaisiaan tekoja, kokemuksia ja havaintoja.

Kolikolla on aina kaksi puolta. Kokeile yhden päivän ajan tietoisesti nähdä itsessäsi, puolisossasi, lapsissasi, työkavereissasi valittamisen ja harmittelun sijaan hyviä puolia. Se voi vaatia paljonkin työtä, aktiivista ajatustyöskentelyä, mutta on mahdollista ja palkitsee hyvillä fiiliksillä. Positiivisuus antaa voimaa, “mennä vaikka läpi harmaan kiven”.

Vieressä, ei vastakkain

Varpu Tavi kirjoitti blogikirjoituksessaan “Hän yritti älyllistää läskiyteni” ammattiauttajien empatiakyvyn puutteesta ja sitä kautta kyvyttömyydestä auttaa ylipainon kanssa kamppailevia.

Kirjoituksessaan Varpu kertoi ylipainoisen mahdollisesti kokemasta “läskirasismista”, ammattiauttajan omasta pelosta kohdata erilainen ihminen ja sitä kautta ohjeistusten kohtaamattomuudesta todellisen arjen kanssa.

Varpu toi esille kuinka absurdina kokee sen, että luonnostaan hoikka kehottaa ylipainosta “unohtamaan” laihtumisen. Varpu kysyy postauksessaan “Miksi vain lihavan pitäisi olla nöyrä?”

Empatian tärkeys
Hyvä pointti, Varpu. Terapiatyötä tekevänä ajattelen nimenomaan empatian olevan tärkein työkalu. Se, että asiakas saa kertoa, puhua asioistaan ulkopuoliselle.

Se, että asiakasta kuunnellaan ja kysytään tarvittaessa tarkentavia kysymyksiä tilanteen ymmärtämiseksi. Se, että pyritään näkemään syntyneen ongelman taakse syyllistämättä, tarjoamatta heti ratkaisua, sopivasti analysoimalla, kuitenkin koko ajan eteenpäin suunnaten. Se, että autetaan havaitsemaan ristiriidat toiveiden ja todellisuuden välillä, ideoita ja näkökulmia tarjoten, tilanteeseen sopivalla tavalla.

Samanlaisia vaikka erilaisia
Omakohtainen kokemus juuri asiakkaan kokemasta ongelmasta ei ole välttämätöntä empatian kokemiseksi. Esimerkiksi ylipainoinen voi kamppailla samanlaisten asioiden kanssa kuin hoikka tai alipainoinen: epävarmuus, riittämättömyyden tunne, halu hallita elämäänsä edes jotenkin, tunteista kertomisen vaikeus, halu olla näkymätön... Ulkonäkö, ammatti, ikä tai muukaan määrite ei aina kerro eletystä elämästä ja kokemuksista.

Syömishäiriöstä kärsivien parissa työskentelevänä olen havainnut yllättävän paljon yhtäläisyyksiä erilaisten ihmisten kesken. Eroavaisuuksia sen sijaan on pärjäämiskeinojen suhteen. Se on saanut minut nöyräksi asiakastyössä.

Loppujen lopuksi terapiassa kyseessä on kahden ihmisen vuorovaikutustilanteesta, jossa toisella on sellaisia keinoja ja kokemuksia, joita toisella ehkä ei ole, ja käynnin aikana he vaihtavat kokemuksiaan ja näkemyksiään. Huomatkaa, että molemmat vaikuttavat toisiinsa, ei vain ammattiauttaja asiakkaaseen.

Pysähtymistä tarvitaan
Toinen tärkeä terapian elementti on pysähtyminen. Pysähtyminen miettimään, missä mennään, pohtimaan itseään ja elämäänsä. Edes hetkeksi. Joskus asiakas ei ole tullut ajatelleeksi, miksi toimii kuten toimii, mahdollisesti syyttää itseään esimerkiksi laihtumisen epäonnistumisesta.

Tarkemmin asiaan perehdyttäessä huomataan, että perustarpeet, riittävä uni, syöminen eivät toteudu, pikemminkin muiden tarpeet menevät omien edelle. Välttämättä asiaa ei ole tullut ajatelleeksi, kun arkea on kiidetty vain eteenpäin. Korjausliikkeenä voi toimia jo tämän oivaltaminen, seuraavaksi tarvitaan konkreettiset suunnitelmat itsestään huolehtimisen mahdollistamiseksi.

Suunnitelmien tulee pohjautua asiakkaan omaan elämään, siksi valmiiden mallien tai ohjelmien antaminen sellaisenaan harvemmin toimii.  Tämä muutokseen valmistava työ palkitsee kyllä. Tehokkuusajattelu ja kiireinen aikataulu eivät sovi terapiaan, siksi niin asiakkaan kuin terapeutin on tärkeää varata tapaamiselle aikaa, niin henkiseen valmistautumiseen kuin rauhalliseen kohtaamiseen tapaamishetkellä.

Ei älyllistämistä, vaan “kivunsietoa”
Onnistuneeseen apuun siis tarvitaan hyvää terapeuttia. Loppupeleissä kuitenkin asiakas itse päättää, onko valmis ja kykeneväinen tekemään muutoksia elämässään. Muutos ei aina ole pelkästään positiivista, se voi tehdä kipeää ja siksi myös asiakkaan oma “kivunsietokyky” merkitsee.

Se ei ole kuitenkaan sama asia kuin älykkyys. Ennemminkin se on elämäntilanne, kuinka paljoa tukea ja resursseja on sillä hetkellä käytettävissä. Työtön versus työssä, onnellisesti parisuhteessa versus riitaisa ero, perusterve versus sairauksia, positiivinen elämänasenne versus negatiivinen.

Listaa voisi jatkaa, mutta uskon pointin tulleen selväksi. Kun huomioidaan taustatekijät, ei enää voida sysätä kaikkea vastuuta yksilölle itselleen.  Silloin puhutaan monien palasten summasta, jossa sattumalla on sormensa myös pelissä.

Molemminpuolista omien kokemusten hyödyntämistä
Usein mietin, miten itse toivoisin tulevani kohdatuksi ja miten käytännössä olen tullut kohdatuksi. Mietin hyviä ja huonoja kokemuksia. Jokainen ihmissuhde, oli sitten kyseessä pitkäaikainen tai vain lyhyt tapaaminen, vaikuttaa omalla tavallaan niihin. Uskon empatiakyvyn syntyvän saatujen kokemusten hyödyntämisestä. Rohkeasti mutta harkiten.

Kukin ammattiauttaja toimii itse parhaaksi katsomallaan tavalla. Kaikki eivät toimi samalla periaatteella, eikä tarvitsekaan, jo ihmisten erilaisuus käsitellä asioita vaihtelee. Asiakas voi omalta osaltaan edistää yksilöllistä avunsaantiaan kertomalla omista odotuksistaan ja kokemuksistaan ammattiauttajalle, näin yhteistyölle ja ymmärrykselle annetaan enemmän rakennuspalikoita.

Entäpä lause “unohda laihduttaminen”?
Aion sanoa niin jatkossakin. Koska kyseessä on nimenomaan elämäntilanne, elämäntavat, joita on muutettava. Koska ristiriidat tavoitteiden ja todellisuuden välillä on ratkaistava, jotta tavoitteet keveämmästä elopainosta toteutuvat. Koska laihduttamiseen liittyy niin paljon virheellisiä  ja haitallisia uskomuksia.

Koska laihduttaminen jo sanana kuulostaa negatiiviselta.

Sen sijaan kehotan miettimään omia keinoja tai keinottomuutta ja yhdessä asiakkaan (tai potilaan) kanssa pohtia, mitä tilanteelle voisimme tehdä. Muuta kuin laihduttaa.

Tekosyitä vai harjoituksen tarvetta? Osa 1.

Iltasanomista huomasin artikkelin, joka käsitteli yleisimpiä tekosyitä, joilla naiset perustelevat dieetin epäonnistumista. Artikkelissa kerrottiin, että selvityksen mukaan ⅔ laihduttavista naisista etsii tekosyytä “hairahtumiselleen”, kun “lankeaa” syömään kieltämiään herkkuja. Mainittuja syitä oli mm. huono päivä, herkkujen ansaitseminen, juhlapäivä.

Artikkelista poimittuna: “Ei karkkia, ei herkkua, ei pullaa, ei kokista, vaan pelkkää lenkkiä. Ei ihme, jos suklaalevy alkaa tuntua herkullisemmalta kuin ikinä.”

“Ei”-sanasta lihaskipuja
Totta on, että kielloilla saadaan aikaan kielletyn asian pyöriminen alituiseen mielessä, sen muuttuminen suuremmaksi asiaksi kuin sen onkaan. Näin varsinkin silloin, jos kielto koskee jotakin omaan tavanomaiseen arkeen kuuluvaa asiaa. “Ei” - sanan voimalla pyritään voittamaan halu ostaa karkkia kauppareissulla, jättää syömättä kahvitauolla keksit ja sipsipussi illalla telkkaria katsellessa. Itsensä muistuttamista tarvitsee tällöin tehdä ehkä useita kertoja päivässä, päivästä toiseen, viikosta toiseen...

“Ei”-sanan voima on kuitenkin kuin lihas, joka väsyy jatkuvassa rasituksessa. Siksi ei ole ihmekään, että tulee päivä, jolloin hairahdutaan vahingossa tai  yritetään tietoisesti päästä jotenkin irti hurjasta mielen väsymystilasta. Puhtaasti loogista, vai mitä?

Muiden keinojen harjoittelua
Houkutuksen tukahduttamiseen, ohittamiseen tarvitaan tahdonvoimaa, siis lihastyötä. “Ei”-lihasta treenatakseen ja sen voimaa säilyttäkseen muiden tarpeiden varalle, on hyvä olla takataskussa myös muita keinoja uusia tottumuksia opetellessa. Puhutaan muiden itsesäätelykeinojen käyttämisestä.

Hyvät elämäntavat edellyttävät itsesäätelykeinoja, toisilla niitä on enemmän ja kehittyneemmin, toisien puolestaan täytyy harjoitella niitä. Joka tapauksessa kyseessä ovat taidot, joita voi harjoitella missä vaiheessa elämää tahansa, koskaan ei ole liian myöhäistä.

“Pois silmistä, pois mielestä”
Vanha sanonta “pois silmistä, pois mielestä” on hyvä esimerkki houkutusten määrän vähentämisestä, jossa ei tarvita tahdonvoimaa, vaan ennemminkin ennakointia ja houkutuksia sisältävien tilanteiden tunnistamista.

Tyypillinen esimerkki on nälkäisenä kauppaan meneminen, jolloin kaikki kaupassa oleva houkuttaa, erityisesti makeat ja suolaiset herkut, joista keho tietää saavansa nopeasti vajetilansa kuntoon. Ennakoimalla tämän, siis syömällä ennen kauppaanmenoa, voi tehdä tietoisesti fiksuja valintoja. Tällöin kauppalistan noudattaminen (joka on myös yksi keino ennakoimisesta) on todennäköisesti huomattavasti helpompaa. :)

Kotona olevien houkutusten määrään voi vaikuttaa jo ostoshetkellä, ostaako vai ei. Myös tuotteiden sijoittelu kotona näkösälle tai kaappiin vaikuttaa todennäköisesti niiden houkuttelevuuteen ja saatavuuden helppouteen. Näin ollen kotiin kannattaa ostaa niitä tuotteita, joita haluaa käyttää ja jättää kauppaan ne, joita ei.

Kiertämällä kaupassa ohi niiden hyllyjen, jotka pomppivat silmille ja huutavat “osta minut!”, voi välttyä ei-suunnitelmallisilta ostoksilta. Usein kassojen lähistölle on sijoitettuna karkkihyllyt, tietoisesti kaupallisessa tarkoituksessa. Jonottaessa saatat siis tarvita tahdonvoimaa, siksi tätä lihasta kannattaa säästellä kaupassakiertelyn aikana .

Tai “näkösällä, syötävänä”
Samoja itsesäätelykeinoja voi hyödyntää myös pyrkimyksessä lisätä esimerkiksi kasvisten ja hedelmien syömistä. Kaapissa säilytettyinä niiden syöminen unohtuu helpommin verrattuna niiden säilyttämiseen pöydällä näkösällä. Myös jos ne ovat jääneet ostamatta, vaikeutuu niiden syöminen.

Kauppaan meneminen kylläisenä voi edellyttää välipalan syömistä esim. työpäivän jälkeen (välipalan tärkeydestä täällä).

Työkaluja hyötykäyttöön - ei väärinkäytettäviksi 
Haluan lopuksi korostaa, ettei tämän tekstin tarkoituksena ollut kieltää herkkujen ostamista tai antaa vinkkejä rajoittuneeseen tai häiriintyneeseen elämäntapaan. Tarkoituksena on antaa työkaluja esimerkiksi syömisen hallitsemattomuuden kanssa kamppaileville ja auttaa ymmärtämään, ettei esimerkiksi ylipainoisuudessa ole kyse tahdonvoiman tai itsekurin puutteesta, vaan keinojen puuttumisesta tai vähyydestä.

Kuten lintu ei voi lentää ilman siipiä, ei ihminenkään voi onnistuneesti hallita elämäänsä ilman itsesäätelykeinoja. Tarkoitukseni on antaa toivoa ja mahdollisuuden tunnetta sitä tarvitseville.


Muistutan vielä, että muutoksia ei pidä tehdä muutosten vuoksi, vaan miettiä omalla kohdallaan, koskeeko esimerkiksi tämä teksti juuri itseä vai ei. Kuten jo totesin, joillakin itsesäätelykeinoja jo on ja he, joilla ei ole, kaipaavat harjoitusta niiden omaksumiseksi.


Lisää itsesäätelykeinoista luvassa
Jatkopostauksissa lisää muista itsesäätelykeinoista. Itsesäätelykeinot eivät siis ole sama asia kuin jo negatiivisen latauksen saanut sana itsekuri, vaan ikään kuin opaskarttoja paremmilla teille. Alkavia ja loppuvia kuureja ei siis tarvita, ei tekosyiden keksimistä, ei huonoa omaatuntoa tai epäonnistumisen tunteita, sillä valinnat ohjautuvat helpommin halutulle polulle ilman itsensä piiskaamista ja uupumista rasitustilassa elämiseen.

Itsesäätelykeinot edustavat omaa halua, joka toimii merkittävänä positiivisena voimana ja tunnetta paitsijäämisestä ei synny. Kätevää, eikö?

Muutospainetta?

Muutos alkaa aina jostakin. 
Joskus ponnahduslautana toisten esimerkki, joskus pakko. Pysyvät muutokset lähtevät kuitenkin aina itsestä, omasta oivalluksesta. Muutoksen laajuus voi vaihdella, mutta jokainen muutos on kuitenkin yhtä tärkeä - onnistumisen ja pysyvyyden kannalta tarvitaan uuden omaksumista ja halua sitoutua nyt ja tulevaisuudessa. Tässä eräs selitys siihen, miksi esimerkiksi kausiluontoisilla dieeteillä ei saavuteta mitään kestävää. Uuteen ryhtyminen edellyttää vanhasta luopumista, mutta vanhan tilalle on olennaista saada jotakin vähintään yhtä merkittävää. Muutenhan arvoasteikolla vanha voittaa uuden ja ajan mittaan paluu vanhaan tapahtuu vääjäämättä. Uuden on oltava houkuttelevaa, siksi jo muutosta tehtäessä on hyvä miettiä laajemmin, mihin asioihin muutos vaikuttaa ja miten kompensoida.

Esimerkiksi tupakoinnin lopettamista helpottaa etukäteen varautuminen tilanteisiin, joissa
on tupakoinut, kuten stressi, juhlat, alkoholinkäyttö, aamurutiinit, tauot työpaikalla. Lopettamista voi tukea keksimällä itselleen korvaavaa tekemistä jo valmiiksi, koska tupakanhimon iskiessä tai kavereiden pyytäessä ulos tupakalle, ei välttämättä ensimmäisenä tule mieleen muuta kuin halu tupakoida. Opitut tavat ovat lujassa, se perustuu aivojemme toimintaan. Yllykkeen edessä emme aina pysty tietoisesti ohjaamaan käyttäytymistämme.

Sitä, mistä mielihyvää eniten saadaan, halutaan eniten. Siksi korvikkeen on tärkeää olla vähintään yhtä haluttavaa.

Joskus helpointa on pilkkoa muutokset osiin ja lähteä pala kerrallaan rakentamaan uusia toimintamalleja. Onnistumista lisää tavoitteiden mitoittaminen arkielämän haasteisiin, kuten kiireeseen, stressiin, väsymykseen, aikataulumuutoksiin. Kaikkea emme voi etukäteen tietää ja suunnitella, mutta todennäköistä on, että huonojakin päiviä sattuu kohdalle. Mikään kiire ei ole, on hyvä muistaa, että elämää on myös edessäpäin ja mitä paremmin asiat sisäistää, sitä paremmin ne kestävät. Kaiken ei tarvitse olla valmista nyt ja heti. Ja voihan olla, että parasta aikaa on itse muutosprosessi, jonka aikana oivalluksia ja ideoiden kypsyttämistä tapahtuu. Se, mitä kaveri tai naapuri tekee, ei välttämättä ole oma juttu ja olennaista nimenomaan on löytää itselle sopivat tavat elää ja olla.

Klinikalla potilaiden kanssa hyödynnetään viikkotavoitteita, sovitaan siis viikko kerrallaan asia tai asioita, joita täytyy muuttaa tai vahvistaa toipumista ja tervettä elämäntapaa tukeviksi. Tavoitteet muotoillaan konkreettisiksi, jotta niiden toteuttaminen ja seuranta olisi mahdollisimman yksinkertaista. Toistot auttavat muuttamaan vanhoja tapoja, siksi tavoitetta on tärkeä voida toteuttaa päivittäin tai useamman kerran viikossa. Tavoitteet ovat jokaisen potilaan kohdalla yksilöllisiä, kunkin potilaan lähtökohdat huomioiden. Ja niin tuleekin olla. Kiireellä ja naapurin tavoitteilla ei synny pysyviä tuloksia. Joskus muutosprosessin käynnistymisen kannalta on tärkeää saada ensin onnistumisen kokemuksia, jotta uskallusta riittää jatkaa eteenpäin.

Esimerkiksi havaita, että joskus ei tarvitse muuttaa jo olemassaolevaa, vaan oppia nauttimaan jo olemassaolevasta.

Jatkuva jonkin tavoittelu ja tyytymättömyys nakertavat hyvinvointia. Nykyisessä  hyvinvointiyhteiskunnassamme se on valitettavasti mahdollista, meillä on aikaa ja rahaa eri tavalla kuin aiemmin toteuttaa omia toiveita. 2.7.13 Helsingin Sanomissa julkaistussa artikkelissa “Rumuus on länsimaiden uusi elintasosairaus” todetaan elettävän “kollektiivista itseinhon aikaa”. Vaikuttaa siltä, että eteenpäin on koko ajan mentävä, pyrittävä koko ajan kohti jotakin ja paikallaan oleminen, nykyhetken hyväksyminen, ei ole sallittua. Kaupalliset tahot toki hyötyvät tästä, mutta minkä kustannuksella? 

Muutosten tekeminen vain muutosten tekemisen vuoksi ei tunnu järkevältä vaihtoehdolta ja jos lähtökohtana ei ole itsestä, vaan muuttuvista markkinavoimista, lähtevä muutoksen paine, ei luvassa voi olla kovinkaan kestävää ja pysyvää lopputulosta. Todellisen hyvinvoinnin kannalta tietynlainen ennakoitavuus on tärkeä tekijä, siksi muutokset, olivat ne kuinka positiiviseen lopputulokseen tähtääviä tahansa, ovat stressaavia. Onnistumisen elämyksiä, tukea, positiivista palautetta tarvitaan. Mikäli niitä ei ole saatavilla, voi hyvinkin alkanut muutos lopahtaa, varsinkin jos muutosta tekevä on riippuvainen ulkopuolisista arvioista ja unohtaa itsensä ja omat tarpeensa.

Siksi, muutosta ei pidä tehdä vain koska muutkin tekevät, vaan miettiä omaan elämäntilanteeseen sopivia ratkaisuja, joilla helpottaa ja tuoda piristystä elämään, edes vähän. Positiivisuuden lisääntyminen  ja itseluottamuksen kasvaminen ovat sen verran vahvoja voimavaroja, että niiden avulla voi saavuttaa melkein mitä vain! Näin ollen pienestä voi tulla suurta, kun vain malttaa keskittyä nykyhetkeen ja asettaa tavoitteet realistisiksi.

Suositusten tulkitsemisesta

Kun Atkins toisin tulkittiin...
Niin monta kuin on lukijaa, niin monta on erilaista tulkintaa. Näinhän se menee. Yle Uutisissa 28.4.2013 ravitsemusterapeutti Ursula Schwab Kuopion yliopistollisesta sairaalasta toi esille suomalaisten ja ruotsalaisten omanlaisen karppaustyylin, joka poikkeaa alkuperäisestä ideasta terveyden kannalta merkittävästi.

Kun herra Atkins aikonaan kehitti vähähiilihydraattisen ruokavalionsa, hän ei tarkoittanut korvata viljavalmisteita pelkästään voilla, pekonilla ja juustoilla, vaan esimerkiksi pähkinöillä ja siemenillä, lihan ohella. Lisäksi lihalle hyviä vaihtoehtoja ovat kana ja kala, jota Suomessa suositellaan syötäväksi 2-3 kertaa viikossa. Kun huomioidaan nämä tulkinnalliset erot, näyttävät suomalais-ruotsalaisversiot hurjasti erilaisilta kuin alkuperäiset Atkinsin versiot. Korjausmuutoksilla puolestaan lähennytään valtakunnallisia ravitsemussuosituksia.

Ehkä valtakunnallisissa ravitsemussuosituksissa ei olekaan mitään vikaa?
Haluan muistuttaa suositusten tulkitsemisesta kaksi hyvin tärkeää seikkaa. Ensinnäkin suomalaiset ravitsemussuositukset perustuvat vahvaan tutkimusnäyttöön ja ovat sen vuoksi turvallisia noudattaa. Toiseksi yksilöllisyyttä, rentoutta ja sallivuutta voi toteuttaa suositusten puitteissakin.

Ruokavalio on aina kokonaisuus, mikään yksittäinen elintarvike, yksittäinen ateria tai yksittäisen päivän syömiset eivät pilaa sitä. Lisäksi ruokavalion voi koostaa hyvin moni eri tavoin. Esimerkiksi kasvikset toinen tykkää syödä sellaisenaan, toinen lämpiminä, toinen smoothiena. Kaikki käy.

Kuitupitoisten viljavalmisteiden kirjo on laaja, jokaiselle löytyy jotakin. Yksi tykkää näkkileivästä, toinen tuoreesta, kolmas luottaa puuron voimaan, neljäs lisää mysliä jogurttiinsa. Yhdelle eivät sovi kotimaiset viljat, mutta tattarista ja hirssistä on löytynyt sopivat vaihtoehdot, toinen puolestaan täydentää siemenillä, pähkinöillä ja leseillä kuidunsaantiaan. 

Yksilöllisyyttä
Kokeilkaa. Se, mikä ei sovi kaverille, voi sopia juuri sinulle. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa syödä. Lisäksi vaihtelu kannattaa. Vatsa voi möyriä ja iho kukkia myös yksipuolisesta syömisestä johtuen. Hiilarikammo on valitettavasti rajannut monen ruokavaliosta pois hyviä b-ryhmän vitamiineja ja kuitua sisältäviä viljatuotteita tai vähintään tehnyt niiden syömisestä suurta syntiä, jonka vuoksi koetaan turhaa huonoa omatuntoa.

Nimenomaan turhista rajoitteista, turhista syyllisyydentunteista syntyvät syömisen hallinnan ongelmat. Tiedettehän, minkä itseltään kieltää, sitä enemmän sitä ajattelee...

Rentoutta, sallivuutta
Ruokavalion ajattelemiseen kokonaisuutena sisältyy luonnostaan myös kausittaista vaihtelua.
Viikonloppuaamun voi aloittaa korvapuustilla ja kahvilla peruspuuron sijaan. Lounaaksi voi hakea pikaruokaa, sopia välipalatreffit kahvilaan, leipoa iltapalaksi pannukakkua. Juhlapyhinä saa herkutella monensortin särpimin. Kunhan arki ei ole ainaista juhlaa.

Itse asiassa rutiinien rikkominen on joskus paras tapa jaksaa huolehtia perusasioista eli säännöllisestä ateriarytmistä, värikkäistä aterioista, riittävistä annoskoista - asioilla, joilla todellisuudessa on väliä. Sitä ei ole yksittäisillä ottamisilla/jättämisillä.

Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää

Nyt näyttää menevän puurot ja vellit sekaisin sen suhteen, mikä on todellista terveyttä ja mikä vain näyttää hyvältä. Tällä viittaan nyt vallalla olevaan strong is the new skinny - muoti-ilmiöön, laihuuden sijaan lihaksikkuuteen pyrkimiseen.

Ilmiön taustalla on ajatus henkisen voiman lisääntymisestä fyysisen voiman kasvaessa, jolloin nainen ei enää olisi perinteisesti se heikompi sukupuoli. Myös laihduttamisen sanotaan helpottuvan, kun vähentämisen sijaan keskitytään lisäämiseen, niin toistojen ja painojen kuin syömisen osalta. Erityisesti proteiinin saantia korostetaan.

Työ menee harrastamisen edelle... vai miten se meni?
Kuulostaa hyvältä.. vai?  Voiko hehkutusten takana olla jotakin ongelmallista?

Kyllä voi. Ensinnäkään ulkonäköpaineet eivät ainakaan helpotu villityksen myötä, edelleenkin etsitään sitä täydellisintä vartaloa, joka kehon ja ruokavalion muovaamiseen ohjaavalla lehden tai televisio-ohjelman juontajalla (muka) on.

Ulkonäköpaineet ovat voineet jopa kasvaa, kiitos uusien tositv-formaattien ja kuntoilumuotojen mainostamisen. Nyt on käytävä salilla ihan tosissaan, kuljetettava proteiinipatukoita ja - juomia laukussa, unohdettava perunat lautaselta ja ostettava erityiserikoisspeciaalikapseleita netistä (kun ei tuttu kauppa tai apteekki niitä myy). Käy jo ihan työstä!

Voi vain näyttää hyvältä tai voi näyttää hyvältä ja voida hyvin
Faktaa on, että yksilöllisesti eroista johtuen samoilla ohjeistuksilla ei ole tule samannäköistä lopputulosta, vaikka kuinka yrittäisi. Eikä kyllä tarvitsekaan.  Pitää muistaa, että se liikkumistapa tai ruokavalio, joka toiselle tuottaa hyvää mieltä, voi olla stressaavaa toiselle. Ja tietynlainen ulkonäkö ei välttämättä edes miellytä toista, vaikka itseä miellyttäisikin. Lisäksi ulkonäkö ei vielä kerro hyvinvoinnista tai hyvästä toimintakyvystä. Miltä pinta näyttää, ei kerro, mitä elämä on pinnan alla.

Hyvä henkinen ja fyysinen toimintakyky on loppujen lopuksi todellista terveyttä. Se, miten jaksaa arjessa, niin kotona, töissä, koulussa, kaupassa, harrastuksissa, kertoo enemmän kuin lihaserottuvuus tai rasvaprosentti. Tai purkkien määrä kaapissa. Hauiksen ympärysmitta ja six pack eivät kerro, miten ihminen voi kokonaisuudessaan, fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti.

Hyvinvointia nyt ja tulevaisuudessa?
Tärkeämpiä mittareita ovat muun muassa millainen on yleinen vireystila ja mieliala, kuinka hyvin jaksaa tehdä kotityöt/ työskennellä/ opiskella/ harrastaa/ leikkiä lasten kanssa, kuinka hyvin nukkuu, millainen stressinsietokyky on, kuinka elimistön hormonitoiminta, ruoansulatus, vastustuskyky pelaa, kuinka sosiaaliset suhteet voivat, miten suhtautuu elämään, ruokaan, syömiseen, liikkumiseen, miten hyvin muistaa, pystyy keskittymään, rauhoittumaan.

Ja olennaista on toimintakyvyn kestävyys, siis se, mikä tilanne on vuoden tai kymmenen vuoden päästä, jaksaako itse vielä eläkeikäisenäkin pärjätä itsenäisesti. 

Tiukka kroppa ei kerro esimerkiksi missä kunnossa nivelet ovat, millaista kehon liikkuvuus on ja kuinka hyvin henkilön fyysinen ja henkinen suorituskyky kestää salin ja kuvaustilanteen ulkopuolella. Kuitenkin juuri näistä asioista todellisessa terveydessä on kyse.

Sallittu tapa sairastaa?
Suhtautuminen syömiseen, liikkumiseen ja omaan kehoon voi vääristyä, tai olla jo vääristynyt, kun lähdetään tavoittelemaan tietynlaista vartalomallia. Valitettavasti fitness-buumi voi  toimia yleisesti hyväksytympänä häiriönä, jopa sairastamisen keinona. Pidetäänhän kuntoilua yleensä hyvänä asiana, mitä se terveille ihmisille onkin, tiettyyn pisteeseen asti.

Ruokavaliorajoitukset ja runsaat liikkumiset voivat näyttäytyä  tavoitteellisen treenaamisen muotona, jolloin siihen puuttuminen on vaikeampaa. Kuitenkin silmät ja korvat on syytä pitää avoimina ja mieli kriittisenä, jos lähipiirissä alkaa esiintyä poikkeuksellista treeni-intoa, tarkkaa ruokavaliota ja niiden vuoksi eristäytymistä muista.

Jo syömishäiriötä sairastavalle tietyillä ehdoilla tapahtuva oman kehon hyväksyminen ja rennompi syöminen voivat olla vain uusia kontrollointikeinoja, jotka antavat näennäisen tunteen toipumisesta. Suhtautumistapa asioihin voi silti edelleen olla mustavalkoinen ja epärealistinen.

Pohdittavaksi
Buumit tulevat ja buumit menevät. Se kannattaa pitää mielessä, kun seuraavan kerran lataat päivän pilleri- ja jauhearsenaalia laukkuun. Mieti, onko kyseessä sellainen elämäntapa, jota haluat ja pystyt noudattamaan vielä vuoden tai kahden päästä? Koetko saavasi rahoillesi ja vaivannäöllesi vastetta? Oletko todellakin vahvempi kaikilta osin?  Vai tavoitteletko itsesi ja muiden hyväksyntää pakonomaisesti stressin nakertaessa sisuskaluja? 

Jos vastasit viimeiseen kysymykseen kyllä, on aika etsiä toinen tapa kokea todellista hyvinvointia. Usko pois, sellaisiakin on :)