I'm back - Pitkästä aikaa blogin äärellä!

Lähemmäs vuosi on kulunut viimeisimmästä postauksesta. Aikaa tuntuu toisaalta kuluneen kauan ja toisaalta ei. Blogi ei suinkaan ole kuollut, se on vain odotellut sopivaa hetkeä koneen äärelle istahtamiselle ja omien ajatusten keräämiselle. Työt ravitsemusterapian parissa ovat jatkuneet entiseen malliin, mutta kaiken kaikkiaan kulunut vuosi on ollut hyvin tapahtumarikasta ja verottaneet siten blogin ajattelulta aikaa ja voimavaroja. Ei kuitenkaan hätää, positiivisia asioita ovat olleet suurelta osin, ehkä niistä myöhemmin lisää ;). Paljon on ehtinyt tapahtua ravitsemusrintamallakin ja hyvin ovat jo muut bloggaajat (mm. Pronutritionist, Dulledoff, Katri ja Lensku, Pöperöproffa) heijastaneet postauksissaan ajankohtaisia aiheita. Nyt minäkin palaan aktiivisemmin mukaan someen.

Kieltämättä tauon aikana blogi on ajoittain ollut mielessä tyyliin "pitäisi" postata useammin, "pitäisi" olla aktiivisempi, "pitäisi" uusia blogin ulkonäköä yms. Välillä on ollut huono omatunto, välillä koko blogia ei ole muistanut ajatellakaan. Elämä on siis vienyt mennessään. Olen kuitenkin näihin "pitäisi" ajatuksiin kulloinkin hetkeksi pysähtynyt ja oikeasti miettinyt, miksi näin on ja mistä kyseiset tunteet heräävät. Yleisesti syynä on ollut ristiriitoja itselle tärkeiden asioiden välillä, kaikkea ei vain voi ehtiä ja jaksaa. Jokin muu on ollut sillä hetkellä olennaisempaa tai enemmän pinnalla muuten. Kirjoittaminen on ollut aina minulle mieluista, mutta kirjoittamisessa näkyy kyllä herkästi se,  jos ei ole oikeasti läsnä teksteissään enkä ole halunnut tehdä kirjottamisesta ja blogin pitämisestä pakkopullaa. "Pitäisi" ajatukset vievät herkästi tekemisen ilon eikä lopputulos ole välttämättä sen arvoista. Olen ajatellut, että jatkan blogin parissa, kun olen siinä todella läsnä.

Ja tänään se päivä koitti.

Itse asiassa sama ilmiö liittyy moneen muuhunkin asiaan. Tällä viikolla olen aloittanut jo PITKÄÄN (oikeasti PITKÄÄN)  mielessä ja puheissa olleen asunnon pintaremontoimisen, maalannut siis seiniä ja vähän tapetoinut. Aloittaminen oli se vaikein pala, vauhtiin päästyäni olen huomannut sen olevan kivaa ja innostus on kasvanut entisestään. Olen positiivisesti yllättynyt siitä, että minähän osaan, kun vain yritän ja teen. Ja omaa kädenjälkeä on kiva katsoa. Aikaa toki on kulunut, enemmän kuin osasin odottaa, ja valmista työnjälkeä ja siistittyä kotia odotan kovasti. Pari lomapäivää tuli todella tarpeeseen tämän projektin käynnistämiseksi. Toisaalta, parempina hetkinä yritän ajatella kaaoksen olevan eniten omassa mielessäni ja ettei minulla ole loppujen lopuksi mikään kiire projektini kanssa. Perusarkea ehtii kyllä elää. Tunnustettakoon, että ihan näin positiivisesti en kykene iltaisin väsyneenä ajattelemaan, silloin onkin parasta lopettaa hommat, katsoa jotakin mieluisaa sarjaa netistä ja siirtyä nukkumaan (kun vain malttaisi ;) ). Onneksi miesystäväni jaksaa kannustaa ja pahimmat kiukunpuuskat katoavat aika nopeasti. Hyvä muistutus siitä, kuinka tärkeää tukiverkoston olemassaolo on asiassa kuin asiassa!

En suinkaan ole "pitäisi" asioideni kanssa yksin. Valitettavasti. Ihmisten kanssa keskustellessa sana "pitäisi" nousee usein esille niin nykyhetken arkisiin kuin menneisyyteen ja tulevaisuuteen liittyen. "Pitäisi" siivota, silittää, hakea lapsi tarhasta, käydä kaupassa, tehdään ruokaa, mennä aiemmin nukkumaan, herätä aiemmin, liikkua, syödä, saunoa, lukea sähköpostit, remontoida, tulostaa, kopioida, järjestää kansiot.  Huoh, miten kuulostaa työläältä! Eikö? On kuitenkin totta, että joitakin asioita vain PITÄÄ tehdä, esimerkiksi käydä töissä palkan saamiseksi, noudattaa liikennesääntöjä, nukkua jaksaakseen, mutta kyllä me ihmiset aika usein puhumme myös lämpimiksemme asioista, joista vain haaveilemme.

 "Pitäisi" asioita kohtaan nousee herkästi aloittamisen vaikeus, niistä tulee siis suurempia kuin ne oikeasti ovat. Ja suureneminen tapahtuu nimenomaan omassa mielessä. Pohjimmiltaan tekemisen aloittamisen helppous tai vaikeus on nimenomaan omassa mielessä, ei ympäristössä eikä muissa ihmisissä. Haasteet, esteet ja vaikeudet ovat omassa mielessä, omassa arvomaailmassa, omissa prioriteeteissa. Aikaa löytyy kyllä asioihin, joita OIKEASTI haluaa tehdä. Ajankäyttö on sitten eri asia, miten päivänsä kukin ajallisesti järjestää. Mikäli arvostat esimerkiksi tv:n katselua, ulkoilua, työntekoa, ystävien tapaamista yms. enemmän kuin vaikkapa perusteellista viikkosiivousta, sitten se on niin. Se ei tarkoita, ettetkö ehtisi siivota lainkaan, se vain tarkoittaa, että siivoukselle jää vähemmän aikaa ja sekin vain on niin. Lopputulos ei välttämättä ole huonompi, mutta se voi olla erilainen kuin mitä alun perin toivot. Vika on siis toiveiden epärealistisuudessa. Ja siinä, että halutaan saada valmista lopputulosta nopeasti. Uskon, että esimerkiksi oma remonttiprojektini olisi jo ohi, jos vain olisin tarttunut asiaan aiemmin pienissä paloissa, enkä jättänyt kaikkea kerralla tehtäväksi. Toisaalta, joskus parhaiten asiat saa hoidettua, kun tarttuu toimeen pienessä (tai isommassa) "NYT!"- asennekuohussa... Pääasia, että asiat tulevat hoidettua.

Ja asenne ratkaisee myös. Jos ajattelee "etten pysty", "en osaa", "ei siitä kuitenkaan tule mitään", "en ehdi", "en jaksa", "en viitsi", niin takuuvarmasti into lopahtaa. Negatiivisuus on pahin aika- ja voimavarasyöppö. Siihen tulee usein itsekin sorruttua ihan huomaamatta, niin automaattista se on. Jälkikäteen tulee sitten hölmö olo, kun saakin hoidettua rästiin jääneitä hommia, eivätkä ne vaatineetkaan vuorien siirtämistä. Näistä kokemuksista, ristiriidoista huolimatta kynnysten ylittämisistä ja pienemmistä tai isommista onnistumisista, syntyy sitten oivalluksia myöhemmin hyödynnettäväksi ja ne kasvattavat itsetuntoa. Myönteisempää "minähän pystyn" asennetta, ehkä oman vaativuusriman laskemista ja uskallusta kohdata epämukavuusalueelle siirtymisestä syntyviä tunteita tarvitaan, kun kohdataan uutta ja tuntematonta tai vaikka hoidettaisiin "vain" tiskipino väsyneenä arki-illan päätteeksi, vaikka sohvalle jumittautuminen tuntuisikin ensi alkuun NIIN paljon paremmalta vaihtoehdolta.

Tällaisia asioita olen tällä viikolla mietiskellyt ja näiden mietteiden jakamisen myötä aktivoinut taas blogini. Tervetuloa jälleen mukaan!

Perjantaisin terveisin Katja

Negatiivisuus sairastuttaa

Negatiivisesta kultturiperimästämme

Mieti hetki omalla kohdallasi…

Mistä keskustelet naapureiden, työkavereiden, ystäviesi kanssa? Kun menet kotiin työpäivän jälkeen, mistä asioista kerrot puolisollesi? Kun luet lehteä tai katsot televisiota, mitkä otsikot ja uutisjutut pomppaavat silmillesi?

En ylläty, jos teemat ovat negatiivisia. Synkiltä ja alakuloisilta viesteiltä ei voi ympäristössämme välttyä. Käsittelen työssäni syömishäiriötä sairastavien kanssa sairaudelle ominaista negatiivista ajattelumaailmaa ja sen aiheuttamia tulkintoja ja käyttäytymismalleja. Näitä malleja tunnistan myös sellaisilla henkilöillä, joilla ei ole diagnosoitua sairautta.

Tästä näkökulmasta tarkasteltuna sairastuminen ei olisi vain yksilön ominaisuus, vaan yhteisesti jaettava kulttuuriperintö, josta osa saa enemmän, osa vähemmän. Osa diagnosoidaan, osa ei. Toiset ovat synnynnäisesti herkempiä ympäristön viesteille kuin toiset.

Ongelmia ja pahaa oloa on todellisuudessa enemmän kuin on esimerkiksi diagnosoituja syömishäiriöitä sairastavia, puhumattakaan muista sairauksista, joissa negatiivinen ajatusmaailma on osana. Tällainen on liitetty esimerkiksi masennukseen, sydän- ja verisuonitauteihin, tyypin 2. diabetekseen.

Negatiivinen kierre
Negatiivinen ajattelu lisää negatiivisia tunnetiloja, psyykkistä pahaa oloa ja se yksinkertaisesti lamaannuttaa. Negatiivisuus ruokkii itse itseään, kerää ympärilleen lisää negatiivisuutta.

Oletko havainnut surullisena ollessasi miettiväsi herkemmin huonoja kokemuksia, negatiivisia asioita ja toivottomuus sen kuin kasvaa? Tuntuuko päivä menevän huonosti, jos olet jo aamulla ollut huonolla tuulella?

Henkisen ja fyysisen puolen yhteydestä kertoo esimerkiksi lihaksiston ja mielialan kytkeytyminen toisiinsa siten, että matala mieliala heikentää ryhtiä ja huono ryhti heikentää mielialaa. Myös ruoansulatuskanavan toiminta heijastaa mielialaa ja tunnetiloja. Toiminnalliset vatsavaivat ovat yleistyneet samalla kun yhteiskunnassa kiire ja paineet ovat lisääntyneet. Sattumaako? Tuskin.

Apuna positiiviset ajatukset
Vaihtoehtona on positiivinen ajattelutapa, sillä positiivisuus lisää psyykkistä hyvinvointia ja auttaa toipumaan negatiivisen ajattelumaailman seurauksista. Kuten negatiivisuudelle on jo annettu, myös positiivisuudelle tulisi antaa enemmän tilaa ja ääntä. Sen voi aloittaa itsestään vaikka heti.

Kun aamulla heräät, voit päättää itse, laitatko päähäsi mustat, negatiiviset lasit vai värikkäät, positiiviset lasit, joiden läpi alkavaa päivää katsot. Näetkö ulkona synkän syksysään vai kuulaan kauniin syysaamun? Mietitkö jo aamulla, mitä kaikkea pakollista on ohjelmassa vai keskitytkö käsillä olevaan hetkeen ja annat sille mahdollisuuden muodostua hyväksi? Luetko naistenlehdestä syyllistyen, mitkä asiat sinun kohdalle eivät toteudu vai onko se sinulle pelkästään ajankulua?

Suomalaisia sananlaskuja- pelkkää puhettako?
Kyse ei ole todellisuuden värittämisestä, vaan suhtautumistavasta, tavasta katsoa maailmaa. Suhtautumistavalla luodaan puitteita omalle elämälle ja sen suunnalle. Eli ihan pikkuasiasta ei puhuta. Vanha sanonta “Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan” kuvaa hyvin asian ydintä, samoin sanonta “sitä saa mitä tilaa”.

Ajatukset tuottavat kaltaisiaan tekoja, kokemuksia ja havaintoja.

Kolikolla on aina kaksi puolta. Kokeile yhden päivän ajan tietoisesti nähdä itsessäsi, puolisossasi, lapsissasi, työkavereissasi valittamisen ja harmittelun sijaan hyviä puolia. Se voi vaatia paljonkin työtä, aktiivista ajatustyöskentelyä, mutta on mahdollista ja palkitsee hyvillä fiiliksillä. Positiivisuus antaa voimaa, “mennä vaikka läpi harmaan kiven”.