torstai 20. helmikuuta 2014

Riippuvuus on yhteinen ongelma

Alkoholi. Huumeet. Tupakka. Pelit. Läheisyys. Seksi. Ostaminen. Ruoka. Syöminen. Syömättömyys.

Tässä lueteltuna muutamia yleisesti tunnettuja riippuvuuden välineitä.

Korvikkeita hengen köyhyydelle, kirjoitti Jani Kaaro Helsingin Sanomissa 17.2.2014. Eivät tuota huumaavan addiktioivaa vaikutusta isoinakaan annoksina ilman henkisestä kivusta kärsimistä, kokemusta juurettomuudesta, joukkoon kuulumattomuuden tunnetta. Riippuvuuden välineen käyttö ei perustukaan fyysiselle, vaan psyykkiselle tarpeelle. Eivätkä käyttäjät olekaan heikkoja, kurittomia, kevytkenkäisiä, huomionhakuisia tai perinteisesti ajateltuina mielihyvähakuisia arjesta irtautujia, vaan taustalla on oikeasti jotain syvällisempää, koko yhteiskuntaa koskettavaa sanomaa. Kaaro puhuu "kodista", oman elämäntavan ja yhteisön löytämisestä, hyväksytyksi tulemisen tunteesta addiktion avulla.

Lopeta tupakointi. Älä juo. Älä syö niin paljon. Älä pelleile ruoalla.

Irti riippuvuudesta.

Mutta kuka haluaisi luopua kodistaan?

Ollaan isojen asioiden äärellä.

Työssäni syömishäiriötä sairastavien parissa tämä ajatus johonkin kuulumisesta ja itsensä hyväksymisestä sairastamalla on läsnä koko ajan. Se näkyy epävarmuutena luopua oireilusta, esimerkiksi pakonomaisesta laihduttamisesta, liikkumisesta, ahmimisesta ja oksentamisesta, vaikka olo olisi kuinka huono ja hutera. Se näkyy ahdistuksen ja pelon kasvamisena oireiluun puututtaessa, luopumisen tuottamana suruna ja apatiana. Ja kaiken oirekäyttäytymisen alta alkaa hoidon myötä paljastumaan syitä sairastumiselle, kuten hauras itsetunto, itsensä pitäminen huonona ja epäonnistuneena, hallinnan tunteen tarve stressaavassa ja kuormittavassa elämäntilanteessa, tunteiden käsittelyn vaikeus.

Syömishäiriöön sairastuneet ovat synnynnäisesti  erityisherkkiä ja tämä piirre tekee heistä haavoittuvaisia ympäristön paineille, odotuksille, kommenteille, arvostelulle, vertailulle, ihmissuhteissa tapahtuville kolauksille. He voivat olla vaativia itselleen ja läheisilleen, epävarmoja samalla kovan roolia esittäen, epäileviä ja huonosti ihmisiin luottavia samalla kovasti turvaa ja hyväksyntää muista etsien. Sanalla sanoen hukassa.

Juuri näitä elementtejä, joihin herkät yksilöt reagoivat, nyky-yhteiskunta suorastaan pursuaa pätkätöiden, työttömyyden, talousvaikeuksien, kiireen ja epärealisten ihanteiden aikakaudella.

Toisaalta, sairastuneet ovat äärimmäisen ihania ihmisiä. He voivat ovat suvaitsevaisia, hyväntahtoisia, empaattisia, sovittelevia,  luovia, tunteiden ja ajatusten tulkitsijoita.  He voivat itsensä vahingoittamisen sijaan kanavoida herkkyyttään loistamalla näyttämön lavalla, kirjoittamalla koskettavia tarinoita, maalaamalla elämänmakuisia tauluja, kuuntelemalla huolia ja auttamalla hädässä olevia. He tarjoavat sisältöä elämään.He ovat tärkeä palanen lajimme säilymisen ja yleisen tasapainon kannalta.

Siksi riippuvuudet eivät ole vain yksilön oma asia, se on yhteinen ongelma, johon tulee puuttua, hoitaa. Tuomitsematta. Sillä muiden vastuulla on auttaa silloin, kun sairastuneet itse eivät jaksa. Muiden tehtävänä on luoda uskoa ja toivoa uuden kodin löytämiseen. Uskokaa pois, toivuttuaan he kyllä huolehtivat vastaavasti muista.






 

3 kommenttia:

  1. Katja, ihanasti kirjoitettu :)

    VastaaPoista
  2. Komppaan, ihanasti ja osuvaisesti kirjoitettu. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos palautteesta :). Työn myötä on moni asia elämässä alkanut näyttäytymään uudesta näkökulmasta, tiedon ja käytännön kokemuksen myötä. Asiat eivät todellakaan usein ole niin mustavalkoisia kuin annetaan ymmärtää. Esimerkiksi naistelehdet, mainokset, iltapäivälehdet ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka muovata lukijoidensa maailmankuvaa tiettyyn haluttuun suuntaan. Vaikkapa painonhallinnasta annetaan yksinkertainen kuva tai julkkisten elämästä, rikoksista. Valitettavasti näiden tarinoiden myötä muovautuu kasvavan nuoren käsitys siitä, millainen pitää olla, mitä elämän tulisi olla, miltä sen tulisi tuntua ja että kaikki sopii kaikille. Eivät toki kaikki ole herkkiä lukemalleen ja näkemälleen, en halua itsekään yleistää, mutta jostakin paha olo jo lapsissa kumpuaa. Eikä se ole heidän vikansa.

    VastaaPoista