Jauhelihakeitto meets punajuuri ja jämät

Arkituunaukset jatkuvat: Väriä marraskuun loppuun ruoista ja leivonnasta.

Eilen jauhelihapaketti pakkasesta kohtasi kattilassa kuuman veden, perunoita, porkkanoita ja pari punajuurta, ketsuppipullon pohjat, palan fetajuustoa ja edamin jämät. Suola ja pippuri riittivät lisämausteiksi. Aikaa keitoksen valmistumiseen annoin reilummin kuin tavallisesti, jotta punajuuret ehtivät pehmetä. Yön yli jääkaapissa tekeytymisen jälkeen punalieminen keitto oli valmis nautittavaksi suolakurkuilla höystettynä. Suosittelen!

Sunnuntaina leivoin kasvisfetapiirakkaa (ohje täältä), jonka mieheni risti "ruohopiirakaksi" :D. 

Olen kovasti tykästynnyt kyseiseen blogiin, josta piirakan ohjeen nappasin. Oli tarvetta fodmap-rajoitteille tai ei, se tarjoaa kauniita kuvia ja raikkaita ideoita ruoanlaittoon ja leivontaan, aamupaloille, välipaloille, iltapaloille ja juhlatarjottaviksi.  Suolainen piirakka kera salaatin on hyvä vaihtoehto arki-iltapalojen perusetille leipää + jogurttia. Varsinkin näin pimeinä loppusyksyn- alkavan talven aikana keho suorastaan huutaa värikkäitä ruokia tarjoamaan vitamiineja ja silmäniloa. Granaattiomena on nyt parhaimmillaan ja edullisimmillaan, joten sitä löytyy nyt meillä oikeastaan joka salaatista (ja pöydiltä, hedelmästä kun tirskuu verenpunaista mehua…). Raikkaanmakea kombo syntyy vaikkapa romaine-salaatista, kirsikkatomaateista ja granaattiomenan siemenistä öljylorauksen kera. 

Jos granaattiomena on vielä sinulle uusi tuttavuus, kipaisehan kaupan kautta ja perehdy tuon ulkoapäin rujon ja aika vaatimattoman näköisen hedelmän herkulliseen sisältöön. Avaaminen ja siementen ulossaaminen on oma prosessinsa :D. Tämän linkin avulla selviät kuitenkin hommasta suhteellisen vaivatta :) 

Tuunamisiin!

Torstaipäivän helppoa ja nopeaa ruokaa

Suosin arkena nopeita ruokia. 
Koulutustausta, lukuisat reseptikokeilut ja kokkiohjelmien seuraaminen vuosien varrella ovat yhdessä välillä hyvin kiireisen arjen kanssa muovanneet minusta hyvin yksinkertaisen ruoanlaittajan. Koska haluan syödä hyvin ja monipuolisesti, mutta silti käyttää aikaani muuallakin kuin kaupassa ja keittiössä, on ollut pakko oppia kehittämään aterioita, jotka syntyvät hetkessä tai vaativat max.puoli tuntia.

Tänään kehitin kanasta ja vihreistä kasviksista uunissa päivällisen. Sivelin maustamattomat fileet itsetehdyllä mausteseoksella, johon tuli reiluja lorauksia öliiviöljyä, pari ruiskausta sitruunamehua, suolaa, mustapippuria, espanjasta tuotua paprikajauhetta (joka on äkäisempää kuin suomiversio) ja kuivattua ruohosipulia. Pilkoin reiluiksi lohkoiksi kesäkurpitsaa ja paprikaa ja paloittelin tuoretta parsakaalta joukkoon. Hieman suolaa ja oliiviöljyä ja kasvikset kanojen joukkoon. Paistoin hieman keskitasoa ylempänä 225 asteessa 15 minuuttia.

Ateriaa täydensin vielä tuoreella tomaatilla sekä juustoleivillä (eivät kuvassa). Alunperin aterialle tarkoitettu kermaviili (maustamaton jogurtti olisi myös käynyt) unohtui siinä tohinassa :D. Onneksi kanat olivat ihanan pehmeitä öljyn suojellessa kuivumiselta. Sekä alku- että jälkiruokana nautin lisäksi suklaakuorrutettuja marjapalloja Lidlistä.

Ja hommat sujuivat hyvin loppuillan :)

Rakas joulupukki

Nyt alkaa olla monessa perheessa käsillä postiluukusta tipahtaneiden lelulehtien ja lahjatoiveiden esittämisen aika. Tyttö- tai poikakaverille mietitään The Joululahjaa ja joulunviettoa suunnittellaan joissain kodeissa jo täyttä häkää. Ovathan kauppoihinkin jo ilmestyneet konvehdit, glögit ja muut jouluhärpäkkeet.

Joulu on ihanaa aikaa, mutta en pidä jouluun liittyvästä kaupallisesta hössötyksestä ja materialismista. Puhumattakaan sen tuomasta turhasta stressistä. Minulle joulu merkitsee lunta ja pakkasta, kynttilöitä, musiikkia, läheisten kanssa ajan viettämistä, rauhoittumista arjen keskellä. Valitettavasti valkeus ei enää nykyjouluissa ole itsestäänselvää, mutta onneksi kaikki muu on saatavilla halutessa.

Omien lahjatoiveiden sijaan pääpaino on antamisen ilossa. Ei tavaroiden määrässä tai hinnassa, vaan mielihyvän tuottamisessa toiselle. Siksi olen ylipäätään lahjoissa siirtynyt suosimaan palveluiden, ja yllätyksien tarjoamista toiselle. Kukkalähetyksiä, hierontoja, ravintolakäyntejä, lahjakortteja yms. vähemmän arkisia asioita. Ruokalahjat ovat mielestäni aina olleet ihania. Kauniin korin sisälle voi ujuttaa sekä peruselintarvikkeita että luksustuotteita, molemmat toimivat. Käytännöllisyys ei poissulje esteettisyyttä tai ajatusta. Lahjan arvoa ei voi näin mitata pelkästään rahalla.

Joululahjojen antamisen voi viedä vielä astetta syvemmälle tasolle. Kävin eilen Rossossa ja siellä oli esillä esimerkki kirjeestä joulupukille, jossa toivottiin hyvään elämään liittyviä asioita itselle. Ei rahalla ostettavia, ei valmistettavia, ei suoritettavia, vaan esimerkiksi pitkäaikaisen työpaikan saamiseen tai puolison löytämiseen liittyviä haaveita. Välttämättä pukki ei niitä tälle joulua ehdi tuomaan, mutta todennäköisemmin tulemme saamaan elämämme aikana asioita, joita olemme lausuneet ääneen. Koskaan ei voi tietää, kuka ne kuulee ;)

Sen sijaan, että odottaisit uuteen vuoteen ja lupausten antamiseen, voit aloittaa ensi vuoteen valmistautumisen jo ennen joulua. Mitä sinä joulupukilta haluaisit toivoa?

Sinä ja minä, median valoissa

Olimme tänään klinikan toiminnanjohtajan Marjon kanssa yläasteella pitämässä työpajaa aiheesta medialukutaito. Vajaan tunnin kestävissä sessioissa kävime tiivisti läpi tärkeimpiä huomioitavia asioita liittyen erityisesti mainoksiin, otsikoihin, kuvankäsittelyyn ja terveysaiheisiin artikkeleihin esimerkkien kautta. Kun ajattelen omaa yläasteaikaani noin 15 vuotta sitten ja vertaan nykypäivään, on homma muuttunut ihan mielettömästi! Netti esimerkiksi ei ollut läheskään niin yleisessä käytössä tiedonhaku- tai viihdemielessä kuin nykyään. Kun erityisesti sosiaalinen media on laajentunut (ennen taisi olla lähinnä kiss.fm:n chattikanavat ja irc-galleria?), tarvitaan vahvemmin taitoa nähdä luetun ja kirjoitetun taakse, kritiittisyyttä, tekijä kun voi olla kuka tahansa, millä motiivilla tahansa. Uutta informaatiota kaikenlaisista aiheista syntyy koko ajan. Kaiken sen tietotulvan keskellä voi olla vaikea pitää päätä kylmänä.

Kuvat ja niiden rooli mielenkiinnon ja mielikuvien herättäjänä nousivat vahvasti esille. Kuvankäsittelyn yhteydessä toimme esille erilaisia valokuvausolosuhteisiin, kameran ominaisuuksiin sekä kuvattavan ehostamiseen liittyviä tekniikoita, joilla saadaan aikaan halutunhaluinen lopputulos, usein illuusio täydellisyydestä, jota sitten myydään kuluttajalle. Sinällään tässä ei ole mitään uutta, näin markkinavoimat ovat aina toimineet, mutta kaupanpäällisinä tarjotaan syyllisyyttä, huonommuuden tunnetta ja tyytymättömyyttä, joka ei ole enää nykyisissä määrin viatonta. Ei, elleivät siitä ole kaikki lukijat tietoisia. Ja harvemmin ovat. Vai ajatteletko sinä tietoisesti suosikkiblogiasi selatessasi tai meikkimainosta katsoessasi, kuinka näkemäsi voi olla useiden tuntien harkitusti mietitty lopputulos? Tuskin, sillä sitä ennen ehtii alitajunnassamme yleensä jo syntyä erilaisia tunteita kateudesta hyvään mieleen, itsensä vertailua ja tarvetta muutokseen, halua olla kuin tuo toinen, saada hänen elämänsä, se kansikuvakatse tai -vartalo. Emme pohdi sen syvemmin, mitä kaikkea kuvassa oleva malli, tuttu tai tuntematon, oikeasti kokee tai pohtii kuvaushetkellä ja mitä tapahtuu kuvaussession päätyttyä. Näemme vain sen ikuistetun hetken, joka meidän halutaankin näkevän.

Tästä on jo vuosia, kun Dove julkaisi mainion esimerkin tähän aiheeseen liittyen. Oletteko nähneet jo alla olevan pätkän, jossa tuikitavallinen nainen meikataan ja fotoshopataan näyttäväksi malliksi? Seuraavan kerran, kun näette kosmetiikka- tai vaikkapa terveyteen liittyvän mainoksen, palauttakaa tämä video mieliinne. Muistakaa, että se tunne, joka teissä ehti herätä ennen tietoista päätöstä nähdä mainoksen taakse, on etukäteen suunniteltu ja tehkää osto- tai muutospäätös vasta sitten.

Hyvää alkanutta marraskuista viikkoa! 

Voimavarana uteliaisuus

Pohdin ajoittain positiivista elämänasennetta. Sitä, miten se syntyy ja miten sitä voisi saada enemmän ja enemmän. Positiivinen asenne kun liitetään parempaan terveyteen, unelmien toteutumiseen ja menestymiseen elämässä. Eräs tällä viikolla kuulemani sana kiinnitti huomioni ja luulen keksineeni ratkaisun, ainakin osittain. Uteliaisuus.

Positiivinen pedagogiikka

TV-ohjelmassa Ensitreffit alttarilla oli viime tiistaina aiheena kommunikaatio parisuhteessa. Olen usein miettinyt ohjelmaa katsoessa, että asiantuntijoiden vinkit ja näkökulmat sopivat muuhunkin kuin parisuhteeseen.  Psykologi Mikael Saarinen puhui erilaisista kommunkikaatiotavoista ja kommunkikaation vaikeutumisesta silloin, kun jumiudutaan pitämään vain omaa näkökulmaa oikeana eikä haluta edes avartaa omaa katsantokantaa toiseen suuntaan. Tarvittaisiin uteliaisuutta ottaa selvää, mitä toinen tarkoittaa, mitä toinen tuntee tai ajattelee.

Me ihmiset pidämme herkästi omia ajatuksiamme totena ja tulkitsemme niiden kautta maailmaa. Oma näkemys on kuitenkin oikea vain itselle, joku toinen voi pitää sitä outona, ihmeellisenä, mielenkiintoisena tai jopa vääränä. Elämme siis melkoisessa kuplassa. Mitä jos toistuvasti lyö päätä oman kuplansa seiniin, törmää jatkuvasti kuplan rajoituksiin?  Mitä jos oman kuplan sisällä asiat näyttävät hyvin synkiltä ja negatiiviselta? Tuottavat enemmän pahan kuin hyvän olon tunnetta? Mitä jos haluaa muutosta? Mitä pitää tapahtua?

Olla utelias. Uskaltaa astua oman kuplan ulkopuolelle ja tarkastella, miltä maailma näyttää, kun levittää oman kuplan rajoja, katsoo ehkä jonkun toisen kuplan sisälle. Miettiä edes hetken, miltä eläminen ja oleminen tuntuisi katsomalla asioita toisenlaisesta perspektiivistä, aivan yhtä oikeasta kuin omakin on. Pelkkä ajatusleikki ei maksa mitään, ei vaadi erityisvälineitä  eikä johda vielä mihinkään. Utelias voi olla siis ihan rauhassa.  Utelias voi olla missä vain: kaupan jonossa, matkalla töihin, kyläillessä, shoppaillessa, syödessä, ulkoillessa… Uteliaisuuden tarve voi nousta rauhallisena koti-iltana, tylsänä hetkenä, hektisessä tai stressavassa tilanteessa. Uteliasuus yhdistettynä hetken hengähtämiseen tai jopa lepäämiseen voi auttaa näkemään meneillään olevissa asioissa potentiaalia ja lisätä uskoa selviämiseen.

Itse olen tarvinnut uteliasuutta erityisesti nyt muuton aikana. Arjen eläminen puolivalmiin uuden asunnon ja edellisen asunnon siivoamisen keskellä on todella tarvinnut uteliaisuustaitoja. Itselle uteliaisuus on voimavarana erityisesti silloin, kun asiat eivät mene kuten on tottunut. Keino katsoa hetki hetkeltä, pala kerrallaan, päivä kerrallaan, miten hommat lähtevät rullaamaan. Ainahan voi palata omaan kuplaansa, jos uudet asiat eivät ala miellyttämään, mutta on annettava uudelle myös ensin tilaisuus näyttää antinsa. Ja voin kertoa, ettei se ole aina helppoa. Ei varsinkaan silloin, kun on miljoona asiaa auki, vaatimuksia satelee ulkopuolelta ja oman pään sisältä ja haluaisi saada tasaisemman arjen mahdollisimman nopeasti. Toisaalta, jos jotakin olen itsestäni oppinut, niin sen, etten kauhean kauaa viihdy tasaisessa menossa, vaan kehitän joka tapauksessa itselleni jotakin projektia, jonka parissa aikaa kuluttaa ja jonka kanssa tasapainoilla. Toisin sanoen, itsepähän tilasin menoa ja meininkiä, siitä yritän itseäni (tai puolisoni minua) muistuttaa pahimpina hetkinä :D.  Lisäksi aivot kaipaavat virikkeitä ja muutoksia, uteliaisuudella on siten myös terveysvaikutuksia positiviisemman asenteen lisäksi :)

Be curious, be alive 

Nimimerkillä kokemusta on :D

Uuden äärellä

Muutos on samaan aikaan haikeaa että ihanaa. Olemme muuttamassa miesystäväni kanssa uuteen asuntoon. Muuttopuuhia on jo hiljalleen käynnistelty, ilman kiirettä. Viime viikonloppuna kävimme ihastelemassa puhdasta ja kutsuvaa tyhjyyttä, siivosimme ylimääräisiä pölyjä ja kannoimme ensimmäisiä tavaroita sisään. Vaikka hieman tilavampaa asuntoa on jo pitkään haikailtu ja vanhaa ajoittain jopa kironnut mielessään, liittyy muuttoon silti ristiriitaisia tunteita. Luopumista nykyisen asunnon hyvistä puolista ja samalla uuden asunnon huonompien puolien vastaanottamista.

Tavaroiden pakkaamiseen liittyy myös samanaikaista tarvetta säästää että heittää menemään. Molemmat kun ovat luonteeltaan "säästetään varmuuden vuoksi" ihmisiä, kertyy pientä sälää yllättäviin paikkoihin. Toisaalta turhan jättäminen taakse on keventävää, sekä säilytystilan että mielen kannalta. Olen alkanut ottaa enemmän oppia pikkusiskostani, joka myy tai heittää pois tavaroita, joita ei ole enää hetkeen käyttänyt. Johan sen on itsekin kokemuksesta oppinut, että sitä, mitä ei ole kuukausiin kaivannut, tulee tuskin muistamaan jatkossakaan. Silti, se "mitä jos"-ajattelu hiipii mieleen väkisinkin.

Samankaltainen jossittelu ja uuden kohtaamisen pelko sekä vanhasta luopumisen tuska liittyy varmasti moneen elämäntapamuutokseenkin. Pallotellaan hyötyjä ja haittoja, haluttaisiin rohjeta uskaltaa mennä eteenpäin, mutta samalla edes vähän kiinni pitäminen menneestä tuo turvaa. Kaipa se on ihmiseen sisäänkirjoitettu selviytymismekanismi; uusi kun on tuntematonta aluetta, ehkä epämukavuusaluetta, ainakin hetken.

Yhdessä muuttamisessa (ja muutosten tekemisessä) on se hyvä puoli, että ajatuksiaan ja pelkojaan voi peilata toisen kanssa, uudenlaista arkea haasteineen ja iloineen kokea yhdessä. Vieraassa ympäristössä on ainakin yhdet tutut kasvot. Lisäksi turvaa tuovat hyväksi havaitut omat tavarat, vaatteet, astiat, kirjat ja koriste-esineet. Ne, joilla on tunnearvoa, ehkä lapsuudesta asti. Ulkoisten tekijöiden tuoma turvallisuuden tunne korostuu erityisesti silloin, kun itse on vielä vähän hukassa, epävarma ja vasta opettelee uusia rutiineja. Muistatteko, kuinka tärkeää oli lapsena nukkua tutun pehmolelun vieressä tai kantaa kaulassa syntymäpäivälahjaksi saatua korua äidiltä, kummilta, mummilta tai muulta itselle tärkeältä ihmiseltä? Kuinka tietty muki tai valokuva on kuljettava muutosta toiseen hyvin pakattuna ja miten huojentavalta tuntui asettaa tuo esine uudelle paikalle?

Ei se ole materialismia. Se on osa inhimillistä selviytymisjärjestelmää.

Vaikka taakka kevenee, kun vanhasta luopuu, ei kaikesta tarvitse eikä pidä luopua. Tärkeistä asioista saa pitää kiinni. Niiden avulla uskaltaa ottaa askeleen kohti tuntematonta ja muutoksesta selviää, entistä vahvempana ja viisaampana. Yksin ei myöskään tarvitse pärjätä. Ihminen on sosiaalinen olento, tarvitsee muita tuekseen ja turvakseen. Syntymästä kuolemaan, muutoksen hetkellä, arjen keskellä. Avunpyytäminen ei ole heikkoutta, se on realismia.

Huomaan mieleni jo työstävän tulevaisuudesta mahdollisuuksia, mikä helpottaa siirtymää. Toisin olisi varmasti, jos joutuisin muuttamaan pakosta tai kotiin, johon en halua. Mielen luomien tarinoiden ja mielikuvien merkitys on valtava ja onneksi niihin pystyy vaikuttamaan positiiviisella asenteella. Uskon, että asioilla on tapana järjestyä. Uskon, että tietyt asiat tapahtuvat syystä. Minulle uusi asunto merkitsee muutakin kuin asuinpaikkaa. Minulle se merkitsee uudenlaista perspektiiviä elämään, mahdollisuutta rakentaa jotakin uutta ja parempaa. Saan puhdistaa pöytää ja aloittaa uutta aikakautta. Tämä kortti, tämä tilanne, missä nyt elän, on jo nähty, tiedän, mitä sillä on minulle tarjota. Olen valmis katsomaan uuden kortin.

Biisejä, jotka herättävät ajatuksia

Työni syömishäiriötä sairastavien parissa on vaikuttanut monin tavoin tapaani havainnoida ympäröivää maailmaa. Sitä kuulee ja näkee asioita eri valossa. Ennen Syömishäiriöklinikalla aloittamista en ollut kiinnittänyt huomiota siihen, miten naistenlehtien kansissa laihdutusotsikot suorastaan pyrkivät silmille. Urani aikana olen todella herkistynyt kuulemaan, kuinka kalskahtava kaiku sanalla paino, laihduttaminen ja lihominen on ja allergikseksi olen tullut mm. blogeille, joissa omaa vääristynyttä suhdetta syömiseen ja liikkumiseen korostetaan. Erityisen pahalta puolestaan tuntuu kuulla lasta moitittavan ruokapöydässä ja seurata "nopeasti tuloksia"- ulkonäkötrendien lisäävän stressiä ja syövän toimintakykyä.

Työni vaikuttaa myös siihen, miten tulkitsen erilaisia biisejä. Tietämättä seuraavien biisien tarkkaa syntytaustaa, kuulen niissä paljon syömishäiriötä sairastavan ristiriitaista suhdetta itseensä ja halua päästä sairaudesta irti. Jotkut biisit ovat puolestaan selvästi toipumiseen tarkoitettuja.

Kuunnelkaa seuraavia biisejä näiden ajatusten valossa. Mitä havaitsette? Entä miten te olette kyseiset biisit tulkinneet?'

Sanni: Kokaiini

" Sä oot vahvin huumeeni, hitaasti tapat mut

Tapat mut, tapat mut

Veressä kiehuu, kun sä kosketat

Rinnassa riehuu, kun irrotat

Suhun koukussa, en pääse pakoon

Pidät kasassa, sun takii hajoon"

Sanni: Supernova

"Valintojen maailma, tuijotan tienviittoja

Oikee vaatii luonnetta, väärä on se hauska

Puolikas tupakka, sisko en oo viel koukussa

Hei, ketä mä huijaan, lopetan taas huomenna"

Kaija Koo: Vapaa

"Joku mua piteli siinä

Se oli niin kamalan vahva

Eikä se halunnut päästää irti

Melkein kuin lihaa ja verta

Suurempi vuoria ja merta

Se sellaiseksi kasvoi mun päässä"

Juha Tapio: Kelpaat kelle vain

" Puoltakaan en sun kivusta voi tietää,

sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää

Mut joku aamu mä tiedän sen

Sä heräät huomaamaan

Sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan"

Haloo Helsinki: Kevyempi kantaa hautaan (en löytänyt alkuperäistä, mutta tästä saa ideaa kiinni)

" Oot hyvin pieni,

oot hyvin hauras

On ekat sanat joita kuulet päivittäin

Muttet kuuntele muita

kuin sitä yhtä,

joka käskee painu alemmas ystäväin"

Johanna Kurkela: Ainutlaatuinen

"Kaunis pieni ihminen

Sä olet ainutlaatuinen

Mitä vastaan tuleekaan,

toista sua ei milloinkaan"

Itselle musiikki on erittäin tärkeä voimanlähde, stressinlievittäjä ja viihdyttäjä. Toivottavasti jokainen löytää itselleen voimabiisin haastavan elämäntilanteen keskellä tai silloin, kun tarvitsee "sitä jotakin" lisää elämäänsä.