Riippuvuus on yhteinen ongelma

Alkoholi. Huumeet. Tupakka. Pelit. Läheisyys. Seksi. Ostaminen. Ruoka. Syöminen. Syömättömyys.

Tässä lueteltuna muutamia yleisesti tunnettuja riippuvuuden välineitä.

Korvikkeita hengen köyhyydelle, kirjoitti Jani Kaaro Helsingin Sanomissa 17.2.2014. Eivät tuota huumaavan addiktioivaa vaikutusta isoinakaan annoksina ilman henkisestä kivusta kärsimistä, kokemusta juurettomuudesta, joukkoon kuulumattomuuden tunnetta. Riippuvuuden välineen käyttö ei perustukaan fyysiselle, vaan psyykkiselle tarpeelle. Eivätkä käyttäjät olekaan heikkoja, kurittomia, kevytkenkäisiä, huomionhakuisia tai perinteisesti ajateltuina mielihyvähakuisia arjesta irtautujia, vaan taustalla on oikeasti jotain syvällisempää, koko yhteiskuntaa koskettavaa sanomaa. Kaaro puhuu "kodista", oman elämäntavan ja yhteisön löytämisestä, hyväksytyksi tulemisen tunteesta addiktion avulla.

Lopeta tupakointi. Älä juo. Älä syö niin paljon. Älä pelleile ruoalla.

Irti riippuvuudesta.

Mutta kuka haluaisi luopua kodistaan?

Ollaan isojen asioiden äärellä.

Työssäni syömishäiriötä sairastavien parissa tämä ajatus johonkin kuulumisesta ja itsensä hyväksymisestä sairastamalla on läsnä koko ajan. Se näkyy epävarmuutena luopua oireilusta, esimerkiksi pakonomaisesta laihduttamisesta, liikkumisesta, ahmimisesta ja oksentamisesta, vaikka olo olisi kuinka huono ja hutera. Se näkyy ahdistuksen ja pelon kasvamisena oireiluun puututtaessa, luopumisen tuottamana suruna ja apatiana. Ja kaiken oirekäyttäytymisen alta alkaa hoidon myötä paljastumaan syitä sairastumiselle, kuten hauras itsetunto, itsensä pitäminen huonona ja epäonnistuneena, hallinnan tunteen tarve stressaavassa ja kuormittavassa elämäntilanteessa, tunteiden käsittelyn vaikeus.

Syömishäiriöön sairastuneet ovat synnynnäisesti  erityisherkkiä ja tämä piirre tekee heistä haavoittuvaisia ympäristön paineille, odotuksille, kommenteille, arvostelulle, vertailulle, ihmissuhteissa tapahtuville kolauksille. He voivat olla vaativia itselleen ja läheisilleen, epävarmoja samalla kovan roolia esittäen, epäileviä ja huonosti ihmisiin luottavia samalla kovasti turvaa ja hyväksyntää muista etsien. Sanalla sanoen hukassa.

Juuri näitä elementtejä, joihin herkät yksilöt reagoivat, nyky-yhteiskunta suorastaan pursuaa pätkätöiden, työttömyyden, talousvaikeuksien, kiireen ja epärealisten ihanteiden aikakaudella.

Toisaalta, sairastuneet ovat äärimmäisen ihania ihmisiä. He voivat ovat suvaitsevaisia, hyväntahtoisia, empaattisia, sovittelevia,  luovia, tunteiden ja ajatusten tulkitsijoita.  He voivat itsensä vahingoittamisen sijaan kanavoida herkkyyttään loistamalla näyttämön lavalla, kirjoittamalla koskettavia tarinoita, maalaamalla elämänmakuisia tauluja, kuuntelemalla huolia ja auttamalla hädässä olevia. He tarjoavat sisältöä elämään.He ovat tärkeä palanen lajimme säilymisen ja yleisen tasapainon kannalta.

Siksi riippuvuudet eivät ole vain yksilön oma asia, se on yhteinen ongelma, johon tulee puuttua, hoitaa. Tuomitsematta. Sillä muiden vastuulla on auttaa silloin, kun sairastuneet itse eivät jaksa. Muiden tehtävänä on luoda uskoa ja toivoa uuden kodin löytämiseen. Uskokaa pois, toivuttuaan he kyllä huolehtivat vastaavasti muista.

 

Ollaanko sokerista?

Sokeri puhututtaa. Viimeksi tällä viikolla iltapäivälehdessä kuvattiin perinteisesti sokeripalojen avulla sokerimääriä välipalatuotteissa, kuten jogurteissa. Ilmaisjakelulehdessä kannatettiin sokeririippuvuusklinikan perustamistarvetta Suomeen. Ruotsissa näin kuulemma jo on. Sokeri on leimattu haitalliseksi huumeeksi ja sen koukuttavasta vaikutuksesta varoitetaan isoin otsikoin.

Ravitsemussuositusten mukaan päivittäisestä energiansaannista alle 10% tulisi tulla sokerista. Nollatoleranssista ei siis ole kyse. Finravinto 2012 tutkimuksen mukaan yli 65-vuotiaat pääsevät tavoitteeseen, sitä nuoremmilla saanti on 10% paikkeilla. Vastaavasti miehillä nuoremmillakin saanti jää hieman alle 10%. Melkein suosituksissa siis keskimäärin ollaan. Siis keskimäärin, eli suurkuluttajia ja nollakäyttäjiä voi olla mukana yhtälailla, toisaalta omaa sokerinkäyttöä saatetaan tutkimustuloksia miellyttääkseen hienostella tai jättää jotakin kertomatta. Todellinen saanti voi siis olla suurempi.  Kuitenkaan kaikkia liika sokerin saanti ei siis koske, kaikkien puolesta ei ole huolta.

Lasten osalta huolta on myös esitetty alkuvuoden aikana. Mielenkiintoista on otsikot aiheen ympärillä, kuten "Äiti kielsi lapsiltaan sokerin päiväkodissa", joka provosoi yhdistämään sokerin kieltämisen samaan kategoriaan kuin rokottamatta jättämisen. Toisten mielestä se puolestaan on  fiksua ja myötäilevät, toisten mielestä turhaa holhousta. Kauhukuvia sokeria aikuisena mättävistä lapsista on myös esitetty.

On totta, että useat elintarvikkeet sisältävät sokeria ja että niitä mielellään ostetaan. On totta, että lapsen syömistottumuksiin voi aikuinen vaikuttaa. On totta, että kielletty houkuttaa. On totta, että vähemmälläkin sokerilla pärjää. Kyllä, sokeri on haitaksi hampaille. Ja kyllä, makean syömisestä pitkin päivää voi tulla tapa.

Mutta että huumetta? Klinikalle? Nollatoleranssi? Hätätila?

Mietin enemminkin muun ruokavalion sisältöä, syitä miksi sokeria syödään ja ihmisten reaktioita uutisointiin:  ojasta allikkoon menemistä, vastakkaisasettelua, suuria korjausliikkeitä ja takaisin vanhoihin tottumuksiin palaamista häveten, salaillen, itseä inhoten. 

Kun sokerin mieliteko on luontaista, siihen liittyy hyvänolon tunteita ja yhdessäolon kokemuksia, on mielestäni väärin, miten se on leimattu pahikseksi, josta on päästävä eroon. Syyllistäminen toimi ehkä muutama vuosikymmen sitten, nykyihmisen pitäisi olla viisaampi. En kannata pelkkää ymmärtämistä myöskään, vaan tekoja ajatusten lisäksi kannustavampaan tyyliin. Avointa keskustelua, vertaistukea, vinkkien jakamista: mikä toimii sinulla, miten sinä syöt, miten voisin itse toimia toisin.

Kaupan valikoima on laaja, sieltä saa koostettua päivän energiantarpeensa mahdollisimman yksipuolisesta mahdollisimman monipuoliseen tyyliin. Erikoisruokavalioiden aikakautena vaihtoehtoja löytyy ilman, että tarvitsee luokittautua tietyn ruokavalion noudattajaksi. Kasviksia voi ostaa ilman että on kasvissyöjä (tai ravitsemusterapeutti ;) ), maitorahkaa ilman että bodaa, soijamaitoa ilman että on hipsteri, pähkinöitä ja siemeniä ilman raakaruokailijan leimaa.

Koska monipuolisuus ja riittävyys, ateriarytmin puuttuminen ovat mielestäni ne syyt, miksi sokeria himoitaan tai sokeripitoisten tuotteiden puoleen käännytään nälkäväsymyksen ja -kiukun iskiessä. Elintarvikefirmat valmistavat, mitä kuluttajat ostavat,  joten äänestäkää käsillänne, napatkaa ostoskoriin aamupalaksi muutakin kuin perusjogurttia ja mehuja, kokeilkaa kuituisempia välipalakeksejä iltapäivän kahvin kera, katselkaa murohyllyllä kauemmin eri vaihtoehtoja, kehottakaa lasta juomaan vettä janojuomana limsan sijaan ja jakakaa yhteisesti valittu karkkipussi. Katselkaa ympärillenne: miten muut toimivat?

Ja huom! En kiellä syömästä perusjogurtteja yms. vaan kehotan tsekkaamaan kokonaisuutta ruokavaliosta, että se olisi muutakin. Sillä keho huutaa väriä myös muista kuin nallekarkeista, kaipaa lämpöä ja mahantäytettä muustakin kuin kahvista ja himoaa pureskeltavaa juotavan sijaan. Jokaiselle aistille jotakin. Tällöin herkuille jää juuri sopivan pieni mutta samalla sopivan suuri kolo :)

Laitan eteenpäin haasteen: Vaihda seuraavalla ostosreissulla 3 normaalista käyttämääsi tuotetta värikkäämpään, kuituisempaan, pureskeltavampaan, nälkää paremmin pitävään ja kokeile sitä viikon ajan. Mitä havaitset?









.

Ihanat, kamalat herkut - miten elää niiden kanssa?

Ravitsemusterapeutti Hanna Partanen päätti haastaa itsensä ja kokeilla olla vuoden 2013 ilman herkkuja. Blogissaan Hannan herkuton vuosi hän kertoo fiiliksistään ja havainnoistaan kokeilun aikana.

 Muun muassa kysymyksiin “"Tekeekö mieleni todella herkkuja vai onko se vain tapasyömistä", "Miksi itse syön herkkuja?", "Voinko kohdata ahdistavat tunteet ilman, että reagoisin niihin syömällä herkkuja?" hän etsii vastauksia. Vuoden aikana hän työskentelee, matkustaa, remontoi, tapaa ystäviä, juhlii… elää tavallista arkea. Herkkujen kohtaamista on siis vaikea välttää.

Herkuttoman vuoden loppusaldo
Partanen kertoo, ettei pitäisi toista herkutonta vuotta edes maksusta. Sen sijaan hän oppi sen, että mielitekoja voi tulla herkuttomuudesta huolimatta ja että mieliteot voivat jopa voimistua kun sallitun herkuttelun päivä lähenee tai on stressiä tai univajetta.

Hän havaitsi mielitekojen voivan mennä silti ohi melko nopeasti, kun antaa itselleen luvan olla syömättä mieliteon kohdetta.

Hän oppi, ettei esimerkiksi ärsyyntymisen, väsymyksen,  stressin tunteisiin tarvitse automaattisesti reagoida herkkuja syömällä, vaan tunteiden voi vain todeta olevan olemassa, niitä välillä tulee, välillä ei ja ne eivät katoa hetkessä mutta eivät myöskään vahingoita.

Hän koki, ettei ole sosiaalisesti hyväksyttävää kieltäytyä herkuista ilman selittelyjä ja perusteluja kuten alkoholin suhteen usein on.

Ja vaikutusta painoon ei juurikaan ole, toisin kuin ehkä yleisesti ajatellaan.

Mikään yksinkertainen tai automaattinen taikatemppu oletettuihin ongelmiin herkuttomuus ei ole eikä välttämättä takaa haluttua lopputulosta. Herkut eivät välttämättä ole syypää, vaan seurausta muulle hyvinvointia nakertavalle tekijälle. Partanen nostaa esille blogissaan stressin ja univajeen merkityksen olotilaan ja syömisiin omalla kohdallaan ja tutkimusnäyttö puoltaa hänen kokemuksiaan.

Ensimmäisten herkuttelun jälkeen tämän vuoden puolella hän havaitsi sietokyvyn makealle pian normalisoituneen ja syövänsä makeaa, kun siihen on tilaisuus, esim. herkkuja kaapissa. Sen sijaan kaupassa käydessä herkkuhyllyjen tarkastelu on jäänyt vähemmälle. Se, miten suhtautuminen herkkuihin pitkän tauon jälkeen uudelleen muovautuu, jää nähtäväksi kuluvan vuoden aikana.

Hyödyiksi Partanen kommentoi satsaamisen hyvään ruokaan. Mieliteot herkkuihin voivat olla myös nälkää, energian ja/tai ravintoaineiden puutosta kehossa, ja runsas herkuttelu voi kieliä yksipuolisesta ruokavaliosta. Ruokavalion korjaaminen aamusta alkaen annoksiltaan riittäviksi ja värikkäiksi voi jo sinällään vähentää herkuttelua.

Esimerkiksi aamupalan syöminen joka päivä sekä  kasvisten, hedelmien, marjojen ja täysjyväisten viljavalmisteiden sisällyttäminen aterioille kohentaa tilannetta. Herkkujen tilalle saattaa tulla ns. kunnon ruokaa.

Ei syypäänä ehkä ne herkut sittenkään vaan...
Partasen kokeilu realisoi hyvin sitä, mistä herkkujen syöminen perimmiltään johtuu: ajatusmaailmasta, tunteista, tottumuksista, saatavuudesta, sosiaalisista tilanteista, kehon tasapainosta. Paljon muusta kuin itsekurin puutteesta tai heikkoudesta, johon herkuttelu valitettavan usein yhdistyy. Herkuttelu saatetaan mieltää paheelliseksi toiminnaksi, jonka myötä on huono ihminen, jos ei kykene olemaan ilman Fazerin sinistä tai Ben&Jerrysiä.

Ilman herkutonta vuottakin voi omia herkuttelutapojaan tutkiskella. Esimerkiksi ensi kerralla kun syöt työkaverin tarjoamia keksejä tai nappaat suklaapatukan käsilaukusta tai himoitset salmiakkikarkkeja, mieti haluatko herkkuja todella vai onko se vain tapa, oletko oikeasti nälkäinen (jäikö esimerkiksi lounas väliin) tai oletko nukkunut huonosti viime yönä ja karkit keino pitää itsesi hereillä? Joskus selvittämättömät asiat kotona tai kiivas työtahti voivat tuntua helpoimmilta selvittää mielessä suussa jotain jauhamalla, vaikka eiväthän asiat sillä tapaa ratkea, vai mitä?


Jos olet sinut herkuttelusi kanssa, ei niitä tarvitse vähentää vain siksi, että naapuri niin tekee tai naistenlehdessä suositellaan korvaamaan maitosuklaa raakasuklaalla ja karkit porkkanalla. Kokonaisuus ratkaisee ja hyvään lopputulokseen voi päästä montaa eri reittiä. Maitosuklaa on yhtä ok kuin raakasuklaa tai porkkanakin, jos määrä pysyy kohtuudessa, saat siitä enemmän hyvää kuin pahaa mieltä ja se ei korvaa ruokaa nälkää tyydyttämässä. Sitä paitsi, elämä on helpompaa kun on ystävä myös vihollisten kanssa. ;)

Viikon vinkki: Kahvikaakao aterian kruunaajana

Juo työpäivän jälkeen aterian päätteeksi kotona kuppi kahvikaakaota (suhde 1 dl kahvia + 1-2 tl kaakaojauhetta + reilu loraus maitoa) samalla päivän uutiset lukien. Pieni jälkiruoka kruunaa aterian ja antaa samalla pienen oman hetken työpäivän päätteeksi. Rentouttavaa loppupäivää!

Uusi vuosi ja uudet kujeet?

...Vai sittenkin pitäytyminen jo olemassaolevissa, korkeintaan hienosäätöä tai pientä muovausta?

Sanonta “vanhat konstit ovat parempia kuin repullinen uusia” pitää yllättävän hyvin paikkansa myös syömisen tai liikkumisen suhteen. Nimittäin molempien suhteen perusasiat eivät muutu: riittävästi mutta kohtuudella, monipuolisesti mutta yksilöllisen maun mukaan, omaa kehoa kuunnellen ja omaan elämäntilanteeseen sopivalla tavalla säännöllisesti tehtynä. Jos nämä periaatteet on jo omaksunut, ollaan jo pitkällä.

Esimerkki 1. Ilona Istumatyöläinen
Ilona Istumatyöläinen keittää aamupuuron mikrossa maitoon, heittää sekaan nokareen margariinia ja kourallisen marjoja, juo aamukahvinsa ja kävelee 15 min matkan töihin.

Puolenpäivän aikaan hän kokoaa lautasmallin mukaisen lounaan työpaikan ruokalassa. Kahden aikaan hän pitää kahvitauon työkavereiden kanssa samalla keskustellen, syö samalla hedelmän ja välipalapatukan ja jatkaa virkistyneenä työpäivän pari viimeistä tuntia.

Töiden jälkeen hän kävelee kotiin, syö yhdessä miehensä kanssa päivällisen lautasmallin mukaisesti samalla päivän kuulumiset vaihtaen. Joskus hän ottaa kahvin kera jälkiruoaksi pari palaa suklaata ja katsoo sen jälkeen televisiota sohvalla istuen.

Ennen salkkareita on vuorossa pyykkäämistä tai imurointia, kaupassakäyntiä tai iltakävelyä miehen kanssa. Tiistai- ja torstai-iltaisin hän käy yhdessä ystävänsä kanssa salilla tai ohjatussa jumpassa tai sauvakävelyllä.

Iltapalaksi teetä ja juustovoileipää kasviksilla väritettyinä. Joskus naapuri käy iltateellä ja tuo mukanaan itseleivottuja keksejä tai kakkua. Ennen nukkumaanmenoa Ilona lukee tai tekee käsitöitä tai seuraa lempisarjojaan.

Miten arvioisin Ilonan arjen?
Ilonan tapauksessa kokonaisuus on hallussa, arki on rauhallista ja melko rutinoitunutta, jolloin säännöllisyys toteutuu niin syömisten, liikkumisten, levon kuin sosiaalisuuden suhteen. Syömisissä ateriarytmi toteutuu, samoin annoskoot, monipuolisuus ja maistuvuus ovat kunnossa.

Kun syömiset ovat erillään muusta tekemisestä ja kun muuta tekemistä on syömisten ympärillä, myös painonhallinnan elementit ovat kasassa.

Esimerkki 2. Kaisa Kiireinen
Kaisa Kiireinen ulkoiluttaa aamulla koiraa, vie lapset aamulla tarhaan autolla, nappaa edellispäivänä valmistamansa aamupalan mukaansa ja syö sen töissä ennen työvuoron alkamista.

Lounastauon paikka vaihtelee päivästä toiseen, joten Kaisa on varautunut välipalapatukoin ja hedelmin, jottei ateriaväli kasva liian suureksi aamupalan ja lounaan välillä. Työpaikkaeväiksi hän on varannut eiliseltä jäänyttä jauhelihakeittoa, voileipä sekä porkkanaraastetta.

Ennen työpäivän loppua Kaisa juo kahvit ja syö kinkkuvoileivän ennen kuin kiiruhtaa kauppaan ja  hakemaan lapset tarhasta. Kotona Kaisa lämmittää valmismakaronilaatikkoa, pilkkoo tomaattia ja kurkkua kaveriksi ja näin hoituu nälkäisen perheen päivällinen. Ruoan jälkeen lapsien leikkiessä, Kaisa siistii kotia, lepää hetken ennen kuin mies saapuu töistä ja lähtee ulkoilemaan koiran kanssa.

Joskus miehen työvuorojen sen mahdollistaessa, Kaisa käy uimahallissa tai joogatunnilla. Lasten mentyä nukkumaan Kaisa nauttii iltapalansa kaikessa rauhassa lehteä selaten ja sopii seuraavan päivän aikatauluista miehensä kanssa ennen nukkumaanmenoa. Suunnittelemalla arki pysyy kasassa ja samalla sekä omaa että yhteistä aikaakin järjestyy.

Miltäs Kaisan arki vaikuttaa?
Kaisan arki on varmasti monelle tuttua. Lapsiperheessä ja vuorotyötä tekevillä on soviteltava monet aikataulut yhteen ja kyettävä kompromisseihin. Kaisan tapauksessa oma aika löytyy illasta ja mielekkäät tekemiset löydyttävä läheltä miehen työvuoroista riippuen.

Oma aika on kuitenkin tärkeä tekijä jaksamisen  kannalta, siksi sitä ei saa unohtaa, oli sitten kyse liikkumisesta tai vaikkapa käsitöistä. Hyötyliikkuminen esimerkiksi kauppareissu kävellen, portaiden nouseminen kerrostalossa tai koiran ulkoilutus säännöllisesti toteutettuna nousee tällöin suureen arvoon.

Pitämällä itsestä huolta jaksaa huolehtia myös muista
Kiire ja stressi ovat pitkäänjatkuvina myrkkyä sekä mielelle että keholle, siksi kehon hyvinvoinnista tulee pitää erityisesti huolta. Riittävä ja säännöllinen syöminen aamusta alkaen varmistavat vireyttä, samoin hyvät yöunet ja tuulettuminen ulkoilmassa.

Herkästi itsestä huolehtiminen jää muista huolehtimisen alle, vaikka häviäjä siinä on lopulta itse. Pitämällä itsestä huolta jaksaa huolehtia myös muista, se on hyvä pitää mielessä. Näillä keinoin kiireinenkin arki on hallinnassa ja painonhallinnan elementit kunnossa.

Kokonaisuus ratkaisee
Iltanaposteluakin herkkujen muodossa kuulee harrastettavan oman ajan koittaessa, eikä se silloin tällöin haittaa, kohtuullisuus pysyy, kun on syönyt hyvät ateriat ennen iltaa. Lisäksi unikin on laadukkaampaa ja nukahtaminen helpompaa, kun syömiset on pääosin hoidettu iltapäivään mennessä (jos päivätyöläinen) ja ruokavalio koostunut muustakin kuin kahvista ja pullasta.

Kohtuullinen lupaus kestää paremmin
Mitä jos lupaisitkin tälle vuodelle kiinnittää huomiota esimerkiksi säännölliseen ateriarytmiin, riittäviin annoskokoihin, kasvisten ja hedelmien syömiseen viiden oman kourallisen verran? Ja muistathan, että muutoksia voi tehdä pitkin vuotta ja joka päivä, sillä vain säännöllisesti toistetut ja päivittäin käytössä olevat tavat toimivat, kertakuureilla tai hetken innostuksilla ei saa pysyviä tuloksia.

Hyvää alkanutta vuotta!

Hyvinvointi ei ole ulkonäöstä kiinni

Vanhan kansan sanonnoissa on usein perää. 
Kuten “niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan”, “kannettu vesi ei kaivossa pysy” tai hyvin tähän postaukseen sopiva “ei ole kissaa karvoihin katsominen”. Tietyt perusasiat eivät muutu, vaikka kulissit muuttuisivat - vaikka asiat näyttäisivät miten erilaisilta tahansa.

Ulkonäkökorosteisessa yhteiskunnassamme ihannoidaan herkästi sitä, mikä näyttää hyvältä, tarkastelematta pintaa syvemmältä.

Mutta kiiltävä karva eivät vielä kerro, onko kissa syönyt hyvin, monipuolisesti ja riittävästi. Potilaidemme kanssa aihe “miksi muut saavat olla laihoja, miksi minun täytyy syödä” nousee ajoittain esille. Usein ammattihenkilöiden keskuudessakin aliravitsemuksen tunnistaminen on hyvin vaihtelevaa. Samoin on hoidon laita.

Ylipainoista potilasta saatetaan automaattisesti kehottaa vähentämään syömisiään, vanhuksilla syömiset puolestaan voivat olla hyvin yksipuolisia puheista huolimatta. Trendikkäästi pukeutuva, ulkonäköönsä panostava nuori voi iltaisin itkeä, ahmia ja oksentaa.

Oletetaan, tulkitaan. 
Todellinen kohtaaminen jää ohueksi, kun on tarve kategorisoida, järjestää ihmiset helposti hahmotettavaksi kokonaisuudeksi. Harva sopii valmiiseen muottiin, silti muotteja käytetään. Päällepuetusta roolista voi olla vaikea kaivautua ulos, kertoa ulkopuolisille, miten asiat oikeasti ovat.

Siksi kysyminen ja kyseenalaistaminen, pysähtyminen hetkeksi aidosti kuuntelemaan olisi tärkeää. Mitä sinulle kuuluu? Miten voit? Nämä yksinkertaiset kysymykset antavat tilaa kertoa ja ilmentävät välittämistä.

Mitä olet syönyt, milloin viimeksi? Miten syöminen sujuu? Mitä ajattelet syömisestäsi? Vaikka syöminen on henkilökohtainen kysymys, pitää uskaltaa kysyä, joskus vain kysyttyyn saa vastauksen.

Mitä ajattelet voinnistasi? Mihin olet tyytyväinen elämässäsi, mitä haluaisit muuttaa? Avoimilla kysymyksillä annetaan vastapuolelle tilaa ja mahdollisuus kertoa itse laajemmin omista ajatuksistaan.

Terveydenhuollon ammattilaisia varten on kehitetty erilaisia nopeita seulontamenetelmiä havaitsemaan aliravitsemusriskissä olevat potilaat ja kohdistamaan heihin oikeanlaista ravitsemushoitoa. Menetelmiä tulisi muistaa käyttää, kysyä ja kyseenalaistaa ulkonäöstä ja iästä riippumatta. Ja se kuuluu jokaiselle potilaan tai asiakkaan hoidossa mukana olevalle.

Tämä siksi, koska riittävä ja monipuolinen syöminen on tärkeä  ja merkittävä tekijä terveyden ja toimintakyvyn kannalta. Koska meidän tulisi painon ja paastoamisen sijaan keskittyä elämästä nauttimiseen.

Ja mitä minä vastaan, kun potilaat miettivät miksi muut saavat olla laihoja? Ensinnäkin, sanon, että jokaisella on oma käsityksensä siitä, mitä laihuus on, ja että kyseessä voi olla myös vääristynyt näkemys itsestä ja muista. Sanon, että ulkopuolisena emme tiedä todellista tilannetta, ulkonäkö ei kerro hyvinvoinnista ja että valitettavasti kaikki apua tarvitsevat eivät pääse tai hakeudu hoidon piiriin.

 Toivon uskallusta puuttua asioihin ajoissa. Jokaiselle.

Syömisen yhtälö

Ruoka on elintärkeää. Se on fakta. Tarvitsemme ruokaa selviytyäksemme, jaksaaksemme, voidaksemme kokonaisvaltaisesti hyvin.

Alunperin ruoan rooli on ollut enemmänkin polttoainetta kuin viihdykettä, toisin kuin nykypäivänä. Samoin jos mietitään lapsen versus aikuisen suhtautumista ruokaan, havaitaan eroja siinä, kuinka vakavasti syömiseen suhtaudutaan, kuinka monimutkaiseksi syömisen yhtälö muodostuu.

Ravitsemusterapeuttina uskon vahvasti hyvän ravitsemuksen merkitykseen. Uskon sen sairauksia ehkäisevään ja sairauksista toipumista edistävään vaikutukseen, uskon sen liittyvän vahvasti elämän mielekkäänä kokemiseen ja paremman huomisen rakentamiseen. Mutta tietyissä rajoissa. Kohtuu kaikessa, myös syömisen hehkuttamisessa. Ihmisen hyvinvointiin ja elämiseen vaikuttavat monet muutkin asiat kuin pelkkä syöminen.

Eräs hyvin vaikutusvaltainen palanen kokonaisuuden rakentamisessa on mielemme: ajatuksemme, tunteemme, persoonallisuutemme. Jokainen kokee maailman omasta mielestään käsin. Toiselle maailma näyttäytyy kristallinhohtoisena, toiselle taas synkän mustana, ja lukemattomat variaatiot siinä välissä. Mielemme voi kuvittaa haluamaansa todellisuutta, suurennella tai kutistaa, luoda pelkoja tai ihastuttaa. Ja kaikki ne vaikuttavat siihen, miten toimimme, miten ajattelemme. Ja mitä tapahtuu.

Lumelääkkeet ovat hyvä esimerkki mielen suuresta voimasta. Jos uskomme saavamme lääkkeellä tietyn vaikutuksen, voimme kehossamme kokea sen, huolimatta siitä, saimmeko todella vaikuttavaa ainetta vai emme. Samoin uskomalla tietyn ravintolisän tai elintarvikkeen voivan parantaa sairauksia, poistaa kipua, lisätä jaksamista, vaikutus voidaan kokea, oli se todellista tai ei.

Uskomisella on myös kääntöpuolensa, sitä on myös mahdollista käyttää väärin. Meidät on helppo saada varomaan, pelkäämään ja epäilemään ja niiden tuntemusten varjolla ostamaan kapseleita, kapistuksia, syömään rajoitetusti tiettyjä ruokia, jne.

Kyseenalaistaminen on siksi paikallaan.

Edellisessä postauksessa mainitsin mielen vaikutuksesta esimerkiksi suhtautumisessa herkkuihin. Sen voi laajentaa koskevaksi mitä tahansa ruokaa, jonka kokee itselle ongelmalliseksi. Alkujaan mikään ruoka siis ei ole ongelmien aiheuttaja. Todellisuudessa esimerkiksi herkuissa on samoja raaka-aineita kuin muissakin elintarvikkeissa, määrät vain vaihtelevat.

Toki rasva ja sokeri ovat maistuva yhdistelmä, johon usein linkittyy esimerkiksi lapsuusmuistojen kautta vahvoja myönteisiä tunteita, mutta mitään maagisia ainesosia ne eivät loppujen lopuksi ole. Mikäli niitä käytetään taikasauvoina laukaisemaan esimerkiksi pahaa oloa, yksinäisyyttä, tylsyyttä, stressiä, ne vahvistavat merkitystään, samoin jos niitä syödään nälkäisenä. Vastaavasti kohtuullisesti käytettyinä ja kylläisenä syötyinä lataus hiljalleen vähenee.

Ruoka palaa hiljalleen siihen rooliin, mihin se kuuluukin: tärkeä hyvinvoinnin lisääjä, muttei maailman tärkein asia, ei ongelmien ratkoja eikä ongelmia aiheuttava tekijä. Merkitykset ovat siis omassa päässä. Ja jokaisella on omia merkityksiään asioille.

Kehotan miettimään, mitä merkityksiä itse annat ruoalle, missä roolissa ruoka ja syöminen sinun elämässäsi ovat. Oletko tyytyväinen tilanteeseen? Vai kaipaatko muutosta? Oli miten oli, vastaus ei riipu sitä mitä syöt, mitä ruokavaliota noudatat - vaan siitä, mitä ruoasta ajattelet ja mitä tunnet.

Homma lähtee liikkeelle siis itsestä, omasta mielestä, ei lautaselta. Siitä muodostuu sinun syömisen yhtälösi.