Ruskeaa kultaa

Mielestäni parhaimpia hetkiä päivässä ovat aamut. Erityisesti aamupalan syöminen omassa rauhassa on ollut mieluista lapsesta asti. Kahvin juominen tuli kuvioihin mukaan opiskeluaikoina, itse asiassa vuonna 2009 kesällä, kun tein yövuoroa kesätyössä. Silloin mieleeni tuli kokeilla kahvin piristävää vaikutusta. Alkuun kahvi maistui hirveältä. Yritin lantrata sitä vaikka millä: maidolla, limsalla, vedellä... you name it. Niistä kokeiluista siirryin automaattikahveihin, silloin tällöin nautittuihin kahvilakahveihin ja niistä sitten säännöllisemmin juotaviin peruskahvinkeittimillä tehtyihin peruskahveihin.  Varsinaiseksi tavaksi aamukahvi on muistaakseni jäänyt vasta viimeisen parin vuoden aikana. Pakkopullasta on tullut tärkeä nautinto.

Ja nyt en luopuisi aamukahvista sitten millään. Aamulla kahvi maistuu kaikkein parhaimmalta.

Jokapäiväisen kahvirutiinin myötä kiinnostus vähän parempilaatuisiin kahveihin on lisääntynyt. Ensin vaaleapaahto vaihtui tummapaahtoon vatsaystävällisyytensä vuoksi. Sitten suodatinkahvi vaihtui kahvipapuihin ja kahvin jauhamiseen itse. Harmi vaan, että itsejauhettua ei saa yleensä kodin ulkopuolella. Vielä en ole viitsinyt alkaa raahata omia kahveja termoksessa mukana, vaikka minussa herännyt pieni kahvihifistelijä nyrpisteleekin välillä nenäänsä. Onneksi on kuitenkin tummapaahto, Moccamaster ja perkolaattorit. Niillä saa lähelle yhtä hyvän laatuista kahvia kuin kotona.

En sylje kuitenkaan mukiin, jos minulle kahvia tarjotaan ja laatu ei vastaa totuttua. Tarvittaessa kieltäydyn kohteliaasti ja pyydän vaikka teetä tilalle. Hyvälaatuinen kahvi on minun "paheeni".  Ei onneksi vaiva sieltä vakavimmasta päästä. Tai no riippuu, mistä näkökulmasta asiaa tarkastellaan...

Löytyykö lukijoista muita kahviprinsessoja tai -prinssejä?

Terveisin Katja "kahvipapu" Mäkelä