Edellisessä postauksessa “ Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää” toin esille kokonaisvaltaisen toimintakyvyn näkökulmaksi fitness-buumin keskelle. Nyt jatkan aihetta toimintakyvyn ja syömisen yhteydestä.
Normaali syöminen kateissa
Syömme jaksaaksemme, syömme saadaksemme nautintoa, syömme monipuolisesti ja vaihtelevasti, syömme voidaksemme hyvin. Syömme ollessamme nälkäisiä kylläiseksi asti. Syömme joskus vain huvin vuoksi. Syömme ruokaa ilman tarkkaa ravintosisältöanalyysia tai kategorisointia kiellettyihin ja sallittuihin (ellei jokin sairaus erityisruokavaliota edellytä).
Tai näin sen pitäisi olla. Toisin kuitenkin taitaa olla käytännössä. Joku karppaa, joku protaa, joku noudattaa gluteenitonta, joku toinen muuta -tonta ruokavaliota, joku ei syö yhtään mitään, joku syö liikaa. Hetkinen, missä meni pieleen?
Syömisen monet kasvot
Tosi on, että ruoalla ja syömisellä on yhtä monta merkitystä kuin on syöjääkin. Ruoan avulla voi nälän tunteiden lisäksi helpottaa muita ikäviä tunteita, kokea hallitsevansa elämää ja itseään, ilmaista mielipiteitään, osoittaa kuuluvansa johonkin porukkaan, juhlistaa. Ja näin saakin olla, kunhan syömisestä ei tule elämää hallitseva asia ja sitä kautta toimintakykyä lamaannuttava tekijä.
Riski ylivaltaan kuitenkin on, kun puhetta ruoasta on, vaikkei puutetta. Tai no, se puute tehdään itse, määrittämällä itselle sopivat ja ei-sopivat ruoat, erilaisiin perusteluihin vedoten. Fakta kuitenkin on, että jopa vedestä saa itselle aikaan kutinaa ja vatsavaivoja, jos niin tahtoo.
Syödään RUOKAA
Mielestäni mitään erityistä ruokavaliota (ellei siihen ole perusteltua syytä) ei tarvita, voi vain syödä ruokaa, kausittain vaihdellen. Kokeiluja saa tehdä ja etsiä itselle sopivinta ruokavalikoimaa, mutta rajoitteita rajoitteiden vuoksi on turha tehdä. Ne tekevät vain syömisestä entistä hankalampaa.
Ymmärrän kyllä hyvän olon fiiliksen, jota saa itsensäilmaisusta, johonkin ryhmään kuulumisesta, itsekurista, periaatteiden noudattamisesta yms. Kuitenkin vouhotus “saan syödä- en saa syödä” voi johtaa syömisen hallinnan ongelmiin, kun luonnollinen syömisen säätely sekoitetaan omilla “luin lehdestä/ kuulin kaverilta/ minun pitäisi” - rajoituksilla ja elimistö joko saa riittävästi ruokaa tai ei saa, tai saa sitä säännöllisen epäsäännöllisesti.
Ihminen ei ole kone
Ulkonäkö- ja ruokavaliokeskeisyys on vienyt pois huomion perusasioista, niin liikkumisen kuin syömisen osalta. Kokonaisuus jää yksityiskohtien jalkoihin. Tiedättehän miten käy talolle, jossa sisustus on kunnossa, mutta perusta on laho? Eivät auta smoothiet, kylmäpuristetut öljyt, kalaöljykapselit ja d-vitamiinit, jos kroppa ei saa riittävästi ruokaa säännöllisesti. Oma jaksaminen, vireystila, liikkumisessa kehittyminen, vastustuskyky yms. kertovat paljon itselle sopivasta ruokavaliosta.
Erilaisia kehollisia oireita voi olla ruokavaliosta riippumatta, sillä esimerkiksi vatsantoimintaan vaikuttaa myös psyyke, kuntoon levon määrä, sairastelu-alttiiuteen elinympäristö. Itsensä saa sairaaksi myös kuvittelemalla.
Eikä elimistömme ole tarkoituskaan toimia 100% teholla ja samalla tavalla päivästä toiseen. Joskus vaan väsyttää, joskus vaan ei huvita, joskus turvottaa, joskus vaan tulee flunssa. Ja joskus pitää tyytyä huonoista vaihtoehdoista parhaimpaan ja todeta, ettei perimmäistä syytä oireille koskaan saada selville.
Miettikääpä mitä keholle tekee kaikesta etsimisestä, kokeilemisesta ja varotoimenpiteistä ja välttämisestä johtuva stressi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti