Oman kehon kuuntelu osa 1

Olen usein postauksissani korostanut oman kehon kuuntelua. Tästä postauksesta alkaa postaussarja, joka valottaa tarkemmin, mitä tämä hyvin paljon nykyään viljelty käsite oikein tarkoittaa ja miten se esimerkiksi omassa elämässäni näkyy.

Alunperin innoituksen tähän postaussarjaan sain Steffin blogista, jossa hän käsitteli oman kehon kuuntelua treenaavan näkökulmasta. Lisäksi sain eilen hieronnassa käydessäni hyvää palautetta  oman kehon kuuntelusta, joten ajattelin jakaa omia näkemyksiäni ja käytännössä hyväksi havaitsemiani niksejä tähän Suureen Pieneen mysteeriin :)

Oman kehon kuuntelu lähtee liikkeelle itsestä, yksilöllisyydestä. Se, mikä toimii minulla, ei välttämättä toimi tismalleen sellaisena sinulla ja kuten Steffikin blogikirjoituksessaan toi esille, riippuu myös omista tavoitteista, mitä asioita tulee huomioida. Koska kehon toimintaperiaatteet eivät kuitenkaan loppujen lopuksi ole niin erilaiset, on toisilta mahdollista jotakin oppia.

Olen enemmän tai vähemmän kantapään kautta oppija. Kokemusten kautta olen oppinut omista rajoistani, itselle tärkeistä tarpeista ja hyvästä olosta. Esimerkiksi syömisessä apunani ovat lapsuuden tottumukset, mutta tottumukset eivät riitä. Tarvitaan halua toteuttaa niitä. Pitkistä ateriaväleistä, värittömästä ruoasta, liian vähästä ruokamäärästä tai ähkyyn jatkuvasti itsensä syömisestä ei tule hyvä olo. En halua huonoa oloa, joten teen työtä päivittäin minulle sopivien tottumusten eteen. Ruokavalioni heijastaa opittuja asioita, joista suurimman osan olen käytännössä hyväksi havainnut. Niin kasvikset, marjat, hedelmät, lautasmallin mukaiset lämpimät ateriat, maltillisen sokerin, suolan ja alkoholin käytön, säännöllisen liikkumisen ja riittävän nesteiden juomisen. Ruokavaliotani pyrin täydentämään asioilla, joiden vaikutuksia en kykene välittömästi havainnoimaan. Esimerkiksi kehoituksia kohtuullistaa punaisen lihan käyttöä ja kala-aterioiden sisällyttämisestä muutamaan kertaan viikossa uskon, vaikken näe ihoni alle, siihen, mitä kaikkea kehossani tapahtuukaan.

En kuitenkaan niele suosituksia purematta. Tarvitsen perustelut. Kuten oikeastaan kaikkeen, mitä teen. Kysyn itseltäni tai muilta usein, miksi. Tällä tavoin pyrin pitämään elämänhallintani itsellä, oman kehoni omassa vallassani, mutta kuuntelen kyllä ja olen avoin uudelle tiedolle ja kokemuksille, jos niille löytyy mielestäni järkevät perusteet. Jos suositukset tai hyvät ideat sopivat arkeeni, makumieltymyksiini, lompakolleni ja mielelleni, voin kokeilla. Voin kokeilla, vaikka suhtautuisinkin skeptisesti.

Kokeilut tosin jäävät, mikäli ne eivät sovi itselle jostakin syystä. Yleensä liian hankalaksi osoittautuva, stressiä aiheuttava ja pakkopullalta maistuva ei meikäläisen kuvioihin mahdu. Toisaalta elämä ei ole pelkkiä ruusuja ja hattarapilviä, joitakin ikäviltä tuntuvia asioita on joskus tehtävä, jotta kokonaisuudesta tulee hyvä.  Esimerkiksi hampaiden pesu tai kireiden lihasten venyttely. Ei aina kivaa. Ei todellakaan. Mutta jos haluan, että suuni pysyy terveenä ja kropassa on parempi olla, on nähtävä vaivaa, tehtävä ikäviäkin juttuja. Kokonaisuus on kuitenkin se, mikä ratkaisee. Se, että on pääosin kivaa arkea ja tunne siitä, että elää omannäköistänsä elämää. Se taas liittyy omiin arvoihin ja asenteisiin, joten se on jo toinen tarina sitten.

Eri asia tietysti on jonkin sairauden tai tietynlaisten oireiden hoito. Silloin pelkkään oman kehon kuunteluun ei voi luottaa. Keliaakikko ei välttämättä tunne suolinukkansa tuhoutumista gluteenia tarkoituksella tai vahingossa nieltyään. Hänen on luotettava tutkittuun tietoon gluteenin vaikutuksista.
On myös tärkeä olla rehellinen itselleen: kykenenkö todella tuntemaan kehoni, osaanko tulkita sen viestejä oikein, kuinka paljon erilaisissa tuntemuksissa on kyse lumevaikutuksesta tai halusta tuntea tai olla tuntematta?

Niinpä. Tässä tullaan siihen pisteeseen, jossa oman kehon kuunteluun liittyy muutakin kuin hypetystä. Oman kehon kuuntelu on todella monimutkainen systeemi, jota yhdellä postauksella ja muutamalla lauseella tai kuvalla ei avata. Siksi postauksien sarja. Siksi ei yksinkertaisia ohjeita. Siksi vastuun siirtoa kehon omistajalle itselleen, kokeilujen ja avoimuuden korostamista ja oikeastaan myös itsetuntemuksen syventämistä.

Uusi postaus tähän postaussarjaan ilmestyy viikon päästä. Alkuviikosta jälleen jaan reseptivinkkejä, filosofisia pohdintoa ja kevyempiä ajatuksia syömiseen ja ...no, elämään yleensä. Aivan kuten olisit lounaalla ravitsemusterapeutin kanssa. Stay tuned!

- Katja

Ps. Oman kehon kuuntelusta myös keväällä ilmestyneessä kirjassani Onnellinen keho

Opiskelua aikuisiällä

Snäpin puolella minua seuranneet tietävätkin jo, että olen hyödyntänyt kesälomaa rentoutumisen ja matkailun lisäksi opiskeluun. Aloitin kesän alussa kasvatustieteen perusopinnot Kokkolan yliopistokeskus Chydeniassa. Tarkoituksena olisi saada vuoden sisällä perusopinnot  (25 op) pakettiin.

Olen jo opiskeluajoista asti miettinyt ravitsemusterapeutin työn ohella terveystiedon opettajan työtä. Kasvatustieteet eivät opiskeluaikoina kuitenkaan napanneet sivuaineena yhtä paljon kuin esim. psykologia ja liiketalous, joten jätin ne silloin ajatuksena valita ne jossain myöhempänä ajankohtana. Nyt on sitten se myöhempi aika koittanut.

Olen pyynnöstä käynyt luennoimassa muutamaan otteeseen hyvästä ravitsemuksesta  ja vetänyt yhden ravitsemustieteen kurssin viime syksynä päivätyöni ohella. Olen kovasti tykännyt näistä keikoista. Kiinnostus opettajan pätevyyden hankkimiseen tai ainakin kasvatuksellisiin periaatteisiin tutustumiseen on lisääntynyt. Klinikkatyössänikin olen pitkään pohtinut lisäkouluttautumista uudenlaisten näkökulmien saamiseksi ja mielen virkistämiseksi.

Työn ohessa on mahdollista suorittaa tuo pedagoginen pätevyys, mutta haun kannalta kasvatustieteen perusopintojen suorittaminen ensin on suotavaa. Joten sillä tiellä ollaan, askel lähempänä kasvatustyön saloja :)

Voin kertoa, että tähän mennessä jo tuo ensimmäinen kirja tehtävineen on pakottanut hieman eri tyyppiseen ajatteluun, mihin olen tähän mennessä tottunut.  Kirja vilisee minulle tuntemattomia filosofeja ja heidän teorioitaan. Olen suurimman osan ajasta omalla epämukavuusalueellani. Yksikään filosofi ei juuri mieti syömisen eettisyyttä :D. No, toisaalta sitähän oppiminen (ja kasvatus) on. Omien rajojen ja näkökulmien laajenemista, aktiivista pohdintatyötä ja omiin kokemuksiin soveltamista. Muutamaan otteeseen olen joutunut lukemaan rivejä uudelleen ja turhautumiselta en ole välttynyt. Työ on onneksi tuottanut tulosta ja koen päässeeni kirjaan sisälle.

Olen epämukavuusalueella siitäkin syystä, että koen oppivani parhaiten asiasta kuulemalla, näkemällä ja tekemällä luentojen ja tehtävien avulla, en vain itsenäisesti lukemalla. Kun nyt minä olen itseni opettaja, on lopputulos sen mukainen: välillä ollaan aika lapsen kengissä. Yllättävän paljon kuitenkin teoksesta olen saanut siirrettyä käytännön elämään ja työhöni ravitsemusterapeuttina. Terapeuttinen näkökulma ei mielestäni suuresti eroa filosofoinnista. Syvällistä pohdintaa, olettamuksien perusteluja ja paljon itselle tyypillistä miksi-ajattelua on molemmissa. Voisi sanoa terapeutin olevan eräänlainen kasvattaja ja tässä kohtaa kasvattajalla en siis tarkoita vanhakantaista tiedon jakajaa, vaan yhdessätekijää ja -kokijaa, sopivalla tavalla ohjaavaa ja vastuuta antavaa osapuolta vuorovaikutussuhteessa, jonka tavoitteena on luoda jotakin uutta ja erilaista aiempaan nähden. Tämä aspekti, uuden oppimisen hyödyntäminen jo nyt, tekee koko tästä opiskeluasiasta mielenkiintoista.

Kotona opiskeleminen toi lisähaastetta, joten olen kokeillut kirjaston rauhassa työskentelyä
kaukana kotitöiltä ja muilta keskittymistä häiritseviltä aktiviteeteilta. Vain minä, kirja, kahvi, eväät ja läppäri on ollut kova yhdistelmä ja homma on edennyt. Muutaman kirjastossa vietetyn tunnin jälkeen olen voinut hyvillä mielin nauttia kauniista kesäpäivistä ja päivän aikana luetut asiat ovat saaneet kypsyä mielessä seuraavaan päivään.

Saa nähdä, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan ja miten käy opettajahaaveideni. Nyt ainakin näyttää hyvältä :)

Kesäterveisin Opiskelija-Katja

Ps.  Tulevana syksynä vedän ravitsemustieteen perusteet- kurssin uudelleen ja toimin lisäksi tutorina ravitsemustieteen aineopinnoissa Keski-Pohjanmaan kesäyliopistolla. Lisätietoa opinnoista täältä: 
Ravitsemustieteen aineopinnot 35 op (verkko-opetus)

Ravitsemustieteen perusopinnot 25 op (monimuoto-opetus)

Toivepostaus: Ruokaa Crock-Potilla

Pataruoat kunniaan kesälläkin! Potissamme on tällä viikolla porissut Metsästäjän kanaa, joka taitaa olla ensimmäisiä ruokakokeilujamme Crock-Potilla. Tyypilliseen tapaani tuunasin reseptiä ensimmäisestä kerrasta, harvemmin nimittäin teen samaa ruokaa tismalleen samalla tavalla kahta kertaa. Miksikö? No vaihtelun vuoksi :). Yleensä vaihtelut koskevat lähinnä mausteita, nestettä ja vihanneksia.  Kokeiluista oppii ja tuunaustaitoja tarvitaan, jos tiettyjä aineksia ei ole aina saatavilla. Tämänkertainen kokeiluni ei yltänyt ihan neitsytruokaversiomme tasolle, mutta perusarkiruoaksi kelpaa vallan mainiosti.

Näin valmistui Metsästäjän kana:

800 g- 1kg maustamatonta kanaa (fileinä, leikkeinä, rinta -tai reisipaloina)
2 tölkkiä kuorittuja kirsikkatomatteja liemineen
1 iso sipuli
1-2 rkl kapriksia
2 valkosipulia, oliiveja halutessa (itse jätin pois molemmat)
mustapippuria
3-4 dl nestettä (kanalientä, kuivaa valkoviiniä tai olutta tai näiden yhdistelmiä..)
suolaa
kuivattua tai tuoreita yrttejä esim. persilja tai basilika

1. Pilko tarvittaessa kana ja sipulit, jätä ne reiluiksi paloiksi.
2. Lisää pataan kaikki muut paitsi neste ja tuoreet yrtit
3. Lisää nestettä vain sen verran, että ainekset peittyvät.
4. Haudutetaan korkealla asetuksella 3-4 tuntia riippuen kanan paksuudesta. Luulliselle kanalle 4-5 h.
5. Lisää tuoreet yrtit loppuvaiheessa, muuten ne menettävät makunsa liian aikaisin. Kuivat yrtit soveltuvat hyvin pitkille haudutusajoille.   

Kypsyyden ja maun tietää kokeilemalla. 

Tarjoa lisäkkeenä salaattia ja keitettyä pastaa tai perunoita. 

Näistä aineksista valmistuu maukasta ruokaa :)

Vähällä valmisteluilla pääsee

Pata valmiina porisemaan....

Pataruoka on valmis nautittavaksi!

Väriä tästä ateriasta ei ainakaan puutu :)

Tiistaisin terveisin Katja

Ruskeaa kultaa

Mielestäni parhaimpia hetkiä päivässä ovat aamut. Erityisesti aamupalan syöminen omassa rauhassa on ollut mieluista lapsesta asti. Kahvin juominen tuli kuvioihin mukaan opiskeluaikoina, itse asiassa vuonna 2009 kesällä, kun tein yövuoroa kesätyössä. Silloin mieleeni tuli kokeilla kahvin piristävää vaikutusta. Alkuun kahvi maistui hirveältä. Yritin lantrata sitä vaikka millä: maidolla, limsalla, vedellä... you name it. Niistä kokeiluista siirryin automaattikahveihin, silloin tällöin nautittuihin kahvilakahveihin ja niistä sitten säännöllisemmin juotaviin peruskahvinkeittimillä tehtyihin peruskahveihin.  Varsinaiseksi tavaksi aamukahvi on muistaakseni jäänyt vasta viimeisen parin vuoden aikana. Pakkopullasta on tullut tärkeä nautinto.

Ja nyt en luopuisi aamukahvista sitten millään. Aamulla kahvi maistuu kaikkein parhaimmalta.

Jokapäiväisen kahvirutiinin myötä kiinnostus vähän parempilaatuisiin kahveihin on lisääntynyt. Ensin vaaleapaahto vaihtui tummapaahtoon vatsaystävällisyytensä vuoksi. Sitten suodatinkahvi vaihtui kahvipapuihin ja kahvin jauhamiseen itse. Harmi vaan, että itsejauhettua ei saa yleensä kodin ulkopuolella. Vielä en ole viitsinyt alkaa raahata omia kahveja termoksessa mukana, vaikka minussa herännyt pieni kahvihifistelijä nyrpisteleekin välillä nenäänsä. Onneksi on kuitenkin tummapaahto, Moccamaster ja perkolaattorit. Niillä saa lähelle yhtä hyvän laatuista kahvia kuin kotona.

En sylje kuitenkaan mukiin, jos minulle kahvia tarjotaan ja laatu ei vastaa totuttua. Tarvittaessa kieltäydyn kohteliaasti ja pyydän vaikka teetä tilalle. Hyvälaatuinen kahvi on minun "paheeni".  Ei onneksi vaiva sieltä vakavimmasta päästä. Tai no riippuu, mistä näkökulmasta asiaa tarkastellaan...

Löytyykö lukijoista muita kahviprinsessoja tai -prinssejä?

Terveisin Katja "kahvipapu" Mäkelä

Toivepostaus: Minun syömiseni

Olen välillä postauksissa käyttänyt ruokakuvia omasta arjestani.
Koska yksittäinen ateria ei vielä kerro koko totuutta, kuvasin muutamalta päivältä aterioitani ja näytän nyt osatotuuden siitä, miltä minun syömisesi näyttävät. Osatotuuden siksi, että kenenkään syömisistä ei voi muutaman päivän perusteella tehdä kuin olettamuksia ja ehkä nähdä suuntaa, lisäksi muutamalle päivälle harvemmin osuvat ne kaikki arkea kuvaavat tunnetilat, ruokailupaikat ja -tilanteet, joita kaikki arjessa kokevat ja jotka enemmän tai vähemmän syömisiin vaikuttavat.

Olen joskus aiemmin kertonut kuinka omia syömisiäni kuvaa kausittaisuus.
Välillä esimerkiksi herkuttelen joka päivä, joskus vain pari kertaa viikossa, joskus kasvisten syönti on retuperällä ja joskus taas vatsa oikuttelee ja syömiset ohjautuvat yksipuolisempien valintojen piiriin, välillä kokeilen uusia reseptejä ja uutuustuotteita, välillä mennään samoilla ruoilla. Koska olen ajan mittaan havainnut syömisissäni tämänkaltaista kaavaa, en huolestu, vaikka esimerkiksi herkkuja menisi välillä enemmän enkä säikähdä pikaruokien syömisestä tai kylässä tarjottavista. Päälinjat ovat kuitenkin (yleensä) aina kunnossa eli säännöllinen ateriarytmi ja tietoisesti värikkyyteen sekä riittävyyteen pyrkiminen.

Toisen syömisiä arvioidessa on tärkeää muistaa yksilöllisyys, tottumukset sekä elämäntavat.
Se, miten minä syön, ei ole suoraan kopioitavissa jonkun muun syömisiin. Se, mitä toivon kuvistani voivan päätellä on se, että syödä saa reippaasti, värikkäästi ja kaikenlaisia ruokia. Hiilihydraattien tai rasvan pelolle ei todellakaan ole tarvetta. Jos minä olisin aktiiviliikkuja, minun tulisi näistä syömisistä lisätä esimerkiksi viljavalmisteiden määrää. Jokaiselle aterialle olen pyrkinyt aina sisällyttämään kasviksia, hedelmiä tai marjoja, viljavalmisteita tai pähkinöitä, vähintään yhden selkeän pehmeän rasvan lähteen ja maitovalmisteita, kananmunaa, lihaa, kalaa tai kanaa.  Nälkää ei aterian jälkeen kuulu jäädä. Ja jos joltakin aterialta on jotakin jäänyt puuttumaan, kompensoin puutteita seuraavalla aterialla, seuraavana päivänä tai viikkona. Syömisissäni on aina mukana jonkin verran tietoisuutta ja osa menee vanhasta tottumuksesta ja kokemuksen kautta opittuna. Syömisiäni ja muita arkisia tapojani tarkistan, mikäli esimerkiksi liikun enemmän, vatsa vaivaa, olo on väsynyt, on jatkuvia mielitekoja tms.

Oman kehon kuuntelusta on tulossa postausta lähiaikoina. Sitä ennen suosittelen vilkaisemaan Steffin blogikirjoitusta aiheesta.

Ruoan lisäksi otan D-vitamiinia, monivitamiinia ja kausittain kalaöljykapseleita. Minulla on herkkä vatsa, joka näkyy ruokavaliossani mm. säännöllisen rukiin käytön poissaololla. Hapankorppuja syön silloin tällöin. Suurin apu itsellä vatsaoireisiin on ruokavalion ohella ollut riittävä nukkuminen ja rentoutuminen. Kuitulisää esim. psyllium, pellavasiemenrouhe, käytän välillä, nyt kesän aikana se on ollut tauolla.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin: Hyvää viikonloppua!


Ps. Muutaman karkin, mansikan ja viinirypäleen saa päivien syömisiin vielä lisätä :)

-Katja-

Arki(loma)kokkailuja

Värikäs ja maukas ruoka-teema jatkuu. Jaan teille tämänpäiväisen ruokavinkkini, joka oli a) nopea b) edullinen c) värikäs ja d) maukas. Mainio ruoka arkeen siis :)

KOOKOS-KANAKASTIKE JA PASTA

Kanapihvejä (valmiiksi maustettuja),  paprika, kevätsipulia, kookosmaitoa (tai jogurttia), pastaa ja ananasta

Pilko kanapihvit ja kasvikset, avaa kookosmaitopurkki, valuta ananaksesta mehu (ja anna miehelle juotavaksi, koska se tykkää siitä :) ).

Paista öljyssä kanat ja kasvikset

Lisää kookomaito ja anna hiljalleen porista. Keitä sillä välin pasta.

Tee salaatti ( tai hyödynnä edellispäivän jämiä). Lisää ananas salaattiin tai kanakastikkeen joukkoon.

Asettele lautaselle itsellesi sopiva annos, lisää salaatiin vaikka loraus öljyä tai heitä pähkinöitä joukkoon,  ja nauti!

Lisää väriä elämään: nauti jälkiruokana marjoja ja hedelmiä 

Siinä valmistui hyvänmakuinen arkiruoka, josta jäi seuraavallekin päivälle evästä töissä tai kotona syötäväksi. Suosittelen kokeilemaan! Kastiketta voi tuunata vaihtelemalla kasviksia, nestettä ja kanan sijasta voi käyttää hyvin lihaa, kalaa tai papuja. Inkivääri esimerkiksi sopisi oikein hyvin ja erilaiset pippurit mausteeksi. Al naturel kanat voi marinoida itse etukäteen haluamallaan tavalla tai lisätä mausteet vasta pannulla. Suolaa ei tähän versioon tarvinnut lisätä, kun kanoissa oli jo valmiiksi mausteseos päällä ja voimakkaan makuiset kasvikset ja neste toivat lisämakua kastikkeeseen.

Tällä viikolla luvassa vielä ainakin toivepostausta minun ruokapäivästäni. Jos tulee mieleen muita postaustoiveita, laittakaa ideoita kommenttikenttään, kiitos! :)

- Katja

Mitä on hyvä ruoka?

Somessa on puhututtanut tällä viikolla Hanna Partasen haastattelu Helsingin Sanomissa, joka oli otsikoitu raflaavasti "Ruuan ei aina pidä olla hyvää". Kommentteja on sadellut puolesta ja vastaan ja päätin kirjoittaa myös omasta näkemyksestäni aiheeseen liittyen.

Ihan vain kaurapuuroa, mutta marjoilla varustettuna saa aivan uuden merkityksen aamun aloittamisessa

Kuten mediaa seuratessa yleensäkin, myös tätä artikkelia lukiessa saa olla tarkkana jutun tarkoituksen suhteen. Otsikko ja artikkelin sisältö antavat hieman eri käsityksen toisistaan. Itse asiassa omatkin ajatukseni vaihtelivat laidasta laitaan ja päädyin olemaan osittain samaa mieltä, osittain eri mieltä Partasen kanssa tämän artikkelin perusteella. Se, mistä olen samaa mieltä on se, että jokaisen suupalan ei tarvitse olla makuaisteja räjäyttävä kokemus. Syöminen saa olla välillä vain tankkaamista, syömistä vain siksi, että vaan pitää syödä tai sellaista artikkelissa mainittua "perusjees"-ruokaa, jota syö ehkä vain siksi, että lapset tai puoliso pyytää, johon on sillä hetkellä varaa tai ainekset olemassa.

Kanakeittoa kasviksilla

Mutta kyllä mielestäni ruoka saa ja oikeastaan pitääkin olla hyvää, ainakin jollakin tasolla, jotta se tulee syödyksi useammin kuin kerran ja jotta aterian jälkeen on tyytyväinen olo niin kehollisesti kuin mielellisesti. Syöminen ja ruoka on muutakin kuin vain ainekset. Se on ilmapiiri, paikka, seura, mieliala yms. jotka ovat ruokailussa mukana. Se on asenteita ja arvoja, tietoa ja uskomuksia. Se on välittämisellä valittuja raaka-aineita ja ruoanlaittoa. Se on värejä, koostumuksia, lämpötiloja ja makuja.

Kyllä tosi hyvältä maistuvia ruokia saa arkiseenkin tyyliin valmistettuina, ei herkullinen ja maukas ruoka tarkoita automaattisesti samaa kuin kaloripommi, rasvalla ja kermalla kyllästetty ja pitkällä tähtäimellä epäterveellinen. Ja jos tarkoittaa, niin silloin on ehkä tottumuksissa ja asenteissa tarkistamisen varaa. Toki on henkilöitä, joille tietyntyyppinen ruoka laukaisee liiallista syömistä ja on ihmisiä, joilla nälän ja kylläisyyden säätely ei yksinkertaisesti toimi kuten pitäisi vaikkapa sairauden vuoksi, mutta ei mielellään leimata kaikkia maailman ihmisiä tähän kastiin ja ikäänkuin varmuuden vuoksi opeteta heitä rajoittamaan syömisiään.

Pottumuusia, jauhelihakastiketta ja lisukkeet, harmaata ja tylsää, vai?

Karsastan ylipäätään ajatusta siitä, että kategorisoidaan ihan omasta mielestäni perusruokia, yleensä pastapohjaisia, herkuiksi tai ylellisyyksiksi, joita voi syödä vain harvoin.  Todennäköisesti työni syömishäiriötä sairastavien parissa on vahvasti vaikuttanut siihen, että aika pitkälti ajattelen ruoan olevan vain ruokaa, että ylimääräiset määritteet ruoan terveellisyyteen, herkullisuuteen, ravintosisältöön yms. ruokkivat turhia tunnelatauksia ja rajoitteita syömiseen ja siten johtavat tai ovat osa ongelmallista ruokasuhdetta. Koen, että esimerkiksi lasagnen mieltäminen syntiseksi ruoaksi lisää sen syömiseen huonoa omatuntoa, kulutusajattelua, ahmimista tai ähkyyn syömistä, "kun sitä kerran saa vain harvoin". Kannatan mieluummin ruoka-ajattelun laajentamista monipuolisuuteen ja oman kehon tarpeiden tunnistamiseen ja kuuntelemiseen.

Itsetehdyt burgerit, resepti täältä 

Media please, miksi uutisoidaan mieluummin negatiivisesti ruoasta ja linkitetään se iänikuiseen painonhallintaan ja laihduttamiseen? Miksei tuoda enemmän esille vanhoista sodanaikaisista asenteista ja seitkytluvun uskomuksista luopumista ja korosteta enemmän positiivista suhtautumista syömiseen ja omaan kehoon? On totta, että elämme yltäkylläisyyden maailmassa, jossa kaikki on mahdollista ja rajoja tarvitaan. Mutta kuka ne rajat asettaa? Menneisyyden ruokamaailma, vanhempiemme ja isovanhempiemme suhtautuminen ruokaan vai meidän muuttuneet tarpeemme ja oman kehomme signaalit? Mitä jos keskittyisimme enemmän siihen arvokkaaseen tietoon, joka meissä jokaisessa on rakennettuna ja hyödyntäisimme sitä uuden tutkitun tiedon valossa? Mitä jos keskittyisimme siihen, mitä hyvää meillä on?

Perunaa, voisipulikastiketta ja savulohta, kasviksilla höystettynä tietenkin :)

Varmasti jokaiselle löytyy hyvältä maistuvaa ja ravitsevaa ruokaa, valikoimasta se ei jää kiinni. 
Elämämme ei kaadu lasagneen, mutta yksipuoliseen ruokakeskusteluun ja negatiivisiin ruokapuheisiin kyllä. Omien tarpeiden laiminlyöntiin kyllä. Ja suppeisiin näkemyksiin kyllä.

Loistava chili- tonnikalapiirakka, resepti täältä

Muistutan vielä lopuksi siitä, että median sisältöön tulee aina suhtautua varauksella ja kriittisin silmin. En ole Partasta vastaan enkä usko tämän haastattelun antavan koko kuvaa hänen kaikista mielipiteistään. Keskustelua eri näkökulmista on kuitenkin hyvä käydä ja kommentteja vaihtaa puolin ja toisin tässä mustavalkoiseen ajatteluun taipuvaisessa pienessä Suomen maassa, jotta esimerkiksi hyvästä syömisestä, ravitsemusterapeuteista tai virallisista ravitsemussuosituksista ei jäisi yksipuolista ja siten virheellistä kuvaa. Partasen asiakaskunta voi olla erilaista kuin vaikkapa omani ja tavoitteet ravitsemushoidolle erilaisia, joten eroavaisuuksia tavoissa syödä ja ajatella saa ja pitääkin olla. Se, mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toisella, eikö se näin ole?

On hyvä, että keskustellaan ja tuodaan esille omia mielipiteitä. Kommentointi ja keskustelu saa jatkua. Tämän postauksen alle saa tuoda esille omia näkemyksiään ja kokemuksiaan :)

Nacho-jauhelihasalaatti

Postauksessa esitelty muutamia minun mielestäni TOSI HYVIÄ ruokia, joiden annoskoot pysyivät hyvin hanskassa, olivat nopeita valmistaa ARJESSA. Pyrin syömään kasviksia aterioillani, syön säännöllisesti ja syön hyvää ruokaa päivittäin, joten riski näiden tai muiden ruokien ahmimiseen tai ylipäätään liialliseen ajatteluun on olematon. En laihduta enkä pyri hallitsemaan tietoisesti nälkääni ja rajoittamaan syömisiäni, vaan pyrin monipuolisesti, helposti, ilman turhaa stressiä syömään kerralla itseni tyytyväiseksi. Tyytyväisyys itselläni vaatii mm. riittävää määrää ruokaa, riittävästi erilaisia rakenteita ja makuja, lämpimän ja kylmän ruoan yhdistämistä. Toisaalta kyse on hyvin yksinkertaisista muttei kuitenkaan yksipuolisista asioista, joita vaalin päivittäin. Palettiin kuuluu lisäksi riittävä uni, sopiva vireystila, omalle keholle sopiva liikunta sekä mielekästä tekemistä ja antoisia ihmissuhteita. 

Pelkillä ruokarajoitteilla ei siis hyvää syömistä tai hyvinvointia ylipäätään ratkaista. Muistakaa se :)

- Katja