tiistai 6. syyskuuta 2016

Terveisiä koulusta!

Olen tänään viettänyt päivän yläkouluarjessa. Sijaistin terveystiedon ja liikunnan opettajaa.  Päivä meni todella mukavasti. Minulla oli etukäteen muutaman tunnin kokemus opetuksesta tuossa koulussa. Pidän rakennuksesta, ilmapiiristä, opettajista ja oppilaista. Mielenkiintoista tuossa koulussa on opetuksen ja asennemaailman erilaisuus verrattuna omaan kouluaikaani. Liikkumisesta annetaan arvosana asenteesta ja se todella näkyi positiivisesti . Olen kyllä lukenut yhteistoiminnallisesta ja yhdessä tekemisen meiningistä, mutta että teoria näkyy käytännössä, vau! Käytännön kokemus on antanut lisämotivaatiota opiskeluun sekä tarjonnut hyvää materiaalia peilattavaksi koulukirjoja lukiessa. Päivä todella vahvisti ajatuksiani opetustyön mielekkyydestä ja omasta sopivuudestani siihen.

Vain hyvää minulla on sanottavana myös kouluruoasta. Tänään tarjolla oli maitopohjaista puuroa kiisselin kera, leipää ja leikkelettä, salaattia sekä vettä, maitoa ja piimää. Kehuinkin ruokaseuralleni ruoan maukkautta. Lisäksi oli kiva päästä "valmiiseen pöytään". Mielestäni ruokalassa nautittu ruoka voittaa evästelyt taukohuoneessa mennen tullen.  Olo sekä ruokaillessa että ruokailun jälkeen oli miellyttävä ja siirtyminen liikunnan tuntia pitämään heti seuraavaksi ei tuntunut lainkaan pahalta, vaikka etukäteen vähän muuta ounastelin. Mutta niinhän sitä on ennenkin laitettu ruokaa köksässä tai liikuttu ennen tai jälkeen lounaan. Aina tuo koulun päiväjärjestys ei tosiaan ole kaikille optimaalisin, mutta voiko ollakaan, kun on monia liikkuvia palasia varsinkin jaksojärjestelmässä, jollainen tuollakin koululla oli käytössä.  Itse en tosin pallon perässä juossut, joten oppilailla voisi olla muuta sanottavaa. Omat koulumuistot liikuntatunneista lounaan jälkeen ovat jääneet jonnekin harmaan pilven taakse, tai sitten yksinkertaisesti niissä ei ole ollut ongelmaa.

Jäin miettimään kouluruoan syömisen merkitystä osana koulupäivää. Itselläni pohjalla oli hyvin syöty aamupala. Olin nälkäinen lounaaseen mennessä ja nälkäinen uudelleen iltapäivällä koulun loputtua kolmen aikaan. Nopean banaanin ja muutaman kuivatun inkivääripalan (flunssaa meinaa pukata), kauppa- ja kirjastoreissun jälkeen söin kotona lämmintä ruokaa. Työmatkat kuljin autolla ja osan päivästä seisoin, osan istuin. Jälkikäteen ajateltuna lounaan annoskoko olisi saanut olla suurempi, ensi kerralla tiedän sen. No, kompensoin asian sitten syömällä illalla reilummin, todennäköisesti nälkä muistuttelee itsestään jo ennen iltapala-aikaa. Näin en kuitenkaan voisi toimia päivästä toiseen, jos haluan pysyä iskussa varsinkin näin flunssakaudella, mutta muutenkin työntekijänä, liikkujana, opiskelijana, puolisona yms. Päivälläkin on syötävä riittävästi.

Entäpä jos syömiset olisivatkin menneet aivan toisella tapaa? Jos olisin kuitannut aamupalan vain leipäpalalla tai jopa jättänyt kokonaan syömättä? Nälkä lounasaikaan olisi takuulla ollut suuri. Jos olisin vielä tullut kouluun pyörällä ja liikkunut ennen lounasta, olisiko puuro ollut riittävä ravitsemaan kahden aterian edestä? Ei. Ei edes, vaikka liikkumiset jätettäisiin pois. Kevyt kylläisyydentunteeni viitata siihen, ettei kouluruoka todellakaan ole raskasta, vaan ihan perusruokaa. Ravitsevaa kyllä monipuolisesti koostettuna, mutta ei yksinomaan. Jos jää pelkän kouluruoan varaan ja jos syödyt määrät ovat kuten minulla tai jopa pienemmät, ei olisi mikään ihme, jos iltapäivällä väsyttää ja kotiin mennessä on hillitön nälkä. Mihin koulussa pystyy keskittymään, jos pää ei toimi ja ruoka pyörii mielessä?

Oma lukunsa on sitten vielä nuoret urheilijat. Jos harrastuksissa meinaa pärjätä ja liikkujana kehittyä, on ruoka ihan ykkösjuttuja huolehtia kuntoon. Kotona syödyn aamupalan ja koulussa syödyn lounaan lisäksi saatetaan tarvita välipalaa aamupäivään ja varsinkin iltapäivään. Ja välipaloilla en nyt tarkoita nopeasti huiviin vedettyjä patukoita tai juomia, vaan ihan kunnon ruokaa. Leipiä, jogurtteja, hedelmiä, pähkinöitä, puuroja, smoothieta ja sen sellaista.  Peliä ei kuitenkaan voiteta pelkillä välipaloilla, vaan kyllä se koneisto laitetaan käyntiin jo aamusta. Muistakaa se!

Kouluruokakeskustelussa korostan kotien ja nuorten oman toiminnan merkitystä. Ei ole kouluruoan vika yksistään, jos homma ei toimi. Yhdelle aterialle ei voi laittaa sellaista roolia, joka kattaisi kaiken.  Elämä on muuttuvaista, niin on koulun arkikin. Jos aikataulut tökkivät tai tulee muita muuttuvia tekijöitä, on aika tai mahdollisuus riittävälle syömiselle kortilla. Suunnittelulla toki voidaan paikata monia aukkoja. Esimerkiksi huomenna syön lounaani autossa aikataulusyistä, mutta se ei vähennä syömisen tärkeyttä. Suunnitellusti eväslinjalla ja mukana helposti syötävillä välipaloilla mennään, jotta jaksan ja pysyn vireänä. Tätäkään en voi suositella pitkällä jatkuvaan käyttöön.

Paraskaan suunnitelma ei kuitenkaan toimi, ellei sitä noudateta. Siksi nuorten oma vastuu. Mutta kyllä kaikki lähtee kuitenkin kasvattajien roolista, niin koulussa kuin kotona, ohjata nuorta kohti säännöllistä, monipuolista ja riittävää syömistä. Millaisen mallin nuorille annamme me nuorten kanssa työskentelevät? Entä millaista mallia haluamme heille antaa? Käytäntö kun ei ole aina sama kuin teoria.

Aloittelijan virhe: huomatkaa salaatti puurolautaselle ja lusikalla syötynä :D

Tämän koulun syömiskulttuuriin en ole vielä päässyt tarkemmin sisälle. Sitä mielenkiinnolla (vai kauhulla?) odottaen
- Katja

ps. Niinhän siinä sitten kävi, että nälkä ilmoitti itsestään melko pian kotona syödyn ruoan jälkeen ja tätä postausta tehdessä nautin kaksi kinkkuvoileipää.


sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Nostalgiaa

Kuluneen viikon ajan olen ollut nostalgisissa tunnelmissa. Oikeastaan olen ollut niissä jo kesästä alkaen, kun aloitin opiskelut. Mieleen on virrannut fiiliksiä ja muistikuvia omasta lapsuudestani, erityisesti ajasta koululaisena ala-ja yläasteella. Olen pohtinut paljon sitä, millaista elämä silloin oli, mistä tykkäsin ja miltä eläminen ja oleminen tuntui.

Olen aina tykännyt koulusta ja uuden oppimisesta. Kun pääsin kasvatustieteen maailmaan ja kirjoitin ensimmäistä oppimistehtävääni, tuntui kuin olisin tullut takaisin kotiin. Kun samoihin aikoihin lakkasin tavoittelemasta tiettyjä asioita, joita luulin haluavani,  ja keskittymästä siihen, mitä minulla ei vielä ollut, saavutinkin sen, mistä luovuin. Sain rauhan ja tasapainon itseni kanssa. Tyytyväisyyden. Elämän hallinnan tunteen. Asioita, joita minulla on joskus ollut, mutta jotka luulin menettäneeni. Tietämättäni olen jo vuosien ajan kaihonnut jonkin puuttuvan perään, mutten löytänyt sitä. Nyt se minulla on.

En tarkoita, että olisin voinut pahoin aiemmin. Olen voinut pääosin hyvin. Mutta olen samalla kokenut elämästäni puuttuvan jotakin. Ilmeisesti olin kadottanut palan itseäni. Se palanen on samanaikaisesti pieni ja iso. Pieni siksi, ettei arkeni pääpiirteissään ole muuttunut erilaiseksi. Edelleen samat asiat ovat minulle tärkeitä. Suuri siksi, että sen palasen löytämisen vaikutus on tuntunut merkittävältä, sen vaikutus on ollut kokonaisvaltainen.

Minulla on niin sanotusti omempi olo. Alkaneen syksyn aikana olen vähän väliä saanut itseni kiinni hyvänolon tunteesta, tunteesta, että olen juuri nyt oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Että elän juuri omannäköistäni elämää, minulle tarkoitettua. Kesän aikana ja sen jälkeen palasia on loksahdellut kilahdellen paikoilleen. Niitä kaikkia yhdistää sama teema: miten elin ja olin ennen.

Nämä oivallukset ovat olleet samanaikaisesti sekä miellyttäviä ja turvallisuuden tunnetta lisääviä, että herättäneet ihmetystä. Miten olen voinut olla niin sokea päivänselville asioille? Olen lähtenyt merta edemmäs kalaan, vaikka olin jo löytänyt oman rantani.  Toisaalta, ehkä en osaisi nyt arvostaa sitä, mitä minulla on, jos en olisi ristiretkiäni tehnyt.

Nostalgisuus on näkynyt myös ruokapöydässä.  Juuri nyt vatkaamista odottaa puolukkapuuro ja joillekin arki-illoille on kupillinen kaakaota löytänyt tiensä. Ihme kiksejä saan myös pienistä maustetuista jogurttipurkeista, erityisesti päärynä-vaniljan makuisista Perinteinen-purkeista. Muistan sen maun Metsätähti-jogurteista, joita söin ollessani tarhaikäinen. Myös pienet lihapiirakat herättävät hymyä huulille. Kuten sanoin, pieniä isoja juttuja. Se pieni lapsi minussa on saanut äänensä kuuluville ja on onnellinen.


Tämä postaus on samalla 7.osa oman kehon kuuntelua koskevassa postaussarjassa. Tällä kertaa pohdittiin sen pienen meissä kaikissa asuvan lapsen merkitystä ja vaikutusta elämäämme vielä aikuisiälläkin. Joskus lapsi tietää enemmän kuin muka viisas ja kokenut aikuinen. Se pieni lapsi saattaa olla irti turhista vaatimuksista ja rajoitteista, joita aikuiset itselleen asettavat. Sitä pientä lasta pitää malttaa kuunnella. Vanha sanonta "totuus löytyy kaurapuurosta" sisältää tärkeän sanoman: uskalla palata lapsuuden maisemiin ja nähdä elämä lapsen silmin.  Saatat yllättyä. Niin minä ainakin tein.

Sunnuntai-iltaterveisin
Katja


torstai 1. syyskuuta 2016

Syyskuun ensimmäinen

www.gaudeamus.fi
Pitkältä tuntunut elokuu on nyt taputeltu purkkiin ja tänään käännyttiin syyskuun puolelle. Selkeästi syksyyn siis.  Syyskuu tulee olemaan mielenkiintoinen kuukausi, todella tapahtumarikas,  vaikka elokuussakin riitti kyllä säpinää ihan tarpeeksi. En kuitenkaan valita.  Omassa työelämässäni tulee nyt melkoisesti, mutta pitkälti lämpimin värein. Muutokset otan tällä hetkellä avosylin vastaan.

Opiskelut ovat asettuneet aika kivasti arkeen. Tällä hetkellä lukemani "koulukirja" Apina pulpetissa tosin on niin mielenkiintoinen, etten sitä malttaisi jättää kesken. Tässä kirjassa tutkijapari vietti lukuvuoden erään suomalaisen 9-luokkalaisen kouluarjessa. Teoksessa puheenvuoron saavat tutkijoiden lisäksi oppilaat, opettajat ja vanhemmat. Lukiessa tuntuu kuin olisi itse mukana tuossa erittäin värikkäässä elämänvaiheessa.

Keittiössä eletään tällä hetkellä aikalailla suvantovaihetta. Vanhoilla suosikeilla tai pikaratkaisuilla mennään. Kun ideat ja suurin osa henkisestä kapasiteetista menee tällä hetkellä muihin juttuihin, on pakko jostakin höllätä. Haluan kuitenkin edelleen
syödä hyvin, monipuolisesti ja riittävästi. Valmisruoat helpottavat
onneksi arkea.
www.kokkikartano.fi. 

Joten suurkiitos Kokkikartanolle mielettömän hyvän makuisista pastoista ja kiusauksista! Suosittelen kokeilemaan, jos et vielä niitä ole maistanut. Hintalaatu- suhde on hyvä ja suurta eroa kilohinnallisesti kilpailijoihin ei ole (ja se mitä on, voittaa maussa mennen tullen). Näitä bongaan usein -30% merkeillä vielä. Näistä voi hyvin sanoa, että aivan kuin olisivat itsetehtyjä :)


Alkuviikon eräs mainittavan arvoinen pikaratkaisu oli klassikkokiinalaisannoksen tekeminen Uncle Ben'siä hyödyntäen. Jasmiiniriisi, sweet & sour valmiskastike maustamattomien kanasuikaleiden joukkossa, paahdetut cashewpähkinät ja vihersalaatti toimivat äkillisen kiinalaisen ruoan kaipuun tyydyttäjänä.  Hyvää oli!





























Tällaista tällä kertaa. Hyvää syksyistä torstai-iltaa kaikille!
- Katja




maanantai 29. elokuuta 2016

Elämän pieniä suuria iloja

Joskus on ihanaa ja tarpeellista....
  • Viettää lomapäivää heti viikon alkajaisiksi
  • Lähteä pois kaupungista
  • Istua autossa pelkääjän paikalla ja nauttia maisemista
  • Syödä lounas ravintolassa
  • Ihmetellä kaupunkia
  • Kävellä kauniin kuulaassa syksysäässä
  • Shoppailla syksyyn sopivia kenkiä
  • Sovitella ISO kasa vaatteita ja ostaa niistä muutama 
  • Tutustua uuteen kahvilaan ja nauttia jäätelöä
  • Juoda iso kuppi haudutettua teetä toisessa kahvilassa
  • Yökyläillä sukulaisten luona
  • Olla irti peruskotitöistä
  • Uppoutua illalla hyvään kirjaan lyhyempien yöunienkin uhalla
  • Haaveilla erilaisesta elämästä
  • Nauttia hetkistä juuri tässä ja nyt

Hyviä viimeisiä elokuun päiviä!
-Katja


Oulussa on todella hyvä kreikkalainen ravintola

Ihastuin uuteen italalaiseen (tai minulle uuteen ;)) kahvilaan

Ps. Snäppään silloin tällöin @katjamakel



perjantai 26. elokuuta 2016

Oman kehon kuuntelu osa 6

Mietteliäs maanantai, tuskaisa tiistai, käänteentekevä keskiviikko, toiveikas torstai ja paras perjantai.  Näin nimesimme viikonpäiviä työkavereiden kanssa. Arki on täynnä erilaisia ajatuksia ja mielentiloja. Toiset päivät soljuvat kuin itsestään, toiset tuntuvat raskailta ja tunkkaisilta aamusta alkaen. Jokaisella meillä on oma lempipäivämme ja inhokkimme. Itse olen aina pitänyt eniten torstaista ja inhonnut sunnuntaita. Liittynee jotenkin lempiohjelmaani Teho-osastoon, mutta myös viikon loppumisen ja alkamisen aiheuttamiseen tuntemuksiin.

Tämän viikon vinkki oman kehon kuunteluun liittyy viikonpäiviin. Oletko pistänyt merkille, miten energiatasosi vaihtelevat eri päivinä? Hyödynnätkö tätä vaihtelua omaksi hyväksesi? Tämä onnistunee parhaiten säännöllistä työtä tekevillä, ei välttämättä vuorotyöläisillä, mutta kehotan silti omalla kohdalla miettimään asiaa. Nimittäin tätä tietoa voi hyödyntää, jos vain mahdollista, oman viikon rakentamisessa ja omien tavoitteiden ja odotusten suhteuttamisessa voimavaroihin. Tiedän esimerkiksi, että maanantaisin en välttämättä ole tehokkaimmillani, jos unirytmi on sekoittunut viikonloppuna. Silloin pyrin olemaan suunnittelematta vapaa-aikaani kovin tarkasti.  Teen enemmän juttuja fiilispohjalta. En myöskään lataa lauantaille odotuksia, sillä viikon kuormittavuudesta riippuen voi olla parempi pitää se päivä vain itsellä. Sen sijaan tiistaina, torstaina ja perjantaina energiaa piisaa, joskus myös sunnuntaina. Keskiviikko on aina vähän mysteeri, se menee miten menee.

Käytännön seurauksina osaan olla itseäni kohtaan armollisempi tai vaihtoehtoisesti saada itsestäni eniten irti. Aina kun ei voi onnistua parhaalla mahdollisella tavalla, vaikka haluaisi. Ja joskus taas tuntuu kuin kaikki olisi mahdollista. Kun arjessa on muutenkin kiirettä, suorittamista, vaatimuksia ja paineita, olisi kokonaisuuden kannalta tärkeää osata vähentää sitä muualta, sieltä, missä sitä ei välttämättä tarvita. Jos työssä tai perheen pyörittämisessä ei voi himmailla, on oman vapaa-ajan oltava sitä varten.

Himmailu ei tarkoita välttämättä täyslepoon pyrkimistä ja spa-hoitoja, vaan ennen kaikkea muutosta mielessä. Ylimääräisten vaatimusten karistamista. Täydellisyyden tavoittelusta irtipäästämistä. Nauttimista siitä, mitä tekee. Läsnäoloa. Liikkuessa kehon hallintaa. Hengittämistä. Olemista itselle ja itsessä tässä ja nyt, ehdoitta. Ei mikään helppo tehtävä, jos on tottunut painamaan menemään, miettimään mielessä tuhatta ja yhtä asiaa kerralla, suunnittelemaan jo seuraavaa hetkeä ja vielä kaiken kukkuraksi moittimaan itseä huonosti hoidetuista hommista tai epätäydellisistä suorituksista aiottuun verrattuna. Tavoittelemaan aina vain jotakin sellaista, mitä juuri nyt ei ole saatavilla.

Himmailu on kuitenkin sen työn arvoista. Se tyyneys, minkä se saa aikaan. Ne vähemmän kireydet kehossa, mitä se saa aikaan. Se tyytyväisyys omasta elämästä, mitä se saa aikaan. Niitä tahtoisin kaikkien kokevan.


Älkää kuvitelkokaan, että olen mestari oman kehon kuuntelussa ja siksi annan vinkkejä siihen liittyen. Ehei. Olen tehnyt tätä oppimismatkaa koko ikäni, pudottaen pala palalta turhaa kuormaa vuosien varrella. Ja tulen tekemään matkaa tästä edespäinkin. Kokemus opettaa ja kokeilujen myötä olen oppinut luottamaan kokemuksiini ja kehoni viesteihin. Usein ne tajuaa vasta jälkikäteen ja osaa liittää havaintoja toisiinsa. Sillä sitä se on. Palapelin rakentamista, omien fiilisten tarkastelua eri näkökantilta, rohkeutta kyseenalaistaa omaa mieltä. Usein muutokset ovat olleet niitä parhaiden oivallusten aikaa. Kun jokin muuttuu ulkoisesti, havaitsen muutosta myös sisäisesti. Ja se pistää miettimään. Se pistää nöyräksi ja muistuttaa, miten paljon onkaan vielä opittavaa.

Osa oppimista on uskallus muuttaa vanhoja totuttuja malleja. Se, jos mikä, on pelottavaa. Mutta suorittamisella ja itseltäni jatkuvalla vaatimisella en ole saavuttanut haluamani asioita. Sen sijaan juuri luopumalla niistä olen saanut sitä, mitä haen. Lisäksi saan todennäköisemmin pitää uudet tapani, kun kireä mieleni ei ole torpedoimassa yrityksiäni. Kun minulle jää hyvä mieli ja rennompi kroppa, olen tyytyväisempi myös huomenna ja ensi viikolla jne. Ja tyytyväisyys on se, mikä saa viihtymään omissa nahoissani. Tyytyväisyydestä tiedän tehneeni oikein itseäni kohtaan. Tyytyväisyydestä tiedän olevani oikealla tiellä. Ja tyytyväisyys saa minut paitsi kuuntelemaan kehoni ja mieleni viestejä entistä suuremmalla mielenkiinnolla myös uskomaan ja luottamaan niihin.


Mitä tulee tähän viikkoon, olen tyytyväinen siihen. Nautin tästä perjantaista. Se on ollut tällä viikolla ehkä paras päivä. Ensi viikko onkin sitten oma tarinansa. Luvassa on paljon uutta ja mielenkiintoista tapahtumaa, mutta varmasti kohtaan myös ikävämpiä asioita. Koska that's life. On parempi, etten suunnittele liian tarkasti päiviä eteenpäin. Perussabluuna, siis säännöllinen syöminen, liikkuminen ja nukkuminen, pidetään mukana, mutta en edes yritä toistaa tämän viikon kaavaa. Koska viikot ovat erilaisia. Koska viikonpäivät ovat erilaisia.

Believe me, I've been there, done that. And trust me, it wasn't worth it. 

Parasta perjantaita kaikille!

-Katja




keskiviikko 24. elokuuta 2016

Keskiviikon kaaoskeittoa

Kattilallinen keittoa saa tämän tytön hymyilemään. Tänään taas kasasin isoon kattilaan hautumaan ripellyksiä jääkaapin sisällöstä. Lopputulos: Äärettömän hyvää ruokaa! Mieheltäni sateli myös kehuja, jotka lämmittivät mieltäni entisestään. Tämä päivä on muutenkin ollut erittäin onnistunut ja aurinkoinen, joten annan keskiviikolle arvosanaksi täyden kympin!

Värikästä kaaoskeittoa kehiin, volá!

Bataattia, paprikaa, kesäkurpitsaa, maissia,  kanan jauhelihaa, chorizotikkuja, pestoa, kanafondia (tai vastaavia aineksia)

Pilkotaan kasvikset ja tikut, paistetaan jauheliha ja lisätään pesto (1-2 rkl).

Keitetään bataattilohkoja vedessä, johon lisätään fondi (1 rkl). Noin 10 min kuluttua lisätään muut ainekset ja annetaan kiehua vielä 5-10 min. Tarkistetaan maku.

Nautitaan esimerkiksi maustamattoman tuorejuuston kera. Nam!


Hyvää keskiviikon jatkoa kaikille!

-Katja

Ps. Illalla alkaa odottamani uusi ohjelma Livillä, nimittäin Maaret Kallion luotsaama Yhden illan juttu. Saa nähdä millainen se on :)



maanantai 22. elokuuta 2016

Ruokapöydästä oppimisen tielle

Näin aikuisena opiskellessa sitä tulee suhteutettua uutta vanhaan aika huomaamatta. Tänään pohdin itsekseni lasten (ja miksei aikuistenkin) oppimista tukevia tekijöitä. Tai taustatekijöitä tarkemmin sanottuna. Asioita, joita sekä pienen oppijan ja vanhempien olisi hyvä muistaa jo kotona. Toki muillakin asioilla on merkistystä, nämä asiat vain sattuivat ensimmäisenä tulemaan mieleen.

Ensimmäisenä tulee tietysti syöminen (ylläri ylläri). Teoriassa tiedossa, mutta käytännössä hukassa. Kuinka oppimista voi olettaa tapahtuvan tarkoituksenmukaisesti, jos kroppa ja aivot eivät saa aamusta alkaen polttoainetta? Kuinka jaksaa keskittyä, olla kiinnostunut, muistaa ja jaksaa olla yhteistyökykyinen, jos naama nukkuu vielä? Kuinka jaksaa iltapäivälle asti, jos koulussa ei syö? Syömisen tärkeyttä tuskin kukaan kiistää, mutta erilaisten pegagogisten menetelmien yms. rinnalla kulkeekohan syöminen yhtä tärkeänä vaihtoehtona, ellei kaiken oppimisen lähtökohtana? Enkä tarkoita nyt mitään peruslautasmallijuliste-valistusta, vaan todella syömisen merkityksen korostamista ja myös sen mahdollistamista? Entä tehdäänkö koteihin selväksi syömisen tärkeys?

Pitäisi.

Toisena tulee mieleen kodin puheet esimerkiksi opiskelemiseen ja vaikkapa kouluruokaan liittyen. Jos kotona kouluruokaa moititaan huonoksi, tarvitseeko ihmetellä, jos lapsi ei sitä syö? Jos opettajan tekemiä ratkaisuja kritisoidaan lapsen kuullen, kuinka hyväksi voi opettaja-oppilas-suhde muodostua? Kannatan toimintamallia, jossa vanhemmat ovat yhteydessä suoraan opettajaan käyttämättä lasta välikätenä tai kannustavat syömiseen ruoan kritisoimisen sijaan. Tällä tavoin säilytetään mielestäni lapsen mahdollisuus avoimeen suhtautumiseen koulua kohtaan ja omien mielipiteiden muodostamiseen. Harvemmin kun asiat koulussa tai muualla tapahtuvat syyttä ja toisaalta myös koulun on hyvä saada palautetta kodeilta kehittymismielessä. Ja tietysti toisinpäin. Asiat voi keskustellessa oppia näkemään laajemmassa perspektiivissä. Lapsikin.

Tällaisia mietteitä maanantaihin,
-Katja