Oman kehon kuuntelu osa 6

Mietteliäs maanantai, tuskaisa tiistai, käänteentekevä keskiviikko, toiveikas torstai ja paras perjantai.  Näin nimesimme viikonpäiviä työkavereiden kanssa. Arki on täynnä erilaisia ajatuksia ja mielentiloja. Toiset päivät soljuvat kuin itsestään, toiset tuntuvat raskailta ja tunkkaisilta aamusta alkaen. Jokaisella meillä on oma lempipäivämme ja inhokkimme. Itse olen aina pitänyt eniten torstaista ja inhonnut sunnuntaita. Liittynee jotenkin lempiohjelmaani Teho-osastoon, mutta myös viikon loppumisen ja alkamisen aiheuttamiseen tuntemuksiin.

Tämän viikon vinkki oman kehon kuunteluun liittyy viikonpäiviin. Oletko pistänyt merkille, miten energiatasosi vaihtelevat eri päivinä? Hyödynnätkö tätä vaihtelua omaksi hyväksesi? Tämä onnistunee parhaiten säännöllistä työtä tekevillä, ei välttämättä vuorotyöläisillä, mutta kehotan silti omalla kohdalla miettimään asiaa. Nimittäin tätä tietoa voi hyödyntää, jos vain mahdollista, oman viikon rakentamisessa ja omien tavoitteiden ja odotusten suhteuttamisessa voimavaroihin. Tiedän esimerkiksi, että maanantaisin en välttämättä ole tehokkaimmillani, jos unirytmi on sekoittunut viikonloppuna. Silloin pyrin olemaan suunnittelematta vapaa-aikaani kovin tarkasti.  Teen enemmän juttuja fiilispohjalta. En myöskään lataa lauantaille odotuksia, sillä viikon kuormittavuudesta riippuen voi olla parempi pitää se päivä vain itsellä. Sen sijaan tiistaina, torstaina ja perjantaina energiaa piisaa, joskus myös sunnuntaina. Keskiviikko on aina vähän mysteeri, se menee miten menee.

Käytännön seurauksina osaan olla itseäni kohtaan armollisempi tai vaihtoehtoisesti saada itsestäni eniten irti. Aina kun ei voi onnistua parhaalla mahdollisella tavalla, vaikka haluaisi. Ja joskus taas tuntuu kuin kaikki olisi mahdollista. Kun arjessa on muutenkin kiirettä, suorittamista, vaatimuksia ja paineita, olisi kokonaisuuden kannalta tärkeää osata vähentää sitä muualta, sieltä, missä sitä ei välttämättä tarvita. Jos työssä tai perheen pyörittämisessä ei voi himmailla, on oman vapaa-ajan oltava sitä varten.

Himmailu ei tarkoita välttämättä täyslepoon pyrkimistä ja spa-hoitoja, vaan ennen kaikkea muutosta mielessä. Ylimääräisten vaatimusten karistamista. Täydellisyyden tavoittelusta irtipäästämistä. Nauttimista siitä, mitä tekee. Läsnäoloa. Liikkuessa kehon hallintaa. Hengittämistä. Olemista itselle ja itsessä tässä ja nyt, ehdoitta. Ei mikään helppo tehtävä, jos on tottunut painamaan menemään, miettimään mielessä tuhatta ja yhtä asiaa kerralla, suunnittelemaan jo seuraavaa hetkeä ja vielä kaiken kukkuraksi moittimaan itseä huonosti hoidetuista hommista tai epätäydellisistä suorituksista aiottuun verrattuna. Tavoittelemaan aina vain jotakin sellaista, mitä juuri nyt ei ole saatavilla.

Himmailu on kuitenkin sen työn arvoista. Se tyyneys, minkä se saa aikaan. Ne vähemmän kireydet kehossa, mitä se saa aikaan. Se tyytyväisyys omasta elämästä, mitä se saa aikaan. Niitä tahtoisin kaikkien kokevan.

Älkää kuvitelkokaan, että olen mestari oman kehon kuuntelussa ja siksi annan vinkkejä siihen liittyen. Ehei. Olen tehnyt tätä oppimismatkaa koko ikäni, pudottaen pala palalta turhaa kuormaa vuosien varrella. Ja tulen tekemään matkaa tästä edespäinkin. Kokemus opettaa ja kokeilujen myötä olen oppinut luottamaan kokemuksiini ja kehoni viesteihin. Usein ne tajuaa vasta jälkikäteen ja osaa liittää havaintoja toisiinsa. Sillä sitä se on. Palapelin rakentamista, omien fiilisten tarkastelua eri näkökantilta, rohkeutta kyseenalaistaa omaa mieltä. Usein muutokset ovat olleet niitä parhaiden oivallusten aikaa. Kun jokin muuttuu ulkoisesti, havaitsen muutosta myös sisäisesti. Ja se pistää miettimään. Se pistää nöyräksi ja muistuttaa, miten paljon onkaan vielä opittavaa.

Osa oppimista on uskallus muuttaa vanhoja totuttuja malleja. Se, jos mikä, on pelottavaa. Mutta suorittamisella ja itseltäni jatkuvalla vaatimisella en ole saavuttanut haluamani asioita. Sen sijaan juuri luopumalla niistä olen saanut sitä, mitä haen. Lisäksi saan todennäköisemmin pitää uudet tapani, kun kireä mieleni ei ole torpedoimassa yrityksiäni. Kun minulle jää hyvä mieli ja rennompi kroppa, olen tyytyväisempi myös huomenna ja ensi viikolla jne. Ja tyytyväisyys on se, mikä saa viihtymään omissa nahoissani. Tyytyväisyydestä tiedän tehneeni oikein itseäni kohtaan. Tyytyväisyydestä tiedän olevani oikealla tiellä. Ja tyytyväisyys saa minut paitsi kuuntelemaan kehoni ja mieleni viestejä entistä suuremmalla mielenkiinnolla myös uskomaan ja luottamaan niihin.

Mitä tulee tähän viikkoon, olen tyytyväinen siihen. Nautin tästä perjantaista. Se on ollut tällä viikolla ehkä paras päivä. Ensi viikko onkin sitten oma tarinansa. Luvassa on paljon uutta ja mielenkiintoista tapahtumaa, mutta varmasti kohtaan myös ikävämpiä asioita. Koska that's life. On parempi, etten suunnittele liian tarkasti päiviä eteenpäin. Perussabluuna, siis säännöllinen syöminen, liikkuminen ja nukkuminen, pidetään mukana, mutta en edes yritä toistaa tämän viikon kaavaa. Koska viikot ovat erilaisia. Koska viikonpäivät ovat erilaisia.

Believe me, I've been there, done that. And trust me, it wasn't worth it. 

Parasta perjantaita kaikille!

-Katja

Tieto lisää...avoimuutta

Rakastan koulutuksia. Uuden tiedon imemistä. Ideoita. Uusia näkökulmia. Sitä havaintoa, etten minä tai maailma olla vielä valmiita. Että kaikkia reittejä ei ole vielä löydetty. Että vielä on keinoja kokeilematta, teorioita testaamatta ja tutkimuksia tekemättä.

Kouluttautuminen ei koske vain luennoilla istumista ja keskustelua kollegoiden kanssa. Se koskee myös omassa henkilökohtaisessa elämässä oivallusten tekemistä samojen aihepiirien äärellä. Kuluneen kuukauden aikana mieleni on todella avartunut.  Sitähän sanotaan, että täytyy käydä kaukana nähdäkseen lähelle. Se pitää täysin paikkansa.

Säästöliekkiseminaarista ja sen annista olen jo aiemmassa postauksessa kertonut. Viime viikolla vietin aikaa syvemmin  syömishäiriöiden maailmassa tunnesäätelyyn ja otsalohkon toimintaan tarkemmin perehtyen. Torstaina Syömishäiriökeskuksen toiminnanjohtaja Pia Charpentier puhui tunteiden ja niiden säätelyn merkityksestä ja perjantaina puolestaan psykoterapeutit Sari Kujanpää ja Pauliina Juntunen Jyväskylästä kertoivat autismikirjon häiriöistä ja asiakaskokemuksistaan.  Äärimmäisen mielenkiintoista!  Aivojen toiminta ja ihmisen käyttäytyminen kiehtovat minua kovasti. Mitä enemmän näiden parissa vietän aikaani, sitä kiinnostuneemmaksi tulen ja sitä enemmän omaa työtäni rakastan. Opin mielelläni lisää, näissäkin kuitenkin riittää pureskeltavaa vähäksi aikaa. Koulutuksen anti kiteytettynä oli paitsi tunteiden tärkeys ja tunnesäätelyn suuri merkitys, myös avarakatseisuus. Emme ole samanlaisia ja hyvä niin. Häiriö toisaalla voi tarkoittaa luovuutta ja herkkyyttä muualla.

Mitä omaan elämääni tulee, huomaan suurempaa armollisuutta itseäni ja muita ihmisiä kohtaan. Asioita ei tarvitse tehdä aina samalla tapaa ja voimme oppia toisiltamme jotakin hyvin arvokasta elämisestä. Huomaan ajoittain juuttuvani rutiineihin ja kaavamaisuuteen, siihen omaan tapaan elää olla, jolloin myös kokemukset herkästi kapeutuvat. Samalla mieliala laskee ja alan kaipaamaan muutosta. Joskus olennaisin muutos tehdään oman pään sisällä. Ei sisustukseen,  jääkaappiin, harrastuksiin tai hiustyyliin. On helpompi muuttaa konkreettisia asioita oman itsen ulkopuolella, järjestellä ympäristöä kun omassa mielessä on kaaos. Mikään ulkoinen hallinta ei kuitenkaan korvaa rauhallisuutta itsensä kanssa. Ja rauhallisuudessa uskon piilevän todellisen hyvinvoinnin siemenen.

Juuri tänään puhuin erään potilaan kanssa siitä, kuinka varsinkin naisen keho on hienosti rakennettu kertomaan hyvinvoinnista, kunhan sitä vain kuuntelee. Pyörivätkö menkat, millaista uni on, palautuuko liikkumisesta, vaivako ruoka mieltä, onko herkuttelu latautunut, millainen mieliala on, miten ihmissuhteet voivat.  Voinko minä hyvin? Jos en, niin miksi? Olenko muistanut elää tässä hetkessä, huomata vuodenajan myötä ulkona tapahtuneet muutokset? Olisiko aika hidastaa tahtia  ja todella aistia, mitä muuta maailmassa on?  Joskus tasapainon avain piilee juuri omien ajatusten ja toimintojen kyseenalaistamisessa, ei aina ulkoisissa asioissa.

Avalla alkaa 7.5 Kaunis sielu-niminen kuusiosainen dokumenttielokuvasarja, joka kertoo Nuutista ja Mikaelista, autistisista pojista. Viime viikon koulutuksen jälkeen odotan sarjaa innolla. Toiselle häiriö, vamma tai sairaus voi merkitä toiselle tapaa havainnoida maailmaa, mistä muut ns. terveet voivat ottaa opiksi. Hyvää elämää kun voi elää niin monin eri tavoin. Kaunis sielu-projektista voi lukea lisää täältä. Ennen sarjan alkua Nuuttiin voi tutustua eilisessä Iltasanomien artikkelissa.

Nuutista inspiroituneena kannustan alkavan viikon kunniaksi kaikkia katsomaan hetkeksi omaa ympäristöään juuri tässä ja nyt ja havaitsemaan siinä ne ihmeellisen kauniit asiat, joita esimerkiksi autistinen lapsi ne siinä voi nähdä.

Kokkolassa sataa, mutta satakoon. Minun mielessäni paistaa aurinko :)
 -Katja-