Oletko kuullut sanonnasta “aamupala on päivän tärkein ateria”?
Siinä on perää. Vaikka täysin tärkeimmäksi sitä ei voi asettaakaan, ovat sen vaikutukset loppupäivän sujumiseen merkittävät. Englanninkielen sana breakfast ("paaston katkaisu") kuvaa hyvin aamupalan roolia, se katkaisee yöllisen paaston ja käynnistää koneistomme uutta päivää varten. Ja ei, elimistömme ei ole sammuneena yön aikana, mutta eräänlaisella hiljaiskäynnillä kuitenkin. Aamupala on kuin oikeanlaista bensiiniä moottoreillemme. Pelkkä kahvi ei siihen riitä, tarvitaan monenlaisia ravintoaineita, jotta monimutkainen kehomme pystyy toimimaan täydellä teholla.
Oletko aamuisin äreä tai pahoinvoiva? Tuntuuko sinusta kuin et heräisi? Onko sinulla väsynyt ja vetämätön olo koko päivän? Särkeekö päätäsi? Oletko lounasaikaan sudennälkäinen? Naposteluttaako iltaisin? Kaikkiin näihin auttaa aamupala. Sitä ei kannata jättää väliin, oli kiire ei tai. Se kuuluu kaikille, ikään, painoon, pituuteen, sukupuoleen tai mihinkään muuhunkaan katsomatta. Aivan kuten auto tankataan, pitää elimistöllekin antaa polttoainetta, jotta se kulkisi halutulla tavalla. Oli sitten tiedossa kotoilua, töitä tai opiskelua, liikkui tai ei, elämäntilanteesta riippumatta. Ajankohta voi vaihdella (unirytmistä riippuen), mutta tarve ei. Aamupalan skippaaminen kostautuu mm. edellä mainituilla tavoilla, syöminen puolestaan palkitsee vireydellä ja jaksamisella. Jos et usko, kokeile!
Millainen sitten on hyvä aamupala?
Esimerkiksi lautasellinen puuroa marjoilla, rasvasilmällä tai lasillisella maitoa höystettynä. Tai siivu tai pari voileipää kananmunalla ja lasillisella tuoremehua. Juotavat versiot, esim. jogurtista, marjoista ja pähkinöistä tehty smoothie, voi pelastaa kiireisenä aamuna. Tuorepuuro valmistuu yön aikana hiutaleiden turvotessa piimässä tai jogurtissa hedelmänpalojen ja pähkinörouheen kera. Kiireinen voi pakata aamupalan valmiiksi jo edellisiltana ja syödä sen vaikka automatkalla.
Hyvä perussääntö on jotakin viljatuotetta, jotakin hedelmää tai marjaa tai kasviksia, jotakin maito-, liha-, kala-, kana-, soijavalmistetta tai kananmunaa. Kokeilemalla löytää itselle sopivan, sellaisen, jolla jaksaa hyvin lounastaukoon asti. Vireystila ja oma olo ovat ratkaisevia. Toinen tykkää munakkaasta kasviksilla ja marjoilla höystettynä, toiselle maistuu mieluummin puuro. Ei ole olemassa yhtä ja oikeaa aamupalaa, on erilaisia aamupaloja, ihan niin kuin on erilaisia aamuja ja ihmisiä. Paras aamupala on itselle maistuva ja toimiva.
maanantai 29. heinäkuuta 2013
keskiviikko 24. heinäkuuta 2013
Muutospainetta?
Muutos alkaa aina jostakin.
Joskus ponnahduslautana toisten esimerkki, joskus pakko. Pysyvät muutokset lähtevät kuitenkin aina itsestä, omasta oivalluksesta. Muutoksen laajuus voi vaihdella, mutta jokainen muutos on kuitenkin yhtä tärkeä - onnistumisen ja pysyvyyden kannalta tarvitaan uuden omaksumista ja halua sitoutua nyt ja tulevaisuudessa. Tässä eräs selitys siihen, miksi esimerkiksi kausiluontoisilla dieeteillä ei saavuteta mitään kestävää. Uuteen ryhtyminen edellyttää vanhasta luopumista, mutta vanhan tilalle on olennaista saada jotakin vähintään yhtä merkittävää. Muutenhan arvoasteikolla vanha voittaa uuden ja ajan mittaan paluu vanhaan tapahtuu vääjäämättä. Uuden on oltava houkuttelevaa, siksi jo muutosta tehtäessä on hyvä miettiä laajemmin, mihin asioihin muutos vaikuttaa ja miten kompensoida.
Esimerkiksi tupakoinnin lopettamista helpottaa etukäteen varautuminen tilanteisiin, joissa
on tupakoinut, kuten stressi, juhlat, alkoholinkäyttö, aamurutiinit, tauot työpaikalla. Lopettamista voi tukea keksimällä itselleen korvaavaa tekemistä jo valmiiksi, koska tupakanhimon iskiessä tai kavereiden pyytäessä ulos tupakalle, ei välttämättä ensimmäisenä tule mieleen muuta kuin halu tupakoida. Opitut tavat ovat lujassa, se perustuu aivojemme toimintaan. Yllykkeen edessä emme aina pysty tietoisesti ohjaamaan käyttäytymistämme.
Sitä, mistä mielihyvää eniten saadaan, halutaan eniten. Siksi korvikkeen on tärkeää olla vähintään yhtä haluttavaa.
Joskus helpointa on pilkkoa muutokset osiin ja lähteä pala kerrallaan rakentamaan uusia toimintamalleja. Onnistumista lisää tavoitteiden mitoittaminen arkielämän haasteisiin, kuten kiireeseen, stressiin, väsymykseen, aikataulumuutoksiin. Kaikkea emme voi etukäteen tietää ja suunnitella, mutta todennäköistä on, että huonojakin päiviä sattuu kohdalle. Mikään kiire ei ole, on hyvä muistaa, että elämää on myös edessäpäin ja mitä paremmin asiat sisäistää, sitä paremmin ne kestävät. Kaiken ei tarvitse olla valmista nyt ja heti. Ja voihan olla, että parasta aikaa on itse muutosprosessi, jonka aikana oivalluksia ja ideoiden kypsyttämistä tapahtuu. Se, mitä kaveri tai naapuri tekee, ei välttämättä ole oma juttu ja olennaista nimenomaan on löytää itselle sopivat tavat elää ja olla.
Klinikalla potilaiden kanssa hyödynnetään viikkotavoitteita, sovitaan siis viikko kerrallaan asia tai asioita, joita täytyy muuttaa tai vahvistaa toipumista ja tervettä elämäntapaa tukeviksi. Tavoitteet muotoillaan konkreettisiksi, jotta niiden toteuttaminen ja seuranta olisi mahdollisimman yksinkertaista. Toistot auttavat muuttamaan vanhoja tapoja, siksi tavoitetta on tärkeä voida toteuttaa päivittäin tai useamman kerran viikossa. Tavoitteet ovat jokaisen potilaan kohdalla yksilöllisiä, kunkin potilaan lähtökohdat huomioiden. Ja niin tuleekin olla. Kiireellä ja naapurin tavoitteilla ei synny pysyviä tuloksia. Joskus muutosprosessin käynnistymisen kannalta on tärkeää saada ensin onnistumisen kokemuksia, jotta uskallusta riittää jatkaa eteenpäin.
Esimerkiksi havaita, että joskus ei tarvitse muuttaa jo olemassaolevaa, vaan oppia nauttimaan jo olemassaolevasta.
Jatkuva jonkin tavoittelu ja tyytymättömyys nakertavat hyvinvointia. Nykyisessä hyvinvointiyhteiskunnassamme se on valitettavasti mahdollista, meillä on aikaa ja rahaa eri tavalla kuin aiemmin toteuttaa omia toiveita. 2.7.13 Helsingin Sanomissa julkaistussa artikkelissa “Rumuus on länsimaiden uusi elintasosairaus” todetaan elettävän “kollektiivista itseinhon aikaa”. Vaikuttaa siltä, että eteenpäin on koko ajan mentävä, pyrittävä koko ajan kohti jotakin ja paikallaan oleminen, nykyhetken hyväksyminen, ei ole sallittua. Kaupalliset tahot toki hyötyvät tästä, mutta minkä kustannuksella?
Muutosten tekeminen vain muutosten tekemisen vuoksi ei tunnu järkevältä vaihtoehdolta ja jos lähtökohtana ei ole itsestä, vaan muuttuvista markkinavoimista, lähtevä muutoksen paine, ei luvassa voi olla kovinkaan kestävää ja pysyvää lopputulosta. Todellisen hyvinvoinnin kannalta tietynlainen ennakoitavuus on tärkeä tekijä, siksi muutokset, olivat ne kuinka positiiviseen lopputulokseen tähtääviä tahansa, ovat stressaavia. Onnistumisen elämyksiä, tukea, positiivista palautetta tarvitaan. Mikäli niitä ei ole saatavilla, voi hyvinkin alkanut muutos lopahtaa, varsinkin jos muutosta tekevä on riippuvainen ulkopuolisista arvioista ja unohtaa itsensä ja omat tarpeensa.
Siksi, muutosta ei pidä tehdä vain koska muutkin tekevät, vaan miettiä omaan elämäntilanteeseen sopivia ratkaisuja, joilla helpottaa ja tuoda piristystä elämään, edes vähän. Positiivisuuden lisääntyminen ja itseluottamuksen kasvaminen ovat sen verran vahvoja voimavaroja, että niiden avulla voi saavuttaa melkein mitä vain! Näin ollen pienestä voi tulla suurta, kun vain malttaa keskittyä nykyhetkeen ja asettaa tavoitteet realistisiksi.
Joskus ponnahduslautana toisten esimerkki, joskus pakko. Pysyvät muutokset lähtevät kuitenkin aina itsestä, omasta oivalluksesta. Muutoksen laajuus voi vaihdella, mutta jokainen muutos on kuitenkin yhtä tärkeä - onnistumisen ja pysyvyyden kannalta tarvitaan uuden omaksumista ja halua sitoutua nyt ja tulevaisuudessa. Tässä eräs selitys siihen, miksi esimerkiksi kausiluontoisilla dieeteillä ei saavuteta mitään kestävää. Uuteen ryhtyminen edellyttää vanhasta luopumista, mutta vanhan tilalle on olennaista saada jotakin vähintään yhtä merkittävää. Muutenhan arvoasteikolla vanha voittaa uuden ja ajan mittaan paluu vanhaan tapahtuu vääjäämättä. Uuden on oltava houkuttelevaa, siksi jo muutosta tehtäessä on hyvä miettiä laajemmin, mihin asioihin muutos vaikuttaa ja miten kompensoida.
Esimerkiksi tupakoinnin lopettamista helpottaa etukäteen varautuminen tilanteisiin, joissa
on tupakoinut, kuten stressi, juhlat, alkoholinkäyttö, aamurutiinit, tauot työpaikalla. Lopettamista voi tukea keksimällä itselleen korvaavaa tekemistä jo valmiiksi, koska tupakanhimon iskiessä tai kavereiden pyytäessä ulos tupakalle, ei välttämättä ensimmäisenä tule mieleen muuta kuin halu tupakoida. Opitut tavat ovat lujassa, se perustuu aivojemme toimintaan. Yllykkeen edessä emme aina pysty tietoisesti ohjaamaan käyttäytymistämme.
Sitä, mistä mielihyvää eniten saadaan, halutaan eniten. Siksi korvikkeen on tärkeää olla vähintään yhtä haluttavaa.
Joskus helpointa on pilkkoa muutokset osiin ja lähteä pala kerrallaan rakentamaan uusia toimintamalleja. Onnistumista lisää tavoitteiden mitoittaminen arkielämän haasteisiin, kuten kiireeseen, stressiin, väsymykseen, aikataulumuutoksiin. Kaikkea emme voi etukäteen tietää ja suunnitella, mutta todennäköistä on, että huonojakin päiviä sattuu kohdalle. Mikään kiire ei ole, on hyvä muistaa, että elämää on myös edessäpäin ja mitä paremmin asiat sisäistää, sitä paremmin ne kestävät. Kaiken ei tarvitse olla valmista nyt ja heti. Ja voihan olla, että parasta aikaa on itse muutosprosessi, jonka aikana oivalluksia ja ideoiden kypsyttämistä tapahtuu. Se, mitä kaveri tai naapuri tekee, ei välttämättä ole oma juttu ja olennaista nimenomaan on löytää itselle sopivat tavat elää ja olla.
Klinikalla potilaiden kanssa hyödynnetään viikkotavoitteita, sovitaan siis viikko kerrallaan asia tai asioita, joita täytyy muuttaa tai vahvistaa toipumista ja tervettä elämäntapaa tukeviksi. Tavoitteet muotoillaan konkreettisiksi, jotta niiden toteuttaminen ja seuranta olisi mahdollisimman yksinkertaista. Toistot auttavat muuttamaan vanhoja tapoja, siksi tavoitetta on tärkeä voida toteuttaa päivittäin tai useamman kerran viikossa. Tavoitteet ovat jokaisen potilaan kohdalla yksilöllisiä, kunkin potilaan lähtökohdat huomioiden. Ja niin tuleekin olla. Kiireellä ja naapurin tavoitteilla ei synny pysyviä tuloksia. Joskus muutosprosessin käynnistymisen kannalta on tärkeää saada ensin onnistumisen kokemuksia, jotta uskallusta riittää jatkaa eteenpäin.
Esimerkiksi havaita, että joskus ei tarvitse muuttaa jo olemassaolevaa, vaan oppia nauttimaan jo olemassaolevasta.
Jatkuva jonkin tavoittelu ja tyytymättömyys nakertavat hyvinvointia. Nykyisessä hyvinvointiyhteiskunnassamme se on valitettavasti mahdollista, meillä on aikaa ja rahaa eri tavalla kuin aiemmin toteuttaa omia toiveita. 2.7.13 Helsingin Sanomissa julkaistussa artikkelissa “Rumuus on länsimaiden uusi elintasosairaus” todetaan elettävän “kollektiivista itseinhon aikaa”. Vaikuttaa siltä, että eteenpäin on koko ajan mentävä, pyrittävä koko ajan kohti jotakin ja paikallaan oleminen, nykyhetken hyväksyminen, ei ole sallittua. Kaupalliset tahot toki hyötyvät tästä, mutta minkä kustannuksella?
Muutosten tekeminen vain muutosten tekemisen vuoksi ei tunnu järkevältä vaihtoehdolta ja jos lähtökohtana ei ole itsestä, vaan muuttuvista markkinavoimista, lähtevä muutoksen paine, ei luvassa voi olla kovinkaan kestävää ja pysyvää lopputulosta. Todellisen hyvinvoinnin kannalta tietynlainen ennakoitavuus on tärkeä tekijä, siksi muutokset, olivat ne kuinka positiiviseen lopputulokseen tähtääviä tahansa, ovat stressaavia. Onnistumisen elämyksiä, tukea, positiivista palautetta tarvitaan. Mikäli niitä ei ole saatavilla, voi hyvinkin alkanut muutos lopahtaa, varsinkin jos muutosta tekevä on riippuvainen ulkopuolisista arvioista ja unohtaa itsensä ja omat tarpeensa.
Siksi, muutosta ei pidä tehdä vain koska muutkin tekevät, vaan miettiä omaan elämäntilanteeseen sopivia ratkaisuja, joilla helpottaa ja tuoda piristystä elämään, edes vähän. Positiivisuuden lisääntyminen ja itseluottamuksen kasvaminen ovat sen verran vahvoja voimavaroja, että niiden avulla voi saavuttaa melkein mitä vain! Näin ollen pienestä voi tulla suurta, kun vain malttaa keskittyä nykyhetkeen ja asettaa tavoitteet realistisiksi.
maanantai 22. heinäkuuta 2013
Onko kehosi kotisi?
Puhutaan paljon kehon muovaamisesta, tyytymättömyydestä ulkonäköön, kiloista, vioista - ylipäätään asioista, jotka eivät ole hyvin ja joita haluaisi muuttaa. Pitäisi olla pitempi tai lyhyempi, kiinteämpi, suorempi, pienempi, isompi, toisenvärinen, toisenmuotoinen, toisenlainen. Löytyy joka lähtöön laitetta ja toimenpidettä, kurssia ja kirjaa, joiden avulla tavoitellaan ideaalia ulkomuotoa, tai ainakin lähemmäs sitä. Kokeillaan ja yritetään. Uhrataan rahaa ja aikaa. Entä sitten? Mitä tapahtuu, kun on saanut haluamansa? Lisää onnellisuutta? Ikuista tyytyväisyyttä? Jatkuvaa hyvinvointia? Loppu hyvin, kaikki hyvin? Ja mistä tietää saavuttaneensa tavoitteensa?
Kokeillaanpa erästä ajatusleikkiä. Olet ostanut unelmiesi talon ja sisustanut sen haluamallasi tavalla. Alkuun tunnet eläväsi parasta elämää ikinä. Naapurit ja ystävät tarkastelevat taloasi ihailevin katsein ja kehuvat hyvää makuasi. Keittiö hohtaa valkoisuuttaan, olohuoneessa jokainen esine on paikallaan ja vaatekaapit järjestyksessä. Lattiassa ei näy naarmun naarmua ja ikkunat loistavat. Kun päivät kuluvat, alkaa uudessa talossasi näkyä elämisen jälkiä. Uutuudenviehätys alkaa kadota. Ellet hoida ja huolla, täytä taloa lämpimillä ajatuksilla ja tunteilla, tee talosta kotiasi, tulee unelmiesi talosta vain talo, josta lähdet ja jonne palaat. Pelkkä kuori. Ilman kodin tunnetta olet pian etsimässä uudenlaista taloa, jossa yrität hetken aikaa tuntea olosi hyväksi. Kierre on loputon.
Oletko koskaan miettinyt mitä kehosi sinulle todella edustaa? Mitä se sinulle antaa, mitä sillä teet? Onko se sinulle pelkästään kulkuneuvo paikasta A paikkaan B, työväline, pakollinen olosija, muovattavat kuoret?
Vai asutko siinä? Onko kehosi sinulle sekä talo että koti, josta huolehtia, jotta siinä olisi hyvä ja lämmin olla. Jotta ei tarvitsisi olla etsimässä koko ajan uutta ja parempaa. Josta olla ylpeä nyt ja tulevaisuudessa. Tästä näkökulmasta mahdolliset remontit itseen tehdään oman kodin ehdoilla, omaa hyvinvointia kunnioittaen ja vain niitä resursseja käyttäen mitä on annettu. Lainaa ja apua voi ottaa, rakennustarvikkeita saa ostaa ja vanhaa purkaa, mutta pohjapiirroksia ei voi muokata miten haluaa. Eikä tarvitsekaan.
Jokainen talo itsessään on arvokas ja tärkeä, kodin voi tehdä mistä vain pohjasta. Se ei riipu keittiön kalusteista tai olohuoneen koosta, ei kylpyhuoneen laatoituksesta tai puutarhasta. Mutta hoivaa se tarvitsee, rakkautta ja välittämistä, jotteivat putkisto-ongelmat, ympäristöhaitat ja home pääse vaurioittamaan sitä. Sinusta on kiinni, miten kotisi voi ja millaista siinä on asua. Sanotaan, että ketju on niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Vaikka kulissit olisivat kunnossa, voi sisäinen minä, kodin hengetär, voida huonosti.
Voit kysyä itseltäsi: Syötkö säännöllisesti ja monipuolisesti, sallivasti ja kaikesta nauttien? Lepäätkö väsymyksen pois? Liikutko itsellesi mieluisalla tavalla? Nautitko tekemistäsi asioista? Oletko tyytyväinen ihmissuhteisiisi? Osaatko höllätä stressistä? Elätkö tässä hetkessä? Suhtaudutko positiivisesti elämään? Uskotko itseesi? Koetko olevasi arvokas?
Mikäli vastasit ”en” yhteenkin kysymykseen, on kotisi hyvinvointi uhattuna. Ratkaisuksi ei riitä pintaremontti - ei askeettinen ruokavalio ja kuntosalikortti, hikilenkit ja kieltäytymiset (jotka voivat pahimmassa tapauksessa vaurioittaa kotiasi lisää), vaan koko elämäntavan tarkistaminen, elämänarvojen miettiminen, itsen pohtiminen.
Yksinkertainen harjoitus on toistaa aamuin ja illoin itselleen peilin edessä : “Sinä olet arvokas ja hyvä”. Toistojen myötä sanojen positiivisuus syrjäyttää negatiivista ilmapiiriä ja huomaat pian, kuinka positiviisuus vahvistuu päivä päivältä.
Onnistuminen asiassa kuin asiassa ei ole kiinni yrittämisen lujuudesta vaan uskosta itseen. Sinä osaat ja pystyt, kun uskot niin pystyväsi. Muista kuitenkin kunnioittaa kotiasi, edetä sen ehdoilla ja antaa muutoksille aikaa.
Kokeillaanpa erästä ajatusleikkiä. Olet ostanut unelmiesi talon ja sisustanut sen haluamallasi tavalla. Alkuun tunnet eläväsi parasta elämää ikinä. Naapurit ja ystävät tarkastelevat taloasi ihailevin katsein ja kehuvat hyvää makuasi. Keittiö hohtaa valkoisuuttaan, olohuoneessa jokainen esine on paikallaan ja vaatekaapit järjestyksessä. Lattiassa ei näy naarmun naarmua ja ikkunat loistavat. Kun päivät kuluvat, alkaa uudessa talossasi näkyä elämisen jälkiä. Uutuudenviehätys alkaa kadota. Ellet hoida ja huolla, täytä taloa lämpimillä ajatuksilla ja tunteilla, tee talosta kotiasi, tulee unelmiesi talosta vain talo, josta lähdet ja jonne palaat. Pelkkä kuori. Ilman kodin tunnetta olet pian etsimässä uudenlaista taloa, jossa yrität hetken aikaa tuntea olosi hyväksi. Kierre on loputon.
Oletko koskaan miettinyt mitä kehosi sinulle todella edustaa? Mitä se sinulle antaa, mitä sillä teet? Onko se sinulle pelkästään kulkuneuvo paikasta A paikkaan B, työväline, pakollinen olosija, muovattavat kuoret?
Vai asutko siinä? Onko kehosi sinulle sekä talo että koti, josta huolehtia, jotta siinä olisi hyvä ja lämmin olla. Jotta ei tarvitsisi olla etsimässä koko ajan uutta ja parempaa. Josta olla ylpeä nyt ja tulevaisuudessa. Tästä näkökulmasta mahdolliset remontit itseen tehdään oman kodin ehdoilla, omaa hyvinvointia kunnioittaen ja vain niitä resursseja käyttäen mitä on annettu. Lainaa ja apua voi ottaa, rakennustarvikkeita saa ostaa ja vanhaa purkaa, mutta pohjapiirroksia ei voi muokata miten haluaa. Eikä tarvitsekaan.
Jokainen talo itsessään on arvokas ja tärkeä, kodin voi tehdä mistä vain pohjasta. Se ei riipu keittiön kalusteista tai olohuoneen koosta, ei kylpyhuoneen laatoituksesta tai puutarhasta. Mutta hoivaa se tarvitsee, rakkautta ja välittämistä, jotteivat putkisto-ongelmat, ympäristöhaitat ja home pääse vaurioittamaan sitä. Sinusta on kiinni, miten kotisi voi ja millaista siinä on asua. Sanotaan, että ketju on niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Vaikka kulissit olisivat kunnossa, voi sisäinen minä, kodin hengetär, voida huonosti.
Voit kysyä itseltäsi: Syötkö säännöllisesti ja monipuolisesti, sallivasti ja kaikesta nauttien? Lepäätkö väsymyksen pois? Liikutko itsellesi mieluisalla tavalla? Nautitko tekemistäsi asioista? Oletko tyytyväinen ihmissuhteisiisi? Osaatko höllätä stressistä? Elätkö tässä hetkessä? Suhtaudutko positiivisesti elämään? Uskotko itseesi? Koetko olevasi arvokas?
Mikäli vastasit ”en” yhteenkin kysymykseen, on kotisi hyvinvointi uhattuna. Ratkaisuksi ei riitä pintaremontti - ei askeettinen ruokavalio ja kuntosalikortti, hikilenkit ja kieltäytymiset (jotka voivat pahimmassa tapauksessa vaurioittaa kotiasi lisää), vaan koko elämäntavan tarkistaminen, elämänarvojen miettiminen, itsen pohtiminen.
Yksinkertainen harjoitus on toistaa aamuin ja illoin itselleen peilin edessä : “Sinä olet arvokas ja hyvä”. Toistojen myötä sanojen positiivisuus syrjäyttää negatiivista ilmapiiriä ja huomaat pian, kuinka positiviisuus vahvistuu päivä päivältä.
Onnistuminen asiassa kuin asiassa ei ole kiinni yrittämisen lujuudesta vaan uskosta itseen. Sinä osaat ja pystyt, kun uskot niin pystyväsi. Muista kuitenkin kunnioittaa kotiasi, edetä sen ehdoilla ja antaa muutoksille aikaa.
maanantai 20. toukokuuta 2013
Suositusten tulkitsemisesta
Kun Atkins toisin tulkittiin...
Niin monta kuin on lukijaa, niin monta on erilaista tulkintaa. Näinhän se menee. Yle Uutisissa 28.4.2013 ravitsemusterapeutti Ursula Schwab Kuopion yliopistollisesta sairaalasta toi esille suomalaisten ja ruotsalaisten omanlaisen karppaustyylin, joka poikkeaa alkuperäisestä ideasta terveyden kannalta merkittävästi.
Kun herra Atkins aikonaan kehitti vähähiilihydraattisen ruokavalionsa, hän ei tarkoittanut korvata viljavalmisteita pelkästään voilla, pekonilla ja juustoilla, vaan esimerkiksi pähkinöillä ja siemenillä, lihan ohella. Lisäksi lihalle hyviä vaihtoehtoja ovat kana ja kala, jota Suomessa suositellaan syötäväksi 2-3 kertaa viikossa. Kun huomioidaan nämä tulkinnalliset erot, näyttävät suomalais-ruotsalaisversiot hurjasti erilaisilta kuin alkuperäiset Atkinsin versiot. Korjausmuutoksilla puolestaan lähennytään valtakunnallisia ravitsemussuosituksia.
Ehkä valtakunnallisissa ravitsemussuosituksissa ei olekaan mitään vikaa?
Haluan muistuttaa suositusten tulkitsemisesta kaksi hyvin tärkeää seikkaa. Ensinnäkin suomalaiset ravitsemussuositukset perustuvat vahvaan tutkimusnäyttöön ja ovat sen vuoksi turvallisia noudattaa. Toiseksi yksilöllisyyttä, rentoutta ja sallivuutta voi toteuttaa suositusten puitteissakin.
Ruokavalio on aina kokonaisuus, mikään yksittäinen elintarvike, yksittäinen ateria tai yksittäisen päivän syömiset eivät pilaa sitä. Lisäksi ruokavalion voi koostaa hyvin moni eri tavoin. Esimerkiksi kasvikset toinen tykkää syödä sellaisenaan, toinen lämpiminä, toinen smoothiena. Kaikki käy.
Kuitupitoisten viljavalmisteiden kirjo on laaja, jokaiselle löytyy jotakin. Yksi tykkää näkkileivästä, toinen tuoreesta, kolmas luottaa puuron voimaan, neljäs lisää mysliä jogurttiinsa. Yhdelle eivät sovi kotimaiset viljat, mutta tattarista ja hirssistä on löytynyt sopivat vaihtoehdot, toinen puolestaan täydentää siemenillä, pähkinöillä ja leseillä kuidunsaantiaan.
Yksilöllisyyttä
Kokeilkaa. Se, mikä ei sovi kaverille, voi sopia juuri sinulle. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa syödä. Lisäksi vaihtelu kannattaa. Vatsa voi möyriä ja iho kukkia myös yksipuolisesta syömisestä johtuen. Hiilarikammo on valitettavasti rajannut monen ruokavaliosta pois hyviä b-ryhmän vitamiineja ja kuitua sisältäviä viljatuotteita tai vähintään tehnyt niiden syömisestä suurta syntiä, jonka vuoksi koetaan turhaa huonoa omatuntoa.
Nimenomaan turhista rajoitteista, turhista syyllisyydentunteista syntyvät syömisen hallinnan ongelmat. Tiedettehän, minkä itseltään kieltää, sitä enemmän sitä ajattelee...
Rentoutta, sallivuutta
Ruokavalion ajattelemiseen kokonaisuutena sisältyy luonnostaan myös kausittaista vaihtelua.
Viikonloppuaamun voi aloittaa korvapuustilla ja kahvilla peruspuuron sijaan. Lounaaksi voi hakea pikaruokaa, sopia välipalatreffit kahvilaan, leipoa iltapalaksi pannukakkua. Juhlapyhinä saa herkutella monensortin särpimin. Kunhan arki ei ole ainaista juhlaa.
Itse asiassa rutiinien rikkominen on joskus paras tapa jaksaa huolehtia perusasioista eli säännöllisestä ateriarytmistä, värikkäistä aterioista, riittävistä annoskoista - asioilla, joilla todellisuudessa on väliä. Sitä ei ole yksittäisillä ottamisilla/jättämisillä.
Niin monta kuin on lukijaa, niin monta on erilaista tulkintaa. Näinhän se menee. Yle Uutisissa 28.4.2013 ravitsemusterapeutti Ursula Schwab Kuopion yliopistollisesta sairaalasta toi esille suomalaisten ja ruotsalaisten omanlaisen karppaustyylin, joka poikkeaa alkuperäisestä ideasta terveyden kannalta merkittävästi.
Kun herra Atkins aikonaan kehitti vähähiilihydraattisen ruokavalionsa, hän ei tarkoittanut korvata viljavalmisteita pelkästään voilla, pekonilla ja juustoilla, vaan esimerkiksi pähkinöillä ja siemenillä, lihan ohella. Lisäksi lihalle hyviä vaihtoehtoja ovat kana ja kala, jota Suomessa suositellaan syötäväksi 2-3 kertaa viikossa. Kun huomioidaan nämä tulkinnalliset erot, näyttävät suomalais-ruotsalaisversiot hurjasti erilaisilta kuin alkuperäiset Atkinsin versiot. Korjausmuutoksilla puolestaan lähennytään valtakunnallisia ravitsemussuosituksia.
Ehkä valtakunnallisissa ravitsemussuosituksissa ei olekaan mitään vikaa?
Haluan muistuttaa suositusten tulkitsemisesta kaksi hyvin tärkeää seikkaa. Ensinnäkin suomalaiset ravitsemussuositukset perustuvat vahvaan tutkimusnäyttöön ja ovat sen vuoksi turvallisia noudattaa. Toiseksi yksilöllisyyttä, rentoutta ja sallivuutta voi toteuttaa suositusten puitteissakin.
Ruokavalio on aina kokonaisuus, mikään yksittäinen elintarvike, yksittäinen ateria tai yksittäisen päivän syömiset eivät pilaa sitä. Lisäksi ruokavalion voi koostaa hyvin moni eri tavoin. Esimerkiksi kasvikset toinen tykkää syödä sellaisenaan, toinen lämpiminä, toinen smoothiena. Kaikki käy.
Kuitupitoisten viljavalmisteiden kirjo on laaja, jokaiselle löytyy jotakin. Yksi tykkää näkkileivästä, toinen tuoreesta, kolmas luottaa puuron voimaan, neljäs lisää mysliä jogurttiinsa. Yhdelle eivät sovi kotimaiset viljat, mutta tattarista ja hirssistä on löytynyt sopivat vaihtoehdot, toinen puolestaan täydentää siemenillä, pähkinöillä ja leseillä kuidunsaantiaan.
Yksilöllisyyttä
Kokeilkaa. Se, mikä ei sovi kaverille, voi sopia juuri sinulle. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa syödä. Lisäksi vaihtelu kannattaa. Vatsa voi möyriä ja iho kukkia myös yksipuolisesta syömisestä johtuen. Hiilarikammo on valitettavasti rajannut monen ruokavaliosta pois hyviä b-ryhmän vitamiineja ja kuitua sisältäviä viljatuotteita tai vähintään tehnyt niiden syömisestä suurta syntiä, jonka vuoksi koetaan turhaa huonoa omatuntoa.
Nimenomaan turhista rajoitteista, turhista syyllisyydentunteista syntyvät syömisen hallinnan ongelmat. Tiedettehän, minkä itseltään kieltää, sitä enemmän sitä ajattelee...
Rentoutta, sallivuutta
Ruokavalion ajattelemiseen kokonaisuutena sisältyy luonnostaan myös kausittaista vaihtelua.
Viikonloppuaamun voi aloittaa korvapuustilla ja kahvilla peruspuuron sijaan. Lounaaksi voi hakea pikaruokaa, sopia välipalatreffit kahvilaan, leipoa iltapalaksi pannukakkua. Juhlapyhinä saa herkutella monensortin särpimin. Kunhan arki ei ole ainaista juhlaa.
Itse asiassa rutiinien rikkominen on joskus paras tapa jaksaa huolehtia perusasioista eli säännöllisestä ateriarytmistä, värikkäistä aterioista, riittävistä annoskoista - asioilla, joilla todellisuudessa on väliä. Sitä ei ole yksittäisillä ottamisilla/jättämisillä.
tiistai 7. toukokuuta 2013
Back to basics - Paluu perusasioihin
Edellisessä postauksessa “ Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää” toin esille kokonaisvaltaisen toimintakyvyn näkökulmaksi fitness-buumin keskelle. Nyt jatkan aihetta toimintakyvyn ja syömisen yhteydestä.
Normaali syöminen kateissa
Syömme jaksaaksemme, syömme saadaksemme nautintoa, syömme monipuolisesti ja vaihtelevasti, syömme voidaksemme hyvin. Syömme ollessamme nälkäisiä kylläiseksi asti. Syömme joskus vain huvin vuoksi. Syömme ruokaa ilman tarkkaa ravintosisältöanalyysia tai kategorisointia kiellettyihin ja sallittuihin (ellei jokin sairaus erityisruokavaliota edellytä).
Tai näin sen pitäisi olla. Toisin kuitenkin taitaa olla käytännössä. Joku karppaa, joku protaa, joku noudattaa gluteenitonta, joku toinen muuta -tonta ruokavaliota, joku ei syö yhtään mitään, joku syö liikaa. Hetkinen, missä meni pieleen?
Syömisen monet kasvot
Tosi on, että ruoalla ja syömisellä on yhtä monta merkitystä kuin on syöjääkin. Ruoan avulla voi nälän tunteiden lisäksi helpottaa muita ikäviä tunteita, kokea hallitsevansa elämää ja itseään, ilmaista mielipiteitään, osoittaa kuuluvansa johonkin porukkaan, juhlistaa. Ja näin saakin olla, kunhan syömisestä ei tule elämää hallitseva asia ja sitä kautta toimintakykyä lamaannuttava tekijä.
Riski ylivaltaan kuitenkin on, kun puhetta ruoasta on, vaikkei puutetta. Tai no, se puute tehdään itse, määrittämällä itselle sopivat ja ei-sopivat ruoat, erilaisiin perusteluihin vedoten. Fakta kuitenkin on, että jopa vedestä saa itselle aikaan kutinaa ja vatsavaivoja, jos niin tahtoo.
Syödään RUOKAA
Mielestäni mitään erityistä ruokavaliota (ellei siihen ole perusteltua syytä) ei tarvita, voi vain syödä ruokaa, kausittain vaihdellen. Kokeiluja saa tehdä ja etsiä itselle sopivinta ruokavalikoimaa, mutta rajoitteita rajoitteiden vuoksi on turha tehdä. Ne tekevät vain syömisestä entistä hankalampaa.
Ymmärrän kyllä hyvän olon fiiliksen, jota saa itsensäilmaisusta, johonkin ryhmään kuulumisesta, itsekurista, periaatteiden noudattamisesta yms. Kuitenkin vouhotus “saan syödä- en saa syödä” voi johtaa syömisen hallinnan ongelmiin, kun luonnollinen syömisen säätely sekoitetaan omilla “luin lehdestä/ kuulin kaverilta/ minun pitäisi” - rajoituksilla ja elimistö joko saa riittävästi ruokaa tai ei saa, tai saa sitä säännöllisen epäsäännöllisesti.
Ihminen ei ole kone
Ulkonäkö- ja ruokavaliokeskeisyys on vienyt pois huomion perusasioista, niin liikkumisen kuin syömisen osalta. Kokonaisuus jää yksityiskohtien jalkoihin. Tiedättehän miten käy talolle, jossa sisustus on kunnossa, mutta perusta on laho? Eivät auta smoothiet, kylmäpuristetut öljyt, kalaöljykapselit ja d-vitamiinit, jos kroppa ei saa riittävästi ruokaa säännöllisesti. Oma jaksaminen, vireystila, liikkumisessa kehittyminen, vastustuskyky yms. kertovat paljon itselle sopivasta ruokavaliosta.
Erilaisia kehollisia oireita voi olla ruokavaliosta riippumatta, sillä esimerkiksi vatsantoimintaan vaikuttaa myös psyyke, kuntoon levon määrä, sairastelu-alttiiuteen elinympäristö. Itsensä saa sairaaksi myös kuvittelemalla.
Eikä elimistömme ole tarkoituskaan toimia 100% teholla ja samalla tavalla päivästä toiseen. Joskus vaan väsyttää, joskus vaan ei huvita, joskus turvottaa, joskus vaan tulee flunssa. Ja joskus pitää tyytyä huonoista vaihtoehdoista parhaimpaan ja todeta, ettei perimmäistä syytä oireille koskaan saada selville.
Miettikääpä mitä keholle tekee kaikesta etsimisestä, kokeilemisesta ja varotoimenpiteistä ja välttämisestä johtuva stressi?
Normaali syöminen kateissa
Syömme jaksaaksemme, syömme saadaksemme nautintoa, syömme monipuolisesti ja vaihtelevasti, syömme voidaksemme hyvin. Syömme ollessamme nälkäisiä kylläiseksi asti. Syömme joskus vain huvin vuoksi. Syömme ruokaa ilman tarkkaa ravintosisältöanalyysia tai kategorisointia kiellettyihin ja sallittuihin (ellei jokin sairaus erityisruokavaliota edellytä).
Tai näin sen pitäisi olla. Toisin kuitenkin taitaa olla käytännössä. Joku karppaa, joku protaa, joku noudattaa gluteenitonta, joku toinen muuta -tonta ruokavaliota, joku ei syö yhtään mitään, joku syö liikaa. Hetkinen, missä meni pieleen?
Syömisen monet kasvot
Tosi on, että ruoalla ja syömisellä on yhtä monta merkitystä kuin on syöjääkin. Ruoan avulla voi nälän tunteiden lisäksi helpottaa muita ikäviä tunteita, kokea hallitsevansa elämää ja itseään, ilmaista mielipiteitään, osoittaa kuuluvansa johonkin porukkaan, juhlistaa. Ja näin saakin olla, kunhan syömisestä ei tule elämää hallitseva asia ja sitä kautta toimintakykyä lamaannuttava tekijä.
Riski ylivaltaan kuitenkin on, kun puhetta ruoasta on, vaikkei puutetta. Tai no, se puute tehdään itse, määrittämällä itselle sopivat ja ei-sopivat ruoat, erilaisiin perusteluihin vedoten. Fakta kuitenkin on, että jopa vedestä saa itselle aikaan kutinaa ja vatsavaivoja, jos niin tahtoo.
Syödään RUOKAA
Mielestäni mitään erityistä ruokavaliota (ellei siihen ole perusteltua syytä) ei tarvita, voi vain syödä ruokaa, kausittain vaihdellen. Kokeiluja saa tehdä ja etsiä itselle sopivinta ruokavalikoimaa, mutta rajoitteita rajoitteiden vuoksi on turha tehdä. Ne tekevät vain syömisestä entistä hankalampaa.
Ymmärrän kyllä hyvän olon fiiliksen, jota saa itsensäilmaisusta, johonkin ryhmään kuulumisesta, itsekurista, periaatteiden noudattamisesta yms. Kuitenkin vouhotus “saan syödä- en saa syödä” voi johtaa syömisen hallinnan ongelmiin, kun luonnollinen syömisen säätely sekoitetaan omilla “luin lehdestä/ kuulin kaverilta/ minun pitäisi” - rajoituksilla ja elimistö joko saa riittävästi ruokaa tai ei saa, tai saa sitä säännöllisen epäsäännöllisesti.
Ihminen ei ole kone
Ulkonäkö- ja ruokavaliokeskeisyys on vienyt pois huomion perusasioista, niin liikkumisen kuin syömisen osalta. Kokonaisuus jää yksityiskohtien jalkoihin. Tiedättehän miten käy talolle, jossa sisustus on kunnossa, mutta perusta on laho? Eivät auta smoothiet, kylmäpuristetut öljyt, kalaöljykapselit ja d-vitamiinit, jos kroppa ei saa riittävästi ruokaa säännöllisesti. Oma jaksaminen, vireystila, liikkumisessa kehittyminen, vastustuskyky yms. kertovat paljon itselle sopivasta ruokavaliosta.
Erilaisia kehollisia oireita voi olla ruokavaliosta riippumatta, sillä esimerkiksi vatsantoimintaan vaikuttaa myös psyyke, kuntoon levon määrä, sairastelu-alttiiuteen elinympäristö. Itsensä saa sairaaksi myös kuvittelemalla.
Eikä elimistömme ole tarkoituskaan toimia 100% teholla ja samalla tavalla päivästä toiseen. Joskus vaan väsyttää, joskus vaan ei huvita, joskus turvottaa, joskus vaan tulee flunssa. Ja joskus pitää tyytyä huonoista vaihtoehdoista parhaimpaan ja todeta, ettei perimmäistä syytä oireille koskaan saada selville.
Miettikääpä mitä keholle tekee kaikesta etsimisestä, kokeilemisesta ja varotoimenpiteistä ja välttämisestä johtuva stressi?
Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää
Nyt näyttää menevän puurot ja vellit sekaisin sen suhteen, mikä on todellista terveyttä ja mikä vain näyttää hyvältä. Tällä viittaan nyt vallalla olevaan strong is the new skinny - muoti-ilmiöön, laihuuden sijaan lihaksikkuuteen pyrkimiseen.
Ilmiön taustalla on ajatus henkisen voiman lisääntymisestä fyysisen voiman kasvaessa, jolloin nainen ei enää olisi perinteisesti se heikompi sukupuoli. Myös laihduttamisen sanotaan helpottuvan, kun vähentämisen sijaan keskitytään lisäämiseen, niin toistojen ja painojen kuin syömisen osalta. Erityisesti proteiinin saantia korostetaan.
Työ menee harrastamisen edelle... vai miten se meni?
Kuulostaa hyvältä.. vai? Voiko hehkutusten takana olla jotakin ongelmallista?
Kyllä voi. Ensinnäkään ulkonäköpaineet eivät ainakaan helpotu villityksen myötä, edelleenkin etsitään sitä täydellisintä vartaloa, joka kehon ja ruokavalion muovaamiseen ohjaavalla lehden tai televisio-ohjelman juontajalla (muka) on.
Ulkonäköpaineet ovat voineet jopa kasvaa, kiitos uusien tositv-formaattien ja kuntoilumuotojen mainostamisen. Nyt on käytävä salilla ihan tosissaan, kuljetettava proteiinipatukoita ja - juomia laukussa, unohdettava perunat lautaselta ja ostettava erityiserikoisspeciaalikapseleita netistä (kun ei tuttu kauppa tai apteekki niitä myy). Käy jo ihan työstä!
Voi vain näyttää hyvältä tai voi näyttää hyvältä ja voida hyvin
Faktaa on, että yksilöllisesti eroista johtuen samoilla ohjeistuksilla ei ole tule samannäköistä lopputulosta, vaikka kuinka yrittäisi. Eikä kyllä tarvitsekaan. Pitää muistaa, että se liikkumistapa tai ruokavalio, joka toiselle tuottaa hyvää mieltä, voi olla stressaavaa toiselle. Ja tietynlainen ulkonäkö ei välttämättä edes miellytä toista, vaikka itseä miellyttäisikin. Lisäksi ulkonäkö ei vielä kerro hyvinvoinnista tai hyvästä toimintakyvystä. Miltä pinta näyttää, ei kerro, mitä elämä on pinnan alla.
Hyvä henkinen ja fyysinen toimintakyky on loppujen lopuksi todellista terveyttä. Se, miten jaksaa arjessa, niin kotona, töissä, koulussa, kaupassa, harrastuksissa, kertoo enemmän kuin lihaserottuvuus tai rasvaprosentti. Tai purkkien määrä kaapissa. Hauiksen ympärysmitta ja six pack eivät kerro, miten ihminen voi kokonaisuudessaan, fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti.
Hyvinvointia nyt ja tulevaisuudessa?
Tärkeämpiä mittareita ovat muun muassa millainen on yleinen vireystila ja mieliala, kuinka hyvin jaksaa tehdä kotityöt/ työskennellä/ opiskella/ harrastaa/ leikkiä lasten kanssa, kuinka hyvin nukkuu, millainen stressinsietokyky on, kuinka elimistön hormonitoiminta, ruoansulatus, vastustuskyky pelaa, kuinka sosiaaliset suhteet voivat, miten suhtautuu elämään, ruokaan, syömiseen, liikkumiseen, miten hyvin muistaa, pystyy keskittymään, rauhoittumaan.
Ja olennaista on toimintakyvyn kestävyys, siis se, mikä tilanne on vuoden tai kymmenen vuoden päästä, jaksaako itse vielä eläkeikäisenäkin pärjätä itsenäisesti.
Tiukka kroppa ei kerro esimerkiksi missä kunnossa nivelet ovat, millaista kehon liikkuvuus on ja kuinka hyvin henkilön fyysinen ja henkinen suorituskyky kestää salin ja kuvaustilanteen ulkopuolella. Kuitenkin juuri näistä asioista todellisessa terveydessä on kyse.
Sallittu tapa sairastaa?
Suhtautuminen syömiseen, liikkumiseen ja omaan kehoon voi vääristyä, tai olla jo vääristynyt, kun lähdetään tavoittelemaan tietynlaista vartalomallia. Valitettavasti fitness-buumi voi toimia yleisesti hyväksytympänä häiriönä, jopa sairastamisen keinona. Pidetäänhän kuntoilua yleensä hyvänä asiana, mitä se terveille ihmisille onkin, tiettyyn pisteeseen asti.
Ruokavaliorajoitukset ja runsaat liikkumiset voivat näyttäytyä tavoitteellisen treenaamisen muotona, jolloin siihen puuttuminen on vaikeampaa. Kuitenkin silmät ja korvat on syytä pitää avoimina ja mieli kriittisenä, jos lähipiirissä alkaa esiintyä poikkeuksellista treeni-intoa, tarkkaa ruokavaliota ja niiden vuoksi eristäytymistä muista.
Jo syömishäiriötä sairastavalle tietyillä ehdoilla tapahtuva oman kehon hyväksyminen ja rennompi syöminen voivat olla vain uusia kontrollointikeinoja, jotka antavat näennäisen tunteen toipumisesta. Suhtautumistapa asioihin voi silti edelleen olla mustavalkoinen ja epärealistinen.
Pohdittavaksi
Buumit tulevat ja buumit menevät. Se kannattaa pitää mielessä, kun seuraavan kerran lataat päivän pilleri- ja jauhearsenaalia laukkuun. Mieti, onko kyseessä sellainen elämäntapa, jota haluat ja pystyt noudattamaan vielä vuoden tai kahden päästä? Koetko saavasi rahoillesi ja vaivannäöllesi vastetta? Oletko todellakin vahvempi kaikilta osin? Vai tavoitteletko itsesi ja muiden hyväksyntää pakonomaisesti stressin nakertaessa sisuskaluja?
Jos vastasit viimeiseen kysymykseen kyllä, on aika etsiä toinen tapa kokea todellista hyvinvointia. Usko pois, sellaisiakin on :)
Ilmiön taustalla on ajatus henkisen voiman lisääntymisestä fyysisen voiman kasvaessa, jolloin nainen ei enää olisi perinteisesti se heikompi sukupuoli. Myös laihduttamisen sanotaan helpottuvan, kun vähentämisen sijaan keskitytään lisäämiseen, niin toistojen ja painojen kuin syömisen osalta. Erityisesti proteiinin saantia korostetaan.
Työ menee harrastamisen edelle... vai miten se meni?
Kuulostaa hyvältä.. vai? Voiko hehkutusten takana olla jotakin ongelmallista?
Kyllä voi. Ensinnäkään ulkonäköpaineet eivät ainakaan helpotu villityksen myötä, edelleenkin etsitään sitä täydellisintä vartaloa, joka kehon ja ruokavalion muovaamiseen ohjaavalla lehden tai televisio-ohjelman juontajalla (muka) on.
Ulkonäköpaineet ovat voineet jopa kasvaa, kiitos uusien tositv-formaattien ja kuntoilumuotojen mainostamisen. Nyt on käytävä salilla ihan tosissaan, kuljetettava proteiinipatukoita ja - juomia laukussa, unohdettava perunat lautaselta ja ostettava erityiserikoisspeciaalikapseleita netistä (kun ei tuttu kauppa tai apteekki niitä myy). Käy jo ihan työstä!
Voi vain näyttää hyvältä tai voi näyttää hyvältä ja voida hyvin
Faktaa on, että yksilöllisesti eroista johtuen samoilla ohjeistuksilla ei ole tule samannäköistä lopputulosta, vaikka kuinka yrittäisi. Eikä kyllä tarvitsekaan. Pitää muistaa, että se liikkumistapa tai ruokavalio, joka toiselle tuottaa hyvää mieltä, voi olla stressaavaa toiselle. Ja tietynlainen ulkonäkö ei välttämättä edes miellytä toista, vaikka itseä miellyttäisikin. Lisäksi ulkonäkö ei vielä kerro hyvinvoinnista tai hyvästä toimintakyvystä. Miltä pinta näyttää, ei kerro, mitä elämä on pinnan alla.
Hyvä henkinen ja fyysinen toimintakyky on loppujen lopuksi todellista terveyttä. Se, miten jaksaa arjessa, niin kotona, töissä, koulussa, kaupassa, harrastuksissa, kertoo enemmän kuin lihaserottuvuus tai rasvaprosentti. Tai purkkien määrä kaapissa. Hauiksen ympärysmitta ja six pack eivät kerro, miten ihminen voi kokonaisuudessaan, fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti.
Hyvinvointia nyt ja tulevaisuudessa?
Tärkeämpiä mittareita ovat muun muassa millainen on yleinen vireystila ja mieliala, kuinka hyvin jaksaa tehdä kotityöt/ työskennellä/ opiskella/ harrastaa/ leikkiä lasten kanssa, kuinka hyvin nukkuu, millainen stressinsietokyky on, kuinka elimistön hormonitoiminta, ruoansulatus, vastustuskyky pelaa, kuinka sosiaaliset suhteet voivat, miten suhtautuu elämään, ruokaan, syömiseen, liikkumiseen, miten hyvin muistaa, pystyy keskittymään, rauhoittumaan.
Ja olennaista on toimintakyvyn kestävyys, siis se, mikä tilanne on vuoden tai kymmenen vuoden päästä, jaksaako itse vielä eläkeikäisenäkin pärjätä itsenäisesti.
Tiukka kroppa ei kerro esimerkiksi missä kunnossa nivelet ovat, millaista kehon liikkuvuus on ja kuinka hyvin henkilön fyysinen ja henkinen suorituskyky kestää salin ja kuvaustilanteen ulkopuolella. Kuitenkin juuri näistä asioista todellisessa terveydessä on kyse.
Sallittu tapa sairastaa?
Suhtautuminen syömiseen, liikkumiseen ja omaan kehoon voi vääristyä, tai olla jo vääristynyt, kun lähdetään tavoittelemaan tietynlaista vartalomallia. Valitettavasti fitness-buumi voi toimia yleisesti hyväksytympänä häiriönä, jopa sairastamisen keinona. Pidetäänhän kuntoilua yleensä hyvänä asiana, mitä se terveille ihmisille onkin, tiettyyn pisteeseen asti.
Ruokavaliorajoitukset ja runsaat liikkumiset voivat näyttäytyä tavoitteellisen treenaamisen muotona, jolloin siihen puuttuminen on vaikeampaa. Kuitenkin silmät ja korvat on syytä pitää avoimina ja mieli kriittisenä, jos lähipiirissä alkaa esiintyä poikkeuksellista treeni-intoa, tarkkaa ruokavaliota ja niiden vuoksi eristäytymistä muista.
Jo syömishäiriötä sairastavalle tietyillä ehdoilla tapahtuva oman kehon hyväksyminen ja rennompi syöminen voivat olla vain uusia kontrollointikeinoja, jotka antavat näennäisen tunteen toipumisesta. Suhtautumistapa asioihin voi silti edelleen olla mustavalkoinen ja epärealistinen.
Pohdittavaksi
Buumit tulevat ja buumit menevät. Se kannattaa pitää mielessä, kun seuraavan kerran lataat päivän pilleri- ja jauhearsenaalia laukkuun. Mieti, onko kyseessä sellainen elämäntapa, jota haluat ja pystyt noudattamaan vielä vuoden tai kahden päästä? Koetko saavasi rahoillesi ja vaivannäöllesi vastetta? Oletko todellakin vahvempi kaikilta osin? Vai tavoitteletko itsesi ja muiden hyväksyntää pakonomaisesti stressin nakertaessa sisuskaluja?
Jos vastasit viimeiseen kysymykseen kyllä, on aika etsiä toinen tapa kokea todellista hyvinvointia. Usko pois, sellaisiakin on :)
maanantai 22. huhtikuuta 2013
Rennosti kesää kohden
Loma-ahdistusta
Ahdistusta helpottamaan
Tsemppasin häntä. Ehdotin että hän pitäisi ensimmäisen lomaviikon hölläilynä rutiineista, esim. nukkuisi pidempään, liikkuisi ja söisi sään ja fiiliksen mukaan ilman ajatusta “näin pitäisi” ja palaisi sitten loppuloman ajaksi takaisin säännölliseen rytmiin syömisten ja liikkumisten osalta. Jo ajatuksen tasolla lupa ottaa rennommin antaa mielelle kaivattua taukoa työhön ja arkielämään liittyvistä tarkoista rutiineista, vaikka käytännön tasolla muutokset ikään kuin vahingossa jatkuisivatkin. Itse asiassa hyvät elämäntapamuutokset ovat juuri sellaisia, joita voi noudattaa olotilasta ja tilanteesta riippumatta. Lomakausi on hyvä paikka kokeilla muutosten kestävyyttä ja saada onnistumisen kokemuksia jatkoa ajatellen.
Kausiluontoinen vaihtelu saa näkyä
Kuulin
erään naisen miettivän ahdistuksella tulevaa kesää. Hän oli aloittanut
vuoden vaihteen tienoilla maltillisen ja fiksun laihduttamisen ja
pelkäsi kesäloman aikana tuhoavansa saadun työn tulokset. Laihduttaminen
perustui säännölliseen ateriarytmiin, riittäviin annoskokoihin,
kasvisten lisäämiseen ja ennen kaikkea ajatusmallin muuttamisesta
kuuriluontoisesta diettaamisesta pysyväksi elämäntavaksi, jonka myötä
paino laskisi vuoden aikana tavoitelukemiin.
 |
| Kuva: Syömishäiriöklinikka /Bildbolaget Du&Vi |
Perusasiat
olivat siis kunnossa, arki rullasi hyvin ja nainen vaikutti
tyytyväiseltä. Kuitenkin hänen takaraivossaan jylläsi pelko paluusta
vanhoihin tapoihin ja elämäntaparemontin jäädyttämisestä.
Ahdistusta helpottamaan
 |
| Kuva: Syömishäiriöklinikka /Bildbolaget Du&Vi |
   |
| Kuvat: Syömishäiriöklinikka /Bildbolaget Du&Vi |
Kausiluontoinen vaihtelu saa näkyä
Ateriarytmi,
riittävät ruokamäärät ja kasvisten käyttö sopivat mihin vuodenaikaan
tai ajankohtaan tahansa. Tällöin esimerkiksi kesäiset grillaukset,
jäätelönsyönnit ja terassisiiderit mahtuvat joukkoon kohtuumäärissä myös
ilman, että kokonaisuus kärsii.
Esimerkiksi grilliruokaa voi koota lautasmallin mukaan, perusmakkaran vaihtoehdoksi sopivat hyvin sienet tai kana-kasvisvartaat, jäätelöistä voi arkikäyttöön valita keveämpiä vaihtoehtoja (enkä tarkoita light-tuotteita), esimerkiksi isoimman tuutin sijaan perustuutti, tai syödä tötterön välipalaksi torilla. Naposteluun mansikoita ja siiderin kaveriksi vesilasi. Vaihtoehtoja löytyy.
Esimerkiksi grilliruokaa voi koota lautasmallin mukaan, perusmakkaran vaihtoehdoksi sopivat hyvin sienet tai kana-kasvisvartaat, jäätelöistä voi arkikäyttöön valita keveämpiä vaihtoehtoja (enkä tarkoita light-tuotteita), esimerkiksi isoimman tuutin sijaan perustuutti, tai syödä tötterön välipalaksi torilla. Naposteluun mansikoita ja siiderin kaveriksi vesilasi. Vaihtoehtoja löytyy.
Ja
koska kesä ja kesäloma on lyhyt ajanjakso vuodesta, suhtautuminen
joustavammin omiin tavoitteisiin vähentää myös lomastressiä. Sanonta “Ei
väliä, mitä syö joulun ja uudenvuoden välillä, vaan mitä syö
uudenvuoden ja joulun välillä” on käyttökelpoinen myös tässä kohtaa.
Syömisissä saa tapahtua kausiluontoisia vaihteluita. Arjen valinnat
ratkaisevat loppupeleissä enemmän kuin satunnaiset juhlapyhät tai
lomapäivät, toki on maltettava palata arkeen.
Kesää kohti rennommin mielin
Nainen
vaikutti keskustelun lopuksi hieman tyynemmältä. Toivon hänen ja
muidenkin elämäntaparemonttia aloittaneen muistavan kyseessä olevan
elämänmittainen projekti, jonka lopputulokset saavat joustaa ja liikkua -
aivan kuten elämä itsekin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)