Oman kehon kuuntelu osa 5

Oletko vireessä?

Koetko olosi tasaisen virkeäksi?

Levänneeksi?

Hyväntuuliseksi?

Aikaansaavaksi?

Saatko ajatuksistasi kiinni?

Kykenetkö säätelemään tunteitasi?

Saatko nukahdettua hyvin?

Nukutko hyvin?

Etkö?

Oletkohan epävireessä?

Jatkuvasti väsynyt?

Kireä?

Mikään ei kiinnosta?

Asiat eivät hoidu?

Mikään ei tunnu sujuvan?

Pää tuntuu sumuiselta?

Ajatuksista on vaikea saada kiinni?

Tunteet heittelevät?

Niillä on aivan oma elämänsä?

Nukahtaminen takkuaa?

Nukut pinnallisesti?

Mikään määrä unta ei riitä?

Edellisessä oman kehon kuuntelua koskevassa postauksessa kerroin havainnoistani liittyen kuukautiskiertoon. Että on helpompi ymmärtää itseään, kun voi asettaa havaintojaan johonkin viitekehykseen, tässä tapauksessa kuukautiskierron toimintaan. Vireystila on mielestäni toinen oivallinen viitekehys itsensä ymmärtämisessä.

Optimaalinen vireystila. Alivireystila. Ylivireystila. 
Nämä käsitteet pukivat hyvin sanoiksi kokemuksiani itsestäni luettuani pari vuotta sitten Elaine N.Aronin teoksen Erityisherkkä ihminen.  Ajateltiin sitten erityisherkkyyttä olevan olemassa tai ei, opin ymmärtämään paitsi itseäni myös muiden ihmisten käyttäytymistä ja kokemusmaailmaa tämän teoksen avulla. Mielestäni järkeviltä kuulostavien selitysten avulla sain mahdollisuuden olla pienen askeleen edellä omia reagointitapojani tai ylipäätään tilanteen tasalla.

Sanaa vireys ja vireystilaa voidaan määritellä monin eri tavoin. Puhekielessä stressillä varmasti viitataan samoihin asioihin. Itse olen kuitenkin opiskeluajoista lähtien kantanut mukanani mielikuvaa stressistä rikkaruohona, josta on syytä pyrkiä eroon jo varhaisessa vaiheessa (kiitos erään mielenkiintoisen stressitutkijan luennon), joten minulle stressi on vain huono asia. Siksi käytän mieluummin vireystilaa kuvaamaan suoriutumisen ja voinnin eri tasoja perusarjessa. 

Määrittelen alivireystilan yleiseksi väsymystilaksi, kokemukseksi alisuoriutumisesta tavallisista arkipäivän askareista. Optimaalinen vireystila puolestaan on sopivaa sekä henkistä että fyysistä suorituskykyä ja ylivireystilassa ollaan hypersupertehokkaita duracellpupuja.

Sekä ali- että ylivireystila pitkään jatkuneina heikentävät hyvinvointia, mutta ovat joskus erittäin tarpeellisia akkujen latautumiseksi tai haasteista selviämiseksi. Optimaalista vireystilaa voi pitää tavoitteena, mutta siihen pääseminen ja sen ylläpitäminen vaativat työtä. Joskus hyvistäkin aikeista huolimatta vireystilat kääntyvät laskuun tai nousuun, ja se on ok. Olennaisempaa kuin tietyn tilan saavuttaminen, on ali- ja ylivireystilan mahdollisimman lyhyt kesto ja kyky hoitaa itseään vaihtelevissa olosuhteissa. Elämässä muutoksilta kun ei voi välttyä ja aina ei vain jaksa tai voi tehdä parastaan.

Miten itsensä voi virittää optimaaliseen vireyteen?
Kaikki lähtee perustarpeista huolehtimisesta. Unesta ja levosta. Liikkumisesta. Syömisestä. Antoisista ihmissuhteista. Mielekkäästä tekemisestä, omannäköisistä jutuista.

Mikäli homma on jo lähtenyt lapasesta, tiedät laiminlyöneesi itseäsi ja elämässä myllertää, tarvitaan tietoista himmaamista.  On pureuduttava takaisin perusasioiden pariin. Laitettava kuntoon se, mitä voidaan, otettava oma elämä omaan haltuun niiltä osin kuin voidaan. Keho ja mieli eivät palaudu itsestään. Yhtä pilleriä tai taikakonstia asioiden järjestämiseen ei ole. Vireystilan palautuminen voi viedä päivän tai kuukausia, riippuen siitä, kuinka kauan ollaan oltu hukkateillä.

Joskus alivireystila voi olla muutakin kuin ylirasituksesta johtuvaa. Se voi olla seurausta myös liian vähäisistä mieltä ja kehoa stimuloivista ärsykkeistä. Esimerkiksi minulla rytmitön päivä tekee oloni vetämättömäksi. Laiskat lauantait tai sunnuntait ovat joskus todella tarpeen, joskus taas on parempi laittaa kello soimaan myös viikonloppuisin tai sopia aamuille jotakin kroppaa herättävää tekemistä. Kesällä totesin opiskelun sujuvan parhaiten lähtemällä pois kotoa kirjastolle lukemaan, kotona kun hommasta ei meinannut tulla mitään.

Vireystila on kuin tasapainottelua aalloilla tai strapetsilla kävelyä. Tarvitaan itsensä tuntemista ja omista tarpeista huolehtimista. Joskus tarvitaan enemmän lepoa, joskus enemmän aktiviteetteja. Joskus rauhallisuus on avainsanana, joskus tarvitaan revittelyä. Vireystila on jotakin hyvin hienovaraista. Asia, josta olen joutunut luopumaan ja josta joudun itseäni aika ajoin muistuttamaan, on itseltään tiettyjen asioiden vaatiminen. En voi täysin ennakoida seuraavaa viikkoa ja tulevien tapahtumien vaikutuksia itseeni. Siksi en voi laatia kiveen hakattuja suunnitelmia viikonlopulle tai arki-illoille. Työt ja opiskelut tulee hoitaa, mutta vapaa-aika, se oma aika, on oltava itseä varten niin paljon kuin mahdollista, jotta itsestään on mahdollista antaa ulospäin muille ihmisille ja asioille. Emme voi siis itse rakentaa vireystilaamme kuin tiettyyn pisteeseen asti, loput ovat sellaista kemiaa ja fysiologiaa, jota meidän ei kuulukaan hallita.

Kokeilemalla eri tapoja ja havainnoimalla niiden vaikutuksia omaan olotilaan ja suorituskykyyn oppii paljon itsestään. Tärkeää on pitää mieli avoimena ja tuntosarvet valppaina. Oman vireystilan muutokset ovat loistavia opettajia omasta kehosta. Kunhan vain maltat kuunnella niitä

Laiskanletkeää tai liukkaastiluistavaa lauantaita kaikille!

-Katja

Stressinhallintaa

Syksy on usein uuden aloittamisen aikaa. 

Kaipa se johtuu kesälomista, on virtaa kokeilla uusia juttuja ja halua haastaa itseä pidemmän hetken arkirutiineista irrottautuneena. Olen itse aika tyypillinen projektiluonne, pidän siitä, että koko ajan on jotakin, mitä työstää ja harjoitella. Jotakin konkreettista ja tavoitteellista tekemistä. Sitä mukaan kun vähemmän säännöllistä aikataulua edellyttävät opiskeluajat ovat jääneet taakse ja  pääsääntöisesti kahdeksasta neljään työ maanantaista perjantaihin alkanut, on joutunut uudelleen priorisoimaan omia menoja, harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita. Kaikelle kun ei vain ole aikaa.

Tai no aikaahan löytyy, jos oikein järjestää, mutta jaksaminen ei seuraa välttämättä samaa tahtia perässä. Tai asioissa kehittyminen ja tekemisestä mielihyvän saaminen. Pahimmillaan hyvä idea tai haave kääntyy itseään vastaan, väsyttää ja vie energiaa muualtakin. Työelämään siirtymisen myötä olen joutunut konkreettisesti opetella oman hyvinvoinnin tasapainottamista. Vaikka halua osallistua ja kokeilla löytyisi vaikka muille jakaa, on ollut pakko opetella hyväksymään oma rajallisuutensa. Kaikkea ei jaksa.

Jos haluaa tehdä työnsä hyvin, pitää kotia ja ruokahuoltoa kunnossa, huolehtia omasta kunnosta, tavata ihmisiä, olla tyttöystävä, kummi, ystävä, sisko ja tytär, nukkua hyvät yöunet, rentoutua, palautua ja vain nauttia olostaan, on se jostakin välttämättä pois. Toisaalta, kun jostakin luopuu, saa jotakin tilalle. Tässä tapauksessa ainakin aikaa ja energiaa, rennompaa kehoa ja mieltä, parempaa kykyä pitää huolta itselle tärkeistä asioista. Toisin sanoen, luopumalla olen saanut enemmän. 

Olen oppinut kantapään kautta stressin hallintaa.  Aina välillä tulee lipsuttua, mutta yhä paremmin ajan mittaan saan kiinni alkavista stressin oireista, hillitsen stressitasojen kasvua, madallan niitä, palaudun niistä. Se on vaatinut oman kehon kuuntelua, peiliin katsomista, omien ajatusten kyseenalaistamista, itsensä tuntemaan oppimista, toiveiden ja tavoitteiden realisoimista ja paljon kokeiluja. Itseä on helppo huijata eikä silloin auta, vaikka kuinka toiset kehottaisivat rauhoittamaan tahtia. On ollut pakko alkaa itselle rehelliseksi ja se jos mikä vaatii kanttia.

 Itseni olen usein saanut kiinni menneisiin takertumisesta, yrityksestä käyttää vanhoja konsteja uusissa elämäntilanteissa. Voin kertoa, että eivät ole toimineet kuin ehkä hetkellisesti. Elämä menee eteenpäin, minun on mentävä myös ja katsottava nykyisyyttä ja tulevaisuutta avoimin mielin. Se on pelottavaa, mutta samalla innostavaa. Minulla on lupa muuttua ja oppia paremmaksi ihmiseksi, ajan mittaan. Haastavaa, mutta toisaalta tästä haasteesta pidän. 

Olennainen stressin hallinnan keino itselleni on ollut paitsi omien rajojen asettaminen myös niistä kiinni pitäminen. Kun elämä heittää eteeni yllättäviä puheluita tai viestejä, selvitettäviä asioita, ihmisten välisiä kohtaamisia, muutoksia päivän kalenteriin, on pakko joustaa, mutta tietyissä raameissa, itse asettamissani raameissa. Minulle tärkeistä asioista pyrin pitämään kiinni: järjestämään aikaa (hyvälle) syömiselle, nukkumiselle, liikkumiselle, kiireistä tai huolenaiheista palautumiselle, lepäämiselle ja ainakin yhdelle hetkelle olla tekemättä mitään. Jos minä en voi hyvin, en voi antaa itsestäni muille.

Ajan tai voimavarojen ollessa kortilla palaan siis perustarpeiden tyydyttämiseen.  Tervettä itsekkyyttä. Toimii!

Kuvat syksyisen valokuvaussession satoa, kiitos Hanna Koivisto!