Ravitsemusterapeuttina

Viikko sitten (18.9.2015) Helsingin Sanomissa oli artikkeli ravitsemusterapeuteista ja heidän tavastaan työskennellä. Artikkelin sisältö oli helppo allekirjoittaa. Kuten sen,  että seison tutkittuun näyttöön perustuvien ravitsemussuositusten takana, enkä vaihda kelkkaani aina jokaisen muotitrendin perässä. Se ei olisi ammattimaista. Kohtaan silti jokaisen asiakkaan tai potilaan heidän omista lähtökohdistaan käsin eikä kukaan lähde vastaanotolta samanlainen ruokasepustus kädessään. Jos ylipäätään erityisiä ruokavalio-ohjeita tarvitaan. Suositukset ja lautasmallit ovat hyviä pohjia, joihin on helppo tehdä tarvittaessa muovauksia esimerkiksi terveydentilan tai energiantarpeen mukaan.

Pelkkiin ulkonäkötavoitteisiin, kaloreiden kyttäämiseen, ruokien punnitsemiseen ja tiukkoihin rajoituksiin en lähde mukaan, kokonaisvaltaiseen terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen kylläkin. Tiedän, että se saattaa ärsyttää, jos tulosyynä on pääsääntöisesti ollut tiputtaa kilomäärä x tai kiinteytyä tietyistä itseä ärsyttävistä paikoista, mutta minulla on siihen erittäin vahvat syyni.


Kokonaisvaltainen hyvinvointi nimittäin on muutakin kuin ruokaa ja painonhallintaa. Kuten artikkelissakin todetaan: "Mitä ravitsemusterapiassa tehdään? Siellä keskustellaan syömisestä ja sen rytmistä, liikkumisesta, nukkumisesta, työstä ja perheestä. Terapeutin tavoitteena on ymmärtää ihmisen arkea ja sitä, miten syöminen sopii kuvioon. Keskusteluissa mennään syvemmälle kuin pelkällä ruokapäiväkirjalla."  Kun tämä paletti on kunnossa, se yleensä näkyy ja tuntuu. Samoin jos se ei ole kunnossa. Siksi minunkaan vastaanotolla ei puhuta vain syömisestä, vaan laajemmin koko elämästä. Nimensä mukaisesti, ravitsemusTERAPIAA.

 

Muita asioita, joista jaksan jauhaa, ovat aktiivinen aineenvaihdunta, hormonit ja toimintakyky. Se, mitä kehossa sisäisesti tapahtuu on kaikkein olennaisinta, ei se, mitä vaaka näyttää tai miellyttääkö oma peilikuva vai ei. Olen erittäin huolissani hoikkuuden ihannoimisen myötä kehittyvästä vajaaravitsemuksen ja haurastumisen riskistä jo nuorilla. Kävin kuluvalla viikolla luennoimassa ikääntyneiden ravitsemuksesta ja korostin jo ennen eläkepäiviä kestävän lihaksiston hankkimisesta ja riittävästä syömistä mahdollisimman hyvän toimintakyvyn varmistamiseksi, iän myötä kun väistämättä keho ja mieli rapistuvat. Laihduttaminen ja turhat ruokarajoitteet ovat liiallisen tai liian vähäisen liikkumisen ohella pahimpia uhkia arjessa selviytymisen kannalta ja kun ne ovat yleistyneet jo nuorten aikuisten joukossa, ei tulevaisuus hyvältä näytä. Harvemmin tulee parikymppisenä tai nelikymppisenäkään vielä miettineeksi miten kova hinta kesäkuntoon hankkiutumisella tai tiettyyn mekkoon mahtumiseksi voi olla tulevina vuosina.

Ainakin omat potilaani ovat "saarnojani" kuulleet jo kyllästymiseen asti. Onneksi he ja minä olemme huumorintajuista sakkia. Rennolla otteella tulee paras lopputulos. Vai miten muuten kesällä ovelleni ilmestynyt kyltti pitäisi tulkita? ;)