lauantai 1. lokakuuta 2016

Kuuletko kehoasi?

Tämä on jo 11. postaus oman kehon kuuntelemiseen liittyen. Oman kehon kuuntelu on laaja aihe, kuten jo alussa ensimmäisessä postauksessa totesin. Sitä on mahdotonta tiivistää muutamaan lauseeseen, saatikka postaukseen. On kuitenkin yksi asia, mitä ei voi liikaa korostaa ja toisaalta, mitä ilman oman kehon kuuntelua ei ole. Nimittäin kuuntelemisen ja kuulemisen taito.

Yhtäkkiä emme enää liikukaan vain terveyden maailmassa. Kuuntelemisen taito liittyy nimittäin moneen muuhunkin. Ennen kaikkea se on olennainen taito kahden ihmisen tai kahden olennon välillä. Jos personoisimmekin kehomme yhdeksi olennoksi ja mielemme toiseksi olisivat samat lainalaisuudet ehkä helpommin ymmärrettävissä.

Se, mitä vaatii oman kumppanin tai ystävän kuunteleminen, on tarpeen myös omaa kehoa kuunnellessa. Pysähtyminen kuulemaan, mitä toinen todella sanoo. Olemaan todella läsnä vailla tulkintoja, oletuksia, ennakkoluuloja ja keskeytyksiä. Kehomme kulkee mukanamme kaikissa kiireissä, niin aamun ruuhkaliikenteessä, palaverissa, kassajonossa, jumppatunnilla kuin tulevia menoja suunnitellessa. Se kokee paineet, melun ja muut kuormitukset. Se, miksi oman kehon kuunteleminen on niin vaikeaa, johtuu pitkälti pysähtymisen ja läsnäolon vaikeudesta. Vaikka kehomme ei kulkisi askeltakaan, mielemme saattaa olla jo valovuosia edellä, rakentaa mielikuvia menneestä ja tulevasta. Siksi läsnäolo nyt ja tässä nykyhetkessä on taito. Tärkeä taito, jota ilman luotettavaa, miellyttävää ja vastavuoroista suhdetta on vaikea rakentaa.

Lähde: Positiivinen psykologia

Kehoomme ja mieleemme kertyy päivittäin tietoja, joita emme tarvitse, turhaa tavaraa, joista oma kovalevy on välillä hyvä nollata, jotta todelliset tarpeemme nousisivat esille. Meidän tärkeänä tehtävänämme on tehdä tuo nollaus, ottaa hetki vain olemiselle, hengittämiselle ja hetken aistimiselle. Erityisen tärkeää on päästä irti mielen luomista odotuksista ja "pitäisi"- ja "sitten, kun"- ehdoista. Tiedän, että tehtävä ei ole helppo. Jos se olisi, kaikki tekisivät niin. Hiljentymisellä en tässä tarkoita erityistä joogaa tai meditaatiota, vaan esimerkiksi lattialla makaamista ja kymmeneen laskemista samalla syvään hengittäen. Silmät voi sulkea hetkeksi samalla. Tässä hetkessä ei tehdä kauppalistoja tai muita to do-listoja, sitä ei saa käyttää perinteisessä mielessä hyödyksi, vaan palauttaa mieli ja keho parempaan yhteyteen, kuuntelemista varten. 

Kuunnellessa voit huomata kehosi kireyksiä, nälkää, kipua, väsymystä, iloa, surua, tuskaa, pettymystä tai kiitollisuutta. Asioita, joita et ehkä ole havainnut tukka putkella touhutessasi. Nämä esille nousevat tuntemukset ovat kehosi kertomia viestejä. Sinun tehtävänäsi on ottaa ne vastaan, kuulla ne ja pohtia, mitä ne ehkä merkitsevät. Mutta tulkitsematta liikaa, tekemättä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, syyttelemättä itseäsi tai muita. Joskus vastaukset ovat aivan nenäsi edessä. Et ehkä tarvitsekaan erityisruokavaliota, matkustamista lämpimään maahan, laihduttamista, lisää treeniä, uutta sisustusta tai parisuhdetta. Tarvitsetkin ehkä enemmän yhdessäoloaikaa ystäviesi seurassa, rauhallisia kävelyitä syksyisen kuulaassa ilmassa, hyvää värikästä ruokaa kylläisyyteen asti syötynä. Tai saatat tarvita hetken itkeä, nauraa, purkaa pahaa oloa. Saatat tarvita vain hetken lepoa ollaksesi todella läsnä itsesi kanssa aloittaaksesi päiväsi uudelleen puhtaalta pöydältä, aavistuksen kevyemmällä mielellä. Onneksi huomasit sen nyt, jotta paha olosi ei ehdi kertyä niin isoksi möykyksi, että se jonain päivänä räjähtää käsiin. Koska meihin mahtuu vain rajallinen määrä tyydyttämättä jääneitä tarpeita.

Kuvittele, miltä elämäsi tuntuisi, jos ottaisitkin näitä hetkiä itsesi kanssa useammin? Miltä kehossa ja mielessä tuntuisi, kun ne kuulisivat toinen toistaan? Todennäköisesti niiden "parisuhde" näkyisi ja tuntuisi hyvältä. Todennäköisesti todelliset ongelmat paljastuisivat, eikä tehtäisi turhia oletuksia, luultaisi kehomme puolesta asioita, joita se ei tahdo tai kestä tai ole. Todennäköisemmin tekisimme parempia valintoja ja ratkaisuja, kun ne perustuisivat oikeasti koetuille, ei oletetuille, asioille. 

Ajatella, vain niinkin yksinkertaiset asiat kuin pysähtyminen, hengittäminen ja aistiminen ovat muuttuneet nykypäivän ihmisille taidoiksi, joita opetellaan erityisillä läsnäolon kursseilla koulutetun ohjaajan kanssa. 
Tähän on tultu. Onneksi asioita voi aina uudelleen oppia. Yksin tai ohjattuna. Ja sen oppimisen voi aloittaa NYT!

Rauhallista viikonloppua kaikille!

-Katja



2 kommenttia:

  1. Anonyymi10/01/2016

    Sulla on tosi kiva blogi, kiitos siitä. :)

    Kysyisin sun mielipidettä yhteen asiaan. Olen sairastanut bulimiaa/jonkinasteista ortoreksiaa kohta viitisen vuotta. Nyt olen ulkomailla aupairin hommissa toista vuotta. Ensimmäinen vuosi meni syömisongelmien suhteen vaihtelevasti, mutta jaksoin yllättävän hyvin. Nyt olen usein pyöritellyt mielessäni sellaista vaihtoehtoa, selittäisin asian (ihanille) hostvanhemmilleni, pakkaisin laukut ja lähtisin kotiin. Hankkisin kunnon apua päästäkseni vihdoin irti. Toisaalta pelkään "toimettomaksi" joutumista, koska kohdallani koen sen vain pahentavan oireilua. Toisaalta mulla ei ole hirveästi innostusta avautua asiasta omalle perheelleni, kukaan ei Suomessa asiasta tiedä. En tietenkään odota sun päättävän asiaa puolestani, kunhan mielenkiinnosta kyselen ammatti-ihmisen ajatuksia. :)

    VastaaPoista
  2. Minun mielestäni syömishäiriö ei ole ok, se vie todella paljon sellaista kapasiteettia, jonka voisi käyttää oikeaan elämiseen ja siksi ehdottomasti olen sitä mieltä, että asialle pitää tehdä jotakin, kuten oletkin miettinyt. Ennen kuin jäät toimettomaksi, voisit miettiä toimintasuunnitelmaa yksin tai asiantuntijan, perheesi tai ystäviesi kanssa, jotta et jäisi tyhjän päälle. Riippuen hoitomuodoista ja toipumisprosessista, jää aikaa muulle tekemiselle vähän tai vähän enemmän, täysin kiinni omia kalentereita ei siksi kannata laittaa. Toipumisen vaatimalle ajatus- ja tunnetyöskentelylle sekä syömisten kuntoon laittamiselle pitää löytyä aikaa, samoin mahdollisille harrastuksille ja ystäville ja perheelle. Toipumista ei voi suorittaa ja siksikään liian tarkkaa suunnitelmaa ei kannata tehdä. Osa toipuvista voi tehdä työtä esim. osa-aikaisena tai opiskella, kunhan se ei kuormita liikaa. Taloudellisista asioista kannattaa kysyä esim. omalta lääkäriltä tai suoraan kelalta.

    Sun jaksaminen sekä fyysisesti että henkisesti on olennaisinta. Koska tavoitteena on irtautua ehkä pitkäänkin omaa elämää täyttäneestä turvaa tuoneesta asiasta, suosittelen sua puhumaan asiasta läheisillesi. Perheellekin, jos mahdollista. Hyvä, että tiedostat, mikä oireilua pahentaa tai helpottaa :). Sillon sitä voidaan tietyissä määrin huomioida. Ja mahtavaa, että sulla on niin ihanat hostit, että koet heille voivasi asioista puhua. Sairastaminen tai oireilu ylipäätään ei oo kenenkään vika ja ansaitset kaiken tuen, minkä toipumisprosessiin tarvitset. Pääasia on , ettet jää yksin. <3

    VastaaPoista