lauantai 24. syyskuuta 2016

Mitäpä jos et laihduttaisi?

Tämä on 10:s osa oman kehon kuunteluun liittyvää juttusarjaa. Aiempia osia löydät täältä alkaen.

Patrik Borg kirjoitti hyvän jutun liittyen laihduttamiseen, tai oikeastaan siihen liittyen, miksi laihduttamaan alkaminen alunperinkin on huono juttu. Postauksen löydät täältä. Koska teen itse töitä saman ilmiön parissa ja olen täysin samalla linjoilla Patrikin kanssa ja koska liputan oman kehon kunnioittamista, päätin kirjoittaa oman muistilistani asioista, joita kannattaa miettiä hetki jos toinenkin laihduttamisajatusten yhteydessä.

  1. Mitä laihduttamiselta odotat saavasi? Miksi laihdutat? Tiedäthän, ettei onnellisuus ja hyvinvointi ole kiloissa, vaan tavassasi elää?
  2. Miten olet ajatellut laihduttamisen toteuttaa? Tiedäthän, että tapojen tulee jatkua myös viikkojen ja kuukausien jälkeen, jotta myös lopputulos on kestävä? 
  3. Ovatko ajattelemasi keinosi arjen kestäviä, siis myös niihin kiireisiin, väsyneisiin ja toivottomilta tuntuviin, sopivia? Onhan sinulla edelleen aikaa myös perheellesi, ystävillesi, työllesi, unelle, ruoanlaitolle, kaupassakäyntiin, kodin siivoamiseen, pyykkäämiseen, harrastuksille, levolle ja vain olemiselle? Olethan ylipäätään ajatellut tätä?
  4. Mitä ajattelet laihduttamisen tarkoittavan kehon kannalta? Tiedäthän, että kehon ulkomuodon ja kilojen takana on monimutkainen elintoimintojen systeemi, jolla on omat toimintaperiaatteensa. Siihen puuttuminen ilman selkeää käsitystä siitä, mitä on tekemässä ja miksi voi tehdä tuhoja, joita ei hetkessä korjatakaan. Jotkut tuhot voivat jäädä pysyviksi. Jos yhtään epäröit osaamistasi, kysy ensin mieluummin asiantuntijalta. You know, joskus auton tai vaikkapa keittiönhanan korjaaminen voi tulla halvemmaksi, kun kutsuu ammattilaisen paikalle....
  5. Onko sinulla aiempia kokemuksia laihduttamisesta? Mitä olet niistä oppinut? Todennäköisesti ne eivät ole olleet toimivia, kun jälleen laihduttamista mietit. Ethän vai aio lähteä samalle linjalle?
  6. Vietätkö juuri viimeisiä herkkuhetkiä, koska et tule nauttimaan niistä piiiiiitkäääään aikaan? Toisin sanoen, kuurilleko olit alkamassa? Tiesithän, että karkkilakot ovat so last season?
  7. Mikä sai sinut miettimään laihduttamisen tarpeellisuutta? Siis onko sille todella, ihan aikuisten oikeasti tarve? Vai innostuitko ajatuksesta tv-ohjelman, naistenlehden kannen tai instagram-kuvan perusteella? Tiesithän, että median tavoitteena on tehdä rahaa, se ei ole hyväntekeväisyyslaitos. Siksi KAIKKEEN sen sisältöön tulee suhtautua varauksella. Kuvankäsittely, you know, on aika tehokas keino saada ihmiset haaveilemaan paremmasta elämästä. Ihmisiä ne mallitkin kuitenkin ovat, iloineen ja suruineen. Elämältä ei laihduttamisella voi suojautua.
  8. Kysyn vielä kerran: Miksi laihdutat? Oletko varmasti käyttänyt kaikki oljenkorret, kilauttanut kaverille ja kysynyt yleisöltä, ennen kuin päätät hypätä tuntemattomaan, arvata oikein seitsemän numeroa ja toivoa parasta? Koska sitä se on. Viihdettä viisitoista minuuttia, arpapeliä ja sadattelua loppuaika. Harvemmalle kun osuu se jättipotti kertaheitolla. Suurin osa joutuu tekemään töitä. Hitokseen töitä. Sitä toivoisi työllään olevan jonkin todellisen merkityksen.
Jos tämä lista sai sinua yhtään epäilemään laihduttamista, hyvä. Se oli tarkoituskin. Koska laihduttaminen mielletään edelleen liian vähäiseksi ja yksipuoliseksi syömiseksi, liialliseksi liikkumiseksi, orjalliseksi työksi ja tuskaksi. Siksi yritykset kaatuvat. Kun keinot ovat epärealistiset ja kehoa epäkunnioittavat, homma tulee tyssäämään omaan mahdottomuuteensa. Mustavalkoisuus voi sopia sisustukseen, mutta se ei todellakaan sovi fiksuihin elämäntapoihin, hyvinvointiin ja onnellisuuteen.

Laihtua voi, jos on todella tarvetta, ilman laihduttamista. Sen voi tehdä yksinkertaisesti muutamalla elintapoja painon ja kehon voinnin ympärillä, sillä paino ja kehon koostumus ovat sivutuotteita, seurauksia teoista ja toiminnoista perusarjessa. Se, mitä teet tai jätät tekemättä, näkyy ja tuntuu ajan mittaan kehossa. Jos haluat muutoksia kehoosi, sinun on muutettava tapojasi suhtautua siihen. Annatko kehollesi riittävästi ja monipuolisesti, säännöllisin väliajoin ruokaa, lepoa ja liikuntaa, mielihyvää tuottavia asioita ja ovatko ympärilläsi ihmissuhteet kunnossa? Jos vastasit yhteenkin kohtaan EI, suosittelen miettimään sen kohdan/kohtien korjaamista ja seuraamaan, mitä vaikutuksia on todellisten asioiden kuntoon laittamiselle voinnillesi, painollesi ja kehollesi.

Saatat yllättyä, minä en :)

Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille! Muistakaa levätä ja nauttia!

-Katja


4 kommenttia:

  1. Anonyymi9/24/2016

    Kiitos, hyvää viikonlopun jatkoa myös sinulle! :)

    Tämä oli kiinnostava postaus. Laihduttaminen tuntuu olevan pinnalla ja laihdutusvinkkejä putkahtelee silmien alle milloin mistäkin.

    Kiitos hyvistä kysymyksien esittämisistä, sillä ne saa pohtimaan sitä, miksi koen elämän olevan parempaa, kun saavutan kontrollin. Jotenkin tuntuu hassulta, että päähän iskoistuu ajatus siitä, että elämä olisi jotenkin parempaa kun on laihempi (alipainoinen)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä päästäänkö laihduttamisaiheista ikinä irti, ne kun myyvät niin hyvin, mutta suuntaus näyttää kuitenkin olevan oikeaan suuntaan, mitä olen esim.kollegoiden kanssa jutellut. Kuureista ollaan pääsemässä hiljalleen irti, mutta edelleen ylilyöntejä tehdään. Kaipa ihminen vain on niin kärsimätön olento, että haluaa kaiken heti ja nyt, vaikkei se esim.fysiologisesti ole mahdollista. Eikä kyllä henkisestikään, kyllähän itselleen pitää antaa sopeutumisaikaa asioihin myös ajatus- ja tunnetasolla.

      Olet kyllä oikean asian äärellä, kun mietit, mitä kontrollista saat. Muistathan, että saatat saada todellisen elämän hallinnan, kun uskallat luopua kontrollista. :)

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus sinulta! :) Olen kyllä sitä mieltä, että mitä enemmän keskittyy laihduttamaan, sen vaikeampaa siitä tulee! Itse olen korjannut elämäntapoja pitkän aikaa ja vaikkei kiloja ole kamalasti karissutkaan, olen onnellinen siitä, että olen oppinut uusia ja terveellisempiä tapoja elää :)

    VastaaPoista
  3. Vau, olet todella oivaltanut olennaisia asioita! Hatunnosto :) Uuden oppiminen vie aikaa ja todennäköisemmin saat pitää paremmat tapasi, kun annat itsellesi ja kehollesi ajan sopeutua uudenlaiseen elämäntyyliin. Hienoa! Ei ne kilot ole se juttu, vaan kyllä terveellisyys ja hyvinvointi mitataan ihan muissa asioissa, esimerkiksi ajatusmallissa, syömisissä ja levossa. Itse asiassa onnellisuus on terveellistä ja sitä ei saavuteta kiloilla, vaan ajatuksilla, kokemuksilla ja arkea elämällä :)

    Kiitos palautteestasi!

    VastaaPoista